Sivut

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Juhannus ja kuulumisia

Me vietettiin juhannusta perjantaista sunnuntaihin Jessen perheen mökillä Jessen sukulaisten ja meidän kahden ystävän kanssa. Oli saunomista, hyvää ruokaa, myöhään valvomista, kukkien poimimista ja pelejä. Jimi ja Theo seikkaili aamusta iltaan pitkin mökin pihapiiriä, leikki ja tutki. Oli aika suloista, kun peräjälkeen kulkivat polkuja ja höpöttivät toisilleen. He kysyivät heti kotiin palatessamme, että koska voidaan mennä uudelleen. Ihanaa, että he ovat samanlaisia mökkeilijätyyppejä kuin me Jessen kanssa. Ihan varmasti mökkeillään vielä tänä kesänä, vaikka yhteiset vapaat viikonloput onkin aika kortilla. Meillä on yksi yhteinen kesälomaviikko, jolloin tehdään kaikkea sellaista, mihin ei yleensä ole saumaa. 


Lähden huomenna poikien kanssa Paraisille ottamaan lomasta kaiken irti. Ensi viikolla palaan takaisin töihin, joten nyt nautin kiireettömyydestä, stressittömyydestä ja vapaudesta päättää itse päivien kulusta. Ollaan Paraisilla pari päivää ja käydään ainakin rannalla, syödään jäätelöä, kuljetaan pitkin kaupunkia, puistoillaan, keräillään kiviä ja tehdään kesäistä ruokaa. Jimi ja Theo saivat potkulaudat ja uudet kypärät synttärilahjaksi ja luulen, että ne on pakattava mukaan. Niitä kysytään ensimmäisenä kun herätään ja viimeisenä ennen kuin nukahdetaan, "Ajetaanko?". Viimeksi meillä oli poikien polkupyörät mukana ja niillä oli kiva huristella pitkin kaupunkia, joten ihan kiva ottaa nyt vaihteeksi potkulaudat.

Mitä teidän kesään kuuluu?

torstai 22. kesäkuuta 2017

Polttarit Airisto Spassa

Yhteistyössä Airisto Spa 

Vappuviikonloppuna oli tiedossa jotain spesiaalia, nimittäin ystäväni polttarit! Olen yksi kaasoista ja suunniteltiin polttareita kahden muun kaason kanssa pitkin kevättä. Ensin mietittiin paikkaa, teemaa, otettiin huomioon morsiamen toiveet ja isojen raamien ollessa selvillä, keskityttiin pieniin yksityiskohtiin (niitä tiedetään morsiamen arvostavan).


Polttarit alkoi perjantaina kuuden aikaan, kun mentiin kaasojen kanssa yllättämään morsian. Oltiin sovittu morsiamen miehen kanssa, että he ovat kotona siihen aikaan. Yllätys meni ihan nappiin ja reaktio oli ikimuistoinen! Annettiin morsiamelle meidän laatima pakkauslista ja siideri käteen ja siitä kaikki lähti. Olin niin innoissani itsekin, että tärisin ja pidättelin kyyneliä. Mentiin yhden kaason lapsuudenkotiin, jossa syötiin sushia ja muita herkkuja ennen illan hemmotteluja. Käytiin saunassa, lakattiin kynnet ja laitoin morsiamelle kasvonaamion kynttilänvalossa rentouttavan musiikin soidessa taustalla.  Perjantaina meitä oli siis vain kaasot ja morsian ja ohjelmassa pelkkää rentoutumista ja yhdessäoloa.

