Sivut

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Synnytyskertomus rv 41+5

20.7.2018

10.00 Käytiin perjantaiaamuna yliaikaiskontrollissa, kun raskausviikkoja oli 41+5.
Siellä tarkistettiin vauvan vointi ultralla ja tehtiin sisätutkimus, minkä mukaan kohdunsuu oli 2cm auki. Lääkäri "pyöritteli kalvoja", koska se saattaa kuulemma edesauttaa synnytyksen luonnollista käynnistymistä. Sisätutkimuksen pyörittelyosuus tuntui niin pahalta, etten tiennyt itkeäkö vai nauraa. Onneksi se ei kestänyt kauaa. Sovittiin käynnistysaika sunnuntaille 42+0, koska vauvalla oli kaikki hyvin eikä ollut syytä käynnistää sitä ennen. Kätilö huikkasi vielä ennen lähtöä, että "nähdään sunnuntaina ellei jo sitä ennen". Kotona alkoi tuntua ikävää vihlontaa alavatsassa, mutta yhdistin sen kovakouraisen tutkimuksen jälkimainingeiksi.

15.15 Tunsin yhtäkkiä ensimmäisen kipeän supistuksen.
Jesse oli poikien kanssa käymässä Ikeassa. Supistus oli niin voimakas, etten tiennyt miten päin olla ja kierähdin alas sohvalta. Hengittelin rauhallisesti ja se meni ohi. Tasan kymmenen minuutin päästä tuli seuraava ja olin nelinkontin lattialla. Samalla pojat soittivat ovikelloa, koska Jessellä ei ollut avaimia. He joutuivat odottamaan oven takana sen aikaa, että supistus meni ohi. Seuraava supistus tuli jo viiden minuutin kuluttua ja sanoin Jesselle, että nyt se taitaa alkaa. Jesse toi Panadolia ja menin suihkuun.

16.15 Supistukset tulivat tunnin ajan viiden minuutin välein.
Olin kuumassa suihkussa jumppapalloon nojaten ja keskityin hengittämään aina supistuksen tullessa. Supistukset kestivät kerrallaan 1-1,5 minuuttia. Tunnin jälkeen tuntui jo siltä, etten kestä niitä enää kauaa kotona. Soitettiin synnärille ja kerrottiin tilanne. Sieltä kehotettiin olemaan kotona niin pitkään kuin vain pystyn, mutta saatiin myös lupa lähteä jos siltä tuntuu. Jostain syystä päätin vielä sinnitellä, mutta soitettiin äitini meille olemaan poikien kanssa. Jesse oli ollut kanssani kokoajan kylpyhuoneessa ja käynyt aina välillä poikien luona alakerrassa. 

Äitini tuli meille ja Jesse oli kanssani kylpyhuoneessa. Hän tarjosi vettä, hieroi alaselkääni ja tuuletti kasvojani poikien minituulettimella. Tuuletin tuntui ihanalta, koska nämä helteet ja kuuma pitkä suihku ei ehkä ole se paras yhdistelmä. Jossain välissä Jesse kävi näyttämässä äidilleni missä kaikki tarvittava on, koska hän jäi meille yöksi hoitamaan poikia. Jesse pakkasi vielä kameran, laturit ja muut puuttuvat tavarat sairaalakassiin.


17.15 Kahden tunnin kohdalla sanoin haluavani sairaalaan.
Supistukset olivat tulleet toisen tunnin ajan jo kolmen minuutin välein, ne olivat voimistuneet entisestään ja meinasin oksentaa jokaisella supistuksella. Pahinta oli ajatella suihkusta poistumista, pukeutumista ja matkaa sairaalaan niin tiheiden ja voimakkaiden supistusten kanssa. Jesse auttoi mekon päälleni ja tajusin, että selän hierominen on melkein yhtä tehokas apukeino supistuskipuun kuin kuuma suihkukin. Sen avulla pääsin autoon. Jesse soitti sairaalaan, että ollaan tulossa ja sieltä vastattiin, että meidän täytyy mennä toiseen sairaalaan sulun takia. Olin ihan paniikissa, mutta onneksi pienen selvittelyn jälkeen meille olikin varattu jo paikka ensimmäisen soittomme yhteydessä ja meitä osattiin odottaa. Pysähdyin matkan aikana nojailemaan ties mihin aina supistuksen tullessa ja hengittelin.

