Päivä Paraisilla

Kävin eilen Paraisilla. Ajelin sinne aamulla kauniissa auringonpaisteessa ja vietin päivän mummini luona. Kävin kävelyllä merenrannassa, katselin taloja, tsekkasin paikallisen pikkukirpparin ja muutaman ihanan tunnelmallisen sisustusputiikin (Tre små rum ja Gullkrona) tarjonnat ja nautin yleisesti vallitsevasta rauhasta. Parainen on minulle sellainen "happy place". 

Näkisin meidät asumassa siellä. Kaupungille haetaan sosiaaliohjaajaa ja nyt olisi tilaisuuteni, mutta omistusasunnosta ei lähdetäkään ihan noin vaan. Työpaikat olisi oltava ensin tiedossa, mutta nykyinen koti pitää saada myytyä ennen muuttoa ja löytää uusi koti. Hankalaa ja vaatii vielä pohtimista.

Illalla ajoin takaisin kotiin ja ehdin parin tunnin ajomatkan aikana ajatella kaikenlaista, kuten työnhakua, tulevan viikonlopun asuja (pikkujouluristeily!), valmistujaisjuhliani ja tarjottavia sinne, poikien vauva-aikaa ja sitä että muistikohan Jesse ottaa Emmerdalet nauhalle... Tärkeää ja vähemmän tärkeää ollut mielessä siis!

Kivaa keskiviikkoa!

Lapset syntyi, äiti unohtui

Raskaudestani tuli riskiraskaus rv 7, kun yhden sikiön sijaan löydettiin kaksi. "Riskiraskaus, tulet käymään täällä usein", sanottiin. Kävin np-ultran jälkeen kahden viikon välein ultrauksessa, sillä kaksosraskauteni oli sellaista tyyppiä, jossa sikiöille saattaa kehittyä hengenvaarallinen TTTS. Muistan, kun oltiin suunniteltu matkaa Ranskaan isovanhempieni luo, olin silloin viikoilla 15. Kysyin kontrollikäynnillä "lupaa" lähteä matkalle eikä lääkäri nähnyt mitään syytä olla lentämättä niin aikaisessa vaiheessa raskautta, kun vauvatkin voivat hyvin. Vietettiin ihana pidennetty viikonloppu Rivieralla ja viikon päästä kotiutumisesta oli kontrolli.

Yhtäkkiä mitään tuntemattani oli kohdunsuulla laaja funneling (=kohdun sisäsuu avautunut) ja lääkäri oli kauhuissaan. Loppuraskaus meni täydessä vuodelevossa, ensin kotona ja rv 23+ alkaen sairaalassa. Tilanne oli todella huono ja sain paljon huomiota osakseni. Päivittäin kävi joku luonani kysymässä vointia, kertomassa ennusteesta ja tulevasta. Minusta pidettiin todella hyvää huolta ja sairaalassa tunsin olevani turvassa.

1,5 kilon painoiset poikani syntyivät 31+0. Leikkaussali oli täynnä ihmisiä. Molemmat kiidätettiin Lastenklinikan teho-osastolle ja samassa minut valtasi tyhjyys. Nukahdin sektion jälkeen ja herätessäni kysyin Jesseltä ovatko molemmat hengissä. Sain kuvat pienistä vauvoista folion näköisissä kääreissä.

Äitiyteni alkoi normaalista poikkeavalla tavalla ja koko poikien sairaalassaoloajan tunsin oloni jollain tapaa ulkopuoliseksi. Kotiuduin itse kolmantena päivänä sektiosta, onneksi. Sairaalassa oli raskasta olla, kun kaikilla muilla oli vauvat ja itse istuin yksin syömässä. Ainoat kontaktit hoitohenkilökuntaan oli niitä, kun minulle tuotiin rintapumppu ja sanottiin lasten tarvitsevan maitoa.

