Sivut

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Elämä ennen vauvoja

Raskaustestin näyttäessä vihdoin positiivista joulukuussa 2012, oltiin seurusteltu Jessen kanssa melkein 3 vuotta ja menty juuri naimisiin. Jesse teki töitä rakennusalalla, minä opiskelin sosionomiksi ja tein osa-aikaisena myyjän töitä.

Arkena Jesse lähti töihin aamukuuden jälkeen ja minä starttasin auton kohti Hyvinkäätä eli koulua klo 7.20. Näinä aamuina herätyskelloni soi kuudelta. Join aamukahvin samalla meikaten. Yksi aamun lempparikombo! Sitten nopea aamupala ja lähtö. Koulua oli paikanpäällä vaihtelevasti, yleensä 4-8 tuntia päivässä. Pari kertaa viikossa menin koulusta suoraan töihin, josta pääsin klo 20.20 kotiin. Ne päivät tuntuivat aika rankoilta. Töitä tein noin 5-15 tuntia viikossa. Jos arkena sattui olemaan vapaapäivä tai vaikka vain iltavuoro, nautin ajasta kotona. Heräsin myöhään, söin pitkän kaavan aamiaisen ja katsoin edellisen päivän Emmerdalet. Hengailin, tein koulujuttuja tai järjestelin kotia. Tein ruoan valmiiksi ja syötiin Jessen kanssa yhdessä. Jaettiin päivän kuulumiset ja höpötettiin niitä näitä. Illalla Jesse useimmiten rentoutui = pelasi pleikkaria (...) tai katsoi leffaa ja minä olin koneella, kirjoitin deadlinen kuumottaessa koulujuttuja, kävin lenkillä tmv. Meillä ei ollut arkena yleensä sen kummempaa ohjelmaa. Illat meni nopeasti ja yhtäkkiä olikin taas viikonloppu.

  
Olen sellainen tyyppi, joka rakastaa rutiineja ja järjestelmällisyyttä. Kodin on oltava järjestyksessä ja sen järjestäminen ja siivoaminen on kivaa puuhaa. Mennessäni vessaan saatan matkalla oikaista 0,5cm väärässä kulmassa olevan maljakon tai siirtää pöydällä olevan puhelimen kiinni vieressä lojuvaan kaukosäätimeen; ihan vaan sen takia, että se näyttää kuuluvan siihen. Kuulostaa neuroottiselta, mutta sellainen olen. Jesse nauraa tälle paljon... Olen myös kaavoihin kangistunut. Syön saman aamiaisen melkein joka aamu, kuuntelen edelleen samoja kappaleita kuin 7 vuotta sitten (repeatilla), teen aamutoimet aina samassa järjestyksessä. Suunnittelen ja mietin etukäteen: valitsen seuraavan päivän vaatteet etukäteen edellisenä iltana. Säävarauksella eli valitsen kaksi eri asukokonaisuutta. Varaudun jatkuvasti mitä jos -tilanteisiin. Olen ajanhermoilla ja pohdin asioita. Tästähän tulikin varsinainen "mitä et tiennyt minusta" -pläjäys ja nyt pidätte minua varmaan ihan sekopäänä. Onneksi olen löytänyt rinnalleni miehen, jota vain viehättää hassut tapani. 


Palataan aiheeseen; viikonloppuisin oli sitäkin enemmän meininkiä. Nähtiin kavereita, juhlittiin, käytiin leffassa, syötiin ulkona, kahviteltiin vanhempien luona, mökkeiltiin ja vaikka mitä. Kyllästyin kuitenkin siihen, että lähes joka viikonloppu oli jotain meininkiä (eikä tietenkään voinut jäädä mistään paitsi..) ja uusi viikko alkoi väsyneissä merkeissä. Oli menty ja juhlittu jo sen verran monta vuotta, että oltiin valmiita uuteen elämäntilanteeseen. Vauva(t) oli todella odotettu ja toivottu.

Välillä me tämän kaiken vauvahulinan ja perhearjen keskellä mietitään Jessen kanssa millaista meidän elämä olisi jos meillä ei olisi vielä lapsia. Tullaan aina samaan lopputulokseen; se ei olisi sitä aikaisempaa ihmeellisempää ja kuitenkin toivottaisiin kovasti vauvaa. Aivan kuten ennen plussaa! Kirjoitan vielä lukijan toiveesta kattavamman postauksen aiheesta "millaista meidän elämä tällä hetkellä olisi ilman lapsia".

