Irti ahdistuksesta

Uusi viikko on alkanut paremmin kuin muutama edeltäjänsä. Ellen jäi hyvin päiväkotiin; vei sinkkivoiteensa ryhmän aikuiselle ja meni syliin. Sinkkivoide piti viedä mukaan, kun Ellenillä on jostain syystä vaippaihottumaa. Muutenkin iho on alkanut yhtäkkiä kuivua ja hän raapii itseään paljon. Ennen ei ole ollut mitään ongelmaa ihon kanssa.

Aamu meni ilman turhia venkoiluja poikien osalta, joten kaikille jäi hyvä mieli. Viikonloppuna pojat olivat sitä mieltä, ettei mikään ole hyvin ja kaikki on tylsää, joten uusi viikko otettiin innolla vastaan.

Käytiin eilen kiipeilemässä Boulderkeskuksessa poikien kanssa, kun haluttiin tehdä jotain vain heidän kanssaan ja meillä oli tosi hauskaa! Pojat oivalsivat idean heti ja olivat taitavia. He kokeilivat kaikkia lastenratoja ja viihtyivät hyvin. Ellen oli sen aikaa äitini kanssa. 

Tuntuu hyvältä päästä vuodenvaihteen sairastelusta ja ahdistuksesta irti. Silloin oli niin monta kuormittavaa asiaa päällekkäin, että tunsin tukehtuvani. Poikien koululomakkeet on lähetetty, Ellenin päivähoito alkanut hyvin ja olen päässyt normaaliin elämään kiinni - ihanaa! 

Kivaa tiistaita! 

Kotona 1,5-vuotiaiden kaksosten kanssa verrattuna yhteen 1,5-vuotiaaseen

En voi olla miettimättä sitä aikaa, jolloin pojat olivat 1,5-vuotiaita ja miten erilaista arki oli silloin kuin nyt 1,5-vuotiaan Ellenin kanssa. 

Viiden vuoden takaiset muistot tulivat mieleen pohtiessani paikkaa meidän oliivipuulle. 

Pojat olivat tihulaisia, sanan koko merkityksessä. Meillä ei ollut käytännössä mitään olohuoneessa silloin, kun he olivat pieniä. Kaikki koriste-esineet olivat piilossa korkeassa kaapissa ja olohuoneeseen oli tehty barrikaadeja huonekaluista, jotta pojat eivät mm. pääse lähelle televisiota ja heidän menemisiään voi edes hieman rajata.

Kokeiltiin silloin kaikki perinteiset keinot tihuloimisen vähentämiseksi: kiellettiin, ohjattiin huomio muualle, ei oltu huomaavinamme, mutta lopulta oli pakko poistaa kaikki se, mikä eniten aiheutti päänvaivaa, ihan vaan että pysyttiin järjissämme. Kukat pois, koska multaleikit, ylimääräiset huonekalut pois, koska vaarallinen kiipeileminen, laatikot teipillä kiinni, koska meidän tärkeitä tavaroita ja papereita jne.

Silloin sain kommenttia, että se on meistä vanhemmista kiinni millaisia lapsemme ovat ja meidän syy kun he tekevät "tyhmyyksiä". Tässä kohtaa voin vannoa, että me tehtiin kaikkemme ja löydettiin se oikea tapa toimia vilkkaiden ja kekseliäiden lastemme kanssa, mutta hyvin paljon on kiinni myös siitä millainen lapsen luonne on. 1-3 ikävuodet olivat todella raskaita ja hermoja raastavia kaksosten kanssa.

Tiedättekö mikä oli ärsyttävintä? Pieni poika tietää tekevänsä jotain kiellettyä, katsoo vanhempaan päin naama omahyväisessä hymyssä ja kuin hidastettuna jatkaa toimiaan!

