Sivut

tiistai 28. helmikuuta 2017

Kotipäivien saldoa

Huomenta! Täällä ollaan aika koomassa. Theo on flunssassa ja viime yöt on menneet aika vähillä unilla. En saa nukuttua, vaikka Theo yskisi vain unissaan, koska olen itse niin herkkäuninen. Kuuntelen myös, että lastenhuoneesta kuuluu tasainen tuhina. Tunnistan kummankin pojan "nukkumisäänet" ja yleensä nukahdan niiden kuunteluun. Theo kävi eilen lääkärissä Jessen kanssa eikä mitään perusflunssaa vakavampaa onneksi ollut. Toivottavasti tämä menee pian ohi eikä Jimi sairastu, koska astmakokeet olisi perjantaina. Viimeksi aikaa piti flunssan takia siirtää.

Kuvassa näkyvä Cube -hylly saatu Jollyroomilta

Tänne ei siis mitään flunssaa ja kotoilemista kummempaa. Olen ollut töissä eli ollaan tehty Jessen kanssa läpsystä vaihto, ollaan syöty laskiaispullia, luettu kirjoja ja katsottu lastenohjelmia. Jimi ja Theo ovat innostuneet pikkulegoilla rakentamisesta ja ne on kovaa vauhtia syrjäyttämässä duplot. He saattavat istua pitkän aikaa ja rakentaa legoilla, se on etenkin Theon juttu. Minä taas olen jatkanut tavaroiden järjestämistä Orthexilta saamieni (ylin kuva) säilytyslaatikoiden innoittamana ja nauttinut muutenkin kodin laittamisesta ja uusien sisustusideoiden keksimisestä.    


Kivaa viikonjatkoa!

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Keittiön maalatut seinät

Meillä on tapahtunut keittiössä meidän silmään iso muutos. Toissaviikonloppuna, kun olin Jimin ja Theon kanssa Paraisilla niin Jesse jäi kotiin ja maalasi keittiön puupaneelit valkoisiksi. Se muutti koko keittiön ilmettä todella paljon ja koko huoneesta tuli valoisampi ja yhtenäisempi. Taas kerran mietittiin, miksei tehty sitä heti, kun muutettiin. Muutosta on jo 2,5 vuotta ja ollaan aina inhottu keittiön seiniä. Seuraavat projektit meillä on hioa ja maalata rappuset valkoisiksi ja uusia alakerran lattiat. Tästä voikin päätellä, ettei olla vielä muuttamassa pois nykyisestä kodista, vaikka niin suunniteltiin ja Jesse katsoi uusia asuntoja päivittäin vielä jokin aika sitten. Ei olla vielä valmiita muuttamaan eikä se ole taloudellisestikaan järkevää tässä vaiheessa.  

Taulu & hylly (Hyllis) - Ikea 


Seinien maalauksen lisäksi meille on tullut uusia tauluja, säilytyslaatikoita ja keittiön kuvissa näkyvä Hyllis -hylly. Olen innostunut siivoilemaan kaappeja, järjestelemään tavarat ja vaatteet loogisemmin ja myymään kaiken meille turhan. Sama siivousinto tulee joka kevät ja joka kerta se tuntuu yhtä hyvältä.  

ps. Kaappitilan järjestämisestä puheenollen; Jimin ja Theon pienet vaatteet on myynnissä, joten jos kaipailet 92-104cm poikien vaatteita, niin kannattaa mennä Espoossa sijaitsevaan lastenvaatekirppis Nella&Nuttuun, meillä on pöytänro 50 lauantaihin asti.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Ystävänpäivänä Helsingissä

Tiistaille oli paljon kivaa ohjelmaa. Lähdin heti aamusta Helsinkiin ja kävin Stockalla ostamassa muutaman Macin meikin, jonka jälkeen suuntasin Per:PR:n järjestämään keväiseen pop up -tapahtumaan. Söin lounasta ja tutustuin puutarhaan, sisustamiseen ja rakentamiseen liittyviin tuotteisiin. Sain mukaani muutaman jutun, joista ehdoton suosikkini on pieni kasvihuone yrteille. Voin näyttää sitä sitten, jos kun olen saanut jotain kasvamaan.

Tapahtuman jälkeen kiertelin keskustassa samalla juoden kahvia. Yksi lempiasioistani Helsingissä on kävellä ympäriinsä ja ihailla kauniita rakennuksia ja pieniä putiikkeja ja kahviloita. Aina jos Jesse kysyy mitä haluaisin tehdä treffeillä, niin vastaan "kävellä keskustassa käsi kädessä, juoda kahvia ja mennä syömään Iguanaan". Siitä on jo muodostunut meille sellainen juttu.


