Arkisia kuulumisia

Eilisestä postauksen kirjoittamisesta tuli tosi hyvä fiilis. Olen kuullut puhuttavan blogien aikakauden olevan ohi ja tilalle on tullut nopeatempoisemmat sisällöntuottamisen kanavat. Päivitän mielelläni instaa (@rosannahs), mutta aion myös kirjoittaa blogia niin kauan kuin se minusta tuntuu hyvältä.    

Ystävänpäivänä innostuin laittamaan vaaleanpunaista huulipunaa ja sydänkorvakorut. Töissä kirjoitettiin työkavereista kehuja lapuille ja vietiin laput Puspus-lakujen kera ko. työkavereille. Se oli hauskaa ja oli ihana myös vastaanottaa kehuja!   

Kotona nautitaan tasaisesta arjesta. Ellenillä on ollut nyt jonkin aikaa pitkän isivaiheen jälkeen äitivaihe. Hän haluaisi vain olla sylissä, lähellä, pitää kädestä enkä saa kadota näköpiiristä. Vastaan hänen tarpeisiin antamalla läheisyyttä ja huomiota. Osallistan häntä myös ikätasoisesti kodin askareisiin, kuten ruoanlaittoon ja pyykinpesuun. Näin hän saa olla lähelläni, mutta saamme myös pakollisia arkiaskareita tehtyä. 

Poikien kanssa eletään vaihetta, jossa heitä kiinnostaa tietää kaikesta kaikki. Tiedonjano on valtava ja lempikirjoja on tiedekirjat ja aihealueina avaruus, eläimet, ihminen, historia. Toinen pojista on ottanut tavoitteekseen oppia kaikki alkuaineet. Hän kyseli niitä yksi ilta minulta ja täytyy sanoa, että ihan hyvää kertausta itsellenikin...    

Kivaa tiistaita! 

4-vuotiaan kanssa silmälääkärille

Tänä syksynä ollaan käyty useamman kerran neuvolassa, kun on ollut peruskäyntiä, kontrollia ja neuvolalääkärin tapaamista. 

Ellen osallistui hienosti 4-vuotiskäynnin tehtävien tekemiseen. En muistanut, että tällä käynnillä lapsi menee ilman vanhempaa ensin tekemään erilaisia tehtäviä, mutta yllätyksekseni Ellen lähti innoissaan terveydenhoitajan mukaan. Käynti oli ruotsinkielellä ruotsinkielisestä päivähoidosta johtuen. Käynnillä tuli myös rokote. 

Kehitys ja kasvu on kunnossa ja Ellen voi hyvin. Itselläni on ajoittain huolta hänen atopiasta. Kutiava, kuiva iho valvottaa usein ja Ellen raapii ihon rikki. Parhaiten tuntuu ennakoivasti auttavan Aco Mini Care -voide, mutta mitään hittiä ei olla vielä löydetty.   

Neuvolakorttikotelo - Luklabel 

Neuvolan puolelta kiinnitettiin huomiota Ellenin näköön. Sen vuoksi käytiin kontrollissa jo 3-vuotisneuvolassa, mutta silloin ei vielä nähty tarvetta jatkotoimille.

Tällä kertaa terveydenhoitaja ohjasi meidät eteenpäin silmälääkärille, jonne meillä on aika ensi viikolla. Saa nähdä mitä siellä selviää, mutta uskoisin Ellenin tarvitsevan silmälasit. Hän siristelee ja räpyttelee silmiään paljon jos katsoo esimerkiksi tv:tä.  

Onneksi näihin asioihin saa apua ja pääsee tarpeellisiin tutkimuksiin! xx

Kuulumisia pitkästä aikaa

Miten aloittaa postaus, kun edellisestä on pari kuukautta... Sanottakoon, että aika on mennyt todella nopeasti ja vaikka olen kaivannut kirjoittamista niin vaikea uskoa edellisestä tekstistä olevan niin kauan.

Tänne kuuluu hyvää! Kesä on ollut ihana. Saatiin tehtyä alakerran remontti valmiiksi ja olen etsiskellyt hyviä kuvapareja ennen&jälkeen -esittelyä varten. Meidän tapauksessa tosin ihan valmista ei taida olla koskaan, koska keksitään uusia projekteja. Seuraavana pari fiksausta keittiössä ja yläkerran kylpyhuoneessa. Vaatehuoneeni kaipaa myös kohennusta alas pudonneen vaatetangon takia. Pääsipä Jesse kommentoimaan vaatemäärääni...

Lapset ovat nauttineet kesästä ja pojat ovat olleet ison osan päivistä ulkona leikkimässä. Ollaan harjoiteltu itsenäistä kulkemista lähipuistoon ja kouluun. Tuntuu ihan hullulta, että meidän lapset kulkevat ilman meitä, mutta tämä on ollut hyvää harjoitusta myös meille vanhemmille. Pojat ovat noudattaneet sääntöjä ja ovat hurjan ylpeitä, kun saavat mennä keskenään puistoon.