17.31 Jesse hoiti ilmoittautumisen ja pian meidät tuli hakemaan sama kätilö, joka oli meidän kontrollikäynnillä aamulla.
Siitä tuli hyvä ja rauhallinen mieli, koska pidin hänestä paljon ja oli kiva saada "tuttu" ihminen kätilöksi. Oltiin myös aamuisella käynnillä jo juteltu hänen kanssaan tulevasta synnytyksestä ja hän tiesi mm. kivunlievitystoiveistani ja jännityksestäni. Sanoin heti, etten pysty enää palaamaan kotiin, vaikkei edistymistä olisi tapahtunut. Supistukset tuli niin tiheään, etten pystynyt hengähtämään välissä enää hetkeäkään. Kätilön tekemän sisätutkimuksen mukaan olin 5cm auki ja tilanne oli edennyt hienosti. Olin todella huojentunut ja hoin Jesselle, että nyt me synnytetään! Viisi senttiä tuntui taivaanlahjalta, koska se tarkoitti etten ollut kärsinyt kotona turhaan.

Jesse vaihtoi päälleni sairaalakaavun ja saatiin siirtyä synnytyssaliin. Kätilö meni jo edeltä valmistelemaan ilokaasun ja puudutuksen. En voinut kuvitellakaan makaavani paikoillani käyrien ottamisen ajan, joten niitä yritettiin ottaa seisaallani. Aloin hengitellä ilokaasua supistusten tahtiin ja se vei pahimman kivun pois. Tarvittava käyrä saatiin otettua, kun pystyin makaamaan ilokaasun avulla ja minua alettiin valmistella puudutusta varten. Jesse jutteli kätilön kanssa samalla, kun minä hengittelin ilokaasua ja tunsin oloni kevyemmäksi. Ilokaasusta tuli vähän hassu ja lämmin olo. Pää tuntui olevan sopivasti pehmeä. Olen tyytyväinen siitä saamaani apuun.

18.20 Ei mennyt kauaa, kun anestesialääkäri tuli laittamaan minulle spinaalipuudutuksen.
En osannut siinä supistusten ja ilokaasun keskellä jännittää sen laittamista vaan tein mitä pyydettiin. Muistan, että jossain vaiheessa kysyttiin tunnenko sitä ja tätä ja vastasin hymyillen, etten tunne mitään. Jesseä nauratti, kun olin välillä ihan unen rajamailla hymy kasvoillani. Puudutuksen jälkeen tuli koko kropan valtaava hyvä ja lämmin tunne. Sanoin Jesselle, että haluaisin nukahtaa, kun on niin hyvä olla. Siinä vaiheessa juttelin ensimmäistä kertaa kunnolla kätilön ja Jessen kanssa, otettiin kuvia ja lähetin muutaman viestin läheisille.

18.35 Kätilö laittoi vauvan päähän pinnin, mikä kertoi vauvan voinnin.
Samalla hän puhkaisi kalvot ja lapsivesi meni.

18.40 Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi iloisena, että olen jo 10cm auki.
Kysyin hämmästyneenä, että siis mikä on kymmenen, koska en voinut uskoa tilanteen edenneen niin nopeasti. Sain luvan alkaa ponnistaa, kun siltä tuntuu. Olin hämmentynyt, jännittynyt ja innoissani. Viimeinen vaihe ennen vauvan tapaamista! 

