Sivut

torstai 26. maaliskuuta 2020

Arkisia kuulumisia

Kaiken maailmassa meneillään olevan keskellä on vaikea tulla puhumaan oikeastaan mistään. Toisaalta taas voi olla hyväksi puhua välillä jostain ihan muusta. Sosiaalinen media täyttyy koronasta ja se on uutisten pääaihe. Tilanne on vaikea, mutta toivon mukaan menossa pian parempaan.

Meille kuuluu hyvää jos ei vallitsevaa koronatilannetta ja siihen liittyviä asioita oteta huomioon. Lapset ovat olleet terveinä ja Ellen on oppinut hurjasti uusia sanoja. Hän toistaa lähes kaiken mitä puhumme ja pojat ovat siitä aivan innoissaan.

"Mamma Ellen sanoi poika ja näytti sormella". Ellen tosiaan kiljaisee "poika" ja osoittaa jompaa kumpaa pojista sormella jos hän kokee mielestään vääryyttä, esimerkiksi hän ei saa tussia kuten pojilla on vaan lyijykynän... 

Ellen on kasvanut paljon ja käyttää vaatekokoa 86-92cm. Meillä on siirtynyt 1,5-vuotisneuvola jo kahdesti Ellenin sairastelun takia, mutta josko pian päästäisiin sinne. 

Puheen lisäksi Ellen on kehittynyt monella osa-alueella. Hän haluaa pukea itse ja on siinä jo taitava. Hän osaa myös riisuutua, käy potalla, syö itse haarukalla tai lusikalla ja harjoittelee mukista juomista.

Päiväkodista ihaillaan Ellenin ja poikien välistä suhdetta, kun Ellenistä pidetään niin hyvää huolta ja häntä huomioidaan kesken päivän. Pojat saattavat käydä halaamassa Elleniä jos näkevät hänet käytävällä ja ulkona Ellen saa usein iltapäivisin olla isompien puolella leikkimässä, jotta saa olla yhdessä veljiensä kanssa.



Kotona on ollut rauhallista ja seesteinen jakso. Se tuntuu ihanalta ja antaa energiaa. Vielä viime vuoden puolella jouduttiin "vääntämään" poikien kanssa lähes joka asiasta ja heillä oli kummallakin selkeästi jonkinlainen itsenäistymisen kehitysvaihe menossa. Oli myrskyisää ja kaikki oli poikien mielestä tyhmää, mutta toisaalta meidän vanhempien läheisyyttä kaivattiin enemmän kuin koskaan. Ikäänkuin ääripäästä toiseen monesti päivässä. 

Siitä selvittiin ja vastapainona saadaan nyt nauttia kuusivuotiaiden kanssa keskustelemisesta, heidän kysymyksiinsä vastaamisesta ja heidän kanssaan leikkimisestä!

Ollaan alettu lukea iltasatu niin, että ensin luetaan yhteinen lyhyt satu kaikille, minkä jälkeen luetaan pitempi satu poikien kanssa heidän huoneensa lattialla makoillen Ellenin mentyä nukkumaan. Siitä on tullut ihana yhteinen hetki, jolloin usein puhutaan myös päivän aikana tapahtuneista asioista. Luetaan joka toinen ilta satu suomeksi ja joka toinen ruotsiksi.

Mitä muuta, odotan isoa tilausta Stockmannilta. Jouduin ostamaan lapsille yhteensä yhdeksän paria kenkiä, koska kaikki poikien kengät ovat joko liian pieniä tai hajalla. Ainoat mitkä enää sopii on Vikingin talvikengät. Ellenin kengät ovat liian pieniä ja hän tarvitsee nyt myös kunnon välikausikengät päiväkotiin. Tilasin lapsille Hulluilta Päiviltä Vikingin välikausikengät, lenkkarit ja kumisaappaat. Tällaisina hetkinä kirpaisee pahasti kun kolmelle täytyy ostaa samaan aikaan juttuja, mutta kerralla kaikille kenkäpuoli kuntoon! Vaatteissa osaan ennakoida, mutta jalan kokoa on hankalampi arvioida.    

Olen tehnyt töissä enemmän aamuvuoroja ja pitkiä päiviä ja päässyt uudenlaiseen arkirytmiin kiinni. Kotona sen näkee, kun pyykkivuori kasvaa ja eteisessä tuntuu ulkoa tulleet pikkukivet jalkojen alla, kun ei ehdi imuroida.

Treenaaminen on pysynyt säännöllisenä mukana arjessa ja olen innostunut porrastreeneistä. Eilen repäisin ja lähdin portaisiin suoraan töistä. Siinä säästyi aikaa ja se oli hyvä vastapaino sisällä vietetylle päivälle.

Viime päivien suuri ilo on ollut kunnon yöunet. Ellen on nukkunut nyt kolme yötä putkeen koko yön heräämättä! Sanoinkuvailemattoman ihanaa!

Mitä teille kuuluu? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3