Tässä pojat olivat saaneet valkoisen rahin raahattua portaiden alta, kuljettivat sen tuohon päästäkseen valonkatkaisijalle - yhteistuumin tietty

Seurassa tyhmyys tiivistyy, se alkoi jo pienenä. Pojat olivat mahdottomia, he ehtivät keksiä vaikka mitä jo pelkästään sinä aikana, kun kävin vessassa. He kasasivat leluista pinon ja auttoivat toinen toisensa ylemmäs saadakseen jotakin haluamaansa. He yllyttivät toisiaan ja suojasivat toisen selustaa. Toisinaan oltiin molemmat Jessen kanssa ällistyneitä siitä, miten he edes ovat keksineet jotain niin nerokasta - ja tyhmää.

Nyt sille ajanjaksolle voi jo nauraa, mutta onneksi en enää elä sitä tihulaisuuden kultakautta. Pojat olivat hurjan suloisia ja ihania, rauhallisiakin hetkiä oli, mutta stressi siitä mitä vielä sattuu ja jatkuva vahtiminen ja ohjaaminen/kieltäminen, huh!

Arki Ellenin kanssa on rauhallista. Hän viihtyy itsekseen, tutkii leluja ja on yleisesti ottaen varovainen. Hän ei kiipeile eikä koske meidän tavaroihin. Luulen sen johtuvan osittain siitä, että hän katsoo mallia isoveljiltään (jotka ymmärtävät jo jättää kasvit yms. rauhaan). Ellenillä on hyvät roolimallit ja hän on yksinkertaisesti luonteeltaan erilainen.

Oliivipuu löysi paikkansa lopulta ison hopeisen lyhdyn ja jalkalampun vierestä olohuoneesta. Näin ei todellakaan olisi ollut silloin, kun kaksosemme olivat 1,5-vuotiaita... 

Samaistuuko kukaan?

Yhtäkkiä olen yksin kotona keskellä päivää

Tiedättekö, olen yksin kotona. 

Ellen on päiväkodissa ja pojat eskarissa. Ajoin päiväkodista kotiin ja avasin parkkipaikalla auton takaoven, eihän siellä ollutkaan ketään. Kotiin tullessa oli pala kurkussa, koska tuntui niin yksinäiseltä, jotain puuttui.

Ristiriitaiset ja raskaat tunteet. Tuntuu pahalta, että Ellen on päiväkodissa ja minä kotona - enkä tee mitään hyödyllistä. Toisaalta ihan typerää ja turhaa kiusata itseään ajattelemalla näin, koska käyn töissä ja toisinaan päiviin vaan jää muutama tunti vapaata kotona olemista ennen työvuoron alkua.

Vuorotyön hyviä ja huonoja puolia, mutta kuten olen ennenkin sanonut niin olisin paljon mieluummin säännöllisessä päivätyössä. Näillä nyt mennään toistaiseksi ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Ihan hassua, että yhtäkkiä olen yksin kotona. Taidan juoda vielä kupin kahvia ennen kuin lähden! '

Kivaa uutta viikkoa! 

Ensimmäinen viikko päiväkodissa

Ellen aloitti päiväkotiharjoittelun viime viikon tiistaina. Meillä on siitä hyvä tilanne, että voidaan toteuttaa harjoittelu Ellenin tahdissa työvuorojeni ansiosta.

Ensimmäisenä päivänä käytiin ryhmän sisätiloissa tutustumassa, jossa oltiin 9-11. Juttelin ryhmän aikuisten kanssa ja Ellen tutustui kavereihin ja leluihin. Lapset olivat kiinnostuneita Ellenistä, näyttivät leluja, pitivät kädestä ja ohjasivat. Ellen kierteli itsekseen, mutta kävi välillä tarkistamassa, että olin vielä paikalla.

Seuraavana päivänä mentiin mukaan pihalle. Huomaan, että Ellenillä on totuttelemista ryhmässä toimimisessa ja muiden odottamisessa. Se on tietysti normaalia, mutta se näkyy mielestäni selvemmin näin pienen kanssa. Yllättävän hyvin hän kuitenkin jaksoi kuunnella sadun aamupiirin penkillä istuen. "Ryhmäpaine" opettaa!

Kolmantena päivänä tuli uutena rutiinina lounaan syöminen. Aamupiiri, ulkoilu ja lounas. Ellen söi hyvin itse, istui paikallaan ja malttoi odottaa, että kaikki olivat valmiita.