Menin kotiin yöksi, jotta ehdin valmistautua seuraavaan päivään. Lauantaiaamuna meille tuli loput polttariporukasta ja valmisteltiin brunssia. Jokainen toi jotain ja pian odoteltiin ovensuussa jännityksellä morsiamen saapumista. Meillä oli kamerat ja kaikki valmiina, kun ovi avautui ja sisään tuli... Jesse. Oli ihan lähellä, ettei yllätys mennyt pilalle, mutta Jesse ehti juuri ennen morsiamen tuloa. Yllätys oli jälleen onnistunut ja morsianta odotti seilorit! Brunssiteemana oli seilori, joka liittyi vahvasti myös varsinaiseen polttarimääräänpäähän, joka sijaitsee saaristossa. Syötiin brunssiherkkuja, juteltiin ja jokainen sai kertoa mistä tuntee morsiamen. Jokainen sai laittaa itselleen kultaisen Team Bride -tatuoinnin ja jaettiin kaikille polttaripassit, joita sai koristella timanteilla ja helmillä. Oltiin hankittu passeihin timanttiavainnauhat. Polttaripassit oli mielestäni yksi kivoimpia yksityiskohtia! Muita yksityiskohtia olivat itsetehdyt etiketit skumppapulloihin, morsiamen kapteenilakin tuunaaminen timanttisella Bride to be -tekstillä, vihjekortit, kaikkien käyttöön tarkoitettu Beauty Bag -meikkilaatikko (olin siitä vastuussa ja kokosin sinne kynsilakkoja, huulipunia ja muita meikkejä, joita sai vapaasti käyttää) sekä morsiamelle tehty lahja, jossa oli meikkejä ja kasvonaamio.


Meillä oli käytössä äsken mainitut itsetehdyt vihjekortit, jotka paljasti seuraavan tekemisen/kohteen. Yksi vihjeistä annettiin brunssin jälkeen ja siinä näkyi meri ja purjeveneitä. Me lähdettiin meiltä kohti Paraista ja Airisto Spata. Oltiin varattu meille ihan mieletön paikka meren ääreltä. Olen käynyt morsiamen kanssa Airistolla kahdesti ja ihasteltiin silloin kyseistä paikkaa, joten se jäi mieleeni.  

Airisto Spa on yksityiskäyttöön vuokrattava iso paikka, jossa on tavallinen sauna, höyrysauna, isot suihkutilat ja pukuhuoneet, palju, uima-allas, kylpytynnyri, keittiö, oleskelutila ja iso "päätila" pitkillä pöydillä. Päätila on kokonaan lasitettu ja merinäköala on huikea. Paikan päältä löytyy kaikki tarvittava ruoanlaittoon, paljon kylmätilaa, jättimäinen tv, hyvät musiikkilaitteet, karaoke ja discopallo; siis ihan kaikki mitä vaan voi toivoa! Majoituttiin Span vieressä olevissa kahdessa tunnelmallisessa mökissä, jotka on vastikään pintaremontoitu. Mökit ylitti meidän odotukset, kuten myös Airisto Spa itsessään, joka teki omalta osaltaan polttareista unohtumattomat. Airisto Spassa on puitteet järjestää vaikka mitä ja ehdottomana ykkösenä on mieletön merinäköala.


 Alla olevat kuvat on Airisto Hill -mökeistä, joissa majoituimme: 



Oltiin Spassa kahden aikaan ja ohjelmassa oli ensimmäisenä paljussa rentoutumista. Me laitettiin kaasojen kanssa tarjolle hedelmiä, vaahtokarkkeja, patonkia ja pähkinöitä, mitä oli kiva napostella paljuilun lomassa. Tarjoiltiin alkumaljana raikas mimosa ja skoolattiin paljussa. Sää oli kylmä ja harmaa, mutta silti kaikki tuntui olevan täydellisesti. Meri, ystävät, palju, hyvä ruoka ja juoma!

Päivän mittaan meillä oli morsiussauna, laittautumista, illallinen ja muutama ohjelmanumero. Loppuillasta discopallo pyöri, kuunneltiin musiikkia, laulettiin ja syötiin snackseja. Yöllä oli kiva siirtyä mökkiin nukkumaan, kun se sijaitsi ihan vieressä. Sunnuntaiaamuna meillä oli vielä yksi ohjelmanumero brunssin lomassa ja käytiin saunassa. Oli haikeaa lähteä kotiin, kun koko viikonloppu oli ollut niin ihana. Polttariporukasta kaikki tunsivat toisensa ja jo pelkästään se toi lisää tunteikkuutta polttareihin, joista ei puuttunut naurua, iloa, kyyneliä eikä hauskanpitoa!  

