Valonpilkahduksia korona-arjessa

Jesse vitsaili eilen, että mitä meinaan kirjoittaa blogiin, kun mitään ei oikeastaan ole tapahtunut ja arki on tismalleen samanlaista päivästä toiseen. Ihan totta, mutta kyllähän aiheita aina on. Aika on enemmän kohdallani nyt se hidaste, sillä olen pitkään hoitanut arjen käytännössä yksin. Jessellä on ollut iltahommia, joista hän on yleensä tullut vasta myöhään. 

Tänään Jessen iltahommat loppuu hetkeksi ja huomenna hän tulee töistä tavalliseen aikaan eli neljältä. Tuntuu luksukselta, koska väsähdän itse aina juuri siinä iltapäivän kohdalla ennen kuin virkistyn taas iltaa kohti. On kiva, että hän tulee tasapainottamaan meidän arkea. 

Tämä järjestely on tuntunut tavallista raskaammalta nyt koronan aikana, koska jokainen päivä on oikeasti ihan samanlainen lasten kanssa, ketään ei voi nähdä, minnekään ei voi mennä eikä päivään tule yhtäkään hengähdyshetkeä. Huh, Jessen normaaliin työrytmiin palaaminen on todellinen valonpilkahdus tähän korona-arkeen! 

Ollaan ulkoiltu paljon ja Ellen on oppinut ajamaan nelipyöräisellä potkupyörällä. Hän on niin onnellinen päästessään pyöräilemään samaan tapaan kuin isoveljensä. Puistoreissut hän yleensä potkuttelee. Potkupyörä on onneksi niin kevyt, että hänen väsähtäessään se on helppo napata rattaiden kyytiin. 

Ollaan tehty poikien kanssa eskaritehtäviä ja he yllättävät taidoillaan. Heillä on mm. todella hyvät matemaattiset taidot! Samaa on sanottu esikoulun puolelta. Laitoin eilen Instagramiin kuvan Ellenin ja toisen pojan piirustushetkestä ja sain monta viestiä koskien Ellenin hienoa kynäotetta. Hän on luultavasti katsonut mallia pojilta. Ellen piirtää vasemmalla kädellä. Saa nähdä tuleeko hänestä vasenkätinen, kuten minusta ja toisesta pojasta! 

     

Tsemppiä päivään kaikille!   

Mikä on meidän lapsiluku?

Muistan, kun Ellenin syntyessä kätilö sanoi "nähdään ensi kerralla"! Naurettiin Jessen kanssa ja tokaisin, että eiköhän se ollut tässä. Samalla mielen valtasi pieni haikeus.

Jos joku olisi ennen kaksosten syntymää kysynyt montako lasta toivon tulevaisuudessa, olisin vastannut kaksi. Kolme tuntui meille jo paljolta, neljää ei ainakaan.

Kaksosten jälkeen oli selvä, ettei se voinut olla siinä. Useampi vuosi kerättiin voimia ja uskallusta lähteä vaikean riskiraskauden jälkeen samaan uudelleen. Ellenin kanssa kaikki on mennyt aina raskausajasta asti hyvin. Synnytys oli upea kokemus, vauvavuosi ihana ja yhden lapsen kanssa kerrallaan on ollut ihan erilaista kuin kaksosten.

Olen vahvasti sitä mieltä, että meidän lapsiluku on neljä.

Se kuulostaa hullulta, koska en olisi ikinä uskonut edes ajattelevani niin. Pitää muuttaa isompaan asuntoon, ostaa isompi auto jne. Enemmän kuluja, vähemmän aikaa.

Jonkun korvaan voi kuulostaa oudolta ajatella kaikkea edellä mainittua, mutta mielestäni viimeistään tässä kohtaa sitä tekee väistämättään. Kolmesta lapsesta useampaan muuttaa yleisesti asioita niin paljon, koska esimerkiksi tavalliseen henkilöautoon ei enää mahdu.

Ollaan vielä ihan ajatustasolla, koska juuri nyt on hyvä näin. Meillä on lähitulevaisuudessa muita ajankohtaisia asioita ja haluan keskittyä työelämään, säästää, viettää hääjuhlaa, muuttaa isompaan asuntoon...

Kun me puhutaan tulevaisuudesta Jessen kanssa niin tulee sellainen perhosia vatsassa -tunne!

Kiinnostaisi kuulla 

miten teillä menee, 

joilla lapsia on enemmän kuin kolme? 

