Unohtelemisen viidakko

I love me -messuilta Ellenille Kaikon Bambi -panta ja minulle Woolbergin villapanta <3

Ellen on päiväunilla, joten nyt on hyvä aika kirjoitella. Koen tällä hetkellä suurta mielihyvää siitä, että kello on vasta vähän yli 11 ja sekä pesukone että astianpesukone on päällä ja alakerta imuroitu. Lounas on onneksi tehty jo eilen, joten siihen ei tarvitse käyttää aikaa. Voittajafiilis!

En tiedä mikä vaivaa, mutta olen alkanut unohdella asioita eikä se ole ollenkaan tapaistani. Ärsyttää! Suurin osa liittyy eskariin ja olen järkeillyt siihen kaksi syytä.

1. Se, että pojat ovat eri ryhmissä ja on muistettava eri asioita eri päivinä: kummalla oli eilen kumisaappaat ja missä hänen lenkkarinsa on nyt ja kumpi lähtee metsäretkelle, jumppavaatteet, täydennettävät vaihtovaatteet jne. 
2. Se, että minä vien ja Jesse hakee, jolloin en tiedä mitä vaatteita on otettu kotiin ja missä ne seuraavana aamuna on. Tässä yritetään petrata Jessen kanssa, koska mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että aamulla yrittää etsiä puuttuvia ulkovaatteita. Tätä käy eniten jos olen iltavuorossa enkä siis kotona, kun he tulevat kotiin. 

Olen ottanut oman taskukalenterin käyttöön, johon merkitsen kaiken mahdollisen. Ehkä osasyy unohtelulle on väsymys, nimittäin Ellen heräilee öisin edelleen silloin tällöin ja me mennään Jessen kanssa ihan liian myöhään nukkumaan. Iltaisin on niin kiva tehdä omia juttuja rauhassa, katsoa sarjoja, lukea blogeja ja olla vaan.

Onneksi kaikki menee aalloittain, kuten Ellenin yöheräily, unohteleminen ja kuusivuotiaiden uhma. Paremmat hetket antaa voimaa ja uskoa seuraavaan huonompaan hetkeen.

Unohteleeko joku muukin

 ihan perusasioita?

Yksivuotiaan päivärytmi muuttuu

Ollaan Ellenin päivärytmin suhteen muutosvaiheessa. En ole tosin vieläkään varma siitä mikä toimii meillä parhaiten.

Ellen herää aamulla noin 7-8 välillä, joskus saattaa nukkua jopa puoli yhdeksään. Vielä kuukausi sitten hän meni ensimmäisille päiväunille jo heti kymmenen jälkeen ja nukahti samantien. Hän nukkui ensimmäisten unien jälkeen vielä iltapäivällä toiset 1,5 tuntia. Tällä päiväunirytmillä hän nukahti yöunille noin klo 20.

Nyt oikeaa päiväuniaikaa on vaikea tietää. Ellen saattaa vaikuttaa todella väsyneeltä jo kymmeneltä, mutta jos hänet vie sänkyyn ennen klo 12, hän ei nukahda. Hän nousee seisomaan, höpöttelee, naureskelee, leikkii tutin kanssa ja heittelee unikavereita pitkin sänkyä. Se on muuten todella ärsyttävää, kun hänestä kuitenkin huomaa väsymyksen. Olen kokeillut eri kellonaikoja, ettei hän olisi liian pirteä eikä yliväsynyt, mutta hakemista on edelleen.

Autoon hän nukahtaa helposti heti aamupäivällä, muttei saa nukuttua tarpeeksi pitkiä unia. Sen takia pyrin ajoittamaan tekemiset niin, että hän saisi nukkua omassa sängyssä. Löytyisi nyt vaan se oikea rytmi!

päiväuniajan ohjelma / lehti saatu 

Päiväunien siirtyessä lähemmäs keskipäivää, olen muokannut myös muita päivärutiineja. Ennen meillä ei esimerkiksi ollut mitään tiettyä rakoa ulkoilulle vaan mentiin fiilispohjalta. Alan huomata Ellenistä, että hän kaipaa päivään "taaperon päivärytmiä" ja aiempaa enemmän tekemistä.  

Tavallisena arkipäivänä viedään pojat eskariin klo 9. Lapset syövät ennen lähtöä. Eskarista ajetaan kotiin ja syön itse aamiaisen Ellenin leikkiessä omia leikkejään. Kymmenen aikaan lähdetään ulkoilemaan, yleensä käydään ensin kävelyllä ja sen jälkeen ollaan hetki puistossa. Ellen kävelee ympäriinsä, ihmettelee, laskee liukumäkeä ja keinuu.

Ulkoilun jälkeen syödään yhdessä lounas n. 11.30, luetaan kirjaa ja Ellen menee päiväunille. Toiset päiväunet on jääneet itsekseen pois. Ellen on väsynyt alkuillasta, mutta pärjää ilman toisia unia ja nukahtaa ongelmitta yöunille klo 20. Kokonaisuutena tämä päivärytmi tuntuu parhaalta, koska ennen nukkumista on ulkoiltu ja syöty eli "perustarpeet" on täytetty.

Päivään sisältyy paljon yhdessä leikkimistä, kirjojen lukemista, yhdessä tehtyjä kotihommia ja myös Ellenin itsenäistä leikkiä. Tämän hetken lempijuttuja on nukenrattaat ja nukke, omat pikkulaukut ja luukkukirjojen katseleminen.