Pojat saivat puhelimet syntymäpäivälahjaksi ja homma on toiminut hyvin rajoitetuilla pääsyillä, säädetyllä ruutuajalla ja näppärällä Family Link -sovelluksella. Tuntuu huojentavalta ja turvallisuutta lisäävältä, että voi laittaa tiettyjä estoja lapselle. Family Link -sovelluksen avulla voi katsoa missä lapsi liikkuu. Ilman sitä jännittäisin vielä enemmän.

Kesän aikana ollaan juhlittu kesäkuussa poikien 7-vuotissynttäreitä ja Jessen kolmekymppisiä. Viime viikonloppuna juhlittiin 2-vuotiasta Elleniä. Jessen syntymäpäiviä vietettiin ystävien kanssa mökillä ja lahjaksi hän pääsi hyppäämään tandem-laskuvarjohypyn Utin lentokentällä.

Palasin töihin Jessen syntymäpäiväviikonlopun jälkeen. Olin kolme kuukautta lomautettuna ja töihin palaaminen oli kaivattua muutosta pitkään jatkuneeseen kotona olemiseen. Olin vain kaksi viikkoa töissä ja jäin kesälomalle.

Lomailen vielä 1,5 viikkoa ja parasta on ollut lomailla yhdessä Jessen kanssa. Tämä on harvinaista herkkua meille, koska Jesse harvoin pitää lomia. Yhden lomaviikon säästin poikien syyslomaviikolle. Onneksi tajusin, että nykyään meidän täytyy ajatella paljon koulun kautta jo etukäteen ja suunnitella enemmän.

Kesälomalla ei olla tehty mitään ihmeellistä. Lähipuistoja, paljon ulkoilua, Linnanmäki, iltalenkkejä. Juhannus oltiin mökillä ja uin luonnonvedessä ensimmäistä kertaa vuosiin. Pojat ovat olleet nyt muutaman päivän mökillä Jessen vanhempien kanssa ja me käytiin sillä välin päiväreissulla Paraisilla ja eilinen pyörittiin Helsingissä. Ellen on selvästi nauttinut täydestä huomiosta, vaikka kyseleekin paljon poikien perään. Tänään on trio taas koossa!

Vieläkö siellä on lukijoita? 

 

Valonpilkahduksia korona-arjessa

Jesse vitsaili eilen, että mitä meinaan kirjoittaa blogiin, kun mitään ei oikeastaan ole tapahtunut ja arki on tismalleen samanlaista päivästä toiseen. Ihan totta, mutta kyllähän aiheita aina on. Aika on enemmän kohdallani nyt se hidaste, sillä olen pitkään hoitanut arjen käytännössä yksin. Jessellä on ollut iltahommia, joista hän on yleensä tullut vasta myöhään. 

Tänään Jessen iltahommat loppuu hetkeksi ja huomenna hän tulee töistä tavalliseen aikaan eli neljältä. Tuntuu luksukselta, koska väsähdän itse aina juuri siinä iltapäivän kohdalla ennen kuin virkistyn taas iltaa kohti. On kiva, että hän tulee tasapainottamaan meidän arkea. 

Tämä järjestely on tuntunut tavallista raskaammalta nyt koronan aikana, koska jokainen päivä on oikeasti ihan samanlainen lasten kanssa, ketään ei voi nähdä, minnekään ei voi mennä eikä päivään tule yhtäkään hengähdyshetkeä. Huh, Jessen normaaliin työrytmiin palaaminen on todellinen valonpilkahdus tähän korona-arkeen! 

Ollaan ulkoiltu paljon ja Ellen on oppinut ajamaan nelipyöräisellä potkupyörällä. Hän on niin onnellinen päästessään pyöräilemään samaan tapaan kuin isoveljensä. Puistoreissut hän yleensä potkuttelee. Potkupyörä on onneksi niin kevyt, että hänen väsähtäessään se on helppo napata rattaiden kyytiin. 

Ollaan tehty poikien kanssa eskaritehtäviä ja he yllättävät taidoillaan. Heillä on mm. todella hyvät matemaattiset taidot! Samaa on sanottu esikoulun puolelta. Laitoin eilen Instagramiin kuvan Ellenin ja toisen pojan piirustushetkestä ja sain monta viestiä koskien Ellenin hienoa kynäotetta. Hän on luultavasti katsonut mallia pojilta. Ellen piirtää vasemmalla kädellä. Saa nähdä tuleeko hänestä vasenkätinen, kuten minusta ja toisesta pojasta! 

     

Tsemppiä päivään kaikille!   

Mikä on meidän lapsiluku?

Muistan, kun Ellenin syntyessä kätilö sanoi "nähdään ensi kerralla"! Naurettiin Jessen kanssa ja tokaisin, että eiköhän se ollut tässä. Samalla mielen valtasi pieni haikeus.

Jos joku olisi ennen kaksosten syntymää kysynyt montako lasta toivon tulevaisuudessa, olisin vastannut kaksi. Kolme tuntui meille jo paljolta, neljää ei ainakaan.

