Ostoksia: Lidlin aarteet

Yleisöryntäyksen ihanilla puuleluilla ja edullisilla lasten vaatteilla aiheuttanut Lidl sai minutkin liikkeelle maanantaina. Olin paikan päällä vasta alkuillasta (eikä näin ollen tarvinnut onneksi kestää sitä kyynärpäämeininkiä, haha), mutta onnekseni leluja oli vielä jäljellä. Sain ostettua pojille joululahjat: erilaisia puisia leikkiautoja, puisen junan ja satamasetin. Yhden paketin, sis.kolme pikkuautoa, annoin jo, kun en malttanut odottaa. Ne on hittejä!  

Ostiko joku muukin leluja?

  
Toinen ihana löytö oli tuoksukynttilät. Kynttilöissä on päällä kultaista glitteriä, joka kelluu steariinissa kynttilää poltettaessa. Tosi kauniita kynttilöitä eri värein ja tuoksuin. Ostin 3 vaniljantuoksuista ja yhden joululta tuoksuvan. Yksi maksoi 1,49€ muistaakseni. Plussana vielä, että vannoutuneena Ikean kynttilöiden ystävänä sanoisin Lidlin vastaavien palavan paremmin ja pitempään. Rakkaudestani kynttilöihin ja erityisesti näihin glitterkynttilöihin on kehkeytynyt jo meidän perheen vitsi: jos olen huonolla tuulella tai muuten vaan on heikko hetki niin Jesse sanoo: "kato sitä kynttilää nii tulee parempi mieli" ja arvatkaa; se toimii! xxxx

Käyttekö te Lidlissä? 

Sponsoroitu video / Lasten leikki tänä päivänä

Puhuimme juuri pari päivää sitten Jessen kanssa siitä miten lasten leikkiminen on muuttunut. Nykypäivän leikkiminen on kovin erilaista, kun vertaa esimerkiksi meidän lapsuuteen. Meidän lapsuudessa, sanotaan vaikka 15 vuotta sitten (!) haettiin kaveria leikkimään menemällä oven taakse. "Voiksä olla mun kaa?" Oltiin paljon ulkona ja leikittiin kirkonrottaa, pöntteröä, piilosta jne. Kaverin luona leikittiin barbeilla tai muilla sen ajan hittijutuilla. Hittejä taisi olla ainakin gogot ja pokemonkortit. Muistatteko sen ajan?

Nykyään whatsupataan kavereille, tuijotetaan tv:tä, pelataan Ipadillä tai ollaan älypuhelimella Facessa. Mihin liian monella lapsella on jäänyt kekseliäät leikit ja se oikea yhdessäolo? Me aiotaan vanhempina kiinnittää tähän huomiota poikien kasvaessa. Tällä hetkellä se ei ole niinkään ajankohtaista, koska pojat eivät katso telkkaria lainkaan. Tv ei ole ikinä kiinnostanut ja ihan hyvä niin. Sitten, kun ruutu tulee ajankohtaiseksi niin mietitään sitä uudelleen. Jimin ja Theon lempipuuha on lukea kirjoja. Kaikki kirjat selataan moneen kertaan päivän aikana läpi sekä itsekseen että äidin/isin sylissä istuen ja kertoen (=osoittaen) mitä missäkin on. Mielestäni tähän kuitenkin pätee: kohtuus kaikessa. Jos poikia kiinnostaisi katsoa piirrettyjä niin voisin kuvitella esim.Pikkukakkosen olevan heille hyvä.

Minuun otettiin yhteyttä koskien Duracellin kampanjaa, joka kertoo juurikin vapaan leikin menettämästä arvosta ja eri vempainten ruutujen tuijottamisen lisääntymisestä.     

"Me Duracellilla haluamme levittää sanomaa leikkimisen tärkeydestä. Tästä syystä olemme yhteistyössä taiteilija Robbie Cooperin kanssa tuottaneet elokuvan, joka perustuu 10 vuoden tutkimustuloksiin koskien lasten muuttuneita asenteita leikkiä kohtaan. Sitä mukaa kun aktiivinen ulkona leikkiminen on alkanut kiinnostamaan lapsia entistä vähemmän, kannettavien tietokoneiden, tablettien kuten myös TV:n suosio on lisääntynyt. Tämä on johtanut siihen, että näytön edessä vietettyjen tuntien määrä on saavuttanut kriittisen tason.