Miten te olette 
viettäneet polttareita?

Airisto Spasta ja majoituksesta saatu alennusta blogin kautta       

tiistai 20. kesäkuuta 2017

4 vuotta

Theo ja Jimi täyttävät tänään neljä vuotta.

En voi uskoa, että heidän syntymästään on jo neljä vuotta. Muistan sen vieläkin kuin eilisen. Minut siirrettiin uuteen huoneeseen edeltävänä iltana ja olin yön monitoreissa kiinni, sain kahta tippaa ja sekä supistuksia että vauvojen sykkeitä tarkkailtiin. En osannut juurikaan pelätä, koska viikkoja oli "jo" 31+0 ja lääkärit olivat niin luottavaisia ja tunsin oloni turvalliseksi. Aamulla huoneeseen tuli iloinen naislääkäri, joka totesi varmalla äänellä "tänään on hyvä päivä poikien syntyä". Jesse ei meinannut uskoa, että se tosiaan tapahtuu ja lähtikin kiireellä töistä suoraan sairaalaan.

Sektiossa koin hirvittävää kipua ja tunsin kaiken, mutten halunnut anestesialääkärin ehdottamaa nukutusta, koska halusin nähdä poikien syntymän. Kello 10.41 syntyi Jimi hiljaisena ja velttona. Hänet vietiin heti pois ja jälkeenpäin saimme kuulla, että häntä elvytettiin kuusi minuuttia. Theo syntyi 10.42 parkaisun kera ja häntä sain silittää poskesta. Theo oli huomattavasti paremmassa kunnossa syntymähetkellä kuin Jimi. Jesse lähti poikien kanssa Lastenklinikan vastasyntyneiden teho-osastolle, josta palasi poikien kuvat ja pikkumyssyt mukanaan. Olin joitain tunteja heräämössä ja puhelin piippasi onnitteluviestejä ystäviltä ja sukulaisilta, jotka samaan aikaan viettivät juhannusta. Nousin muutaman tunnin kuluttua ylös ja kävin poikien luona morfiinin voimalla. Uskomaton ensinäkeminen. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt niin pieniä vauvoja enkä aluksi uskaltanut edes koskea heihin. Omalle osastolle palatessani menin syömään ruokailuhuoneeseen. Ympärilläni oli vanhempia vauvojensa kanssa ja tunsin itseni ulkopuoliseksi. Tuijotin ulos ikkunasta, sää oli pilvinen, mutta kaikki näytti kauniilta. Yritin sisäistää, että olen äiti.  



Kaikki meni ihan eri tavalla raskausajan ja synnytyksen suhteen kuin olin ajatellut. Lopputulos oli kaikesta huolimatta maailman paras ja lopulta saimme syliimme kaksi tervettä poikaa. Jimi ja Theo tekivät meistä vanhempia ja perheestämme tuli uudella tapaa kokonainen. Neljän vuoden aikana 1,5-kiloisista on tullut isoja ja osaavia poikia, jotka osoittavat monin tavoin rakkautta, omaa tahtoa ja tuovat kotiimme naurua, ääntä ja vilskettä. Olen onnellinen, että saan olla heidän äitinsä.

Miten aika meneekin niin vauhdilla?