<3 pupuviltti saatu Yours Mine Design 

Oliko teillä hankaluuksia yksivuotiaan päiväunien kanssa?

   

Fiilikset kuukauden töissä olemisen jälkeen

Olen saanut paljon kysymyksiä töihin paluuseen liittyen. Miltä on tuntunut? 

 Olen ollut nyt kuukauden taas työelämässä. Palasin vanhaan työpaikkaani vaatekauppaan, mutta vähensin työtunteja. Teen tällä hetkellä 10h/vk -sopimuksella, tarvittaessa vähän enemmän. Minulla on ollut nyt keskimäärin kolme työvuoroa viikossa, joko arkena iltavuoro tai viikonloppuna mikä tahansa vuoro.

Lapset eivät ole reagoineet muuttuneeseen tilanteeseen. Pojat tietysti jo ymmärtävät, kun sanon meneväni töihin ja palaavani ennen heidän nukkumaanmenoaan. Ellen jää Jessen kanssa yhtä iloisena kuin aina lähtiessäni minne tahansa. Kotiin palatessani saan paljon halauksia.

Pelkäsin, että töihin palaaminen stressaa enkä kokisi enää olevani pääsääntöisesti kotiäiti. Onneksi nämä kuvitelmat eivät ole toteutuneet vaan pystyn hyvin erottamaan työn ja vapaa-ajan ja koen edelleen olevani ensisijaisesti Ellenin kanssa kotona.

Arkena lähden töihin samantien, kun Jesse tulee kotiin ja palaan lasten iltatoimien aikaan. Myymälä suljetaan arkisin onneksi jo klo 20, joten ehdin yleensä kotiin ennen lasten nukkumaanmenoa. Tuntuu hyvältä saada välillä keskittyä omiin juttuihin, pukeutua miettimättä lasten tahmatassuja ja saada nauttia rauhallisesta kahvitauosta (josta minulle vieläpä maksetaan!).

Fiilikset töihinpalaamisen suhteen on olleet vain positiiviset! Saan tehdä sitä mistä nautin muodin parissa, työporukka on kiva ja koen joka työvuorossa onnistumisen tunteita.

Palaan kokopäivätyöhön, kun saan työpaikan omalta (sosiaali)alaltani. Siihen saakka nautin tästä työtilanteesta.  

Milloin te olette 

palanneet työelämään?

Yksivuotias yllättää

Tänne kuuluu jo paljon parempaa. Ellen parani yllättävän nopeasti lääkärikäynnin ja oikeiden lääkkeiden avulla. Hän on taas iloinen oma itsensä, hömpöttää menemään nukenrattaiden kanssa, syö hyvällä ruokahalulla ja juttelee paljon.

Yllätyn lähes päivittäin siitä miten paljon yksivuotias ymmärtää. Se on aivan uskomatonta! Sanotan tekemistäni Ellenille kokoajan ja hän reagoi siihen. Jos esimerkiksi puhun uloslähtemisestä, hän hakee kengät ja menee ulko-ovelle odottamaan. Jos puhun syömisestä, Ellen menee keittiöön, ottaa ruokalappunsa ja menee tuolinsa viereen kädet ojossa.

Hän hakee tiettyjä leluja, vie vaipan roskiin ja auttaa etsimään kadonneita tavaroita (=kulkee ympäri olohuonetta kädet sivuilla hölmistynyt ilme kasvoillaan ja kyykkii välillä kuin katsoisi sohvan tai pöydän alle).

Ellen tuntuu oppivan jotain uutta päivittäin ja sitä on ihana seurata.

"Mamma Ellen osaa jo itse tehdä vaikka mitä", totesi isoveli. No niin osaa!

Kivaa viikkoa kaikille!  

Flunssa, joka tekee hengityksestä työlästä

Pieni potilas. Ellen on ollut flunssassa tämän viikon. Maanantaina flunssaoireet alkoivat, mutta silloin se oli lähinnä nenän vuotamista. Kolme yötä valvottiin enemmän tai vähemmän, toissayön Ellen itki koko yön. Lopulta saatiin hänet rauhoittumaan hetkeksi vain Jessen rintaa vasten. Vein eilen aamulla pojat esikouluun ja menin Ellenin kanssa terveysaseman päivystykseen.

Olin varma, että joudutaan lastenosastolle, koska hengitys oli siinä vaiheessa todella työlästä ja maito nousi hetkessä liman kanssa ylös. Ellen hengitti avaavaa lääkettä vartin lääkärissä ja pian sen jälkeen sain päivän ensimmäisen hymyn. Lääke auttoi, Ellen piristys ja halusi kävellä itse.

Odoteltiin lääkärissä vielä tunti, lääkäri konsultoi ja kuunteli keuhkot uudelleen. Keuhkoista ei kuulunut enää samanlaista ääntä ja hengitys oli hiukan rennompaa, joten päästiin kotiin. Kotona jatketaan vielä Ventolinen ja tulehduskipulääkkeiden kanssa ja lähdetään herkästi päivystykseen jos vointi huononee. Viime yö jännitti, koska toissayö oli kaikkineen niin järkyttävä ja huoli suuri.

Ellen nukahti klo 21 ja heräsi ensimmäisen kerran vasta 05, jolloin tuli meidän väliin jatkamaan unia kahdeksaan eli yö meni todella hyvin. Mentiin Jessen kanssa ajoissa nukkumaan, koska oltiin valvottu edeltävä yö, joten saatiin itsekin nyt monta tuntia unta.