Ystävänpäivä näkyi kauppojen tarjouksissa, kahvilassa sai kahvin kanssa pullan, Forumissa jaettiin ihania sydänilmapalloja ja näyteikkunoissa oli teemaan sopivia koristeluja. Fiilistelen täysillä kaikkia teemapäiviä ja ystävänpäivän kunniaksi olin pukeutunut vaaleanpunaiseen takkiin, pinkkikimalteiseen paitaan ja kynnetkin olivat haaleanvaaleanpunaiset. Ostin Jimille, Theolle ja Jesselle pienet lahjat ja itselleni toin kotiin sydänilmapallon. Päivä Helsingissä oli todella onnistunut ja kaiken kruunasi upea keväinen sää. Ystävänpäivän iltana käytiin vielä setäni synttärikahveilla.

Hyvää viikonloppua! 

tiistai 14. helmikuuta 2017

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Miksi kirjoitan blogia?

Olen kirjoittanut blogiani reilu neljä vuotta. Alkuun kirjoitin matalalla profiililla lähinnä itselleni ja kuvat olivat puhelimella otettuja. Bloggaaminen tuntui heti omalta jutulta ja siitä tuli tärkeä harrastus minulle. Alkuun kävijöitä oli satunnaisesti, mutta erityisesti kaksosuutisen jälkeen kävijämäärät nousivat ja sain vakituisia lukijoita. Se inspiroi ja motivoi ja aloin tietoisesti kirjoittamaan myös muille enkä enää vain itselleni. Sain kommentteja ja into bloggaamiseen kasvoi entisestään.

Suurin syy blogin pitämiseen on vertaistuki ja hetkien jakaminen lukijoiden kanssa. Tunsin sen vahvimpana raskausaikana, jolloin pystyin ihan oikeasti kokemaan blogin välityksellä ison joukon tuen ja kanssani jännittämisen maatessani sairaalassa vuodelevossa. Sain päivittäin kommentteja ja sähköposteja, joissa toivotettiin tsemppiä, kysyttiin vointia ja kerrottiin omista kokemuksista. Luin niitä kyyneleet silmissä, kiitos teille "mukana olleille" <3 Se oli ihan mieletöntä ja vaikutti suuresti jaksamiseeni.



Saamani vertaistuki on vaikuttanut siihen, että haluan antaa samaa myös muille samassa tilanteessa oleville. Olen jakanut kokemuksiani ja ajatuksiani mm. kaksosraskaudesta, ennenaikaisuuden uhasta, keskosuudesta, kaksosuudesta, vanhemmuudesta, vauvojen refluksista, allergioista, kuukausien yöhuudosta, kuumekouristuksesta, tihuloivista taaperoista, äitiydestä yleisesti, kohtutulehduksesta, sektiosta ja siitä toipumisesta. Olen jakanut elämääni vaikuttaneita asioita teidän kanssanne ja jokainen saamani viesti siitä, miten se on jotakuta auttanut, on tehnyt bloggaamisesta merkityksellistä.

Olen pitänyt tietyn linjauksen koko "blogiuran" ajan eli en ole mennyt liian henkilökohtaisiin asioihin, etenkään lapsiin liittyen. Olen miettinyt tarkkaan millaiset kuvat julkaisen, mitä kerron ja miten sen kerron. Välillä voi tuntua, että blogin välityksellä tietää toisesta kaiken, mutta niin se ei ole. Blogissa on pienen pieni osa elämästämme ja vaikka esimerkiksi kuvailen lasteni luonteenpiirteitä niin he ovat siihen lisäten miljoona muutakin asiaa.

Olen huomannut, että nyt Jimin ja Theon ollessa 3,5-vuotiaita, on blogin fokus jakautunut perheaiheiden ohella mm. sisustukseen, asuihin ja yleiseen höpötykseen. Olen tietoisesti vähentänyt Jimin ja Theon kuvia ja suppeuttanut heistä puhumista. Nyt kun he eivät enää ole niitä "8,5kg, iloinen poika, hymyilee, kehitys ikätasoista" -paketteja, vaan he ovat mielettömiä omia persooniaan, joita haluan tietyllä tapaa suojella myös täällä. Blogi pysyy yleisellä tasolla perheblogina, mutta siinä on paljon muutakin.