Oli mukava palata muistoissa aikaan, jolloin oli vain minä ja Jesse, me kaksi. Se oli ihanaa, seesteistä ja onnellista aikaa. Nyt yhtälöön on lisätty kaksi pientä poikaa, meidän silmäterät ja olen onnellisempi kuin koskaan. xxxx

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

I heart you

Pitkästä aikaa on viikko tuntunut pitkältä, voimat on olleet totaalilopussa ja olen laskenut aikaa viikonloppuun ja Jessen kotoiluun. Jouduin hyvästelemään rakkaan Famoni, joka nukkui pois. Samaan saumaan Jesse joutui tekemään pitkiä päiviä töissä, joten olin yksin poikien kanssa. Pojilla oli just silloin ihmeellinen kiukkukausi meneillään ja koitin vaan selvitä kaikesta hammasta purren. Onneksi Jessen työajat normalisoitui ja sain apua poikien hoitoon ja olkapään, jota vasten itkeä.

Työkiireidensä helpotuttua Jesse patisti mua viettämään omaa aikaa, joten keskiviikkona lähdin Hyvinkään Willaan shoppailemaan. Se teki uskomattoman hyvää! Taisi olla eka kerta, jolloin en jatkuvasti vilkuillut kelloa ja kiirehtinyt kotiin parin tunnin jälkeen. Olin kotona vasta iltakymmeneltä ja innoissani esittelin Jesselle ostoksiani. Pojat oli nukahtaneet ongelmitta ja sovittiin, että tehdään näin myös jatkossa. Välillä hoidetaan nukkumaanmeno yksin, jolloin toinen saa huilata.    

1. Jesse piristi mansikoilla <3 
2. käytiin 1v. neuvolassa; pojat kasvaa hienosti, rokotukset itketti hetken, oireita ei ole onneksi tullut (kuten edellisillä kerroilla se kuukauden kestävä yöhuuto...) 
3. onnea rakas 24v. Herra ei pahemmin synttäreistä välitä, mutta ilahtui kuiteski tästä pienestä yllätyksestä! 
4. Hyvinkää-reissun saalista, ah alennukset! 

Viikonloppu meni ihan liian nopeasti ja huomenna on taas uuden viikon alku... Mistähän niitä voimia nyt saisi lisää. Viikonloppu alkoi mukavasti, kun Jesse täytti 24 vuotta. Kahviteltiin sen kunniaksi ja jatkettiin kakunsyöntiä lauantaina veljentyttöni 1-vuotisjuhlissa. Tänään lähdettiin sadetta karkuun läheiseen ostoskeskukseen. Pyörittiin siellä Jessen mittakaavassa pitkä aika, noh 3 tuntia. Pojat nukkuivat osan ajasta ja muuten olivat tyytyväisinä rattaissa. Syötiin, kierrettiin kaupoissa ja käytiin ottamassa minimiesten passikuvat. Kuvat saatiin yllättävän helposti, meniköhän koko prosessiin pari minuuttia. Keskiviikkona mennään poliisilaitokselle jättämään passihakemukset ja sitten ollaankin valmiina matkaan.

5.  magee lippis mageella tyypillä (Lindex) 
6. sitä perusarkea - ihanaa miten pojat tykkää leikkiä myös kahdestaan
7. 1-vuotiaan prinsessan juhlissa
8. Bumbleride Indie Twin-rattaat ja miljoona sydäntä  

xxxx

Uutta lastenhuoneeseen


 

"Pikkunorsu on suloinen julistekauppa, josta löydät tutut lastenlaulut julisteina ja kortteina. Valmistamme myös kortteja ja tarroja, joissa seikkailevat Pikkunorsun pienet eläinkaverit." lainattu Pikkunorsun nettisivuilta

Saatiin aivan ihana juliste Pikkunorsulta. Julisteessa on "Tuiki tuiki tähtönen" -laulun sanat. Laulu on tuttu jo omasta lapsuudestani ja sitä me ollaan laulettu myös pojille paljon, joten se sopii meille täydellisesti. Aion hankkia poikien uuteen huoneeseen myös toisen julisteen; saman laulun, mutta ruotsinkielellä "Blinka lilla stjärna". Uudessa huoneessa julisteet pääsevät poikien sänkyjen yläpuolelle. Vielä tässä vanhassa huoneessa sijoitin julisteen poikien sänkyjen välissä olevalle pienelle pöydälle. 



Pikkunorsun nettisivuilla oli paljon muitakin kivoja juttuja, kuten kastekortti (klik!) ja seinätarra omasta nimestä (klik!). Voisinpa kotiuttaa kaikki... 