Ellenillä on selvästi sama taipumus kuin veljillään eli flunssassa hengityksestä tulee työlästä ja siihen tarvitaan apua. Joka kerta pelästyn samalla tavalla, vaikka tiedän varautua ensimmäisten flunssaoireiden ilmaantuessa. Pienet on vaan jotenkin niin hauraita ja ressukoita, kun ovat sairaana.
 
Koko kesä saatiin kaikki olla terveinä, joten vähän osattiin jo odottaa flunssaa, etenkin kun pojat aloittivat esikoulun. Pojilla on ollut vain vähän yskää, joten he ovat onneksi päässeet vähällä.

Ellen on viihtynyt sohvalle tehdyssä pesässään. Paljon tyynyjä, peittoja ja unirättejä <3  

Kivaa lauantaita! 

Millaista on ulkoilu, kun yksivuotias kävelee itse?

Ellen alkoi kävellä yksivuotispäivänään kunnolla. Viikon verran hän käveli vain sisällä, koska vierasti kävellessä kenkiä. Pikkuhiljaa hän innostui kävelemään myös ulkona, kun sai pitää kiinni rattaiden istuinosan jalkatuesta. Se tulee sopivasti Ellenin käsien korkeudelle, joten se toimii loistavasti "kävelykärrynä".

Nyt Ellen kävelee ulkona jo itsenäisesti, välillä jopa turhan vauhdikkaasti. Hän pysähtyy tutkimaan kiviä ja käpyjä ja osoittelee. Osoittaminen on aika uusi taito ja hän osoittaa ulkona lähes kaikkea sanoen "där" (:tuolla). Ulkoillessa Ellen osoittaa ja minä kerron mitä mikäkin on jne.

Puhumme paljon, pysähtelemme, ihmettelemme ja muutaman minuutin matka leikkipuistoon kestää nykyisin vähintään vartin. Elämää pienen tutkimusmatkailijan kanssa. Ellen on kiinnostunut ympärillä olevista asioista, hän kokeilee ja katselee.

Hän kävelee eteenpäin, mutta varmistaa vähän väliä minun tulevan perässä. Hän katsoo reaktiotani, kun on tarttumassa johonkin. "Ta bara" (:ota vaan) saa ison hymyn neidin huulille.
 
Ihania kehitysaskelia täällä! Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Yksivuotias Ellen

Vauvamme täytti vuoden heinäkuun loppupuolella ja vauvavuosi on virallisesti ohi. Meillä menee todella hyvin. Ellen on aivan ihana ja tekee perheestämme täydellisen. Hän on meidän puuttuva palanen, joka tekee perheestämme meille täydellisen.  

Isoveli: "Olen aina halunnut sellaisen vauvan kuin Ellen, onneksi me saatiin Ellen". 

Yksivuotias Ellen on hyväntuulinen touhottaja, joka lähti kunnolla kävelemään yksivuotispäivänään.  Hän ymmärtää sekä suomea että ruotsia ja sanoo "mamma" ja "tack" sekä liudan omia sanojaan. Hän näyttää pyydettäessä perusjuttuja, kuten lamppu, koira, kissa, mamma, isi, Ellen, ruoka, ulos. Tämän hetken paras juttu on ruoan jälkeen saatava xylitol-pastilli. Hän näyttää pastillihyllylle jo ennen viimeistä lusikallista.

Ellen kujeilee veljiensä kanssa, kipittää kikattaen vaipanvaihtoa karkuun, rakastaa leikkiä hippaa ja piilosta, lukee mielellään kirjaa ja viihtyy sylissä. Hän hymyilee paljon, nauraa parhaiten veljiensä jutuille ja seuraa heitä kaikkialle. Ellen leikkii duploilla, kaukosäätimellä, nukella ja viihtyy hyvin itsekseen omissa leikeissään.

Hän on nukkunut koko yön heräämättä jo noin kuukauden ajan. En osaa sanoa muuta siihen vaikuttanutta tekijää kuin aika. Jimi ja Theo alkoivat myös ihan yhtäkkiä vuoden iässä nukkua yöt ja pikkusisko seurasi näköjään samaa kaavaa.

Ellen menee nukkumaan klo 20 ja herää klo 07-08. Hän tulee viereeni herättyään ja imetän, jolloin hän yleensä jatkaa unia vielä tunnin verran vieressäni. Päiväunet hän nukkuu ulkona rattaissa, yhdet aamupäivällä 10.30-12 ja toiset iltapäivällä 15-17. Päiväunien pituus saattaa vaihdella jonkin verran, mutta hän tarvitsee edelleen kahdet unet jaksaakseen koko päivän.

Hän on oppinut osoittamaan mieltään jos jokin ei mene hänen haluamalla tavalla. Hän "heittäytyy" lattialle kierimään ja nyyhkii dramaattisesti. Vaikkei näin kai saisi sanoa; hän on todella suloinen ollessaan "tiukkis"... Tunteenpurkauksen jälkeen hän viihtyy sylissä ja oikein kaivautuu halittavaksi.  Ihanaa, että hän näyttää kaikki tunteensa!  
 
Ellen kasvaa hyvin keskikäyrällä (10kg ja 79cm). Kaikki ruoka maistuu, mutta suosikkeja ovat parsakaali, puuro, leipä, pasta, raejuusto, makaronilaatikko, kaikki hedelmät ja marjat. Ruokapöydässä Ellen katsoo mitä pojat syövät ja haluaa samaa. Pojat ovat ihmeissään, kun hän saa syödä kaikkea samaa kuin he.