On aika aktivoida lapset ja saada heidät kiinnostumaan taas vapaasta leikistä. Jos olet samaa mieltä Duracellin kanssa, jaa tämä mahdollisimman monen kanssa." Duracell

 Videolla on painavaa asiaa. Haluan ehdottomasti olla mukana jakamassa tätä! xxxx



Mitä ajatuksia video ja koko aihe teissä herättää?

Post sponsored by Duracell

Ulkoilun ihanuus

Pohdin eilen illalla tämän päivän ohjelmaa. Ensin mielessä oli vaikka mitä, mutta lopulta päädyin pihalla leikkimiseen. Viime kerrasta on aikaa poikien pitkään jatkuneen sairastelun takia. Puiston sijaan jäätiin kotipihaan tänään. Pihalla on vain yksi vauvakeinu, mutta pojat vuorottelivat hienosti. Toinen keinui ja toinen kierteli ihmettelemässä pihaleluja. Tähän mennessä ulkoillessa on lähinnä keinuttu ja istuttu maassa. Nyt meininkiä riitti ympäri leikkipaikan. Theo konttasi, mutta Jimi otti askelia ja seisoa pönötti pitkiä aikoja. Kenkiin totutteleminen on siis käynnissä... Stressaaminen talvivaatteista on laantunut, koska nyt meillä on kaikki mitä tarvitaan. Kuomat aion kylläkin vielä ostaa molemmille, mutta nykyisillä "kakkoskengillä" pärjätään siihen asti.

Talvihaalarit on Ticket to heaven ja malli snowbaggie. Kokoa ja mallin sopivuutta pohdin pitkään, koska haalarin sanotaan olevan suurta mitoitusta, mutta kyseisen mallin soveltuvan huonosti pitkille ja hoikille lapsille. Onneksi päädyin kaikesta huolimatta kokeilemaan haalaria pojille, koska meille malli sopii loistavasti. Theon haalari on 80cm ja Jimin 86cm. Niistä parempi on isompi eli 86cm, mutta uskoisin Theon haalarin sopivan silti koko talven. Hanskat on Lindexistä ja merkkiä Fix. Ne on todella hyvät: helppo laittaa käteen sivuvetskarin ansiosta, lämmittää hyvin, kestää vettä ja pysyy kädessä. Peukalotkin löytää paikkansa ja hanskat kädessä saa otteen. Iso peukku näille! Pipot on Seppälästä, Theo on nalle ja Jimi pingviini <3 

Poikien vermeet ennustaa heille lämmintä talvea, mutta minä tulen varmaan jäätymään hiekkalaatikon reunalla. xxxx 


Kysymys kuuluukin: mistä äidille lämpimät ulkoiluvaatteet? 

Kun on oikein pieni...

Tänään on keskoslasten päivä. Se koskettaa yhtä paljon kuin viime vuonna, jolloin olin viisikuisten keskosina syntyneiden kaksosten äiti. Viime vuoden kyseisen päivän postauksen pääset lukemaan TÄSTÄ.

Nyt nämä niin pieninä ja hentoina syntyneet pojat ovat pian jo 1,5-vuotiaita. Yhä uudelleen ja uudelleen (etenkin tänään) tulee mieleen ne ensimmäiset kuukaudet poikien kanssa. Miten uutta, jännittävää, ihanaa ja hieman pelottavaakin kaikki oli. Nopeasti sitä kuitenkin unohti miten pikkuruisia pojat oikeasti olivat. Jimi painoi syntyessään 1580g ja Theo 1660g. Juuri taivastelin tuttuni "pientä" nelikiloista vastasyntynyttä enkä meinannut edes uskaltaa ottaa syliin...

Keskosuutta ajatellessa tulee mieleeni moneen kertaan kuulemani:"poikien olisi ollut paljon parempi kasvaa kohdussa vielä pitkään". Sen kuuleminen tuntui aina yhtä pahalta, vaikkei sillä sinänsä tarkoitettukaan mitään minua kohtaan. Siinä tilanteessa se kuitenkin tuntui iskulta vatsaan. Olen (ihme kyllä) säästänyt itseäni melko hyvin syyllisyyden potemiselta. Syyllisyys siis siitä, kun toin pojat tähän maailmaan aivan liian aikaisin. 