Neljäntenä päivänä mentiin vasta klo. 10.30, koska Ellenin oli tarkoituksena syödä lounas ja jäädä päiväunille ensimmäistä kertaa. Muutettiin suunnitelmia, koska työkuvioni pysyivätkin samana eikä ollut tarvetta "kiirehtiä" eteenpäin.

Ellen jäi syömään lounaan ilman minua ja itki sen hetken, kun lähdin. Harmitus loppui, kun olin poistunut näkyvistä. Hän oli syönyt reippaasti ja nakersi näkkäriä, kun menin takaisin 45 minuutin kuluttua.

Tällä viikolla Ellen ei ole ollut lainkaan päiväkodissa, koska sairastui flunssaan ensimmäisen viikon jälkeen. Maanantaina saadaan aloittaa harjoittelu taas "alusta", koska hän on varmaan jo unohtanut kaiken. Päiväunet pitäisi nukkua siellä maanantaina, koska minulla on töitä ja Jesse on sairastelujen takia joustanut omista töistään jo paljon.

Olen helpottunut ja iloinen hyvästä startista ja Ellenin reippaudesta. Yllätyin siitä miten hän lähti itsekseen tutkimaan ja katselemaan ryhmänsä tiloja ja tuntui kotiutuvan nopeasti. Ensi viikossa jännittää eniten päiväunet, mutta olen luottavaisin mielin asian suhteen.

Odotan jo sitä, että Ellenin päivähoidosta tulee rutiinia eikä siihen liittyen tarvitse enää miettiä mitään ylimääräistä.

Kivaa lauantaita!  
   

Surkea aloitus vuodelle

Meille ei kuulu tällä hetkellä erityisen hyvää. Monta negatiivista ja kuormittavaa asiaa on sisältynyt viime viikkoihin.

Aloitettiin Ellenin kanssa päiväkotiharjoittelu viime viikon tiistaina ja perjantaiyönä Ellenillä alkoi flunssaoireet. Hänelle puhkesi viikonlopun aikana myös kaksi poskihammasta eikä hän nukkunut koko viikonlopun aikana kuin tunnin päiväunet. Yöt hän kiemurteli vuoroin meidän sängyssä ja sylissä. Viikonloppu oli raskas, mutta onneksi olin vapaalla. Univelka oli jäätävä. 

Vuodenvaihteen toivuin flunssasta enkä ehtinyt olla kunnolla terveenä kuin viikon verran, koska sairastuin itsekin viikonloppuna järkyttävään flunssaan. Yskä on niin voimakasta, että rintaa polttaa ja puristaa. Sairastelu ja univelka verottaa jaksamista niin paljon, että mieli on maassa. En ole voinut treenata lähes kuukauteen, mikä tuntuu myös sekä kropassa että päässä. 

Hain vuodenvaihteessa uutta työpaikkaa, mikä olisi ollut unelmieni täyttymys. En saanut sitä ja mikä ärsyttävintä, lopussa valittiin minun ja toisen hakijan väliltä. On ollut vaikeaa palata takaisin "lähtökuoppiin", kun olisin ollut nyt niin valmis muutokseen. Pettymys oli suuri! 

Kävin kirpparilla ennen flunssan pahenemista (Nella&Nuttu) ja tein tosi kivoja löytöjä lapsille! 

Nyt olen kotona Ellenin ja toisen pojan kanssa, kun perheestä 3/5 on flunssan kourissa. Lapsilla alkaa onneksi jo helpottaa ja leikit sujuu hienosti yhdessä. Ellen nukkuu onneksi taas parin tunnin päiväunia, joten saan itsekin vähän levätä.  

Odotan kovasti, että parannutaan, pääsen kiinni arkeen ja Ellen sopeutuu päiväkotiin. Nyt tulee niin monta kotipäivää, että saadaan aloittaa harjoittelu taas alusta...

Toivottavasti teidän vuosi on saanut paremman startin!    