Silloin, kun olin raskaana ja raskaus luokiteltiin riskiraskaudeksi, koin saavani huomiota ja tulevani kuulluksi. Kaikki tuntemukset otettiin heti vakavasti, sain apua ja tukea ja minusta pidettiin huolta. Heti lasten syntymän jälkeen olin näkymätön. Lasten ollessa vajaa parikuisia, sain kohtutulehduksen. Se vei toimintakykyni täysin enkä muista koskaan kokeneeni mitään vastaavaa. Olin kuumehorkassa, joka paikkaan sattui, tärisin ja itkin imettäessäni toista vauvoista aamukuudelta sohvalla. Jesse tuli huoneeseen ja sanoi, että nyt lähdetään sairaalaan. Menin naistentautien päivystykseen, jonne minut ohjattiin. Siellä tuli naishoitaja sanomaan, että he hoitavat vain sellaisia, jotka tulevat sinne "pää kainalossa" eli minun paikkani ei olisi siellä. Siinä tilanteessa aloin itkeä, kaikki tuijottivat ja koin oloni kaikinpuolin surkeaksi. Nainen ohjasi minua Naistenklinikalle, jossa ei kuitenkaan otettu vastaan, koska synnytyksestä kulunut jo "määräaika" eli hoitopaikkani tulisi olla kotikunnassa. Olin voimaton siinä pompottelussa ja niissä oloissa. Kotona odottivat pienet kaksoset, jotka tarvitsivat minua, mutta sekään ei riittänyt saamaan hoitoa. Ihan järkyttävää pompottelemista, jossa omat voimat eivät siinä tilanteessa riittäneet vaatimaan hoitoa.

Koen, että heti lasten syntymän jälkeen minut sivuutettiin ja ainoa millä tavalla olin olemassa, oli lasteni kautta. "Miten voit?" vaihtui "Oletko jo pumpannut? Kokeillaanko imettämistä? Vaihdoitko vaipan?". Koin huonoa omatuntoa lähtiessäni sairaalasta. Välillä toivoin, että joku olisi kehottanut menemään kahville rauhassa tai nukkumaan kotona niin pitkään kuin väsyttää.

Hassua, että silloin kun kyseiset "tilanteet" oli päällä, niin menin vaan mukana enkä juuri kokenut mitään yllämainitusta. Vasta jälkeenpäin olen alkanut ajattelemaan läpikäymiämme asioita ja ihan uudenlaisia tunteita on noussut pintaan. Kai se on jonkinlainen selviytymiskeino. Käsittelee sitten, kun on aikaa käsitellä.

Löysin itseni kunnolla Jimin ja Theon ollessa melkein 1,5-vuotiaita. Ensimmäisen vuoden valvominen ja yöhuudot oli selätetty, säännölliset ja tiheät käynnit lastenpolilla, fyssarilla ja neuvolassa olivat harventuneet ja lastenhoidosta selvittiin hyvin yksin myös yöaikaan. Arki tasaantui, tuli hyvä vuorokausirytmi, pojat oppivat uusia taitoja ja muutettiin uuteen ihanaan kotiin. Yhtäkkiä oli aikaa ja jaksamista olla myös jotain muuta kuin "pelkkä" äiti. Rakastan olla äiti, mutta rakastan myös nähdä ystäviä, olla kahdestaan Jessen kanssa, katsoa rauhassa lempiohjelmaani, käydä ostoksilla, puhua meikeistä ja suunnitella illanistujaisia.

Tällä hetkellä elämäni on täydellisessä tasapainossa ja olen siitä todella onnellinen. Minulla on ihanat kolmevuotiaat, jotka ovat taitavia monessa asiassa, he sanovat rakastavansa, heidän kanssaan voi keskustella ja he viihtyvät hienosti dagiksessa eli minun ei tarvitse stressata sitä päivisin lainkaan. Jimin ja Theon jatkuva sairastelu on loppunut ja infektioastma/astma on enää tarkkailuasteella. Parisuhde on pysynyt lujana ja edelleen seitsemän yhteisen vuoden jälkeen mietin, miten ihmeessä onnistuin saamaan itselleni niin hienon miehen. Minulla on aikaa omille asioille, kiitos Jessen ja poikien isovanhempien. Isovanhempien ansiosta saadaan myös parisuhdeaikaa ja pojat saavat yhteistä aikaa isovanhempien kanssa. Saan olla kaasona parhaan ystäväni häissä ensi kesänä ja kevät menee häähumussa järjestelyjä tehden. Ensi kesästä tulee upea.