Vertaistuen ja teidän lukijoiden lisäksi yksi vaikuttava syy bloggaamiseen on siitä jäävä muisto. Ette tiedäkään kuinka usein lueskelen vanhoja postauksia kiitollisena siitä, että olen kirjoittanut asioita ylös. Usein hämmästelen sitä, mitä kaikkea ollaankaan tehty, koska olen unohtanut osan. Välillä lunttaan blogista juttuja vauvakirjoihin, joiden päivittäminen laahaa perässä. Parasta on katsoa vauva-ajan postauksia, ihastella pieniä vauvoja ja huokaista helpotuksesta; siitä selvittiin. Toivon, että blogista tulee vielä joskus vauva-aiheinen, mutta nyt on hyvä olla 3,5-vuotiaiden kaksospoikien äiti Nanna 26v., joka iloitsee pienestä, elää positiivisella asenteella, sisustaa vailla päämäärää ja rakastaa kauniita asioita. Kirjoittaa blogia, joka kertoo ihan tavallisesta elämästä.

Mikä saa teidät lukemaan blogiani?
        

tiistai 7. helmikuuta 2017

"Ei olla pitkään aikaan..."

Tiedättekö sen, kun erehtyy ajattelemaan "ei olla pitkään aikaan oltu kipeinä" tai "ei ole pitkään aikaan ollut hankalaa yötä". Sitten seuraavana aamuna lapsi herää tukkoisena ja sitä seuraava yö menee lastenhuoneessa rampatessa... Minä tiedän. Niin käy aina ja tuplana silloin jos kirjoitan siitä blogiin. Kirjoitin juuri, että koko syksy meni ilman sen kummempia sairasteluja ja heti seuraava yö valvottiin hengitysvaikeuksista kärsivän pojan kanssa.

Jimi ja Theo ovat olleet nyt muutaman päivän flunssassa. Lämpöilyä ja klassiset flunssaoireet. Jimillä piti olla tänään astmaan liittyviä tutkimuksia, joiden suorittamisen edellytyksenä on olla täysin terve. Aikaa piti siirtää, mutta onneksi pahimmat hengitysvaikeudet on menneet ohi lääkkeiden avulla. Yöt on pelottavia, kun joutuu tarkkailemaan hengitystä ja miettimään milloin pitää lähteä päivystykseen hakemaan lisäapua. Siltä vältyttiin onneksi tällä kertaa, mutta entistä innokkaammin odotan Jimin astmatutkimuksia, jotta saadaan tietää missä kunnossa pojan keuhkot on.



Me ollaan nyt vietetty rauhallisia kotipäiviä. Katsottu lastenohjelmia tavallista enemmän, luettu kirjoja niin paljon, että osaan ne kohta ulkoa, rakennettu legoilla, tehty majoja ja lajiteltu leluja lastenhuoneessa. Olen hoitanut blogiin liittyviä asioita ja lähettänyt työhakemuksia sillä aikaa, kun pojat ovat leikkineet keskenään. Aina välillä omat hommat toki keskeytyy, mutta pääsääntöisesti kaikki hoituu ihan kivasti. Olen torstaihin asti joka ilta töissä, joten tulee "vanhat ajat" mieleen siitä läpsystä vaihto -meiningistä. Viikonlopuksi pojat ovat toivottavasti jo parantuneet, koska meidän olisi tarkoitus lähteä Paraisille. Jesse jää kotiin tekemään muutamaa remppajuttua rauhassa.

ps. "ei olla pitkään aikaan..." -ajattelu toimii myös positiivisella tavalla. Ei oltu pitkään aikaan syöty kunnon brunssia, joten kutsuttiin kaveripariskunta sunnuntaina meille brunsseilemaan. Oli kiva päätös viikonlopulle ja sellaista rentoa sunnuntain viettoa. 

Miten teillä on lähtenyt uusi viikko käyntiin?      

torstai 2. helmikuuta 2017

Ajatuksia kaksosten päivänä

Tänään on valtakunnallinen kaksosten päivä. Olen käsitellyt sitä blogissani jo aiemminkin, postaukset löytyvät täältä ja täältä. Eilen illalla mietin kaksosuutta, meidän matkaa perheenä tähän päivään ja kaksosten äitinä olemista. Ensimmäistä kertaa Jimi ja Theo ymmärtävät, mistä päivässä on kyse. Ollaan katsottu yhdessä valokuvia heidän vauva-ajoiltaan ja ihmetelty pienenpieniä vaatteita, jotka oli silloin aikoinaan ihan liian isoja. Theo ja Jimi ovat pari kuukautta sitten alkaneet puhua toisistaan kaksosina ja veli-sanan käyttäminen on jäänyt pois. Tänään he lähtivät dagikseen iloisina siitä, että on heidän juhlapäivänsä.


