Sivut

torstai 19. syyskuuta 2019

Yksivuotiaan päivärytmi muuttuu


Ollaan Ellenin päivärytmin suhteen muutosvaiheessa. En ole tosin vieläkään varma siitä mikä toimii meillä parhaiten.

Ellen herää aamulla noin 7-8 välillä, joskus saattaa nukkua jopa puoli yhdeksään. Vielä kuukausi sitten hän meni ensimmäisille päiväunille jo heti kymmenen jälkeen ja nukahti samantien. Hän nukkui ensimmäisten unien jälkeen vielä iltapäivällä toiset 1,5 tuntia. Tällä päiväunirytmillä hän nukahti yöunille noin klo 20.

Nyt oikeaa päiväuniaikaa on vaikea tietää. Ellen saattaa vaikuttaa todella väsyneeltä jo kymmeneltä, mutta jos hänet vie sänkyyn ennen klo 12, hän ei nukahda. Hän nousee seisomaan, höpöttelee, naureskelee, leikkii tutin kanssa ja heittelee unikavereita pitkin sänkyä. Se on muuten todella ärsyttävää, kun hänestä kuitenkin huomaa väsymyksen. Olen kokeillut eri kellonaikoja, ettei hän olisi liian pirteä eikä yliväsynyt, mutta hakemista on edelleen.

Autoon hän nukahtaa helposti heti aamupäivällä, muttei saa nukuttua tarpeeksi pitkiä unia. Sen takia pyrin ajoittamaan tekemiset niin, että hän saisi nukkua omassa sängyssä. Löytyisi nyt vaan se oikea rytmi!

päiväuniajan ohjelma / lehti saatu 

Päiväunien siirtyessä lähemmäs keskipäivää, olen muokannut myös muita päivärutiineja. Ennen meillä ei esimerkiksi ollut mitään tiettyä rakoa ulkoilulle vaan mentiin fiilispohjalta. Alan huomata Ellenistä, että hän kaipaa päivään "taaperon päivärytmiä" ja aiempaa enemmän tekemistä.  

Tavallisena arkipäivänä viedään pojat eskariin klo 9. Lapset syövät ennen lähtöä. Eskarista ajetaan kotiin ja syön itse aamiaisen Ellenin leikkiessä omia leikkejään. Kymmenen aikaan lähdetään ulkoilemaan, yleensä käydään ensin kävelyllä ja sen jälkeen ollaan hetki puistossa. Ellen kävelee ympäriinsä, ihmettelee, laskee liukumäkeä ja keinuu.

Ulkoilun jälkeen syödään yhdessä lounas n. 11.30, luetaan kirjaa ja Ellen menee päiväunille. Toiset päiväunet on jääneet itsekseen pois. Ellen on väsynyt alkuillasta, mutta pärjää ilman toisia unia ja nukahtaa ongelmitta yöunille klo 20. Kokonaisuutena tämä päivärytmi tuntuu parhaalta, koska ennen nukkumista on ulkoiltu ja syöty eli "perustarpeet" on täytetty.

Päivään sisältyy paljon yhdessä leikkimistä, kirjojen lukemista, yhdessä tehtyjä kotihommia ja myös Ellenin itsenäistä leikkiä. Tämän hetken lempijuttuja on nukenrattaat ja nukke, omat pikkulaukut ja luukkukirjojen katseleminen.

<3 pupuviltti saatu Yours Mine Design 

Oliko teillä hankaluuksia yksivuotiaan päiväunien kanssa?
   

2 kommenttia:

  1. Hän on ihastuttava! <3 meidän kaksoset aloittivat hoitouransa perhepäivähoitajalla jo hieman yli yksivuotiaina (1v 3kk). Tämän vuoksi meillä oli pieni paine saada rytmi sovitettua siihen jo ennen hoidon alkua. Tämä tarkotti sitä, että päiväunet siirtyivät ulkoa vaunuista sisälle ja niitä pyrittiin hilaamaan lounaan jälkeiseen aikaan. Pienempinä meidän lapset heräilivät aamuyöllä ja olivat ekoilla päiväunilla jo yhdeksältä. Yhden vuoden hujakoilla päikkärit sijoittuivat noin klo 11.30-14. Ja siitä nipin napin jaksoivat valvoa alkuiltaan. 7 maissa viimeistään jo yöunille ja aamulla herätys klo 6. Rytmi taisi vakiintua itsekseen aika nopeasti.. Nykyäänkin, kun päiväunet ovat historiaa, menevät lapset nukkumaan jo 19.30. Aamulla herätys 6.30 arkena ja viikonloppuna nukkuvat joskus jopa seitsämään. Olemme kokeilleet, josko rytmiä voisi vähän myöhäistää illasta, mutta tuloksena vain aikaisempi aamuherätys ja sitten alkuillan kiukku. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Just tuohon samaan suuntaan meillä on muovautumassa rytmi. Se on hyvä ajatellen myös juurikin tulevaa päiväkotiaikaa. Ollaan todettu jo poikien ollessa pienempiä, ettei illan myöhäistäminen auta vaan sillä on oikeastaan päinvastainen vaikutus, kuten sanoitkin! Kiitos kommentista ja kivaa syksyä teille :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3