Kaksosten jälkeen oli selvä, ettei se voinut olla siinä. Useampi vuosi kerättiin voimia ja uskallusta lähteä vaikean riskiraskauden jälkeen samaan uudelleen. Ellenin kanssa kaikki on mennyt aina raskausajasta asti hyvin. Synnytys oli upea kokemus, vauvavuosi ihana ja yhden lapsen kanssa kerrallaan on ollut ihan erilaista kuin kaksosten.

Olen vahvasti sitä mieltä, että meidän lapsiluku on neljä.

Se kuulostaa hullulta, koska en olisi ikinä uskonut edes ajattelevani niin. Pitää muuttaa isompaan asuntoon, ostaa isompi auto jne. Enemmän kuluja, vähemmän aikaa.

Jonkun korvaan voi kuulostaa oudolta ajatella kaikkea edellä mainittua, mutta mielestäni viimeistään tässä kohtaa sitä tekee väistämättään. Kolmesta lapsesta useampaan muuttaa yleisesti asioita niin paljon, koska esimerkiksi tavalliseen henkilöautoon ei enää mahdu.

Ollaan vielä ihan ajatustasolla, koska juuri nyt on hyvä näin. Meillä on lähitulevaisuudessa muita ajankohtaisia asioita ja haluan keskittyä työelämään, säästää, viettää hääjuhlaa, muuttaa isompaan asuntoon...

Kun me puhutaan tulevaisuudesta Jessen kanssa niin tulee sellainen perhosia vatsassa -tunne!

Kiinnostaisi kuulla 

miten teillä menee, 

joilla lapsia on enemmän kuin kolme? 

8 x arkikuva

Tein torstaina suursiivouksen Jessen ollessa lasten kanssa ulkona. Innostuin samalla järjestelemään uudelleen sisustusesineitä, koska jo sellaisella saa kotiin uutta ilmettä. Keväisempää, vaaleampaa ja raikkaampaa esille.

Mignon-muna on pääsiäisen must have! Se tuo mieleen muistoja lapsuudesta, sillä famollani oli aina Mignoneita.

Ellen tykkää syödä välipalan sohvapöydän ääressä päiväunilta herättyään. Pojat ovat opettaneet hänelle, ettei sohvalla syödä. Tällä hetkellä suosikkivälipaloja ovat omenaviipaleet, omena"keksit" ja smoothie.

Heräsin tänään klo 8, kun Ellen heitti tyynynsä meidän sänkyyn. Hän tuli hetkeksi viereen ja köllöteltiin yhdessä. Join aamukahvin rauhassa olohuoneen nojatuolissa ja katselin lasten touhuja. Juteltiin Jessen kanssa niitä näitä ja fiilis oli kaikinpuolin ihanan seesteinen (kerrankin..)!

Suursiivouksen yhteydessä pesin sohvan päälliset ja nyt sohva on taas kuin uusi. Pestävät päälliset on maailman kätevimmät! Siirsin kaktuksen lattialle ja toistaiseksi se on saanut olla siinä rauhassa. Tiedättekö, kun uudelleen järjestelyn yhteydessä löytää juuri ne oikeat paikat, esimerkiksi kaktus näyttää lattialla nyt todella kivalta!

Seinällä on uusi (SAATU!) kustomoitu juliste Deseniolta, mikä sopii meille täydellisesti!

Uusien kenkien tilaaminen meni nappiin, sillä jokaiselle löytyi oikea koko. Ellen sai vaaleanlilat Niket ja pojat tummansiniset. Niistä on tykätty niin paljon, että niillä on tepasteltu sisällä pari päivää. Otetaan ne käyttöön vasta kun ilmat lämpenee kunnolla.

Starttasin aamun klo 9 lenkillä. Juoksin keskuspuistossa ja tein vielä kotona lenkin päätteeksi lihaskuntotreenin. Sillä sai päivään hyvän aloituksen! Kuulokkeet saatu!

 Ihanaa viikonloppua kaikille! 

Arkisia kuulumisia

Kaiken maailmassa meneillään olevan keskellä on vaikea tulla puhumaan oikeastaan mistään. Toisaalta taas voi olla hyväksi puhua välillä jostain ihan muusta. Sosiaalinen media täyttyy koronasta ja se on uutisten pääaihe. Tilanne on vaikea, mutta toivon mukaan menossa pian parempaan.

Meille kuuluu hyvää jos ei vallitsevaa koronatilannetta ja siihen liittyviä asioita oteta huomioon. Lapset ovat olleet terveinä ja Ellen on oppinut hurjasti uusia sanoja. Hän toistaa lähes kaiken mitä puhumme ja pojat ovat siitä aivan innoissaan.

"Mamma Ellen sanoi poika ja näytti sormella". Ellen tosiaan kiljaisee "poika" ja osoittaa jompaa kumpaa pojista sormella jos hän kokee mielestään vääryyttä, esimerkiksi hän ei saa tussia kuten pojilla on vaan lyijykynän... 