Juliste on todella ihana. Mitä te tykkäätte? Onko Pikkunorsu teille jo tuttu? xxxx

psst. Mikäli teiltä jo löytyy Pikkunorsun tuotteita, ne kannattaa kuvata, ladata Instagramiin #pikkunorsu , kuvan laittaneiden kesken arvotaan joka kuukausi vapaavalintainen juliste!    

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Eka mökkireissu

Me lähdettiin perjantaina juhannuksen viettoon Jessen perheen mökille. Ajomatka kesti reilut 2 tuntia ja lähtö ajoitettiin poikien aamupäivän päikkäriajalle. Oltiin varauduttu huutokonserttiin, koska taas vaihteeksi on meneillään "inhoan autossa istumista"-vaihe. Yllätyttiin positiivisesti, kun pojat nukkuivat hienosti yli puoleen väliin, jolloin pysähdyttiin syömään välipala. Pojat pääsivät vähän "jaloittelemaan". Loppumatkankin molemmat poikkeuksellisesti nukkuivat eli kaikki meni paremmin kuin hyvin. Kuvissa harmaapipoinen on Theo ja sinipipoinen on Jimi.



  
Mökillä Jimi ja Theo ihmettelivät aikansa uutta paikkaa. Pian lähtivät tutkimaan ja siinä saikin pysytellä perässä. Mökillä on iso terassi, jossa on portaat ja jonkin verran pudotusta. Sieltä vie yhdet portaat alas järvelle. Lähimaasto on epätasaista eikä oikein sovellu näin pienille. Hetken jo mietin miten ihmeessä saadaan pidettyä pojat turvassa, mutta alun tutkimisten jälkeen ei meno ollutkaan enää niin vauhdikasta. Osa ajasta leikittiin sisällä mökissä ja sään salliessa siirrettiin lelut terassille ja oltiin siinä. Sää oli kolea ja sateinen, mutta muutaman kerran nähtiin aurinkokin.

Meillä oli mukana kassillinen leluja, matkasängyt, syöttötuolit (Ikea Antilop), rattaat, paljon vaihtovaatteita, ruokaa ja tietysti vaipat yms. Mökillä ei ole juoksevaa vettä, joten poikien pesut tehtiin puusaunassa, jossa vesi lämmitettiin kiukaan padassa. Ruoka lämmitettiin vesihauteessa ja maitoa varten keitettiin vesi kattilassa. Hyvin siitä selvittiin, mutta pakko myöntää, että oli aika luksusta palata kotiin. Miten helppoa kaikki onkaan! Pojat viihtyivät mökillä todella hyvin. Me ollaan Jessen kanssa molemmat vietetty paljon aikaa mökillä. Ihanaa, että myös meidän minit näyttävät olevan true-mökkeilijöitä. 



Meidän piti olla mökillä sunnuntaihin asti, mutta päätettiin lähteä kotiin jo lauantai-iltana. Otettiin riski ja lähdettiin vasta poikien nukkumaanmenon aikaan eli kahdeksalta. Pojat matkustivat yöpuvut päällä ja joivat iltamaidon autossa. Molemmat nukahtivat samantien maidon jälkeen, mutta heräilivät pariin otteeseen matkan aikana. Kotona nostettiin pojat heti sänkyihinsä ja uni jatkui. Yö ei ollut menestys, mutta välillä sellaisiakin öitä sattuu.

Varmasti tehdään kesän aikana uusi mökkireissu. Pakkaaminen ja kaiken muistaminen taisi olla reissussa kaikkein rankinta. Kahden pienen kanssa ei voi vaan lähteä vaan kaikkeen mahdolliseen on varauduttava.

Nyt on palattu taas arkeen ja odotellaan kuumeisesti Jessen kesäloman alkamista. Muutama viikko vielä... xxxx

 Miten teillä meni juhannus?     

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Vuosi sitten...

...elämäni sai aivan uuden merkityksen. Minusta tuli äiti. Pitkän ja raskaan odotuksen päätteeksi A-vauva eli Jimi syntyi sektiolla klo.10.41 ja hänet vietiin samantien hoidettavaksi. B-vauva eli Theo syntyi heti perään klo.10.42 maukuen kuin pieni kissanpentu, ääni oli pieni ja hento. Sain nähdä Theon ja ehdin vain ihmetellä kuinka pieni ja suloinen hän on. Pian Theo vietiin myös hoidettavaksi ja Jesse lähti mukaan. Myöhemmin luin synnytyskertomuksesta, että Jimi oli pitänyt elvyttää heti. Luojan kiitos kaikki meni hyvin ja molemmat voivat sen jälkeen hyvin.