Tätä kaikkea pohtiessani, voin vain ihmetellä mistä tämä vauvakuume tulee? Kaikki on niin hyvin nyt, mutta silti...            

Onko teillä ollut samantyylisiä ajatuksia tai kokemuksia?

Pikkujoulut ja kodin joulukoristeet

Hyvää ensimmäistä adventtia! 

Olin eilen työpaikan pikkujouluissa, jonne sain paketoida vuoden ensimmäisen joululahjan. Innostuin hyödyntämään paketoinnissa Tigerista ostamiani ihania koristeita ja erityisesti candy canes -tankoja on haettava lisää, koska ne on niin monikäyttöisiä ja suloisia! Eilistä varten oli kynnet lakattu punaisella glitterillä, päällä oli pitsikoristeinen pikkumusta ja huulet oli tietty punaiset. Olin keskiviikkona shoppailemassa Helsingissä ja löysin sattumalta kauniin tummanpunaisen pikkulaukun Glitteristä kympin tarjoushintaan ja se piristi pikkujouluasua kivasti.   

Tänään ollaan laitettu lisää joulukoristeita kotiin 1.adventin kunniaksi, avattu ensimmäinen luukku partiolaisten joulukalenterista, siivottu ja leivottu joulutorttuja. Ilta vietettiin perinteisesti vanhempieni luona, jossa korkataan joulukausi joka vuosi ekana adventtina. Tänäkin vuonna sain kotiinviemiseksi ison suklaajoulupukin, parasta. Perjantaina meillä oli kummityttöni kylässä ja käytiin ostamassa meille valkoinen pikkukuusi, joka me koristeltiin yhdessä Jimin ja Theon kanssa. Katsotaan tuleeko meille tänä jouluna isoa joulukuusta. Rakastan joulunodotusta ja kaikkea siihen liittyvää, kuten varmaan tulette huomaamaan joulukuun postauksissa...    

Mitä te olette tehneet 

1.adventtina?

Voimistelurenkaat - koko perheen suosikki

yhteistyössä Suomen Voimistelutuote

Saatiin jokin aika sitten Suomen Voimistelutuotteelta testiin puiset voimistelurenkaat. Ne sellaiset samanlaiset puiset, joilla itse aikoinaan roikuin ala-asteen liikkatunnilla. Alkuun mietin, että mihin me sellaiset laitamme. Jesse keksi heti sopivan paikan ja renkaat laitettiin eteisen ja olohuoneen välissä olevaan tilaan. Siitä pääsee hyvin ohi, renkaat saa nostettua ylös ja tarvittaessa todella helposti kokonaan pois. Tähän mennessä ollaan vain nostettu ne ylös jos niitä ei käytetä eikä ne häiritse lainkaan.

 

Voimistelurenkaita tilatessa saa itse valita renkaiden koon, hihnojen värin ja niiden pituuden. Valittavana on myös kattokannakkeet jos valmista kiinnityspaikkaa ei vielä ole. Me tilattiin kannakkeet palomiehenhakasilla, koska meillä ei ollut niitä omasta takaa. Valinnat on helppo tehdä selkeän tilaussivuston ansiosta.

Voimistelurenkaille valittiin aikuisten koko ja valkoinen väri (valkoinen on vain erityistoiveesta ja lisähinnasta saatavilla) sekä 400cm valkoiset hihnat. Hihnojen pituutta on helppo säädellä niissä olevien pikalukkojen ansiosta. Meille olisi hyvin riittänyt lyhempikin hihnapituus, mutta ylimääräinen hihnaosuus on kätevä kiinnittää tarralla rullalle eikä se näin ollen häiritse ollenkaan. Asennus ei vaatinut muuta kuin kattokannakkeiden kiinnittämisen.