Isoveli: "Mamma, missä se meidän vauva on, saako Ellen oikeasti syödä tota?"

Yksi on jotenkin todella ihana ikä. Koko ajan oppii uutta, ymmärtää jo paljon, ilmaisee omia mielenkiintojaan. Yksivuotiaan kanssa voi ihan kunnolla hassutella ja höpöttelyyn saa vastakaikua. Ellen ei enää virallisesti ole vauva ja vaikka se on tavallaan haikeaa (!), niin sen hyväksyttyäni hän tuntuu taas pieneltä.

Hän on kuitenkin vasta vuoden, vaikkei enää vauva olekaan.

Isoveli: "Ellen on vieläkin meidän pikkusisko, vaikka osaa kävellä jo."

Ilmapallot 1-vuotiskuvauksiin

Käytiin perjantaina ottamassa Ellenistä 1-vuotiskuvat ja samalla meistä muutama perhekuva. Meitä kuvasi taitava kaverini Nea (Instassa @neannii & @neaanniinaphotography), joka sai lapset pysymään aloillaan ja koko kuvaustilanne oli onnistunut.

Kuvattiin ulkona upeassa miljöössä isojen puiden ja vanhan kartanon luona. Nea oli ottanut pienen korin mukaan, jossa Ellen alkuun istui ja ihmetteli. Myöhemmin hän nousi seisomaan ja siitäkin saatiin napattua muutama kuva.

Minulla oli selvä visio kuvista ja halusin ehdottomasti ilmapalloja mukaan. Menin inspiraatiokuvani kanssa Iso Omenan Juhlamaailmaan, jossa myyjä antaumuksella mietti kanssani haluamani ilmapalloasetelman eri värisävyjä.

Juhlamaailman ilmapallobaari on ihana! Heillä on esillä esimerkkiasetelmia ja he ehdottavat rohkeasti eri vaihtoehtoja, sommittelevat ja tekevät upeita ilmapalloasetelmia. Iso suositus!  

Valitsin Ellenille kolme tavallista ilmapalloa, ruusukultaisen sydämen sekä uutuuden pyöreän "saippuakuplapallon". Saippuakuplapallo on mieletön, niin kaunis ja kestävän tuntuinen. Hain ilmapallot perjantaina ja nyt tiistaina ne on vielä samassa kunnossa kuin silloin. Toivottavasti ne pysyisivät kauniina lauantaihin asti, jolloin Ellen täyttää vuoden ja pidämme juhlat. 

Muita ilmapalloista

 innostunutta? 

Uudella tapaa raskas arki

Raskainta vauvavuodessa oli poikien keskosuus ja siihen liittyvät asiat, refluksi ja maitoallergiasta johtunut yöhuuto ja siitä seurannut väsymys. Jos pitäisi valita vain yksi asia, sanoisin ehdottomasti väsymyksen. Se vaikutti niin suuresti ihan kaikkeen, koko elämään. Oli käsittämättömän vaikea selvitä edes tavallisista kotiaskareista, kun oli "nukkunut" puoli vuotta 10min-tunnin pätkissä. Silti kun katson valokuvia siltä ajalta, näen onnelliset vanhemmat ja kaksi maailman suloisinta pientä poikaa, leipomani mustikkapiirakan, siistin kodin ja muistan miten aktiivisia me kaikesta huolimatta oltiin. Voittajafiilis.

^ T & J rattaissa musiikkitalolla, isin kanssa hiekkiksella kaivurihommissa, T & J keinumassa 

Nykyään Theo ja Jimi nukkuvat yöt. Uudessa kodissa koettiin ensimmäiset kokonaiset yöt. Yleensä vähintään toinen on aina heräillyt, mutta ei enää. Me saadaan nukkua! Jäätävä väsymys on selätetty ja meitä naurattaa jos sattuukin "huono yö" eli vaikka toinen pojista herää kerran ja tarvitsee tutin ja me herätään aamulla ihan kuolemanväsyneinä, heh. Ei sitä enää voisi kuvitellakaan pystyvänsä valvomaan yöt läpeensä.

Mikä nyt sitten tuntuu raskaalta? Selvitä päivästä yksin poikien kanssa. Liikkumisen myötä olen tavallaan kasvanut mukana. Aina poikien oppiessa uutta, olen nopeasti oppinut muokkamaan kodista sellaisen, jossa poikien on turvallista olla ja päästään mahdollisimman helpolla. Helpolla tarkoitan siis sitä, etten esimerkiksi pidä koriste-esineitä heidän ulottuvillaan, koska en kuitenkaan pysy kahden ikiliikkujan perässä esineiden ehjinä pysymisen vaatimalla tavalla. Kaikki meni hyvin siihen asti, kun pojat oppivat kävelemään tukea vasten ja kiipeämään. Pojat kiipeävät sohvalle eivätkä osaa tulla itse alas (muuten kuin pää edellä) ja syöttötuoliin ja syöttötuolista pois ja tasoille ja oikeastaan minne ikinä pääsevätkään.  

Olen aivan poikki. Poikki komentamaan kahta, jotka saavat suurimmat naurukohtauksensa kuullessaan kieltoja ja joille tuntuu olevan ikuista hupia repiä tv:tä alas ja kiivetä sohvalle uhmatakseen äitiä. Selviäisin sata kertaa paremmin jos tihulaisia olisi vain yksi, mutta kahden kanssa tunnen melkein päivittäin olevani riittämätön ja huono. Kaksi saa nopeammin hermostumaan eikä kahta yksinkertaisesti voi hallita samalla tavalla. Pojat yllyttävät toinen toistaan, menevät eri suuntiin ja uhmailevat. Kaipaan sitä, että voin kokea hallitsevani tilanteen. No okei, en tiedä olenko kaksosten kanssa koskaan tuntenut niin. En oikein osaa selittää tätä, mutta useamman lapsen vanhemmat varmaan ymmärtävät?