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Epäonnea epäonnen perään

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Kerroinkin jo siitä, kun kamerani meni rikki ja se piti lähettää huoltoon. Kustannusarvio tuli onneksi pari päivää sitten ja nyt jännään saanko kameran takaisin ennen poikien sunnuntaisia syntymäpäiväjuhlia. Kamera pystytään onneksi korjaamaan. Seuraava vastoinkäyminen liittyi kuviin, kun en löytänyt mistään ulkoiselle kovalevylle tallentamiani valokuvia ajalta huhti-toukokuu (synttärit, ystävän polttarit, Tukholman reissu). Siirrän kuvat aina ennen kuin tyhjennän kameran muistikortin, mutta nyt en löydä niitä mistään, käsittämätöntä! Googlettelin ja olin jo luopua toivosta, kunnes löysin firman, joka pystyy kaivamaan poistetut kuvat takaisin. Nyt odotan jännityksellä, mitä kuvia saan takaisin. Ärsyttää, että joudun oman huolimattomuuden takia maksamaan ylimääräistä, etenkin kun tämä ei ollenkaan minulle tyypillistä.


Olen stressannut niin paljon, että varmaan siitä johtuen unohdin pankkikorttini tunnusluvun - ne neljä numeroa, mitä käyttää päivittäin ja mitkä tulee selkärangasta. Yhtäkkiä löi pelkkää tyhjää ja oli pakko soittaa pankkiin ja tilata uusi tunnusluku. Olin juuri viikonlopun yksin poikien kanssa Paraisilla Jessen ollessa polttareissa, mutta onneksi sain käteistä ja pärjättiin sillä. Nyt alkaisi riittämään tällaiset typeryydet. Taidan olla loman tarpeessa. Sunnuntaina tosiaan juhlitaan Theon ja Jimin synttäreitä ja samalla aloitan kahden viikon lomani. I-ha-naa! Kesäkuussa tulee tapahtumaan kaikkea todella kivaa! Postauksen kuvat on muuten viime viikon parilta vapaapäivältä, jolloin käytiin Oittaalla. Oltiin rannalla ja leikittiin viereisessä Angry Birds -leikkipuistossa. Puisto on ihan mahtava! Siellä on paljon kaikenlaista tekemistä ja vaikka lapsia olisi paljon, ei paikka tunnu ahtaalta. Se on kivaa vaihtelua tavallisille puistoille ja on yksi meidän tämän kesän vakkaripaikoista!

Kivaa viikonjatkoa!     

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Haaveilua kolmannesta

Sitähän sanotaan, ettei koskaan ole oikeaa aikaa lasten saamiseen. Jimin ja Theon myötä olen kuitenkin löytänyt itseni ihan uudella tavalla suunnittelemasta tulevaa. Nyt jälkeenpäin olen nimittäin ajatellut, miten kovan työn vaati suorittaa ammattikorkeakouluopinnot loppuun kahden uhmaikäisen kanssa, samalla töissä käyden. Olin päättänyt jo raskausaikana, että teen opinnot loppuun, vaikka mitä tulisi. Minulla oli laskettu aika vasta elokuun lopussa ja olin ajatellut saavani opinnot opinnäytetyötä lukuunottamatta valmiiksi ennen poikien syntymää. Pitkä vuodelepo ja vauvojen ennenaikaisuus johti kuitenkin siihen, että opinnäytetyön lisäksi muutama kurssi ja työharjoittelu jäi odottamaan opintoihin palaamista.

Opintojen ohella oli pakko käydä töissä taloudellisen tilanteen takia. Olen kiitollinen siitä, että töissä toiveeni otettiin huomioon ja esimerkiksi pari kuukautta sain tehdä minimisopimusmäärän töitä ja muuten keskittyä kirjoittamaan opinnäytetyötä. Se helpotti suunnattomasti. Loppujen lopuksi muutaman kurssin tekeminen sujui ihan hyvin eikä tehtävää ollut onneksi sen enempää. Sain paljon tukea koululta ja joitain osia pystyin suorittamaan kotoa käsin. Työharjoittelun kautta löysin itselleni todella mielenkiintoisen ja sydäntä lähellä olevan aiheen opinnäytetyölleni, joten sekin meni parhaalla mahdollisella tavalla.