Löydän itseni usein lukemasta MLL:n vanhempainnettiä

Postauksen kuvat on ottanut Theresa Becker Photography (perhekuvaus saatu yhteistyönä)! 

Kuuden vuoden ikä toi mukanaan entistä laajemman tunneskaalan käsittelyä ja erityisesti toinen pojista tuntuu joinain päivinä haastavan riitaa aamusta iltaan kaikkien kanssa. Sanoo kaikkeen "ei" ja inttää vastaan odottaen vanhemman reaktiota.

Uhmaamisen vastapainona huomaan tulleen läheisyyden tärkeyden korostamisen. Se missä yläkertaan marssitaan vihaisena ja ovi työnnetään kuuluvasti kiinni niin seuraavaksi tullaan halaamaan pitkään ja tiukasti. Ollaan lähellä.

Kokeillaan, tutkitaan, uhmataan sääntöjä ja tehdään tyhmyyksiä.

Pojat yllyttävät toisiaan ja allekirjoitan täysin sen, että porukassa tyhmyys tiivistyy. Pojat yhdessä ovat aikamoinen kaksikko. He tietävät tasan tarkkaan meidän säännöt, mutta houkutus ja jännitys kasvavat toisinaan liian suuriksi.

Olen välillä tuntenut olevani ihan neuvoton tihulaiskaksikon kanssa. Nyt korona-aikana tilanne on vain kärjistynyt, kun kotona ja yhdessä ollaan oikeasti vuorokauden ympäri. Reviiri on pieni, energiaa on paljon ja sama seura kyllästyttää. Eskaripäivän aikana pojat saivat omaa tilaa ja illat menivät paljon paremmin, kun he saivat hetken kaivata toisiaan päivän aikana.

Meillä on käynyt nyt useampi naapuri eri asian kanssa. On katkottu syreenipuskia, takapihalla pidetään liian kovaa ääntä, leikki on turhan rajua ja naapurin oven lukkoon on työnnetty keppi. Keppi ei onneksi ollut meidän poikien käsialaa, mutta hyvin olisi voinut olla... Se, että naapurisuhteita joutuu nyt stressaamaan ei ole hyvä yhtälö tähän kotona kykkimiseen.

Välillä en tiedä mitä tehdä meidän pian seitsemän vuotta täyttävien kanssa. Tuntuu, ettei mikään mene perille ja heti kun valvova silmä välttää niin he tekevät jotakin kiellettyä. Meillä on mielestäni selvät ja tiukat säännöt (ei satuteta muita, ei rikota asioita, kunnioitetaan toisten omaa jne...) ja ollaan aina oltu johdonmukaisia, kannustavia ja rakastavia vanhempia, sallittu kaikki tunteet ja tuettu pettymysten ylitse pääsemisessä, mutta silti.

Heillä alkaa koulu syksyllä, mutta miten heidät pitäisi päästää maailmalle, kun en uskalla pitää heitä omalla pihallakaan. Luen usein Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuja ja saan paljon vertaistukea MLL:n vanhempainnettiä selaamalla.

6-7-vuotiaan ikäkuvaus sopii poikiin täysin ja sen perusteella meidän pojat ovat ihan tavallisia, uteliaita ja energisiä kuusivuotiaita, jotka ovat yhden suuren itsenäistymisen askeleen kynnyksellä.

Toisinaan he vain vetävät yli ja jos se tulee itselle heikkoon saumaan niin se saa pohtimaan koko vanhemmuutta. Lapsen kasvattaminen on raskasta, mutta onneksi hyvistä päivistä saa paljon voimaa niihin huonompiin hetkiin.

Oletteko te kokeneet vaikeita vaiheita lasten kanssa? 

ps. Kuvat on ottanut upea Theresa, (Theresa Becker Photography) alkuvuodesta. Pojat olivat elementissään ja pääsivät tutkimaan jäätä ja ihmettelivät yhdessä talvista luontoa. Theresa otti lapset hienosti huomioon ja ohjeisti meitä samalla pitäen tunnelman ihanan rentona! Perhekuvat ovat minulle äärettömän tärkeitä, niistä näkee niin paljon tunteita ja saa tallennettua sen hetken. Kuvattiin Espoon Nuottaniemessä. 

8 x arkikuva

Tein torstaina suursiivouksen Jessen ollessa lasten kanssa ulkona. Innostuin samalla järjestelemään uudelleen sisustusesineitä, koska jo sellaisella saa kotiin uutta ilmettä. Keväisempää, vaaleampaa ja raikkaampaa esille.