Ensimmäiset päivät meni kahta pientä ihmettä hämmästellessä. En sisäistänyt heti, että olen todella kahden pojan äiti. Oli ihanaa saada vauvat ensi kertaa syliin. Se vahvisti meidän välistä sidettä ja sai kaiken tuntumaan todelliselta. 


Vauvavuoden ensimmäinen kolmannes opeteltiin uutta arkea, oltiin paljon kotona ja nautittiin perheenä olemisesta. Sitä aikaa kuvailisin "vauvakuplassa" elämisenä. Olin todella onnellinen saadessani pojat vihdoin kotiin ja kaikki se raskausajan stressi ja murhe oli taaksejäänyttä elämää. 

Vauvakupla rikkoutui viimeistään siinä vaiheessa, kun oltiin vauvavuoden toisella kolmanneksella jo kuukauden yöt kannettu huutavia vauvoja. Vauvat olivat tyytyväisiä päivät, mutta huusivat yöt. Kukaan ei neuvolassa eikä lääkärissä ottanut asiaa vakavasti. Jossain vaiheessa aloin jo epäillä itseäni ja kuvittelinko vain oireilun. Monta kuukautta kärvisteltiin ja käytiin samalla läpi silent-refluksi, kunnes maitoallergia selvisi ja refluksikin rauhoittui. 

Vauvavuoden viimeinen kolmannes meni nauttien tavallisesta vauva-arjesta. Pojat voivat hyvin (korvatulehduksesta ja pitkittyneestä flunssasta huolimatta) ja oppivat monta uutta asiaa. Yöt sujuivat ja arki sai uutta sisältöä puistossa ja vauvakerhossa vietetyistä päivistä. 

Uskomatonta ajatella, että poikien syntymästä on jo vuosi aikaa. Vuoteen on mahtunut uskomattoman hienoja ja unohtumattomia asioita. Ollaan koettu myös surua, murheita ja huolta. 

Päällimmäisenä mieleen on jäänyt kiitollisuus meidän pienistä ihmeistä ja kiitollisuus myös meidän läheisiä, kummeja ja ystäviä kohtaan! <3 Ollaan saatu paljon apua eikä oltaisi selvitty ilman heitä! 
 
Vauvavuoden päättyminen tuntuu haikealta, mutta samalla hienolta. Olen ylpeä meistä, että me selvittiin. Theosta ja Jimistä on kasvanut isoja, osaavia ja ihania poikia. Olen onnellinen ja ylpeä saadessani olla heidän äitinsä! 

PALJON ONNEA 1-VUOTIAAT RAKKAAT J&T! <3<3 





Haluan vielä kiittää teitä, ihanat lukijat! Olen saanut teiltä paljon tsemppiä, iloa, vinkkejä ja uskoa tulevaan. 

KIITOS <3 

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Lomamatka lasten kanssa

VINKKEJÄ & KOKEMUKSIA KAIVATAAN! 

Me ollaan koko perhe lähdössä heinäkuussa viikoksi Malagaan. Pojat ovat silloin reilun vuoden ikäisiä. Matkalle lähtö varmistui vasta vähän aikaa sitten, kun Jessen kesäloman ajankohta selvisi. Saadaan poikien passitkin viime tipassa hankittua. Päässä pyörii miljoona huomioonotettavaa seikkaa matkaa koskien. Yksi huojentava tekijä on, että myös Jessen perhe lähtee mukaan eli extrakäsiä on saatavilla. Ei kuitenkaan lennetä samalla lennolla, joten lentokoneessa "ollaan omillamme". Hieman jännittää lentomatka, mitä se on, noin 4 tuntia? Miten ihmeessä saadaan pidettyä pojat tyytyväisinä? Jatkuvasti kun pitäisi päästä menemään ja tekemään... 

Malagassa asutaan villassa, jonne järjestetään matkasängyt ja syöttötuolit. Eniten matkassa huolettaa lento, paikanpäällä kaikki sujuu varmasti omalla painollaan.





  
Olisi todella kiva kuulla kokemuksia, erityisesti tämän ikäisten kanssa matkustamisesta. Mitä mukaan, mitä ottaa huomioon, miten suojata lapsi parhaiten kuumalta auringolta (pelkästään varjossa pysytteleminen ei luultavasti onnistu tältä vauhtikaksikolta..) yms. xxxx
 
(kuvat Hania 2012)

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Viikon kohokohdat

...tiivistettynä, avaan asioita enemmän varsinaisissa "asia-postauksissa".