Muistan edelleen kuin eilisen sen hetken, jolloin sain kuulla odottavani kaksosia. En olisi _ikinä_ uskonut. Olin hämilläni, yllättynyt, onnellinen ja äärimmäisen peloissani. Olin jostain syystä aina ajatellut, ettei minusta olisi kaksosten vanhemmaksi. Se ei ollut sellainen asia, jota olin toivonut, toisin kuin Jesse. Jessen varmuus ja ilo sai minut unohtamaan pelkoni ja pian intoilimme tulevasta yhdessä. Raskauden edetessä onni muuttui menettämisen peloksi. Jimin ja Theon syntymän jälkeen tutustuttiin toisiimme keskoskaapin lasin läpi. Tuli ensimmäinen kosketus pieneen käteen, ensimmäinen kerta kun uskalsin ottaa syliin kaikkien niiden piuhojen kanssa, ensimmäinen hetki rinnalla ja tuntikausia kestäneet kenguruhoidossa vietetyt ajat. Jesse toisen vauvan kanssa toisella puolella huonetta ja minä toisen kanssa toisella puolella. Sinä aikana tuli nukuttua paljon, kun parasta hoitoa pienille oli olla ihokontaktissa, joten niissä nojatuoleissa tuli oltua hetki jos toinenkin ja aina välissä nukahti itsekin. Viikon iässä Jimi ja Theo pääsivät samaan sänkyyn ja saivat turvaa toisistaan. He vahvistuivat ja kasvoivat päivä päivältä ja vihdoin neljän viikon iässä he kotiutuivat.

  
Selittämätön yhteys ja erityinen side, niin kuvailisin Jimin ja Theon suhdetta toisiinsa. He keksivät leikkejä yhdessä, joita kukaan muu ei ymmärrä, he ovat toistensa parhaat kaverit, he opettavat toisilleen asioita, kuten Theo Jimille oikeaa kynäotetta ja Jimi Theolle sanojen oikeaa lausumista. Jos toista sattuu, toiselle tulee yhtäkkiä sama vaiva, toisen lauseet lopetetaan ja kaikki pitää ekana kertoa sille toiselle.


Ensimmäisten kahden vuoden aikana koettiin ihan älyttömän paljon kaikkea ns.ylimääräistä. Keskosuus ja siihen liittyvät jatkohoidot, tiheät seurannat ja ympärivuorokautinen tarkka 3 tunnin välein syöttäminen. Sen jälkeen alkoi raastava yöhuuto, jota jatkui monta kuukautta eikä kukaan nukkunut. Ravattiin lääkärissä, soitettiin ambulanssi Jimin tukehtumiskohtauksen takia ja vietettiin öitä osastolla. Vihdoin päästiin eteenpäin refluksidiagnoosin kanssa, mutta lääkitys auttoi vain oirehuippuun. Kun julkisella puolella alettiin keskustella sairaalaunikoulusta, mentiin yksityiselle ja saatiin maitoallergiaepäilys. Soijakorvikkeen aloittamisen myötä näin ensimmäisen kerran, kun pojat nukkuivat oikeita päiväunia. Se hetki, kun päivällä oli hiljaista ja istuin sohvalla juoden kahvia. Olin huojentunut siitä, että he saivat vihdoin nukuttua. Eihän se voi olla hyväksi vauvalle, että nukkuu vuorokaudessa kaikenkaikkiaan n. 4 tuntia ja senkin pätkissä?! Allergioiden selvittyä alkoi sairaskierre. Korvatulehduksia, ongelmia keuhkojen kanssa ja lukuisia sairaalassa vietettyjä öitä. Kävin samaan aikaan töissä, joten se ajanjakso ei ollut mikään helpoin.