Olen viime aikoina syyllistynyt ajattelemaan miten helppoa olisikaan jos kahden sijaan olisi vain yksi. Jaksaisin paremmin, voisin antaa kaiken aikani ja olla parempi äiti. Oikeasti koen välillä olevani huono äiti, kun maltti menee liian nopeasti enkä saa mitään otetta poikiin. Nyt kaikki aikani menee paimentamiseen, kieltämiseen, turhautumiseen ja uusien apukeinojen keksimiseen. Esimerkkinä: sohvalle ei enää mennä niin usein, kun tein kahdesta leikkiteltasta ja isosta rahista barrikaadin keskelle olohuonetta. Kaikki vain sen takia, että voisin lähes huoletta hakea kahvia keittiöstä ilman, että toinen taittaa niskansa sillä välin ja ettei jatkuvasti pitäisi hokea "eieieieieiei" tai käänteisesti "tule tänne kattomaan mitä äitillä on" yms. Huonoina hetkinä tuntuu, etten enää selviä tästä kaikesta yksin, mutta yleensä pysyn suht kasassa sen avulla, että joka päivälle keksitään jotain tekemistä eikä vietetä koko päivää kotona. Se olisi jo masokistista...   

^ Theo ja pupu ajelulla, Jimi ja äiti, Jimi ja isi

Tämä kaikki kuuluu kaiketi tähän ikään ja on taas yksi niistä lukuisista vaiheista. Me just päästiin eroahdistus-vaiheesta. Silloin pojat huusivat heti jos katosin näkyvistä, seurasivat perässä, roikkuivat lahkeessa ja omivat minut. Onneksi se on sentään nyt mennyt ohi.

Sitä on vaan jaksettava ja toivottava, että myös tämä tv-sohvahurmos menee pian ohi. Loppuun on vielä lisättävä, että vaikka arki onkin välillä todella raskasta, en vaihtaisi tätä mihinkään. Rakastan kotiäitinä olemista ja rakastan poikiani eniten koko maailmassa. xxxx

 Enhän ole ainoa tihulaistorjuja, enhän..?

Jimin ja Theon kuulumisia

Me käytiin tänään korjatun iän 1-vuotiskeskoskontrollissa vauvapolilla. Pojat oli tosi reippaita, vaikka käynti hieman venyi ja nälkä ja väsy iski. Otettiin mitat ja yllätyttiin, koska pojille on tullut tosi hyvin painoa lyhyen ajan sisään. Kasvu kulkee tasaisesti, pitkiä ja hoikkia poikia.

JIMI

13.8.2014  (25.6.2014)

9700 g    (8905 g)
78,4 cm  (76,5 cm)

THEO

13.8.2014   (25.6.2014)

9525 g    (8745 g)
77,9 cm  (75 cm)

 ^ Jimi pääsi prinsessamenopelin kyytiin, joten olihan Theonkin pakko mennä tutkimaan

Lääkäri oli mukava ja pojat tekivät hienosti yhteistyötä. Kaikki muu oli kunnossa, paitsi korvat. Kummankaan korvat ei ollut terveet. Ei akuuttia hoidon tarvetta, mutta ei myöskään terveet. Lääkäri laittoi molemmista lähetteet korvaklinikalle, jossa pojilla putkitetaan korvat. Kokemuksia?! 

Viime viikolla oli käynti fysioterapiassa, jossa poikien kehityksen todettiin olevan ikätasoistaan. Vauvapolin fysioterapeutin kanssa nähdään kuitenkin vielä kerran, koska niin oli meidän "keskosohjelmaan" suunniteltu.

Puhuttiin lääkärin kanssa myös lehmänmaidon kokeilemisesta. Tultiin siihen tulokseen, että maitoaltistusta tehdään vasta, kun korvat on saatu kuntoon. Siten ei ole liian montaa asiaa käynnissä samaan aikaan. Meillä ei ole mikään kiire tavalliseen maitoon siirtymisessä, koska pojat voivat hyvin myös soijamaidolla.

Lääkärikäynnin jälkeen mentiin vielä labraan verikokeisiin (hemoglobiini ja katsottiin onko veressä maidon vasta-aineita(?) tmv.). Pelästyin kuullessani, että näyte otetaan käsivarresta. Sairaanhoitaja lisäksi voivotteli, kun pikkiriikkisiä suonia ei löytynyt mistään... Pidin Theoa tiukasti sylissä ja pala nousi kurkkuun. Odotin surkean itkun alkamista, mutta Theo ei itkenyt ollenkaan, ei edes inahtanut. Näytteet saatiin otettua hyvin ja olin jälleen niin ylpeä pikkuisestani. Jesse piti Jimiä sylissään ja hyvä suonikin onneksi löytyi nopeasti. Jimi inahti muutaman kerran, mutta hyvin meni hänenkin osaltaan.