Meille kuuluu todella hyvää. Pojat voi hyvin, huomenna käydään vielä korvien jälkitarkastuksessa. Ollaan saatu nyt kaksi kokonaista yötä putkeen ja tänään herättiin vasta 9.06! Olo on virkeä ja energinen. Perjantaina pojat oli mummilassa yötä ja me saatiin kahdenkeskeistä aikaa. Ilta meni nopeasti, kun käytiin Prismassa ruokaostoksilla, laitettiin synttärikoristeita paikoilleen, katsottiin vähän aikaa leffaa ja menin tosi aikaisin nukkumaan.

Perjantaina haettiin meidän uudet rattaat: Bumbleride Indie Twin! Kiitos kovasti niistä vinkanneille (ja erityiskiitos anopille ja appiukolle, jotka rattaat ostivat), ne on ihan mahtavat. Ollaan käyty testiajeluilla jo monta kertaa ja eilinen perhepäivä Helsingissä meni mukavasti poikien viihtyessä uusissa rattaissaan. En voisi olla tyytyväisempi. Kunhan käyttökokemusta tulee vielä lisää niin teen rattaista esittelypostauksen.  


Lauantaina juhlittiin poikien 1-vuotissynttäreitä. Päivä ei mennyt ihan kuin Strömsössä; Jesse oli melkein koko päivän hälytyskeikoilla (tietysti soittoja tulee tällaisena päivänä...), mutta onneksi ehti kuitenkin mukaan kynttilän puhallukseen. Siinä saatiin pari kuvaakin otettua koko perheestä. Harmitti, kun jäin sitten yksin hoitamaan kaiken ja Jesse jäi juhlista paitsi, mutta eipä sille voinut mitään.


Yksi ehdottomista kohokohdista oli Jimin ensimmäinen sana: ÄITI. Jimi sanoo äiti! Ensin en ollut varma osaako hän tarkoittaa sillä minua, mutta nyt tuon tuosta kuuluu "äitti, äitti", kun pikkutakiainen roikkuu lahkeessa. Pian äidin jälkeen tulikin jo herran toinen sana: "anna". Lusikoin ilmeisesti liian hitaasti, kun joka välissä kuuluu painokkaasti"anna, anna, anna!". Jimistä ja Theosta on tullut innokkaita vilkuttajia. Jimi vilkuttaa mm. Muumimaailman mainoksen Muumipeikolle, iltasadulle (kun sanotaan "hei,hei, nyt mennään nukkumaan") ja veljelle jos veli nostaa käden ylös.

Kivaa maanantain jatkoa! xxxx 
 
Iloinen Muumifani J
"hee-eei!", huitoo T

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kaksosten kanssa liikkuminen

Ensimmäisiin kuukausiin en juurikaan poistunut tutuilta kotikonnuilta ollessani yksin poikien kanssa. Aloitettiin vaunulenkit heti, kun poikien kanssa sai mennä ulos. Muistan ensimmäisen vaunuilukerran; se oli elokuussa ja päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Pojat tuhisivat tyytyväisinä ja me kinattiin kumpi saa työntää vaunuja, hih. Kävin vaunulenkillä päivittäin 1-2 kertaa ensimmäiset puoli vuotta, koska pojat nukkuivat ainoastaan liikkuvissa vaunuissa päiväunet. Kävelin niin paljon, ettei tässä lähialueella taida olla enää paikkoja missä en olisi käynyt. Vaunulenkki oli yksi päivän kohokohdista, koska silloin sain omalla tavallani hengähtää. Oli tärkeää myös päästä pois kotoa neljän seinän sisältä.

Lähdössä viettämään kesäpäivää Helsinkiin
Alkuun jännitin jopa viereisessä (pienessä) ostoskeskuksessa käymistä. Liikkumista hankaloitti eniten poikien refluksi. Oireiden ollessa pahimmillaan jouduin nostelemaan poikia vaunuista viiden minuutin välein, kun maito nousi kurkkuun eikä hengitys kulkenut. Välillä oli päiviä, kun jouduin taiteilemaan molemmat vaunuista syliini tukehtumisen iskiessä samaan aikaan kummallekin. Se oli kamalaa. Nostettiin vaunujen päätyä laittamalla kantokopan ja ratasosan väliin pyyhkeitä.