Mignon-muna on pääsiäisen must have! Se tuo mieleen muistoja lapsuudesta, sillä famollani oli aina Mignoneita.

Ellen tykkää syödä välipalan sohvapöydän ääressä päiväunilta herättyään. Pojat ovat opettaneet hänelle, ettei sohvalla syödä. Tällä hetkellä suosikkivälipaloja ovat omenaviipaleet, omena"keksit" ja smoothie.

Heräsin tänään klo 8, kun Ellen heitti tyynynsä meidän sänkyyn. Hän tuli hetkeksi viereen ja köllöteltiin yhdessä. Join aamukahvin rauhassa olohuoneen nojatuolissa ja katselin lasten touhuja. Juteltiin Jessen kanssa niitä näitä ja fiilis oli kaikinpuolin ihanan seesteinen (kerrankin..)!

Suursiivouksen yhteydessä pesin sohvan päälliset ja nyt sohva on taas kuin uusi. Pestävät päälliset on maailman kätevimmät! Siirsin kaktuksen lattialle ja toistaiseksi se on saanut olla siinä rauhassa. Tiedättekö, kun uudelleen järjestelyn yhteydessä löytää juuri ne oikeat paikat, esimerkiksi kaktus näyttää lattialla nyt todella kivalta!

Seinällä on uusi (SAATU!) kustomoitu juliste Deseniolta, mikä sopii meille täydellisesti!

Uusien kenkien tilaaminen meni nappiin, sillä jokaiselle löytyi oikea koko. Ellen sai vaaleanlilat Niket ja pojat tummansiniset. Niistä on tykätty niin paljon, että niillä on tepasteltu sisällä pari päivää. Otetaan ne käyttöön vasta kun ilmat lämpenee kunnolla.

Starttasin aamun klo 9 lenkillä. Juoksin keskuspuistossa ja tein vielä kotona lenkin päätteeksi lihaskuntotreenin. Sillä sai päivään hyvän aloituksen! Kuulokkeet saatu!

 Ihanaa viikonloppua kaikille! 

Lomautettuna

Meillä alkoi uusi arki tällä viikolla, kun minut lomautettiin kolmeksi kuukaudeksi. Lapset ovat nyt kotona kanssani ja mieleen muistuu kotiäitiajat. Päivät menevät saman kaavan mukaan ja ulkoillaan mahdollisimman paljon. Olen onneksi ollut energinen ja mieli on pysynyt alun notkahduksen jälkeen hyvänä.

Ellen on nukkunut täysiä öitä ja ennätyksellisen pitkiä päiväunia, jopa kolme tuntia! Hän nukkuu tavallisesti tasan 1,5 tuntia. Mitä paremmin hän on nukkunut, sitä huonommalla tuulella hän on ollut. Kaikkea ei voi saada, hah. Tätä viikkoa voisi kuvata se miten Ellen seisoo kädet puuskassa katse maassa. Tänään on ollut jo parempi päivä. Hän pakkaa edelleen joka aamu päiväkotirepun.

Ollaan ulkoiltu paljon lasten kanssa, tehty pyöräretkiä ja käyty metsässä. Eilen askarreltiin pääsiäisjuttuja, maalattiin vesiväreillä ja toissapäivänä Jesse leipoi lasten kanssa pullaa.

Pysyn itse virkeänä, kun saan päivän aikana tehtyä myös kotitöitä. Pesen pyykkiä, siivoan keittiön ja ylläpidän yleistä siisteystasoa. Kotona viihtyy paljon paremmin, kun on paikat kunnossa. Isompana projektina on käydä läpi lasten pienet vaatteet ja siivota vaatehuone. Sitä en tosin edes yritä tehdä ollessani yksin lasten kanssa, vaan se saa odottaa viikonloppuun.

Ensimmäinen viikko kotona on sujunut tosi kivasti, mutta odotan huomisaamua kuin kuuta nousevaa. Saan herätä rauhassa ja aloittaa päivän juoksulenkillä. Viikonloppu!

Lomautuksen hyvänä puolena on ehdottomasti se, että saan olla kaikki illat kotona. Ei tarvitse punnita eri vaihtoehtoja mitä tekee milloinkin ja stressata miten oma tekeminen on perheajasta pois. Osaan olla rennommin nyt.

Yritän ottaa tämän lomana, vaikka kolme kuukautta tuntuukin pitkältä ajalta ja ikävöin työkavereita, työntekoa ja meidän arkea.

Tsemppiä kaikille ja mukavaa viikonloppua! <3