Nyt odotellaan verikokeiden tuloksia sekä aikaa korvaklinikalle ja fysioterapiaan. Huojentavaa, kun kerrankin asioita lähdettiin viemään eteenpäin heti eikä vasta sitten, kun ollaan esim. 6 kuukautta kannettu joka yö huutavia vauvoja ja syyksi on sanottu mitä kummallisempia asioita... Nyt saatiin loistavaa hoitoa! xxxx       

Espanjan matka

Palattiin eilen illalla haikein mielin kotiin. Viikko aurinkoisessa ja ihanassa Espanjassa vierähti aivan liian nopeaan. Ehdittiin tehdä viikossa vaikka mitä, mutta silti paljon jäi vielä tekemättäkin. Olisi pitänyt jäädä toiseksikin viikoksi... Kokonaisuudessaan reissu meni todella hyvin. Niin hyvin kuin kahden 1-vuotiaan taaperon kanssa voi mennä.

Lennettiin Malagaan 12.7.2014 iltalennolla ja oltiin perillä vasta puolenyön aikaan. Paluulento lähti eilen päiväsaikaan ja Suomessa oltiin illalla nukkumaanmenon aikaan. Molemmat lennot meni hyvin eikä ongelmia ollut.

Asuttiin viikko vuokratussa villassa, joka oli todella hieno ja tilava. Meitä oli 10 aikuista + 2 taaperoa ja hyvin mahduttiin. Päätalon lisäksi oli alatalo ja "allastalo", uima-allas ja sauna. Pojille oli järjestetty villaan syöttötuolit ja matkasängyt. Sieltä löytyi myös iso kasa juuri poikien ikäisille soveltuvia leluja. Meidän osalta päivät meni poikien rytmin mukaan. Rytmi pysyi samana kuin kotona. Me ehdittiin käydä aamuisin jo lähikaupassa ennen kuin muu porukka oli edes herännyt. Ensimmäistä kertaa päivät alkoi ulkomaanreissulla niin aikaisin, toisaalta näin ehti tehdä ja nähdä enemmän ;)

  
Pojat nukkuivat omissa sängyissään meidän kanssa samassa huoneessa. Ekat yöt meni usealla herätyksellä, mutta loppuviikosta nukuttiin jo aika hyvin. Nukkumaan mentiin tuttuun tapaan klo 20. Kaksi ensimmäistä iltaa olin niin väsynyt poikien nukahdettua, etten jaksanut valvoa paljoa poikia pitempään. Loppuviikosta skarppasin ja parina iltana käytiin ulkona Jessen kanssa poikien nukahdettua. Pojat nauttivat saamastaan huomiosta ja monesta sylistä. Apujoukko mahdollisti sen, että meilläkin oli Jessen kanssa päivittäin aikaa käydä rauhassa uimassa tai ottaa hetki aurinkoa.

Pelkäsin etukäteen miten saan suojattua liikkuvaisia poikia auringonpaahteelta mahdollisimman hyvin. Se onnistui kuitenkin hyvin enkä minäkään onneksi palanut. Käytiin aamuisin kaupassa ennen kuin paahde alkoi, leikittiin sisällä päikkäreihin asti ja pojat nukkuivat yleensä klo 11-n.13. Ulkona pojat leikkivät useimmiten omassa uima-altaassaan hatut ja uv-uikkarit päällään terassin varjossa. Ei pyöritty kaupungilla poikien kanssa pahimpaan uv-säteilyaikaan ja pojat pidettiin aina suojassa. Rattaissa on onneksi todella hyvä ja peittävä kuomu, jolla sai myös hyvin lisäsuojaa. Yhtenä päivänä käytiin Torremolinoksessa junalla, mutta silloin oli liian kuuma eivätkä pojat nukkuneet kunnolla ja väsykiukku iski. Lähdettiin pian takaisin ilmastoituun "kotiin" ja kiukku laantui heti.


Jimi ja Theo oppivat uusia taitoja viikon aikana: molemmat oppivat juomaan mukista, Theo oppi sanomaan äiti ("ääitti"), harjaamaan hiuksia ja seisomaan ilman tukea. Jimi oppi kiipeämään mm. sohvalle, pois syöttötuolista (huomenna ostetaan valjaat) ja portaita ylös.

Matka tehtiin täysin poikien ehdoilla ja kaikki meni loistavasti! Olen ylpeä siitä miten hienosti Jimi ja Theo jaksoivat lentomatkat, kuuman ilman ja muuttuvat olosuhteet. Matka oli ihana, onnistunut ja ikimuistoinen. 

Kirjoitan erikseen vielä aiheista: Espanjassa taaperoiden kanssa, lentäminen kahden taaperon kanssa ja mitä meillä oli mukana + mitä ostettiin.         

Adiós! xxxx

Sairastelukierteessä

Jimille ja Theolle nousi viime keskiviikkona yhtäkkiä korkea kuume. Huonoa päivää enteili kiukkuhuutoon herääminen aamulla, olisihan se pitänyt arvata. Yleensä saan herätä joko ihanaan "ätti"-huhuiluun tai poikien keskinäiseen höpötykseen. Vaan enpä sinä aamuna. Aamupalan jälkeen lahkeessani roikkui kaksi naamapunaisena huutavaa poikasta. Ikuisena optimistina en vieläkään ajatellut päivän pahenevan.