Toinen hidastava tekijä oli epävarmuuteni äitinä. Mietin mitä teen jos vauva tai vielä pahempaa molemmat vauvat alkavat itkeä kassajonossa. Mitä jos tulee oksennus kesken vaunulenkin? Mitä jos nälkä yllättää kaukana kotoa? Olin epävarma pärjäämisestäni vauvan kanssa, saatika kahden, vieläpä kahden refluksivauvan. Halusin pysytellä lähellä kotia, koska pojat oli pakko syöttää kotona (tai isovanhemmilla). En voinut syöttää kuin yhden kerrallaan, jolloin toinen väistämättä huusi jonkin aikaa. Yksin syöttäminen oli muutenkin todella pitkään haasteellista refluksin takia. Syöttöasento oli tarkka, syöttötahti oli tietynlainen ja lopuksi piti röyhtäyttää kunnolla ja pitää 5-10 minuuttia pystyasennossa.

Yhdessä Jessen kanssa kuljettiin enemmän. Jo se auttoi, kun tiesi molemmille vauvoille olevan syli. Reviiri laajeni sitä mukaa, kun poikien oireilu helpotti. Tuntuu kuin olisin herännyt henkiin sillä hetkellä, kun poikien refluksi loppui ja maitoallergia löytyi. Sen jälkeen aloitettiin vauvakerhoilu, reissasin poikien kanssa ensimmäistä kertaa Helsinkiin yksin ja vieläpä julkisilla, käytiin vauvatreffeillä ja vaikka mitä. Harmittaa, että pystyin tähän kaikkeen vasta poikien ollessa jo 7 kk.

Perhekuvauksen jälkeen, happy!
Nyt meitä ei estä enää mikään (paitsi ärsyttävät rattaat...) ja voidaan liikkua vapaasti ja huoletta. Esimerkkinä tämä päivä; aamulla oltiin fysioterapiassa klo 10 ja poikettiin rytmistä täysin. Pojat nukkuivat aamu-unet poikkeuksellisesti ennen fyssa-aikaa. Sieltä lähtiessä päätin käydä kotimatkalla puistokirpparilla ja nauttia ihanasta säästä. Kaikeksi yllätykseksi molemmat nukahtivat matkalla. Päätin lennosta muuttaa suunnitelmia sen verran, että hain kaupasta välipalan, syötiin se puistossa ja jäätiin sinne leikkimään kotiin menemisen sijaan. Vietettiin tosi kiva iltapäivä puistossa. Koen liikkumisen ja tekemisen nykyään yllättävän helpoksi kahden vauvan kanssa. Tärkeintä on pitää huolta, että masu on täynnä eikä väsy vaivaa.

Välipalaa puistossa, ihanat nassikat ja uudet ruokalaput
Millään muulla tavalla ei voi tulla varmemmaksi kuin rohkeasti lähtemällä ja kokeilemalla! Oikea asenne ratkaisee paljon. Aikaisemmin miettimäni "mitä teen jos..." -tilanteet on jo kauan sitten unohdettu. Mitä sitten jos?! Jos vauva itkee bussissa väsyitkua eikä rauhoitu millään, shit happens. Se on elämää, elämää kahden vauvan kanssa. Nyt voin sanoa, että tunnen oloni varmaksi menijäksi. Eihän siihen mennytkään kuin melkein vuosi ;) xxxx

Liikutteko te paljon lapsen/lasten kanssa? Helppoa vai haasteellista?    

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Näin me unikoulutettiin

Unikoulu tuli puheeksi pari kertaa poikien vauvapolikäynneillä siinä puolen vuoden tienoilla. Hoitajat neuvoivat unikouluttamaan, jotta nukahtaminen onnistuisi helpommin eikä yöt menisi enää huutaen. Onneksi me ei aloitettu vielä silloin unikoulua, vaikka oltiinkin siinä vaiheessa valmiita yrittämään melkein mitä tahansa. Poikien silloinen yöhuuto liittyi maitoallergiaan; huuto loppui heti, kun maito vaihtui soijaan. Huudon tilalle tuli itku, sellainen "en varmana jää sänkyyn yksin, ota syliin" - komentava kiukkuitku. Ero oli selvä. Silloin tiedettiin, että nyt voidaan unikouluttaa. Pojat olivat tietysti kuukausien kanniskelun ja heijailun jälkeen tottuneet torkkumaan sylissä eivätkä suostuneet jäämään sänkyyn ilman järkyttävää huutokonserttia. Ikää oli silloin noin 9 kk (7kk).