Ellen on kasvanut paljon ja käyttää vaatekokoa 86-92cm. Meillä on siirtynyt 1,5-vuotisneuvola jo kahdesti Ellenin sairastelun takia, mutta josko pian päästäisiin sinne. 

Puheen lisäksi Ellen on kehittynyt monella osa-alueella. Hän haluaa pukea itse ja on siinä jo taitava. Hän osaa myös riisuutua, käy potalla, syö itse haarukalla tai lusikalla ja harjoittelee mukista juomista.

Päiväkodista ihaillaan Ellenin ja poikien välistä suhdetta, kun Ellenistä pidetään niin hyvää huolta ja häntä huomioidaan kesken päivän. Pojat saattavat käydä halaamassa Elleniä jos näkevät hänet käytävällä ja ulkona Ellen saa usein iltapäivisin olla isompien puolella leikkimässä, jotta saa olla yhdessä veljiensä kanssa.

Kotona on ollut rauhallista ja seesteinen jakso. Se tuntuu ihanalta ja antaa energiaa. Vielä viime vuoden puolella jouduttiin "vääntämään" poikien kanssa lähes joka asiasta ja heillä oli kummallakin selkeästi jonkinlainen itsenäistymisen kehitysvaihe menossa. Oli myrskyisää ja kaikki oli poikien mielestä tyhmää, mutta toisaalta meidän vanhempien läheisyyttä kaivattiin enemmän kuin koskaan. Ikäänkuin ääripäästä toiseen monesti päivässä. 

Siitä selvittiin ja vastapainona saadaan nyt nauttia kuusivuotiaiden kanssa keskustelemisesta, heidän kysymyksiinsä vastaamisesta ja heidän kanssaan leikkimisestä!

Ollaan alettu lukea iltasatu niin, että ensin luetaan yhteinen lyhyt satu kaikille, minkä jälkeen luetaan pitempi satu poikien kanssa heidän huoneensa lattialla makoillen Ellenin mentyä nukkumaan. Siitä on tullut ihana yhteinen hetki, jolloin usein puhutaan myös päivän aikana tapahtuneista asioista. Luetaan joka toinen ilta satu suomeksi ja joka toinen ruotsiksi.

Mitä muuta, odotan isoa tilausta Stockmannilta. Jouduin ostamaan lapsille yhteensä yhdeksän paria kenkiä, koska kaikki poikien kengät ovat joko liian pieniä tai hajalla. Ainoat mitkä enää sopii on Vikingin talvikengät. Ellenin kengät ovat liian pieniä ja hän tarvitsee nyt myös kunnon välikausikengät päiväkotiin. Tilasin lapsille Hulluilta Päiviltä Vikingin välikausikengät, lenkkarit ja kumisaappaat. Tällaisina hetkinä kirpaisee pahasti kun kolmelle täytyy ostaa samaan aikaan juttuja, mutta kerralla kaikille kenkäpuoli kuntoon! Vaatteissa osaan ennakoida, mutta jalan kokoa on hankalampi arvioida.    

Olen tehnyt töissä enemmän aamuvuoroja ja pitkiä päiviä ja päässyt uudenlaiseen arkirytmiin kiinni. Kotona sen näkee, kun pyykkivuori kasvaa ja eteisessä tuntuu ulkoa tulleet pikkukivet jalkojen alla, kun ei ehdi imuroida.

Treenaaminen on pysynyt säännöllisenä mukana arjessa ja olen innostunut porrastreeneistä. Eilen repäisin ja lähdin portaisiin suoraan töistä. Siinä säästyi aikaa ja se oli hyvä vastapaino sisällä vietetylle päivälle.

Viime päivien suuri ilo on ollut kunnon yöunet. Ellen on nukkunut nyt kolme yötä putkeen koko yön heräämättä! Sanoinkuvailemattoman ihanaa!

Mitä teille kuuluu? 

Kotona 1,5-vuotiaiden kaksosten kanssa verrattuna yhteen 1,5-vuotiaaseen

En voi olla miettimättä sitä aikaa, jolloin pojat olivat 1,5-vuotiaita ja miten erilaista arki oli silloin kuin nyt 1,5-vuotiaan Ellenin kanssa. 

Viiden vuoden takaiset muistot tulivat mieleen pohtiessani paikkaa meidän oliivipuulle. 

Pojat olivat tihulaisia, sanan koko merkityksessä. Meillä ei ollut käytännössä mitään olohuoneessa silloin, kun he olivat pieniä. Kaikki koriste-esineet olivat piilossa korkeassa kaapissa ja olohuoneeseen oli tehty barrikaadeja huonekaluista, jotta pojat eivät mm. pääse lähelle televisiota ja heidän menemisiään voi edes hieman rajata.