Yhdeksän viikon ennenaikaisuudesta huolimatta Jimi ja Theo ovat iloisia ja vauhdikkaita taaperoita, jotka ovat kehittyneet ikätason mukaisesti. Olen kiitollinen Suomen erinomaisesta keskosen hoidon ammattitaidosta. En osannut ajatellakaan asiaa ennen kuin se tapahtui omalle kohdalle ja minusta tuli kahden keskosen äiti. Nyt kaikki aiheeseen liittyvä koskettaa. xxxx

Hyvää keskoslasten päivää!  

Arjen helpottaja: Eisbärchen -lämpöpussi

Kävin tänään poikien kanssa läheisessä ostoskeskuksessa. Bussia odotellessa kiitin taas mielessäni lämpöpussin keksijää, koska tuon ihanan, arkea helpottavan kapistuksen ansiosta meillä kesti kotoa lähteminen vain pari minuuttia. Otin matkalla muutaman kuvan söpöläisistä pusseissaan. 

Ostin reilu kuukausi sitten pojille Eisbärchenin toppalämpöpussit (ns."jääkarhun pussi") rattaisiin. Olin jo pitkään suunnitellut niiden hankkimista. Onneksi otin itseäni niskasta kiinni ja metsästin sellaiset nettikirpparilta. Toisesta maksoin 10€ (musta) ja toisesta 20€ (ruskea). Molemmat on loistavassa kunnossa.

  
Lämpöpussi on ihan mielettömän kätevä. Liikun paljon poikien kanssa ja aika usein pyöritään päivällä kaupoissa tai muualla niin, että siirrytään vähän väliä ulos ja sisään. Sisällä avaan pussin ja takin eikä pojille tule kuuma. Suuremmalta pukemisrumbalta vältytään, koska haalaria tai ulkohousuja ei tarvita. Näillä keleillä lämpoinen pussukka suojaa niin hyvin. Pakkasella se on lisälämmikkeenä haalarin kaverina. Pojat viihtyvät hyvin pussissa. Theo tykkää olla kokonaan pupunsa kanssa pussissa, kun taas Jimi haluaa pitää kädet usein ulkopuolella. 

Lämpöpussissa on reiät 5-pistevöille, takaosassa on liukuesteet ja pussin jalkopäässä heijastin. Pussin saa vetoketjulla kokonaan auki peitontyyliseksi. Käyttöaika on alkaen n.4kk, 2-3 vuoden ikään saakka. Olen niin tyytyväinen hankintaani, että oli pakko "vinkata" siitä teille (ei ole yhteistyössä kenenkään kanssa). Ehdoton arjen helpottaja meillä! xxxx

Onko muita lämpöpussin fanittajia?  

Tämänhetkiset lempilelut

Jimi ja Theo ovat reilun kuukauden kuluttua 1,5-vuotiaita. Meillä on edelleen paljon samoja leluja kuin poikien vauva-aikana. Aina silloin tällöin tulee uusia, mutta edelleen täällä näkyy menossa mukana purulelu tai helistin. Meillä on kaksi lelukoria. Toinen alhaalla olohuoneessa ja toinen poikien huoneessa yläkerrassa. Harvemmin leikitään yläkerrassa, joten sen lelukorin lelut tuntuu kuin uusilta aina niillä leikittäessä. Parhaita "leluja" tuntuu olevan kaikki muut härpäkkeet kuin oikeat lelut. Mm.purnukat, vispilä, kengät, kenkälusikat, isin työkalut ja äidin meikit on kivoja.

Poikien leluista lemppareita tuntuu olevan kaikki ääntäpitävät. Meillä on niin puisia kuin muovisia leluja. Duplot, pallopötkö, omat työkalut, lammaskäsinukke, play2learn-puuhapöytä ja autot on jokapäiväisessä käytössä. 

Lähes kaikki leluista on kirpparilta, kuten kuvan puuhapöytä

Jimi ja Theo rakastavat kirjoja. Aloitettiin iltasadun lukeminen poikien ollessa vasta n.4kk. Nykyään kirjoja luetaan monta kertaa päivässä. Yhtäkkiä jompikumpi (tai molemmat) saattaa istahtaa syliini kirjan kanssa. Joko luen tai sitten kyselen missä mikäkin on ja pojat osoittaa, riippuu kirjasta. Molemmat tunnistavat monta eläintä ja osaavat matkia mitä eläimet sanoo. 