Yksi suurimmista motivaattoreista opintojen loppuvaiheessa oli ajatus kolmannesta lapsesta. Oltiin puhuttu, että "oikea aika" voisi olla sitten, kun olen valmistunut eikä elämässä ole enää mitään ylimääräistä ja keskeneräistä. Valmistumisesta on nyt puoli vuotta ja yhtäkkiä me ajatellaankin, että teen ensin hieman töitä ja säästetään, sitten pitäisi saada työpaikka sosiaalialalta ja työkokemusta. Pian huomataan, että kuukaudet vierähtävät eikä koskaan ole sopivaa aikaa. Toisaalta haluaisin päästä oman alan töihin ennen kolmatta lasta, mutta usemmalta kantilta ajateltuna kannattaisi jäädä äitiyslomalle nykyisestä työstäni, johon voin palata osa-aikaisena äitiysloman jälkeen eikä lapsen täydy mennä vuoden ikäisenä päivähoitoon. Me tehtiin Jimin ja Theon suhteen samalla tavalla. Palasin aikoinaan töihin pienellä tuntimäärä/viikko -sopimuksella, joka mahdollisti sen, että pojat pystyivät olemaan kotihoidossa yli kaksivuotiaiksi asti ja samalla minä sain "omaa aikaa" töissä ja pärjättiin taloudellisesti.

Jimi ja Theo täyttävät neljä vuotta muutaman viikon päästä enkä koskaan kuvitellut lapsilleni näin suurta ikäeroa. Vuodet on menneet ihan älyttömän nopeasti, mutta toisaalta olen onnellinen, että olemme saaneet keskittyä vain poikiin nämä vuodet. Nyt he ovat jo niin isoja, että erityisesti Theo on alkanut kysyä, milloin meidän kotiin voisi tulla pikkuveli. 

Kolmannen lapsen haaveilun lisäksi meillä on tulevaisuudessa toisena isona asiana avioliiton siunaaminen eli meidän kohdallamme se tarkoittaa "kirkkohäitä" ja hääjuhlien järjestämistä, jotka meiltä jäi pitämättä mennessämme naimisiin 2012. Paljon ajateltavaa ja suuria päätöksiä. Tiedän kokemuksesta, ettei lastensaannin ajankohtaa voi suunnitella, koska raskaaksi tulemisessa saattaa kestää ja matkalla voi tulla ongelmia. Siitä huolimatta on tärkeää ajatella tunteiden lisäksi myös järjellä. Jesse on meillä se järjen ääni, kun minä taas olen jo menettänyt järkeni vauvakuumeen myötä...

Kanssahaaveilijoita?

tiistai 30. toukokuuta 2017

Positiivisia asioita meidän lapsiperhearjessa

Olen kirjoittanut blogiin Theon ja Jimin sairastelukierteistä, kuukausien yöhuudoista ja jäätävästä uhmasta + muista kehitykseen kuuluvista (raskaistakin) vaiheista. Ne ovat olleet uusien taitojen oppimisia lukuunottamatta aika negatiivissävytteisiä. Toissailtana aloin pohtia miksen useammin tuo esiin hyviä asioita, sellaisia mitkä sujuu meidän arjessa hyvin ja toimii ikäänkuin vastapainona niille raskaammille ja ikävämmille vaiheille. Positiivisuus on blogini kantava voima ja näkyy mielestäni kirjoitustyylissäni luonnostaan, koska olen positiivinen ja näen asiat positiivisen kautta. Siitä huolimatta olen varonut täällä sellaista "yltiöpositiivisuutta", koska haluan säilyttää tietynlaisen kosketuspinnan ja samaistettavuuden tuomalla esiin myös raskaampia asioita. Meidän lapsiperhearjessa ja elämässä on paljon hyvin sujuvia ja sujuneita asioita, joista ollaan iloisia!


Muun muassa nämä asiat ovat todella positiivisia: 

1. Theo ja Jimi leikkivät hienosti yhdessä, osaavat pyytää anteeksi, antaa lainaan, kiittää ja ottaa muut huomioon. He saattavat leikkiä keskenään pitkiäkin aikoja ja keksivät helposti tekemistä.