Kokeiltiin silloin kaikki perinteiset keinot tihuloimisen vähentämiseksi: kiellettiin, ohjattiin huomio muualle, ei oltu huomaavinamme, mutta lopulta oli pakko poistaa kaikki se, mikä eniten aiheutti päänvaivaa, ihan vaan että pysyttiin järjissämme. Kukat pois, koska multaleikit, ylimääräiset huonekalut pois, koska vaarallinen kiipeileminen, laatikot teipillä kiinni, koska meidän tärkeitä tavaroita ja papereita jne.

Silloin sain kommenttia, että se on meistä vanhemmista kiinni millaisia lapsemme ovat ja meidän syy kun he tekevät "tyhmyyksiä". Tässä kohtaa voin vannoa, että me tehtiin kaikkemme ja löydettiin se oikea tapa toimia vilkkaiden ja kekseliäiden lastemme kanssa, mutta hyvin paljon on kiinni myös siitä millainen lapsen luonne on. 1-3 ikävuodet olivat todella raskaita ja hermoja raastavia kaksosten kanssa.

Tiedättekö mikä oli ärsyttävintä? Pieni poika tietää tekevänsä jotain kiellettyä, katsoo vanhempaan päin naama omahyväisessä hymyssä ja kuin hidastettuna jatkaa toimiaan!

Tässä pojat olivat saaneet valkoisen rahin raahattua portaiden alta, kuljettivat sen tuohon päästäkseen valonkatkaisijalle - yhteistuumin tietty

Seurassa tyhmyys tiivistyy, se alkoi jo pienenä. Pojat olivat mahdottomia, he ehtivät keksiä vaikka mitä jo pelkästään sinä aikana, kun kävin vessassa. He kasasivat leluista pinon ja auttoivat toinen toisensa ylemmäs saadakseen jotakin haluamaansa. He yllyttivät toisiaan ja suojasivat toisen selustaa. Toisinaan oltiin molemmat Jessen kanssa ällistyneitä siitä, miten he edes ovat keksineet jotain niin nerokasta - ja tyhmää.

Nyt sille ajanjaksolle voi jo nauraa, mutta onneksi en enää elä sitä tihulaisuuden kultakautta. Pojat olivat hurjan suloisia ja ihania, rauhallisiakin hetkiä oli, mutta stressi siitä mitä vielä sattuu ja jatkuva vahtiminen ja ohjaaminen/kieltäminen, huh!

Arki Ellenin kanssa on rauhallista. Hän viihtyy itsekseen, tutkii leluja ja on yleisesti ottaen varovainen. Hän ei kiipeile eikä koske meidän tavaroihin. Luulen sen johtuvan osittain siitä, että hän katsoo mallia isoveljiltään (jotka ymmärtävät jo jättää kasvit yms. rauhaan). Ellenillä on hyvät roolimallit ja hän on yksinkertaisesti luonteeltaan erilainen.

Oliivipuu löysi paikkansa lopulta ison hopeisen lyhdyn ja jalkalampun vierestä olohuoneesta. Näin ei todellakaan olisi ollut silloin, kun kaksosemme olivat 1,5-vuotiaita... 

Samaistuuko kukaan?

Arjen arvostaminen

Maanantai. Samat rutiinit kuin aina ja koko viikko edessä; olen onnellinen. 

Arki on parasta ja kaikki muu plussaa. Lasten saamisen myötä olen alkanut arvostaa arkea, kun taas ennen lapsia elin pari vuotta lähinnä viikonloppuja varten (kuten moni muu nuori). 

Terveet lapset, omat rutiinit, aamukahvi, rauhalliset nukkumaanmenot, kahdenkeskeiset illat Jessen kanssa lasten nukahdettua, aamupäivän ulkoilut Ellenin kanssa ja kaikki pienet asiat, joita yleensä muistaa arvostaa vasta kun ne hetkeksi "menettää" esim. lasten sairastelun takia.

Tietysti välillä ärsyttää olla aina yksin vastuussa aamuista ja eskariin viemisestä, laittaa ruokaa, taistella päiväunille menemisestä ja siivota hetkessä sotkuiseksi menevää kotia, mutta silti.

Olen iloinen kyvystä nauttia pienistä asioista ja arvostuksestani arkea kohtaan. Se helpottaa paljon, pitää mielen positiivisena ja auttaa vastoinkäymisten selättämisessä.  

Tämänhetkisessä arjessa parasta on mahdollisuus olla kotona Ellenin kanssa. On ihanaa, ettei koskaan ole kiire jättää poikia eskariin, vaan voidaan käyttää siihen heidän tarvitsemansa aika. Jään yleensä aamuisin hetkeksi juttelemaan poikien ryhmien aikuisten kanssa, johon toinen pojista on sanonut sen tuntuvan kivalta.

Voin käytännössä tehdä päivisin mitä haluan, nukkua päiväunet Ellenin kanssa jos väsyttää, käydä lenkillä keskellä päivää ja yllättää pojat pannarilla eskaripäivän jälkeen. Asioita, joihin ei joskus tule olemaan samalla tavalla aikaa ja mahdollisuuksia.