Päädyttiin perinteiseen pistäytymis -menetelmään. Meidän poikiin ei tehoa minkäänlainen tassuttelu, se vaan lisää huutoa ja kiukkua. Valmistauduttiin unikouluun siirtämällä Theon sänky (huonommin nukahtava ja nukkuva tapaus) olohuoneeseen, jossa me nukumme myös. Jimi jäi yksin poikien huoneeseen. Pojat oli pakko erottaa, koska he reagoivat niin vahvasti toistensa itkuun. Kävimme Jessen kanssa vielä sotasuunnitelman läpi, jotta molemmat tiedettiin toimia samalla tavalla. Tsempattiin toinen toistamme ja vannottiin, ettei luovuteta.

 Ensimmäinen ilta:

Normaalit iltarutiinit, iltamaito, halit&pusut ja sänkyyn. Pupu ja harso kainaloon, peittely, unilaulu soimaan ja sanat "hyvää yötä kulta, nyt nukutaan" ja pois. Jimillä alkoi huutoitku samantien, Theo paini ensin hetken pupun kanssa ja kyllästyttyään yhtyi Jimin kuoroon. Me istuttiin Jessen kanssa keittiössä ja yritettiin olla keskittymättä huutoon. Mentiin heti minuutin kuluttua takaisin, peiteltiin ja sanottiin "nyt nukutaan" ja pois. Pidennettiin aikaa kerta kerralta hieman, edelleen puhutaan siis minuuteista. Kuulosteltiin itkua, pari kertaa molemmat olivat niin paniikin vallassa, että otettiin syliin rauhoittumaan. Pojat olivat sylissä vain noin minuutin verran ja oltiin paikoillamme eli ei heiluttu, heijattu tai kävelty. Sänkyyn laskettaessa itku jatkui, muttei samanlaisena. Pistäytymistä jatkettiin, kunnes tunnin kuluttua oli asunnossa hiljaista. Molemmat nukahtivat.

Yöllä herättiin kerran syömään. Me ei siis vastoin yleisiä ohjeita lopetettu heti unikoulun yhteydessä yösyöttöjä, koska oli vielä vähän epäselvää pärjäävätkö pojat koko yön ilman maitoa. Annettiin 120ml aamuviideltä. Muuten koko yö nukuttiin hyvin!

Toinen ilta: 

Sama homma muuten, mutta pistäytymisaika alkoi 3 minuutista. Pojat eivät tarvinneet lainkaan rauhoittelua, pelkkä pistäytyminen riitti. Itkussa tuli jo ekaa iltaa enemmän taukoja. Huomasi selvästi miten pojat yhtäkkiä ikäänkuin muistivat, että niin joo tässähän piti huutaa ;) Hiljaista tuli 45 minuutin vänkäyksen jälkeen. Yöllä herättiin jälleen n. klo 5 syömään, muuten nukuttiin hyvin.

Kolmas ilta: 

Sama homma, mutta pistäytymisaika alkoi 5 minuutista. Hiljaista tuli 30 minuutissa ja yö meni hyvin. Tästä eteenpäin nukkumaanmenon pystyi hoitaa jo yksin ja meidän elämä helpotti huomattavasti! Toki on helpompaa jos molemmat ovat iltatoimien aikaan kotona, mutta yksinkin pärjää. Se on ihan uutta meille. Uutta on unikoulun onnistumisen myötä myös se, että suihkussa voi käydä ihan ilman kiirettä, illalla voi lakata kynnet ja meillä on aikaa toisillemme. Ei mennyt montaa iltaa, kun yhtenä aamuna herättiin ja hämmästyttiin kelloa katsoessa: 7. Pojat nukkuivat vielä eikä maitoa oltu juotu. Siihen loppui yösyötöt. Tarvittaessa annetaan yhä tutti jos tilanne sitä vaatii. Siirrettiin Theo takaisin lastenhuoneeseen vajaan kuukauden kuluttua unikoulun aloittamisesta, kun yöt meni hyvin ja oltiin päästy hyvään rytmiin. Siirtyminen meni hyvin, kumpikaan ei enää häiriinny toisesta. 

Tärkeintä unikoulussa oli johdonmukaisuus. Toimittiin aina samalla tavalla eikä lipsuttu mistään. Toinen tärkeä seikka oli pysyä rauhallisena. Se oli ajoittain todella vaikeaa, mutta huomasin sen rauhoittavan poikia ja sain siitä voimia. Monesti laskin mielessäni kymmeneen, uudelleen ja uudelleen... Heidän oli turvallista nukahtaa, kun olin rauhallinen ja rakastava, vaikken ollutkaan siinä vieressä kuin pistäytyen. Unikoulun pitäminen hirvitti aluksi, mutta se todella kannatti. Meille kaikille oli tärkeää saada vihdoin nukkua. Unikoulun myötä saatiin ensimmäiset kokonaiset yöt.