2. Pojat oppivat kuiviksi todella nopeasti ja helposti.

3. Kaksikielisyys onnistuu pojilta hienosti ja esim. koko perheen ollessa yhdessä he sanovat ensin asiansa suomeksi Jesselle, jonka jälkeen he toistavat saman minulle ruotsiksi. 4-vuotisneuvola on parin viikon päästä, jossa heidän ruotsinkielen tasoaan arvioidaan ensimmäistä kertaa ns.virallisesti.

4. Allergioiden selviämisestä ja oikeanlaisesta ruokavaliosta lähtien ovat pojat nukkuneet kokonaiset yöunet. He nukahtavat yleensä helposti ja nukkuvat 10-12 tuntia. Se on i-ha-naa ja ollaan poikien unenlahjoista todella kiitollisia!

5. Molemmat pojista ovat todella reippaita uusissa tilanteissa ja erityisesti lääkärissä heidän reippauttaan ihmetellään joka kerta. He istuvat rauhallisesti, kuuntelevat, kysyvät ja tekevät mitä pyydetään. Olen iloinen, ettei heille ole jäänyt lääkäripelkoa, vaikka he ovatkin joutuneet käymään myös epämukavissa tutkimuksissa. Meille on onneksi aina sattunut hyvät hoitajat ja lääkärit kohdalle.

Mikä teidän arjessa 
sujuu erityisen hyvin?

tiistai 23. toukokuuta 2017

Arkisia kuvia ja kuulumisia

Olen joutunut turvautumaan puhelimen kameraan kuvaamisessa. Kamerani meni rikki heti risteilyltä palatessamme (onneksi ei ennen tai matkan aikana!) ja sain siirrettyä ulkoiselle kovalevylle vain kuvat laivalta enkä mitään Tukholmasta. Harmittaa ihan hurjasti ja olen odottanut vakuutusyhtiön vastausta enemmän kuin mitään nyt viime päivät. Eilen tuli päätös korvattavuudesta ja nyt yritän löytää huoltopaikan, jotta saisin mahdollisimman pian kamerani kuntoon tai uuden tilalle. Nyt viimeistään on tullut huomattua miten tärkeitä kamera ja kuvaaminen minulle on. 

Puhelin kulkee aina mukana, joten sillä on tullut otettua kuvia viimeisen viikon ajan. Viime viikko meni todella nopeasti töiden ja perheen parissa. Lauantaina grillattiin ja Lagerhausista ostamani lautasliinat ja pillimukit pääsi käyttöön. Nyt alkuviikon olen saanut nauttia vapaasta. Sää on ollut mahtava ja eilenkin tuli vietettyä koko päivä ulkona. Söin Jimin ja Theon kanssa aamiaista takapihalla, leikittiin vesileikkejä, käytiin pyörälenkillä ja puistossa, nähtiin kahta kaveriani ja hengailtiin takapihalla. Ollaan innostuttu pyöräilystä niin, että dagismatkatkin taitetaan usein pyöräillen. Theo ja Jimi polkevat kovaa ja mamma yrittää pysyä perässä. Saan samalla itse hyvän aamulenkin. 

 

Kuukauden päästä olen jo kesälomalla, en malta odottaa! Jimi ja Theo ovat koko heinäkuun kotona, vaikkei saatukaan Jessen kanssa lomaa heinäkuulle kuin yksi viikko. Yritetään muulla tavalla sumplia kolme viikkoa, ettei poikien tarvitse mennä varapäiväkotiin. Heille tulee yhteensä kuusi viikkoa lomaa dagiksesta, aika ihanaa. Olen kesäisten säiden inspiroimana miettinyt meidän kesäsuunnitelmia ja vaikkei mitään sen spesiaalimpaa tehdäkään, niin kesästä tulee varmasti kiva! Pojille riittää vesileikit lähipuistossa, metsäretket ja yhdessäolo. Korkeasaari, Linnanmäki yms. siihen päälle on vain plussaa. 

Aurinkoista viikonjatkoa!