  
Pojat saivat kesällä taaperoautot; Cars-auton ja Disney-merirosvolaivan. Niillä huristetaan myös päivittäin. Laivassa on valoja ja ääntä. Pikkuhiljaa niillä osataan ottaa vauhtia itse, tähän asti aina toinen on ollut kuskina ja toinen perämiehenä. Puhuva koira on ollut pojilla melkein alusta asti. Se on ollut "jäähyllä" pariin otteeseen ja jälleen suosiossa. Koira laulaa ja pojat tanssivat. Autot, kaikki autot kiinnostaa. Plaston traktorin ja kuormurin pojat sai 1v.lahjaksi ja niillä leikitään paljon. Autoleikki on muuttunut niin, että nykyään pojat työntävät autoja ja päristelevät, kun aikaisemmin autojakin vain pureskeltiin.

Jimi ja Theo viihtyvät loistavasti yhdessä. Saattaa mennä pitkiäkin aikoja, kun keskittyvät leikkiin keskenään. Ainakin vielä leikki sujuu ilman sen suurempia erimielisyyksiä. Leluilla leikkimisen lisäksi me puuhastellaan päivittäin ulkona, leikitään piilosta ja "kukkuu"-leikkiä, lauletaan yhdessä, köllötellään lattialla ja ollaan kutitus-leikkiä tai kontataan pitkin alakertaa me kaikki neljä. Mitä leikkejä teillä leikitään?

 
^ Tällä hetkellä näyttää tältä: pojat lukevat yhdessä ja pian mennään syömään. Mukavaa päivää! xxxx

Maailman paras isi

Raskausaikana tuleva isi silitti kasvavaa vatsaa ja jutteli pikkuisille. Hän tuli mukaan jokaiselle neuvola-ja lääkärireissulle. Hän kuunteli (varmasti ajoittain ärsyttävää) vauvahömpötystäni välittävän oloisena. Hän jaksoi valituksiani karmeasta raskausajan pahoinvoinnista ja muista vaivoista.

  
Sairaalaan vuodelepoon joutuminen on yksi vaikeimmista kokemistani asioista. Ultrauksen päätteeksi sain osastotuomion loppuraskaudeksi ja olin shokissa. Jessen ilmeestä näki miten hän pelkäsi. Siitä huolimatta hän tsemppasi ja sanoi juuri ne sanat, jotka saivat minut rauhoittumaan. Olin sairaalassa 8 viikkoa ja 3 päivää, jona aikana Jesse piti yhden "vapaapäivän" sairaalassa käymisestä. Muuten hän tuli aina töistä luokseni, toi puhtaita vaatteita ja piristi.

Väsynyt. mutta onnellinen tuore isi <3

Jimi 7 päivän iässä

Theo 7 päivän iässä

Poikien syntymä lujitti meidän suhdetta. Oltiin toinen toisemme tuki; isi ja äiti, mies ja vaimo. Jokaisen vastoinkäymisen kohdalla olen miettinyt jälkeenpäin, etten olisi selvinnyt ilman Jesseä. Jesse nosti Jimin syliinsä varmoin ottein Jimin ollessa vasta vajaan päivän ikäinen ja niin uskomattoman pieni. Katselin vieressä hieman peloissani, mutta ihaillen. Jesse vaihtoi ensimmäisen vaipan ja teki perushoidot. Vasta sen jälkeen minä uskalsin (ja pystyin) tekemään saman.

Poikien kotiutuessa alkoi uusi ja raskas, mutta niin ihana vaihe elämässä. Opeteltiin vanhemmuutta yhdessä ja ihasteltiin kauniita vauvojamme. Jesse nousi yöllä auttamaan syötöissä, vaikka joutuikin heräämään aamulla aikaisin töihin. Sanoin monesti pärjääväni yksin, mutta hän halusi auttaa ja osallistua. Jesse huomasi, kun aloin väsyä ja ehdotti päiväunia tai että lähtisin käymään jossain. En tiedä miten ihmeessä Jesse on itse jaksanut yhdistää valvotut yöt ja raskaat ajat fyysiseen työhön ja vielä niin, ettei mikään negatiivinen heijastu kotona tai töissä.

Työpäivän jälkeen hän tulee kotiin ja ryhtyy samantien leikkimään poikien kanssa. Pojat odottavat jo välipalan aikaan milloin isi ilmestyy ikkunan taakse ja vahtaavat ovea. Isin ilmestyessä ikkunaan alkaa hervoton nauru. Pojat säntäävät vauhdilla ovelle ja ojentavat käsiään päästäkseen heti syliin. Onko mitään parempaa...