Parasta on tietty rauhallisuus ja lapsille jäävä aika. Eskaripäivän jälkeen ei tarvitse tehdä kotitöitä tai ruokaa, koska olen tehnyt ne jo päivän aikana. Tämänhetkistä arkea tulen ikävöimään!

Mitkä teidän fiilikset on arjesta?

Meidän aamu: sateinen maanantai

6.10 herään Jessen herätyskelloon. Ellen on tullut yöllä meidän väliin. Pitkästä aikaa hänellä on ollut hankala ja katkonainen yö, neljä hammasta tulossa. Tuntuu, etten ole juurikaan nukkunut yöllä ja niska on jumissa, koska meidän tyynyt Jessen kanssa on vahingossa vaihtuneet...

07.00 Ellen herää eikä maidosta huolimatta nukahda enää. Noustaan ylös, tehdään pesut ja vaihdetaan vaatteet. Hän menee herättämään pojat samalla, kun minä teen omat aamutoimeni ja puen päälleni. Ellen repii alasängyssä nukkuvan veljen peittoa ja saa murahtelua vastaukseksi. Vedetään verhot ylös ja yritän saada pojat nousemaan. 

07.30 Kolmannella kehotuksella he nousevat, pestään hampaat ja pojat vaihtavat vaatteet. 

07.45 Syödään aamiaista. Ellenille banaani, kaurapuuroa ja pieni pala leipää. Pojat syövät omenat, leivät ja juovat smoothiet. Hörppään itse vain kahvia, koska aikataulu. 

08.05 Pojat alkavat hauskuuttaa Elleniä eikä syömisestä meinaa tulla mitään. Pakkaan reppuja ja huomaan perjantaina tulleet "kotitehtävät". Äh, olisi pitänyt katsoa reppuun aikaisemmin... Onneksi tehtävänä on vain muutama kysymys esikoulutoimintaan liittyen, johon pojat huikkaavat samantien mielipiteensä. Jes tehty, vielä on aikaa! 

08.15 Juomapullot, tehtävät, pehmolelu. Tänään täytyy saada täytettyä kaikki loput esikoululomakkeet. Täytettävää tuntuu olevan aina lukukauden alussa paljon, kun kaikki tulee kerralla ja samat paperit tulee tietysti täyttää kahdesta. Siinä tämän päivän urakka. 

08.20 Toisen pojan sukat on ylhäällä, toisen kollaripaita on jossain - jaa ilmapalloja täytyy alkaa täyttää nyt vai?! 

"Mamma muistatko sen mustavalkoisen söpöliinin pikkukoiran mikä otettiin mummilta, haluisin sen mukaan tänään?" Hmm, en muista koko koiraa. "Nyt en muista missä se on, käydäänkö yhdessä valitsemassa toinen?" 

08.25 Aletaan pukea. Ellen menee portaiden luo ja näyttää siltä, että pian on mentävä vaihtamaan vaippa, tietty... Pojat ottavat aikansa sukkien kanssa, höpöttävät omiaan, kollaripaita edelleen jossain. Hörppään kylmää kahvia ja odotan, kunnes Ellen on valmis. 

08.35 Reput pakattu, kollaripaita löytynyt, sukat jalassa. Käyn vaihtamassa Ellenin vaipan. 

08.45 Ollaan viimein ulkona ovesta. Huh! Kävellään kaatosateessa autolle, onneksi lapset ovat innoissaan sateesta. Tulee mieleen, että Ellenille voisi hankkia kumisaappaat. 

08.53 Esikoulun pihassa. Kaverit ovat jo koulun pihalla leikkimässä, joten kaivan pojille sadevaatteet ja kumisaappaat. Ellen huitelee pitkin käytävää ja haluaisi kovasti mennä muiden mukaan leikkeihin. Eskarin aamurutiinit ei ihan vielä onnistu pojilta, vaan jos olen toisen kanssa laittamassa sadevaatteita jne, niin toinen seisoo paikallaan tekemättä mitään.  

Ellen näköjään löysi tiensä pienempien ryhmään, anteeksi häiriö! Toisella sadevaatteet, vielä toinen. 

"Mamma, muistatko, kun kaksivuotiaana minulla oli se punainen salama-potkuauto, se olis kiva saada taas." "Joo, taidan muistaa, olet vaan jo vähän liian iso poika siihen, jatketaanko?" 

09.05 Molemmilla sadevaatteet ja sitten pihalle. Halit ja heipat! 

Aamut tuntuu toisinaan olevan yhtä sirkusta, mutta oikeasti meillä sujuu kaikki pääsääntöisesti hyvin. Pojat ovat reippaita eivätkä kiukuttele aamuisin ja hallitsen hyvin meidän kolmikon. 