Voimistelurenkaiden hinta-laatusuhde on mieletön ja iso plussa sille, että voimistelurenkaat on 100% kotimaista käsityötä ja tehty kotimaisesta kestävästä koivuvanerista. Renkailla on 2 vuoden takuu.  Olen kuullut voimistelurenkaista pelkkää hyvää ja yhdyn ylistyspuheisiin itsekin ihan täysin. 

Suomen Voimistelutuotteen valikoimista löytyy myös mm. puinen leuanvetotanko, puolapuut ja trapetsi.

Voimistelurenkaita on käytetty joka päivä siitä lähtien, kun ne meille tuli. Jimi ja Theo rakastavat roikkua renkaissa, keinua niissä, seisoa ja keinuttaa itse vauhtia jne. Yhdessä roikkuminen onnistuu myös, kun molemmille on oma rengas. Välillä hämmästyn siitä, mitä kaikkea kolmevuotias keksii ja osaa. Jesse on treenannut erilaisia sarjoja ja minä venytän selkääni. Renkaat on hitti! Niillä voi oikeasti tehdä mitä ikinä keksii ja ne sopii kaikille.

Erinomainen joululahjavinkki, saa täyden kympin meiltä! 

 

Onko teillä kokemusta voimistelurenkaista? 

Surkean blogikuukauden loppu

Huh, kohta siirrytään jo joulukuuhun ja olen kirjoittanut marraskuun aikana viisi postausta. Jopa ne vaivaiset viisi on vaatineet aika paljon. Olen kirjoittanut niitä silloin, kun olisi pitänyt jo olla nukkumassa. Keskoslasten päivän -postauksen halusin saada julkaistua ehdottomasti kyseisenä päivänä, joten se vaati paljon aikatauluttamista ja ylimääräistä valvomista.

Päätin kuitenkin jo aikaisemmin, etten halua unohtaa blogia ihan täysin opinnäytetyönkään kirjoittamisen aikana, koska blogini on minulle tärkeä. Olen postannut noin kerran viikkoon marraskuun ajan, mutta arvatkaa mitä! ! !

Palautin opinnäytetyöni ja pahin stressi on ohi! Enää virallinen puoli hoidettavana eli lomakkeiden täyttämistä ja sitten se on siinä! Olen ihan pian valmis sosionomi! Joulukuussa ehdin keskittyä minulle tärkeimpiin asioihin ja saan fiilistellä joulua. Henkisesti olen vielä kiinni oppariprosessissa enkä voi uskoa, että saan vaan olla eikä ole pakottavaa tekemistä. Kahden kuukauden ajan tunsin syyllisyyttä kaikesta mitä tein jos ei se liittynyt opinnäytetyöhön. Se tunne oli ihan käsittämättömän raskas ja kuluttava. Jimi kysyi minulta toissapäivänä lattialla leikkiessäni, että miksei mamma kirjoita. Tajusin, miten paljon viime kuukaudet on vaikuttaneet meihin kaikkiin. 

Minulla on paljon kerrottavaa teille. Tavallisia kuulumisia, messujuttuja, vastaukset teidän kysymyksiin (vihdoin!), Jimin ja Theon korvien putkitus ja kitarisojen poisto ja siitä parantuminen, joulufiilistelyä, valmistumisen jälkeisen ajan pohtimista, sisustusjuttuja ja vaikka mitä. Kuten kuvista näkee, koti alkaa pukeutua jouluun ja taistelee pimeyttä vastaan lukuisilla valosarjoilla.

Mieletöntä olla tässä pisteessä, ihan oikeasti saavutin tavoitteeni!

Bloggaajien inspiraatiopäivä - #BID

Pari viikkoa sitten oli tuttuun tapaan bloggaajien inspiraatiopäivä - bloggers' inspiration day, johon osallistuin. Paikkana oli Konepajan Bruno, joka sopi siihen tarkoitukseen täydellisesti. Olen osallistunut kyseiseen tapahtumaan jo useamman kerran, mutta tämän kertainen oli ehdottomasti lempparini. Ihastuin paikkaan ja inspiroiduin jo pelkästään siitä.