Niin siinä kuitenkin kävi - meillä oli aika varattuna passihakemusten tekemiseen Lohjan poliisiasemalle klo 15.30, pojat olivat huutaneet yhtäsoittoa 7 tuntia eikä rakasta aviomiestäni kuulunut töistä sovittuun aikaan. Olin hieman hiiltynyt, kun Jesse vihdoin tuli kotiin eikä puhuttu toisillemme seuraavaan varttiin. Pojille särkylääkettä ja maitoa ja eikun matkaan. Ehdittiin just sopivasti ja pojatkin jaksoi hyvin matkan ajan. Kotona kuume nousi ja Jimi oli tosi reppana. Yö meni kuumetta alentavan lääkkeen ja viileän huoneen avulla suht hyvin ja saatiin nukuttua muutama tunti. Kuumetta kesti kaikenkaikkiaan kolme päivää. Alkuun ajattelin sen johtuvan 1v.rokotuksista, jotka annettiin juuri viikkoa aikaisemmin. Aloin epäillä asiaa, kun kuume ei hellittänyt, pojat haroivat kovasti korvia ja saivat välillä kipukohtauksia. Onneksi mentiin lääkäriin perjantaina, koska molemmilla on korvatulehdus kummassakin korvassa (taas) ja sen lisäksi nielutulehdus. Saatiin viikon antibioottikuuri ja kuume laski nopeasti. Nyt pojat voivat jo hyvin ja toivon mukaan ovat lomalla terveitä.

Ettei liian hyvin menisi niin poikien parantuessa minä "sairastuin", omaa tyhmyyttäni tosin. Vietettiin Jessen ja kavereiden kanssa ihana kesäpäivä sunnuntaina poikien ollessa mummolassa muutaman tunnin. Lähdettiin veneilemään enkä muistanut laittaa aurinkorasvaa. Olen herkkäihoinen muutenkin enkä koskaan rusketu vaan palan jos jotain. Veneillessä ei tuntunut mitään, mutta kotona kauhistuin katsoessani etenkin jalkojani. Reidet on tummanpunaiset, todella kipeät ja jopa kävely sattuu. Oikea reisi on pahin, se oli vielä pari päivää palamisen jälkeen kivikova ja turvonnut.  Pelästyin tosissani, koska en ole ikinä palanut näin pahasti. Pari kertaa on joku paikka punottanut, muttei koskaan ole ollut kipeä. Kosketusarkuuden lisäksi oireina oli vapina koko kropassa, paha päänsärky, korvakipu, kuume, pahoinvointi, älytön väsymys ja vetämättömyys. Tässä pätee hyvin "tyhmästä päästä kärsii koko kroppa"...

Öisin on ollut vaikea saada unta, kun jatkuvasti särkee ja kuumottaa. Olen käynyt monta kertaa päivässä kylmässä suihkussa, maannut kylmäkääröjen alla, rasvannut ihoa ahkerasti ja ottanut särkylääkettä. Kävin tänään lääkärissä varmuuden vuoksi, koska olo oli jo niin tukala. Puuroa syötin pojille kädet täristen ja päässä humisten. Sairaanhoitaja sanoi, että olotilani kuuluu palamisprosessista toipumiseen. Kroppa haihduttaa paljon nestettä vaurioituneiden kohtien kautta, siitä johtuu horkkamainen olo. Nyt vaan paljon paljon nestettä, lepoa, kylmää ja rasvausta. Pidän palaneet paikat visusti piilossa enkä enää koskaan unohda aurinkorasvaa!

Tämän päiväisen lääkärikäynnin jälkeen käytiin poikien ja Jimin kummitädin kanssa läheisessä ostoskeskuksessa. Ostin muutaman matkalle tarvittavan jutun ja käytiin kahvilla. Pojat jaksoivat hienosti, vaikka päikkäreitä ei maltettukaan nukkua. Päivän piristys oli ehdottomasti, kun blogin lukija tuli moikkaamaan, terveisiä sinne! :)

Tulevat päivät on kiireisiä, ei nimittäin olla edes aloitettu pakkaamista reissua varten. Olen nukahtanut nyt joka ilta viimeistään puoli ysi ja päivisin ollut niin puolikuntoinen, että kaikki voimavarani olen laittanut vain poikiin. No, kyllä me kolmessa illassa ihan hyvin keretään, pakko!

Jesse haluaa kirjoittaa listan muistettavista asioista, joten nyt hommiin! xxxx

ps. muistakaa se aurinkorasvan käyttö!      

Eka mökkireissu

Me lähdettiin perjantaina juhannuksen viettoon Jessen perheen mökille. Ajomatka kesti reilut 2 tuntia ja lähtö ajoitettiin poikien aamupäivän päikkäriajalle. Oltiin varauduttu huutokonserttiin, koska taas vaihteeksi on meneillään "inhoan autossa istumista"-vaihe. Yllätyttiin positiivisesti, kun pojat nukkuivat hienosti yli puoleen väliin, jolloin pysähdyttiin syömään välipala. Pojat pääsivät vähän "jaloittelemaan". Loppumatkankin molemmat poikkeuksellisesti nukkuivat eli kaikki meni paremmin kuin hyvin. Kuvissa harmaapipoinen on Theo ja sinipipoinen on Jimi.

  
Mökillä Jimi ja Theo ihmettelivät aikansa uutta paikkaa. Pian lähtivät tutkimaan ja siinä saikin pysytellä perässä. Mökillä on iso terassi, jossa on portaat ja jonkin verran pudotusta. Sieltä vie yhdet portaat alas järvelle. Lähimaasto on epätasaista eikä oikein sovellu näin pienille. Hetken jo mietin miten ihmeessä saadaan pidettyä pojat turvassa, mutta alun tutkimisten jälkeen ei meno ollutkaan enää niin vauhdikasta. Osa ajasta leikittiin sisällä mökissä ja sään salliessa siirrettiin lelut terassille ja oltiin siinä. Sää oli kolea ja sateinen, mutta muutaman kerran nähtiin aurinkokin.