Tultiin Ellenin kanssa kotiin ja hän läiskytteli aikansa yhtä pihan vesilätäköistä. Käveltiin hetki pihalla ja Ellen näytti nauttivan siitä paljon. Tultiin sisään ja tein itselleni aamiaista. Söin samalla, kun Ellen kävi läpi yhtä olohuoneen kaapeista. Hän löysi puupalikoita, joiden parissa viihtyi. Leikittiin hetki, kunnes väsy yllätti ja vein hänet sänkyynsä. Ellen nukahti muutamassa minuutissa ja hain toisen kupillisen kahvia. Nyt olen juonut kahvin ja katsonut yhden jakson lempisarjaani. Mukava maanantai! 

Aamupäiväunet kestää yleensä n.1,5 tuntia, joten nyt siirryn sähköpostien pariin ja laitan pesukoneen päälle. 

Miten teidän maanantai alkoi?

Miten koen äitiyden nyt?

Lasten kanssa huomaa elävänsä vaiheiden kirjossa. Koskaan ei voi tietää mitä seuraava viikko tuo tullessaan tai miten yöllä nukutaan. Vauvavuotena huomasin useamman kerran, että jos ajatteli esimerkiksi että onpa nyt nukuttu hyvin niin seuraava yö meni valvoessa ja uusi yöhulinavaihe tuli kuvioihin. Meidän kahden keskenään hyvinkin erilaisen pojan kanssa on tullut koettua vaikka mitä vaiheita. Heillä on ollut sekä huonoja että hyviä univaiheita ja syömisiä, sairastelua, uhmaa ja vierastamista.

Nyt poikien ollessa pian 4,5-vuotiaita, sanoisin meillä menevän tasaisen hyvin. Meillä ei ole erityisiä huolenaiheita, molemmat pojista ovat kehittyneet ikätasonsa mukaisesti, uhmaa esiintyy meidän mittapuulla enää harvakseltaan eli "uhmakohtauksia" tulee muutama päivässä ja arki sujuu mukavasti. Pojat nukkuvat pääsääntöisesti todella hyvin eli koko yön heräämättä. He nukahtavat helposti vanhemman läsnäollessa ja nukkuvat noin 10 tuntia yössä. Päiväunia meidän herrat eivät ole nukkuneet aikoihin ja välillä ihmettelen heidän jaksamistaan. Me käydään ulkoilemassa, askarrellaan, rakennetaan legoilla, katsotaan lastenohjelmia Pikku Kakkosen verran, hoidetaan kotihommia yhdessä (laitetaan pyykit kuivumaan, imuroidaan, kastellaan kukat, pyyhitään pölyt; ne on poikien lempihommia) ja leikitään hetken mielijohteesta syntyneitä leikkejä, jotka on yleensä niitä hauskimpia. Tykkään ottaa pojat mukaan myös "omiin juttuihini" ja välillä me pestään yhdessä meikkisiveltimiä, valitaan kynsilakan sävyjä tai viikataan puhtaita vaatteita kaappiin samalla kun valitsen seuraavan päivän asun.  

Tunnen jaksavani ihan eri tavalla nyt, kun meillä nukutaan hyvin ja elämä on mukavan tasaista. Se on varmasti ollut yksi syy vauvakuumeen kohoamiselle, koska nyt tunnen meillä olevan rahkeet ottaa vastaan mitä tulee. Välillä tuntui vaikealta kuulla ratkaisuna johonkin ongelmaan, että ajan kanssa ja iän myötä helpottaa, mutta niin se on. Moni asia on helpottanut poikien kasvaessa ja nautin täysillä tämänhetkisestä arjesta. Nykyään poikien kanssa voi tehdä paljon kaikenlaista, sairastelu on vähentynyt ja jatkuva viihdyttäminen on jäänyt kokonaan pois. Nautin siitä, kun saan syödä aamiaisen rauhassa ja juoda kupin kahvia samalla meikaten. Minulle tärkeitä asioita, jotka tämänhetkisessä arjessa onnistuvat ja antavat minulle voimaa. Tuntuu, että on aikaa ja jaksamista muuhunkin, kun ei tarvitse enää yrittää suunnata poikien huomiota muualle jatkuvalta tihuloimiselta, kaikki ei ole pelkkää "ei"tä ja poikien kanssa voi jo keskustella ja he ovat niin itsenäisiä monessa asiassa. Niin isoja, mutta ikuisesti minun pieniä ihmeitäni.     

Oletteko samaa mieltä siitä,

 että iän myötä moni 

asia helpottaa?  

Sponsoroitu video: Rakkaus voittaa ennakkoluulot

Kuvittele jos maailma näkisi mitä vanhemmat näkevät.  

Olen osallistunut useamman kerran videokampanjaan, jossa on ollut tärkeä ja kaunis sanoma. Minuun kolahtaa erityisesti kaikki, missä on lapset mukana. Äitiyden myötä koen tulleeni entistä herkemmäksi kaikkeen lapsiin liittyvään. Nähdessäni lapsiin kohdistuvaa vääryyttä, esimerkiksi lasten videolla kokema syrjintä ja heille naureskeleminen, haluan entistä enemmän suojella omia lapsiani kaikelta siltä. Jaan tämän P&G:n tekemän koskettavan ja ajatuksia herättävän kampanjavideon, jotta mahdollisimman moni pysähtyisi ajattelemaan samoja, tärkeitä asioita.
 