Sanoisin, että meidän elämä kääntyi positiivisella tavalla päälaelleen Jimin ja Theon aloittaessa päiväkodin ollessaan 2v 2kk ikäisiä. Päiväkodin aloitus meni todella hyvin ja meillä oli mahdollisuus pitkään harjoittelujaksoon ja muutenkin lyhyisiin päiviin. Sairastelut loppui, sain elämääni uutta sisältöä opintojen jatkamisesta, pojat jättivät tutin pois ja nukkuivat 12 tunnin yöunet, järjetön tihulointi loppui ja kaikenkaikkiaan arki tuntui mukavalta eikä jatkuvalta selviytymistaistelulta. Osittain koen surua ajatellessani poikien kahta ensimmäistä vuotta, koska siinä oli niin paljon kaikkea raskasta ja kuormittavaa. Olisin halunnut tehdä muutakin kuin vain selviytyä. Nähdä äitikavereita, käydä perhekerhossa, aloittaa vauvauinti, ottaa päivittäin miljoona kuvaa vauvoista, järjestää ristiäiset ja ekat synttärit jne. ajan kanssa. Näiden sijaan olin kotona, valvoin, kuljin kuin sumussa ja päästiin aloittamaan perhekerhokin vasta yhdeksän kuukauden iässä. Tuona aikana kuluttavin oli ajatus siitä, miksen osaa iloita kaksosistani samalla tavalla kuin muut? Muut kaksosten äidit hehkuttivat tuplaonneaan, kun minä taas yritin vain selvitä. Yhden vauvan kanssa toinen vanhemmista olisi saanut edes joskus nukkua ja yhden vauvan kanssa kaikki olisi ollut helpompaa. Sellaisen ajatteleminen ei ollut helppoa.


Tiedättekö mikä tilanne on nyt? Nyt olen ihan käsittämättömän onnellinen ja äärettömän kiitollinen ihanista, terveistä pojistani! Olen onnellinen saadessani olla kaksosten äiti. Vihdoin ymmärrän ihan täysin muiden monikkovanhempien ajatuksia monikkovanhemmuuden erityisyydestä ja siihen liittyvästä etuoikeudesta. Alan myös uskoa siihen, että monikot suodaan sellaisille, jotka siihen pystyvät. Me pystyttiin ja se kaikki oli tämän arvoista. Nykyään arki on sujuvaa, pojat ovat omatoimisia ja todella taitavia, heillä on omat ihanat persoonansa, he leikkivät paljon keskenään, he puhuvat paljon ja heidän kanssaan voi keskustella. He ilmaisevat tunteitaan ja kertovat rakastavansa, heillä on ihan mahtavia juttuja, he kuuntelevat ohjeita ja kaikki tihuloiminen on jäänyt enkä koe elämää heidän kanssaan lainkaan kuormittavaksi. Nautin siitä, kun saan katsoa heitä silmiin ja antaa täyden huomioni, kehua heitä ja nähdä kehun vaikutus, ohjata ja kertoa asioista. Laitan heidät nukkumaan ja kuuntelen heidän keskusteluaan oven takana, katson innostuksesta halkeavia kasvoja, kun ovikello soi iltapäivällä ja isi tulee kotiin, otan syliin, halin enkä koskaan unohda sanoa "mamma älskar dig". 

Olen tuplaonnellinen!

Ihanaa kaksosten päivää!                 
 

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Käynti lastenpolilla

Ollaan eletty pääosin ihan perusarkea eli käyty töissä ja dagiksessa ja sen ulkopuolella nähty kavereita ja perhettä. Pojat kävivät ensimmäistä kertaa uimahallissa isin ja papan kanssa ja he tykkäsivät niin paljon, että siitä tulee viikottainen traditio. Jimillä oli tänään aika lastenpolille, jossa kontrolloitiin infektioastmaa, puhuttiin allergioista, otettiin testejä ja tutkittiin astman mahdollisuutta. Jimi oli superreipas, vaikka verinäytteen ottaminen ei meinannut onnistua ja sitä piti yrittää monta kertaa. En ole itse osannut epäillä astmaa, koska Jimin flunssan "sietokyky" on paljon parempi kuin esim.vuosi sitten eikä astmalle tyypillisiä oireita ole. Nykyään flunssasta selvitään kotihoidolla, kun aikaisemmin yskiminen tiesi sairaalahoitoa.


Hyvä sulkea pois tietyt jutut niin tulee itsellekin varmempi olo, vaikkei Jimin vointi erityisesti huolestutakaan tällä hetkellä. Viikon päästä Jimi menee polille testeihin, jossa mitataan hengitystä mm. rasituksen jälkeen. Toivottavasti niiden avulla voidaan todeta jotain. Allergioiden suhteen meidän olisi tarkoitus kokeilla taas maitoa ja kananmunaa. Voi hyvin olla, että allergiat ovat väistyneet. Aloitetaan maidolla ja kokeillaan sen jälkeen kananmuna. Voin kertoa allergiakokeilun etenemisestä enemmän sitten, kun ollaan päästy vauhtiin.  

Miten teillä muilla allergisten vanhemmilla on mennyt allergiaa aiheuttavien ruoka-aineiden testaaminen? Vinkkejä?  


Kivaa loppuviikkoa!