Meillä oli mukana kassillinen leluja, matkasängyt, syöttötuolit (Ikea Antilop), rattaat, paljon vaihtovaatteita, ruokaa ja tietysti vaipat yms. Mökillä ei ole juoksevaa vettä, joten poikien pesut tehtiin puusaunassa, jossa vesi lämmitettiin kiukaan padassa. Ruoka lämmitettiin vesihauteessa ja maitoa varten keitettiin vesi kattilassa. Hyvin siitä selvittiin, mutta pakko myöntää, että oli aika luksusta palata kotiin. Miten helppoa kaikki onkaan! Pojat viihtyivät mökillä todella hyvin. Me ollaan Jessen kanssa molemmat vietetty paljon aikaa mökillä. Ihanaa, että myös meidän minit näyttävät olevan true-mökkeilijöitä. 

Meidän piti olla mökillä sunnuntaihin asti, mutta päätettiin lähteä kotiin jo lauantai-iltana. Otettiin riski ja lähdettiin vasta poikien nukkumaanmenon aikaan eli kahdeksalta. Pojat matkustivat yöpuvut päällä ja joivat iltamaidon autossa. Molemmat nukahtivat samantien maidon jälkeen, mutta heräilivät pariin otteeseen matkan aikana. Kotona nostettiin pojat heti sänkyihinsä ja uni jatkui. Yö ei ollut menestys, mutta välillä sellaisiakin öitä sattuu.

Varmasti tehdään kesän aikana uusi mökkireissu. Pakkaaminen ja kaiken muistaminen taisi olla reissussa kaikkein rankinta. Kahden pienen kanssa ei voi vaan lähteä vaan kaikkeen mahdolliseen on varauduttava.

Nyt on palattu taas arkeen ja odotellaan kuumeisesti Jessen kesäloman alkamista. Muutama viikko vielä... xxxx

 Miten teillä meni juhannus?     

Vuosi sitten...

...elämäni sai aivan uuden merkityksen. Minusta tuli äiti. Pitkän ja raskaan odotuksen päätteeksi A-vauva eli Jimi syntyi sektiolla klo.10.41 ja hänet vietiin samantien hoidettavaksi. B-vauva eli Theo syntyi heti perään klo.10.42 maukuen kuin pieni kissanpentu, ääni oli pieni ja hento. Sain nähdä Theon ja ehdin vain ihmetellä kuinka pieni ja suloinen hän on. Pian Theo vietiin myös hoidettavaksi ja Jesse lähti mukaan. Myöhemmin luin synnytyskertomuksesta, että Jimi oli pitänyt elvyttää heti. Luojan kiitos kaikki meni hyvin ja molemmat voivat sen jälkeen hyvin.

Ensimmäiset päivät meni kahta pientä ihmettä hämmästellessä. En sisäistänyt heti, että olen todella kahden pojan äiti. Oli ihanaa saada vauvat ensi kertaa syliin. Se vahvisti meidän välistä sidettä ja sai kaiken tuntumaan todelliselta. 

Vauvavuoden ensimmäinen kolmannes opeteltiin uutta arkea, oltiin paljon kotona ja nautittiin perheenä olemisesta. Sitä aikaa kuvailisin "vauvakuplassa" elämisenä. Olin todella onnellinen saadessani pojat vihdoin kotiin ja kaikki se raskausajan stressi ja murhe oli taaksejäänyttä elämää. 

Vauvakupla rikkoutui viimeistään siinä vaiheessa, kun oltiin vauvavuoden toisella kolmanneksella jo kuukauden yöt kannettu huutavia vauvoja. Vauvat olivat tyytyväisiä päivät, mutta huusivat yöt. Kukaan ei neuvolassa eikä lääkärissä ottanut asiaa vakavasti. Jossain vaiheessa aloin jo epäillä itseäni ja kuvittelinko vain oireilun. Monta kuukautta kärvisteltiin ja käytiin samalla läpi silent-refluksi, kunnes maitoallergia selvisi ja refluksikin rauhoittui. 

Vauvavuoden viimeinen kolmannes meni nauttien tavallisesta vauva-arjesta. Pojat voivat hyvin (korvatulehduksesta ja pitkittyneestä flunssasta huolimatta) ja oppivat monta uutta asiaa. Yöt sujuivat ja arki sai uutta sisältöä puistossa ja vauvakerhossa vietetyistä päivistä. 

Uskomatonta ajatella, että poikien syntymästä on jo vuosi aikaa. Vuoteen on mahtunut uskomattoman hienoja ja unohtumattomia asioita. Ollaan koettu myös surua, murheita ja huolta. 

Päällimmäisenä mieleen on jäänyt kiitollisuus meidän pienistä ihmeistä ja kiitollisuus myös meidän läheisiä, kummeja ja ystäviä kohtaan! <3 Ollaan saatu paljon apua eikä oltaisi selvitty ilman heitä! 

 

Vauvavuoden päättyminen tuntuu haikealta, mutta samalla hienolta. Olen ylpeä meistä, että me selvittiin. Theosta ja Jimistä on kasvanut isoja, osaavia ja ihania poikia. Olen onnellinen ja ylpeä saadessani olla heidän äitinsä! 

PALJON ONNEA 1-VUOTIAAT RAKKAAT J&T! <3<3 

Haluan vielä kiittää teitä, ihanat lukijat! Olen saanut teiltä paljon tsemppiä, iloa, vinkkejä ja uskoa tulevaan. 

KIITOS <3