Pojilla on isin kanssa ihan omia juttuja. Ne ei tunnu kenenkään muun kanssa samalta, koska vain isi osaa tehdä ne oikein. Jimi ja Theo ovat mm.jo oikein taitavia näyttämään jääkiekkoon kuuluvia merkkejä, "no goal". On ihana seurata kolmikon leikkejä. Pojat viihtyvät yhtä hyvin sekä äidin että isin kanssa. Jesse pärjää loistavasti ja olen onnellinen, että hän haluaa olla poikien kanssa ja omistautuu niin täysillä perhe-elämäämme. xxxx

Jesse on aivan uskomaton. Ihana, rakastava, maailman paras isi ja aviomies.

KIITOS!

Sain herätä tänään pitkästä aikaa iloiseen höpötykseen. Jimi tuijotti minua suurilla silmillään ja hoki "äiti äiti". Jimi on nukkunut nyt pari viikkoa meidän huoneessa johtuen kaikesta edellisessä postauksessa mainitsemastani. Otin Jimin viereeni ja ihmeteltiin pallovaloja, kunnes Theo kutsui. Pojat leikkivät huoneessaan sen aikaa, että sain pestyä hampaat ja puettua. Aamupuuron jälkeen lähdettiin samantien läheiseen kauppakeskukseen. Löydettiin isille kiva lahja ja pojat jaksoivat hienosti menossa mukana. Kotona syötiin lounas, jonka jälkeen molemmat nukahtivat päiväunille. Olin ihmeissäni, kun oli aikaa syödä rauhassa, katsoa lempiohjelma, torkkua ja ihmetellä ulkona satavaa lunta. Join kahvia viltin alla sohvalla, oli hiljaista ja mukavaa. Sain kaksi tuntia omaa aikaa keskellä päivää. Heti huomasi miten positiivisesti se vaikutti. 

Ensilumi

Olen laittanut kotia talvi-ja joulukuntoon. Fiilistelen joulunaikaa jo hyvissä ajoin, onko muita intoilijoita? Punainen jouluväri, lukuisat tuikut, koristevalot ja kaikki jouluun liittyvä saa hyvälle tuulelle. Sytytän kynttilät aina poikien nukkuessa. Tänään katselin jouluisia yksityiskohtia hymy huulilla. Mieli on piristynyt hieman ja suuri kiitos siitä kuuluu teille ihanille, jälleen kerran. KIITOS ihanista ja kannustavista sanoistanne. Ennen postauksen julkaisemista tunsin itseni yksinäiseksi ja suuren taakan kanssa kamppailevaksi. Olo keveni ja mieli kirkastui teidän ansiosta. Tiedän, että siihen liittyy myös tämänpäiväiset hyvät päiväunet, mutta silti. Kuvittelin hetken jo liioitelleeni edellistä postausta, mutta tiedän allekirjoittavani joka sanan taas huonolla hetkellä ja valvottuina öinä. Olen ottanut selvää eri tukimenetelmistä ja luulen, että otan asian puheeksi neuvolassa. Olisi mukavaa jos meillä kävisi perhetyöntekijä taas, edes jokatoinen viikko. Vuosi sitten meillä kävi parin kuukauden ajan todella ihana perhetyöntekijä (kerran viikossa 2h kerrallaan), johon luotin täysin. Hänet ottaisin mieluusti uudelleen. Poikien 1,5-vuotisneuvola on vasta reilun kuukauden päästä niin voi olla, että olen sinne yhteydessä jo ennen sitä. xxxx 

KIITOS.

Pääkopan pimeä puoli

Väsyttää. Ärsyttää. Ei jaksa. Itkettää. Sattuu.