Osastot oli todella mielenkiintoisia ja kotiinviemiset huippuja ja just omaan makuun sopivia. Sain Gladen tuoksukynttilöitä ja erilaisia kodin raikastajia, Hugo Bossin hajuvesi -uutuuden The Scent for Her, Max Factorin uutuusripsivärin False Lash Epic (on ollut käytössä siitä asti, tykkään!), juomapullon, Vero Modan farkkupaidan, kynsienhoitosetin, kynsilakan, teetä ja lahjakortin Vilan ja Vero Modan liikkeisiin.   

Testasin Instrumentariumin pisteellä silmälaseja ja kävin kuvauttamassa itseni lempikehysteni kanssa. Tulette näkemään valitsemani kehysmallin piakkoin. Syötävää oli tarjolla New York loungessa ja kuohuvaksi valitsin Fresitan. Se ei petä koskaan!

Päivä oli todella onnistunut ja inspiroiva. Oli kiva päästä hetkeksi taas keskittymään vain blogijuttuihin kaiken sen opparin kirjoittamisen keskellä. Ainoa harmi näissä tapahtumissa on se, etten tunne ketään. Olenkohan ainoa, jolla ei ole blogiseuraa? Olisi kieltämättä vähän mukavampi mennä tapahtumiin jos olisi edes yksi tuttu. Monen blogia luen ja välillä jätän kommentteja, mutta siihen se jää. Miten blogimaailmassa tutustutaan? Mennään vaan juttelemaan, kun törmätään?

Energistä uutta viikkoa kaikille!

Päällimmäisenä kiitollisuus

Tänään on keskoslasten päivä. Neljäs vuosi, kun se koskettaa henkilökohtaisesti. Ennen Jimin ja Theon syntymää ei keskosuus ollut minulle tuttua. Yhtäkkiä olin kahden keskosen äiti, jota pelotti ottaa maitotölkin kokoiset vauvat syliin. Hengitystä piti tarkkailla monitoreista, maito meni pitkään nenämahaletkun kautta ja sängyissä oli lämpöpatjat pitämässä yllä sopivaa ruumiinlämpöä.

Viikko meni Lastenklinikan teho-osastolla, josta molemmat siirrettiin meidän lähisairaalaan. Siellä keskityttiin vahvistumiseen, kasvamiseen ja syömisen opetteluun kolmen viikon ajan. Istuin päivät sairaalassa pitäen pieniä vauvoja sylissäni, tein pesut ja vaipanvaihdot ja vuorotellen imetin ja pumppasin. Jesse oli töissä ja tuli iltaisin osastolle, jossa jatkettiin yhdessä kenguruhoitoa. Aika meni loppupeleissä nopeasti ja pian pikkuiset olivat jo kaksikiloisia ja koitti kotiinlähdön aika.

Kotiinpääsy oli ihanaa, vaikkakin todella pelottavaa. Oli pakko luottaa omiin taitoihin. Jimi kotiutui monitorin kanssa, joka ilmoitti jos happisaturaatio laski liian alas. Oli ihan hirveää herätä koiranunesta yöllä koneen alkaessa hälyttää. Onneksi pieni herättely ja muistutus hengittämisestä riitti ja tilanne tasaantui itsestään. Vanhemmaksi tuleminen ei tapahtunut normaalin ja oletetun kaavan mukaan, mutta silti oli tunne, että tilanne oli hallinnassa ja kullanarvoisesta ja ohikiitävästä vauva-ajasta osasi myös nauttia.  

Ennenaikaisuus vaikutti keuhkoihin ja altisti mm. infektioastmalle. Jimi ja Theo ovat sairastelleet paljon elämänsä aikana, on ollut pitkät korvatulehduskierteet ja ruoka-aineallergioita. Kaikkiin näihin on epäilty ennenaikaisuutta osasyyksi. Puolen vuoden iässä alkanut raastava yöhuuto laitettiin kehittymättömän suoliston syyksi, vaikka johtui maitoallergiasta. Kaikkea ei voi kuitata ennenaikaisuudella, vaikka keskosena syntyneistä onkin kyse. Mitään vakavaa ennenaikaisesti raskausviikolla 31+0 syntymisestä ei aiheutunut.