Harmi vaan, nyt unikoulun tuomat hyvät yöt on muisto vain. Pitkä sairastelujakso on vaatinut tekemään mitä tahansa, kunhan pojilla on mahdollisimman hyvä olla ja nukutaan edes vähän yössä. Hampaat, korvatulehdukset ja flunssat... Kunhan pojat tervehtyvät niin toimitaan taas unikoulun tavalla. Ei yöt onneksi ole mitään siihen verrattuna mitä ne ennen unikoulua oli, mutta heräämisiä on aika tiuhaan. Pojat nukahtavat kuitenkin itse iltaisin, aikansa sängyssä hypittyään. Se on jo iso helpotus!


 Onko teillä kokemusta unikoulusta? Toimiko?  

Ihanaa viikonloppua kaikille! Aiheeseen sopivasti liittyen; tänään on se ilta, kun saan mennä nukkumaan sitten, kun siltä tuntuu eikä kukaan herätä vaan herään aamulla omia aikojani. Menen anoppilaan yöksi, kunhan saadaan pojat unille. Jesse jää kotiin poitsujen kanssa. Niin ihanaa! Taidan mennä ensin saunaan ja siitä rentoutuneena nukkumaan. xxxx    

torstai 5. kesäkuuta 2014

Isot, osaavat pojat

Ulkona on pilvistä ja pojat parvekkeella päikkäreillä - oiva hetki blogin päivittämiseen siis!

Meille ei kuulu tavallista ihmeempää, perusarkea. Jos jotain, niin hieman stressaavampaa arkea. Kesä on virallisesti täällä ja se tarkoittaa myös vauvojeni ensimmäistä syntymäpäivää, kesälomareissua ja Jessen kesälomaa! Ihan huippujuttuja, mutta kahteen ensimmäiseen liittyy niin paljon järjestelemistä ja mietittävää, että kyllä ressaa!

Jimistä ja Theosta on kasvanut ihan hetkessä isoja poikia. Yhtäkkiä sitä osataankin jo vaikka mitä eikä enää olla samalla tavalla riippuvaisia äidistä ja isistä. Harvassa alkaa olla ne hetket, kun sylissä viihdytään paria minuuttia pitempään, niisk.

Jimi on jo niin tottunut menijä, että juoksee sohvapöydästä kiinni pitäen. Huojentavaa on se, että nykyään alas osataan jo aika hyvin laskeutua ja vahingon sattuessa yleensä joku muu kuin pää tulee ekana lattiaan. Theo seuraa veljeä, vaikka onkin hieman arempi.  Molemmat istuvat itsenäisesti ja pääsevät siitä liikkeelle. Istumisestahan viime fyssarikäynnillä puhuttiin ja sen takia meillä on ensi viikolla jumppa-aika fyssarille. Jimi oppi noin viikko sitten konttaamaan! Hurjan monta uutta asiaa tullut ihan lyhyen ajan sisällä.

Pojat leikkivät keskenään nykyään ihan päivittäin. Hauskin leikki on piiloutua verhon taakse, jossa odotellaan niin kauan, että äiti tai isi huutaa "missä Theo missä Jimi" ja kahden hymynaaman ilmestyessä esiin huudetaan vielä "kukkuu, siellä pojat". Se on oikeasti hauskaa, nauran jopa tätä kirjoittaessa. Toinen kiva leikki on hippa! Sitä pojat leikkivät joko keskenään tai isin kanssa. Hippa ottaa kiinni ja aina toinen jää hetkeksi kurkkimaan taakseen, kaikki räkättävät ja sitten vauhdilla taas karkuun. On ihan mieletöntä katsella poikien leikkejä ja juttelua toisilleen.


Ei hyvää ellei jotain huonoakin; riidat leluista. Tottakai veljen kädessä oleva lelu on se paras, niin kauan kun se on veljen kädessä. Leluista osataan nyt kinata. Jos toinen koittaa ottaa lelua tai tuttia kädestä, toinen kiljuu kuin palosireeni. Välillä jopa lähdetään karkuun lelun kanssa.

Eilen Helsingissä
Ensi tiistaina me mennään vihdoinkin vauva- ja perhekuvaukseen! Olen tosi innoissani. Ihana saada meistä kunnollisia perhekuvia ja pojista "viralliset" 1-vuotiskuvat. Te, jotka olette moisessa käyneet, onko antaa vinkkejä? Asukriisi, mitä päälle?  

Mukavaa viikonjatkoa! xxxx