Kirjoitin tätä postausta mielessäni viime yönä, kun Jimi oli (taas) huutanut taukoamatta kolme tuntia ja tiesin, että sama jatkuu ainakin vielä sen toiset kolme tuntia. Kokonaiset yöt tuli taloon kesällä ja tuntuu hemmetin epäreilulta, ettei niitä ole enää ollut viimeiseen pariin viikkoon lainkaan. Muistatteko, kun iloitsin siitä maitoallergiasta johtuneesta yöhuudon loppumisesta alkuvuoden kieppeillä? Vähän sen jälkeen alkoi korvatulehduskierre. Ei taas nukuttu. Sitten tuli flunssakausi. Korvatulehduksia ja flunssaa. Flunssa paheni lopulta siihen pisteeseen, että siihen "perusflunssaan" kuuluu meillä ventoline, kortisoni ja joskus jopa sairaalareissu. Tällä hetkellä ei nukuta, koska molemmille tulee hampaita, Theo kitisee ja itkee syystä x ja Jimillä on ihan jäätävä eroahdistus. Molemmat lisäksi vielä parantelevat viimeisimmän sairastelun jäljiltä. Yöunien lisäksi päiväunet takkuaa ja meidän aina niin iloiset vesselit herää uuteen päivään huutamalla kurkku suorana. Sellaista ei ole ikinä ennen tapahtunut.  

1.tukehtumiskohtaus refluksiin liittyen, 8/2013

sairastelua kesällä 2014

Tästä kaikesta johtuen mieli on ollut tosi maassa. Pimenevät illat ei tunnu kynttilöidenkään voimalla nyt hyvältä vaan väsyttävät entistä enemmän. Elämä tuntuu epäreilulta. Olen viime viikkoina ajatellut paljon omaa vointiani. Henkisesti olen ollut loppu jo pitkään. Poikien ekan vuoden aikana, kun koettiin se kamala kuukausia kestänyt yöhuuto eikä nukuttu juuri ollenkaan, ajattelin että ihmeen hyvin sitä silti jaksaa. Toki yöt oli ihan hirveitä, mutta päivisin kävin vaunulenkeillä ja tein paljon. Luulen, että se vauvavuoden univaje purkautuu vasta nyt pikkuhiljaa. Siitä kaikesta, niistä öistä jäi traumoja. Jos pojat itkevät jonain yönä tavallista enemmän (kuten nyt), alan heti syynätä mistä se johtuu ja rukoilen, että saataisiin nukkua. Olen vauhkona ja paniikissa siitä, että varmasti se yksi valvottu yö nyt laukaisee taas sen yöhuutokauden. Ihan käsittämätöntä, tiedän!

Välillä tuntuu todella epäreilulta, että joudutaan kohtaamaan vaikeuksia jatkuvasti. Ei riittänyt se raastava valvominen yöhuutojen aikana, vaan heti sen perään alkoi korvatulehduskierre, jatkuvat flunssat, keuhkokuume ja Jimin infektioastma. Kaikki tämä on tuonut mukanaan todella itkuisia lapsia, yliväsyneitä vanhempia ja toivottomuutta. Ajoittain tunnen tukehtuvani tähän kaikkeen, kuten nyt taas tämän valvomisen keskellä. Mielessä on asioita, joita en haluaisi ajatella. Kamala sanoa, mutta etenkin viime aikoina olen monen asian yhteydessä ajatellut miten helppoa olisi jos olisi vain yksi lapsi. Täällä kun saat toisen nukahtamaan niin toinen alkaa huutaa. Tunnen katkeruutta, riittämättömyyttä ja jopa kateutta. Kateutta niitä kohtaan, jotka saavat nauttia pikkulapsiajasta ja elää elämäänsä. Minä koitan vain selvitä ja suorittaa.

rv 9. Niin onnellinen ja autuaan tietämätön kaikesta tulevasta...

rv 31

Maatessani sairaalassa pojat vatsassani minulle sanottiin, että varmasti päästään helpolla vauva-arjessa, kun oli niin vaikea raskausaika. Ja mitä vielä! Tuntuu, että ollaan koko ajan vaan syvemmällä. Sitä luulee, ettei mikään voi enää mennä pahemmaksi, kunnes niin tapahtuu. Olen oikeasti mielettömän positiivinen ihminen, mutta nyt täytyy sanoa, etten enää useinkaan tiedä mistä ammentaa sitä positiivisuutta. Valvominen, huolehtiminen, jatkuva sairastelu ja uudet vastoinkäymiset vie liikaa mukanaan.

Huh mikä sekava tunnepostaus. Tästä kaikesta masentavasta huolimatta on loppuun sanottava, että olen onnellinen Jimistä ja Theosta ja rakastan heitä koko sydämestäni. Mikään koettelemus ei ikinä muuta sitä. Koettelemukset voisi kylläkin jo loppua meidän osalta... xxxx

ps. luultavasti "kadun" tätä postausta hyvin nukutun yön jälkeen (kun sellainen tulee), mutta tätä se on nyt.