Jimin ja Theon saama hoito oli mieletöntä, Suomessa osataan! 

Kiitollisuus, se on päällimmäisenä mielessä. Eikä vain keskoslasten päivänä, vaan joka ikinen päivä. Olen kiitollinen kahdesta terveestä lapsestani.

Hyvää keskoslasten päivää ja voimia kasvamiseen kaikille pienille ihmeille! <3      

Theon oma juhlapäivä

Me vietettiin eilen Theon nimipäivää. Oikea päivä oli keskiviikkona, mutta olin silloin iltavuorossa. Theo odotti nimipäiväänsä kovasti ja olikin yhtä hymyä tullessaan kotiin dagispäivän jälkeen. Olin tehnyt joulutorttuja, Marianne-rouheella päällystettyjä suklaapalloja ja pipareita, jotka koristelin. Theon pipareissa oli T tai Theo. Pojat tunnistavat jo nimensä tekstistä ja tavaavat kirjaimia, joten omat nimipiparit oli iso juttu. Yleensä kaupassa käydessäkin vähän väliä huutavat, että "katso: Jimin kirjain J, T  Theo, E on Emilie" jne. Kodin ykkösessä käydessä piti jäädä hetkeksi tavaamaan ja miettimään tuttujen nimiä, kun siinä ei ollut kummankaan pojan etukirjainta...

Theo sai muutaman lahjan, joilla he leikkivät Jimin kanssa yhdessä koko illan. Vieraina oli tädit, setä, mummi ja vaari, mummo ja pappa ja Helmi-koira. Pitkästä aikaa oli kokonainen päivä ilman uhmaa ja illalla nukkumaan mennessään Theo sanoi, että oli tosi kivat "kalas" eli juhlat.

Nimipäivien viettäminen on kiva tapa antaa Jimille ja Theolle omat juhlapäivät, koska syntymäpäivä on yhteinen. Theosta näki eilen selvästi miten paljon hän nautti saamastaan huomiosta. Meidän perheessä nimipäivät on aina muistettu ja on saanut pienen lahjan, mutta Jessen perheessä oltiin ihmeissään, kun ensimmäisen kerran laitoin kutsun Jessen nimipäiväkahveille meidän parisuhteen alkuaikoina. Niin ne tavat eroaa.

Huomioitteko te nimipäiviä?       

Vastaukset kysymyksiin: Mummi

Mikä oli mummin ensireaktio saadessaan kuulla tyttärensä raskaudesta? :) 

Olin todella onnellinen, tiesin kuinka paljon Nanna ja Jesse toivoivat perheenlisäystä ja se, että tulossa on kaksoset sai minut onneni kukkuloille. 

Miten kuvailisit Jimiä yhdellä sanalla? Miten kuvailisit Theoa yhdellä sanalla?

Jimi sovitteleva, Theo tempperamenttinen 

Miten tulet toimeen vävysi kanssa?

Erittäin hyvin, Jesse on todellinen unelmavävy. Asumme lähekkäin ja näemme tosi usein, Jessen mielestä ehkä välillä jopa liiankin usein, mutta ei se koskaan valita, välillä Jesse käy meillä poikien kanssa kahvittelemassa kun Nanna on töissä, tulee siis käymään ilman Nannaakin.   

Onko Jimillä ja Theolla juttuja, joita he tekevät selkeästi enemmän mummin kanssa?

Ei varsinaisesti, kyllä me tehdään samoja juttuja kuin he tekevät kotonakin, mutta voi olla, että mummilla on hiukan tiukempi "kuri" tietyissä asioissa.

Tykkäävätkö pojat paljon samoista vai eri asioista?

