Sivut

perjantai 17. lokakuuta 2014

Pari päivää sairaalassa

Tämä viikko on taas mennyt sairastellessa. Jimi ja Theo alkoivat yskiä viime viikonlopun aikana ja tiesin jo odottaa flunssaa. Maanantai meni sinnitellessä kahden itkevän ja syliä kaipaavan kanssa, mutta tiistaina mentiin lääkäriin. Tarkoituksena oli vain tutkituttaa korvat, kun ajattelin kahden kokonaan valvotun yön johtuvan korvatulehduksesta. Lääkäri teki perustutkimukset ja sanoi heti keuhkoja kuunneltuaan, että taitaa tulla sairaalakeikka. Pojat sai kerran spiraa terveyskeskuksessa, mutta se ei auttanut, joten jatkettiin matkaa sairaalaan.

Onneksi oli lähete, koska lastenpäivystys oli tupaten täynnä. Saatiin nopeasti hoitoa, koska Jimi luokiteltiin kiireellistä hoitoa tarvitsevaksi. Vasta siinä vaiheessa huolestuin. Olin kyllä huomannut Jimin hengityksen olevan aika vaivalloista, mutta aikaisemmin siihen on riittänyt ventolinen antaminen. Päästiin tuttuun huoneeseen. Pojat saivat lääkkeitä ja hengittelivät vähän vahvempia keuhkoja avaavia lääkkeitä koko illan. Käytiin keuhkokuvissa ja pojista otettiin verikokeet. Myöhään illalla tuli lääkäri kertomaan diagnoosin: keuhkokuume, hengenahdistus ja paha korvatulehdus. Molemmilla. Jouduttiin osastolle. Tietysti silloin, kun ei ole tippaakaan siihen varautunut. Jesse otti olennaisimmat asiat pojille käydessään kotona töiden jälkeen.

Osastolle siirtyminen kesti aika kauan. Pojat olivat tosi väsyneitä eivätkä olleet saaneet pitkään aikaan syötävää. Meitä väsytti kahden päivän valvominen, syömättömyys ja mieli oli kertakaikkisen maassa. Lopulta saatiin pojat nukkumaan ja lähdettiin Jessen kanssa käymään äkkiä kotona. Otin vaihtovaatteita, hygieniajutut ja laturin yms. Jesse sai onneksi töistä vapaata ja pystyi olemaan meidän kanssa sairaalassa. Yksin olisi ollut ihan kamalaa. Yöt oli raskaita osastolla, kun pojille annettiin myös yöllä 3 tunnin välein ventolinea ja hoitaja kävi vähän väliä laittamassa uudelleen jalasta irronneen saturaatiomittarin. Pojat heräilivät muutenkin jatkuvasti, kun oli huono olla.

Seuraava päivä meni jo paremmissa fiiliksissä, vaikka saatiinkin "tuomio" ainakin yhdestä lisäyöstä. Osastolla oli todella mukava hoitohenkilökunta, pojat söivät tavallista ruokaa paljon paremmin kuin kotona ja poikien vointi selvästi koheni kokoajan. Haettiin leluhuoneesta leluja ja makoiltiin kaikki yhdessä patjalla lattialla ja luettiin kirjoja. Kahden yön jälkeen päästiin kotiin. Toivottavasti ei jouduta takaisin vaan lääkkeet auttaisi saamaan pojat kuntoon. Huoli oli kova, mutta kyllä tämä tästä. Odotan taas niin kovasti, että päästään kiinni siihen tavalliseen arkeen, josta niin tykkään! Viikonloppu menee meidän osalta kuitenkin vielä rauhallisesti sisätiloissa. xxxx  

14 kommenttia:

  1. Voimia teille! Ja pikaista toipumista pojille! Toivottavasti teillä on nyt sairastelut takanapäin. Oliko pojilla muuten kuumetta kotona, kun oli tuo keuhkokuume?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Pojilla sahasi lämpö edestakaisin. Välillä ei ollut ja sitten taas jonkin verran lämpöä.

      Poista
  2. Voi pieniä potilaita! :( He vaikuttavat kuvien perusteella kuitenkin todella reippailta!
    Olen itse identtinen kaksonen ja mekin sairastimme aina yhtäaikaa. Myös aikuisiällä on tullut tilanteita, että olemme yhtäaikaa sairaana. Identtisyys on jännä juttu! :)

    Pikaista paranemista pojille ja jaksamista vanhemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat olleet tosi reippaita kaikesta huolimatta :) Jännää, en tiennytkään! Pojatkin on aina samaan aikaan samassa taudissa. Kiitos paljon Selina! :)

      Poista
  3. Kiva kun oot jaksanut itsestäsikin ottaa kuvaa vaikka lapsista suuri huoli :) asiat tärkeysjärjestyksessä! Voimia sinne!

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo kuva, missä pojat lukee kirjaa patjan päällä :) Suloset pojat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on yksi lemppareistani :)

      Poista
  5. Ihania kuvia teistä, vaikka tietysti toivoisi kovasti, ettei tuollaisia sairaalakuvia koskaan tarvitsisi ottaa. Ikävä kyllä nuo keuhkosairaudet ovat aika usein keskosina syntyneiden lasten vitsauksena. Mutta onneksi ne yleensä iän karttuessa helpottuvat. Voimia toipumiseen teille kaikille. Terv, Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena :) Lääkäri sanoi samaa, että voi liittyä keskosuuteen. Syntyessä pojilla oli jo hieman vaikeaa hengittäminen. Toivotaan, että helpottaa iän myötä.

      Poista
  6. Paranemista pojille ja jaksamista vanhemmille!

    Lisäksi on sanottava, että on teillä kyllä kauniita poikia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3