Tänäpäivänä puhutaan paljon tasa-arvosta ja ennakkoluuloista eikä turhaan. Lapsi oppii vanhemmiltaan paljon ja perusarvot ja käytöstavat tulevat kotoa ja kasvatuksesta. Minusta tuntuu jotenkin siltä, että nykyään puhutaan paljon enemmän mainitsemistani asioista kuin ennen ja niihin kiinnitetään enemmän huomiota ihan yleisesti. Se on hienoa, koska sille selvästi on tarvetta. Ennakkoluulottomuus erilaisuutta kohtaan ja ihmisten samanarvoisuus ovat asioita, jotka tulevat jollain tavalla vastaan jatkuvasti. Omassa lapsuudessani opin, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla riippumatta mahdollisista eroavaisuuksista tai poikkeavuuksista. Jokainen on arvokas omana itsenään, siinä on kiteytettynä tärkeä asia, joka jokaisen tulisi muistaa. Opin lapsuudessani myös sen, että jokaisella on mahdollisuus saavuttaa haluamansa. Lähtökohdat voivat olla erilaiset, mutta kaikki on mahdollista. Rahan, materian, sukupuolen, ulkonäön, mieltymysten tai minkään muunkaan ei pitäisi määritellä meistä ketään eikä lisätä ihmisten välistä eriarvoisuutta. 

 Video sai aikaan kylmiä väreitä ja loppu nosti kyyneleet silmiini. Lapseni tulevat varmasti elämässään kohtaamaan vääryyttä, mutta voin auttaa heitä kasvamaan vahvoiksi ja itsevarmoiksi. Haluan opettaa heidät siihen, että he ovat upeita omia persooniaan ja voivat saavuttaa elämässään mitä vain, heistä on mihin vain. Autan epäonnistumisten yli, kannustan kokeilemaan uudelleen ja olen heistä ylpeä. Näen sen ainutlaatuisuuden, mikä heissä on enkä unohda kertoa sitä heille.

#RakkausVoittaaEnnakkoluulot              

Mitä ajatuksia video 

teissä herättää? 

Postauksen on sponsoroinut P&G, mutta ajatukset ovat omiani.

Lapsen yölliset kauhukohtaukset

Ensimmäisen kohtauksen kuittasin pahana unena. Toinen kohtaus tuli kahden päivän päästä tismalleen samaan aikaan kuin ensimmäinen ja oli voimakkaampi ja selkeäoireinen. Siitä tiesin heti mistä on kyse. Olen lukenut netistä vanhempien kauhukohtauskokemuksista ja muistan ajatelleeni miten hurjalta ja pelottavalta ne kuulostaa. Toisella pojistamme (herkkä, mutta temperamenttinen ja voimakas omatahto) on ollut yöllisiä kauhukohtauksia nyt noin kuukauden ajan ja niitä tulee pari kolme kertaa viikossa. Olen huomannut, että kohtaus tulee herkemmin jos hän nukahtaa levottomana.

Kohtaus alkaa hysteerisellä huudolla, minkä tunnistaa heti kohtaukseksi. Mennessäni pojan luo on hän hiestä märkä, hengittää tiheästi, huitoo, potkii ja katsoo lasittuneella katseella silmät suurina välillä hokien eieieieiei. Katse tuntuu menevän lävitseni eikä hän ota kontaktia. Se on todella outoa ja pelottavaa, kun hän katsoo minua kuin ei tuntisikaan. Huuto on niin kovaa, että hänen kanssaan on pakko siirtyä toiseen huoneeseen ja sulkea ovet, koska pari kertaa toinen pojista on herännyt huutoon ja pelästynyt. Pidän poikaa sylissä, rauhoitan ja silitän. Mikään muu ei tunnu auttavan kuin odottaminen. Tuntuu ihan kamalalta, kun ei voi auttaa hysteeristä lasta, joka selkeästi pelkää jotain ihan kamalasti. Joudun muistuttamaan itseäni pysymään rauhallisena siinä tilanteessa. Yleensä kohtaus kestää joitain minuutteja, viimeisin oli noin viisi minuuttia, mutta siinä tilanteessa se tuntuu ainakin tunnilta. Kohtauksen jälkeen hän sulkee silmänsä ja jatkaa uniaan normaalisti. Aamulla hän ei muista siitä mitään, mutta on tavallista aamu-unisempi. En ole ihan varma mitä minun kannattaa kohtauksen tullessa tehdä. Olen lukenut, ettei lasta saisi herättää, vaan pitäisi odottaa vieressä kohtauksen ohimenemistä. En vaan voi olla ottamatta syliin, koska haluan hänen edes jollain tasolla tuntevan minut siinä lähellä.  

Onko teillä kokemusta kauhukohtauksista?
Miten toimitte?