Pojat tekevät lähes kaiken yhdessä ja jos eivät ole yhdessä niin kyselevät jatkuvasti missä veikka on. He eivät välttämättä tykkää juuri samoista asioista, mutta koska heillä on niin tiivis yhteys niin usein veikan esimerkki vetää mukaan niin hyvässä kuin pahassa, tarkoitan siis tihutöitä =).

Asutteko lähekkäin?

Asumme lähekkäin, kävellen matkaan menee alle 10 minuuttia, poikien kanssa hieman pidempään kun pitää tutkia ja ihmetellä kaikenlaista matkan aikana. 

Mitä mieltä mummi on Nannan bloggaamisesta? :)

Kirjoittaminen on hyvä tapa purkaa tuntojaan ja kertoa niistä asioista, joista haluaa kertoa. Luulen, että varsinkin poikien ollessa vauvoja oli kirjoittaminen Nannalle jopa terapeuttista. Kirjoittelen itsekin, varsinkin runoja, joten Nanna on tainnut periä kipinän minulta. Olen siis todella tyytyväinen siihen, että Nanna pitää blogia. 

Millainen lapsi Nanna oli? =) 

Nanna oli todella rauhallinen, kiltti ja aurinkoinen lapsi, jolla oli hyvä itsetunto. Uskalsi olla juuri sellainen kuin oli, ei mennyt massan mukana. Murrosikää ei tullut, emme ole kertaakaan tapelleet vielä tähän päivään mennessä. Nanna on paras ystäväni, matkaseuralaiseni, "terapeuttini", kriitikkoni varsinkin vaatteiden suhteen, sanoo aina suoraan onko outfit hyvä vai huono =) Olemme siis todella läheisiä, näemme tai ainakin viestittelemme päivittäin ja touhuamme milloin mitäkin joko kahdestaan tai koko perheen kanssa. Olen siis monessa mukana.    

Kiitos kysymyksistä! Seuraavaksi Jesse ja minä vastausvuorossa! 

Mummille kiitos vastauksista! <3

Meidän kuulumisia

Tultiin vasta äsken sisään, koska Jimi ja Theo innostuivat lumesta niin paljon. Aamulla maassa oli vähän valkoista, mutta nyt iltaa kohden sai tehdä jo ensimmäiset lumityöt. Kaivoin poikien Stigat varastosta ja laskettiin mäkeä 1,5 tuntia. Hyvä treeni samalla, kun vetää kahta 15 kiloista perässä ylös mäkeä kerta toisensa jälkeen. Ensilumi!  Lumen myötä otin esiin viime vuonna ostamani Michael Korsin talvikengät. Ne on vielä ihanammat kuin muistin!

Me ollaan jo tovi intoiltu alkavaa talvikautta ja tulevaa joulua. Tehtiin ensimmäiset joulutortut ja korkattiin glögikausi pari viikkoa sitten. Viikonloppuna tehtiin pipareita ja laitettiin tähtivalo ikkunaan. Yritän jarrutella muiden joulukoristeiden kanssa vielä jokusen viikon, ettei niihin kyllästy jo ennen joulua...

Perjantaina Jimi ja Theo saavat toista kertaa putket korviinsa. Osastolla Helsingissä on oltava klo. 7.45. Onneksi aika on ihan aamusta, niin on helpompi paastota ennen nukutusta. Vähän jännittää, etenkin kun nyt pojat ovat jo niin isoja, että ymmärtävät paremmin mitä tapahtuu. Viime vuonna putkitus meni ongelmitta eikä nukutuksestakaan tullut kiukkuisuutta tai mitään mistä varoiteltiin. Eiköhän se tälläkin kertaa suju.

Lauantaina on kivaa ohjelmaa vastapainoksi jatkuvalle tietokoneen ääressä istumiselle ja opparin kirjoittamiselle. Päivällä järjestetään bloggaajien inspiraatiopäivä (bloggers' inspiration day), jota odotan innolla. Illalla pojat pääsevät mummolaan yökylään (jos kaikki menee perjantain putkituksessa hyvin) ja me mennään Jessen kanssa juhlistamaan meidän kaverin kolmekymppisiä.

Ihanaa loppuviikkoa!