19.30 Kätilö opasti ponnistamisessa ja pian tunsin tarpeen aloittaa.
Spinaalipuudutus oli siitä hyvä, että se vei kivun kokonaan, mutta tunsin supistukset aaltoilevana paineentunteena. Ponnistin aina supistuksen tullessa. Minulle tuntui parhaalta ponnistaa sängyssä siinä perinteisessä puoli-istuvassa asennossa. Kätilö kannusti ja kehui joka ponnistuksella ja Jesse piti toisesta jalastani kiinni. Vartin ponnistamisen jälkeen kätilö ehdotti oksitosiinitippaa, jotta supistuksiin tulisi pitempi kesto ja niitä tulisi useammin. Tipan laittamisen jälkeen supistukset kesti kauemmin ja ehdin työstämään niitä pitempään. Vauvan pään tunteminen antoi ihan uusia voimia. Ponnistusvaihe tuntui siinä vaiheessa, kun pää oli syntymässä, mutta se ei ollut varsinaisesti kipua vaan tuntui epämukavalta.


20.12 Ihana, terve tyttö syntyi.
Hän parkaisi ja aloin itkeä. Sain hänet heti syliini ja unohdin kaiken muun. Jesse katkaisi napanuoran ja tyttö putsattiin. Jälkeiset tuli täydellisinä vajaassa kymmenessä minuutissa. Sain kaksi pientä repeämää, mitkä tikattiin. Ihmeteltiin pientä nyyttiämme kaikessa rauhassa. Hänet pestiin ja mitattiin: 3645g & 50cm. Kävin suihkussa ja syötiin iltapala ennen kuin meidät siirrettiin synnyttäneiden osastolle.

23.15 Päästiin perhehuoneeseen.
Kätilö kävi kertomassa miten he tarkkailevat vauvan verensokereita, opasti imettämisessä ja näytti mistä löytyy mitäkin. Ensimmäisenä yönä en juuri nukkunut, vaan tuijotin kainalossani tuhisevaa vauvaa. Onneksi Jessen oli myös mahdollista jäädä yöksi ja saatiin yhdessä tutustua vauvaan ja hoitaa häntä. Jesse otti hoitovastuun hänestä sairaalassa ja minä keskityin imettämiseen ja synnytyksestä palautumiseen.

Synnytys ylitti odotukseni ja oli kokemuksena ihan mieletön viiden tunnin puristus. Yllätyin eniten siitä, miten nopeasti kaikki meni ja miten hyvin pystyin heittäytymään mukaan ja ottamaan vastaan mitä tulee. Kaikki jännitys ja pelko unohtui ensimmäisten supistusten myötä. Synnytyksessä olin rauhallinen kokoajan, kuuntelin kätilöä ja turvauduin Jesseen. Jesse oli vierelläni, silitti, piti kädestä ja otti kuvia. Muistan "harmitelleeni" jossain vaiheessa sitä, että viimeinen masukuva synnäriltä jäi ottamatta, koska kaikki tapahtui niin nopeasti. Kätilö oli huippu, ihana ihminen oikeassa ammatissa. Meillä klikkasi heti, hän kuunteli ja kannusti minua, ehdotti avoimesti eri vaihtoehtoja, kertoi missä mennään ja mitä tapahtuu, otti meidät molemmat hyvin huomioon ja tuki koko synnytyksen ajan. Kovimmissa supistuksissa hän puhui Jesselle puhutellen meitä nimillä. Minulle tuli olo, etten ole pelkkä potilas, kun hän kutsui meitä nimillä. Sillä tavalla hän myös sai huomioni paremmin.

Olen onnellinen synnytyskokemuksestani ja siitä miten hyvin kaikki meni. Kaikki synnytyspelkopolilla kirjatut toiveeni otettiin huomioon ja sain juuri sellaisen synnytyksen mistä haaveilin. Olemme saaneet tällä kertaa täysin erilaisen alun vauvan kanssa ja olemme siitä kiitollisia.          

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3