Valkoinen sohva lapsiperheessä - Ikea Söderhamn

Haaveeni valkoisesta sohvasta kävi toteen. Olen jo useamman vuoden miettinyt meille valkoista kulmasohvaa ja paras vaihtoehto toivomillani spekseillä löytyi Ikeasta. Googlasin ja luin paljon kokemuksia Ikean Söderhamn -sohvasta. Moni on ollut todella tyytyväinen, mutta muutama taas pettynyt istuintyynyjen valahtamiseen. Nimenomaan lapsiperheissä sohva on tuntunut toimivan hyvin.

Hinta-laatusuhde, helposti pestävät kankaat, ulkonäkö ja mallin muuntelukykyisyys saivat meidät hankkimaan sohvan. Silloin sattui vielä olemaan -15% tarjous. Valittiin valkoiset Finnsta -kankaat ja itseasiassa kaksi istuintyynyn päällistä on jo kerran pesty kahvin läikyttyä sohvalle. Kahvitahrat lähti pesukoneen pikaohjelmalla ongelmitta.

Sohva on ollut meillä nyt vajaan kuukauden ja tähän mennessä ainoa negatiivinen asia on ollut sohvan kasaaminen. Se tuli Ikean tyyliin osissa miljoonan ruuvin kanssa ja tuntui kuin Jesse olisi oikeasti tehnyt koko sohvan itse. Ensi kerralla harkitaan vakavasti kasauspalvelua, jos tehdään joku yhtä iso hankinta Ikeasta.

Valkoinen sohva sitoo yhteen koko muun sisustuksen ja sopii meidän kodin tyyliin. Meillä on paljon valkoista sisustuksessa ja se mielletään helposti persoonattomaksi ja tylsäksi. Itse en ajattele lainkaan niin! Siinä missä värikäs koti on jonkun mieleen niin valkoinen on meidän juttu.

Valkoinen on raikas ja valoisa ja sen kanssa on esimerkiksi helppo vaihdella kodintekstiilejä vuodenaikojen mukaan, kun kaikki sopii.

Moni karttaa valkoisen ja pienten lasten yhdistelmää, mutta itse sanoisin valkoisen olevan helppo - niin hullulta kuin se kuulostaakin.
 

Katsotaan millaisena sohva pysyy meillä, voin raportoida lisää hieman pidemmän käyttökokemuksen jälkeen.

Kivaa loppuviikkoa!

Uusi vuosikymmen

Hyvää uutta vuotta 2020! 

Sinne meni joulukuu jouluvalmisteluineen ja vuosi vaihtui. Olin muutaman viikon "blogitauolla", koska elämä vei. Tein joulukuussa tavallista enemmän töitä ja sen myötä yritettiin sumplia lastenhoitokuvioita, Ellen sairasti flunssan, nukuttiin huonosti ja ylimääräinen "oma aika" meni kotihommiin ja jouluvalmisteluihin. 

Sairastuin itse flunssaan muutama päivä ennen jouluaattoa ja olo alkaa vasta nyt olla parempi. Yskä vaivasi erityisesti öisin, joten univelkaa kertyi. Harmittaa, etten voinut nauttia joulusta ja välipäivistä ihan samalla tavalla kuin normaalisti. Tärkeimpänä tietysti oma vointi ja sen mukaan mennään, mutta kaipaan energistä oloa ja jaksamista. 

Lapset ovat kotona loppiaiseen asti, minkä jälkeen pojilla jatkuu esikoulu ja Ellen aloittaa tutustumisen päiväkotiin. Tuntuu hassulta, että viikon päästä ollaan menty uudenlaista arkea jo muutama päivä. Uuteen arkeen liittyen; toivon saavani pian uuden työpaikan, sillä nyt tunnen tarvitsevani säännöllisemmät työajat ja vapaat viikonloput.  

Tälle vuodelle toivon uuden työpaikan lisäksi paljon terveitä päiviä, juostuja kilometrejä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia! Meillä on kivoja suunnitelmia alkaneelle vuodelle, mutta niistä lisää myöhemmin. 

Mitä te toivotte?