Vaivaa toisen perään

Huh mikä viikko. Olen vasta "heräämässä henkiin". Tällä kertaa syy ei ole pojissa vaan itsessäni. Sairastin ennen joulua pari poskiontelotulehdusta ja se tuntui uusineen jälleen kerran. Useamman lääkärikäynnin jälkeen sain viimein apua, mutta vaivasta toiseen - viimeinen viisaudenhammas ilmoitti itsestään. Se poistettiin iltapäivystyksessä, kun kipu oli jo kovaa eikä suu auennut kunnolla. Poistokuoppa ei kuitenkaan lähtenyt paranemaan toivotulla tavalla ja jouduin uudelleen päivystykseen. Kuoppa oli tulehtunut, mutta oikeilla lääkkeillä kipu hävisi nopeasti. Olen useampana iltana tällä viikolla nukahtanut sohvalle jo ennen iltayhdeksää, vaikka olen nukkunut parit päiväunet päivän aikana. Huimasta unimäärästä huolimatta olin todella väsynyt päivisin. Onneksi väsymys hellitti samaa tahtia kipujen kanssa ja eilen oli jo ihan tavallinen, hyvä päivä.

Ollaan heikosta voinnistani huolimatta tehty kaikenlaista viikon mittaan, koska eihän energinen minikaksikko hidasta tahtiaan äidin väsyn takia ;) Ollaan käyty perhekerhoissa, puistossa, kaupassa ja nähty kavereita. Keskiviikkona oli käynti korvaklinikalla, jossa päädyttiin putkitukseen toistuvien korvatulehdusten ja Theon liimakorvan takia. Olen huojentunut, toivottavasti putkista on apua eikä poikien tarvitsisi kärsiä korvatulehduksista enää yhtä usein. Lähetteeseen merkattiin jonotusajaksi 1-2 kuukautta, mikä taitaa olla suhteellisen nopeaa toimintaa kunnalliselta puolelta..?

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Voisin höpistä vielä vaikka mitä, mutta ehkä jatkan toisella kertaa, ettei mene liian sekavaksi. Ylläolevat Beemoo -rattaat saatiin Jollyroomilta ja niistä tulee juttua kunhan käyttökokemusta on hieman enemmän.   

TGIF - onneksi on perjantai ja viikonloppu edessä. Huomenna olen töissä, mutta sunnuntaina ollaan koko perhe yhdessä! xxxx

Mukavaa viikonloppua! 

Kiitollinen

Viime aikoina on ollut erityisen kiitollinen olo. Olen muutenkin sen tyyppinen, että iloitsen pienistä asioista ja osaan olla kiitollinen aivan "perusasioista". Nyt se on kuitenkin korostunut ja olen mielettömän onnellinen. Tämä viikko on mennyt loistavasti. Jesse on palannut töihin, mutta siitä huolimatta olen ollut tosi energinen ja leppoisa koko viikon. Ollaan tehty poikien kanssa vaikka mitä kivaa ja kaikki on mennyt hyvin. Pojat ovat tällä hetkellä terveitä ja nukkuvat yöt. Olen kiitollinen.

Theo uusissa rattaissa ja Jimi K-raudassa ihmettelemässä

Tuttu perhetyöntekijä kävi meillä torstaina ja Jimi ja Theo suorastaan juoksivat hänen syliinsä samantien. Hän kävi meillä poikien ollessa 5-7 kuukautta. Päädyttiin neuvolassa siihen, että meitä auttaisi jos perhetyöntekijä kävisi meillä taas. Hyvinä hetkinä en koe sille tarvetta, mutta heti sairastelun tai "vaikean vaiheen" aikana se on todella tarpeen! Hän kävi, juteltiin ja hän aloittaa viikon kuluttua. K'äyntejä on kerran viikossa 2 tuntia kerrallaan. Olen kiitollinen. Jouduin tällä viikolla lähtemään hammaspäivystykseen kovan leuka- ja pääkivun takia ja Jessen ollessa kuskini ja turvani, äitini tuli hoitamaan poikia siksi aikaa. Olen kiitollinen. 
 
Tällä hetkellä olen yksin kotona. Kynttilöitä, herkkuja, siivottu koti, kaikki tavarat paikoillaan ja muutama ystävä tulossa viettämään iltaa. Pojat ovat mummolassa yökylässä ja Jesse kavereidensa kanssa keilaamassa. Olen kiitollinen.

Anoppila kysyi tämän illan suunnitelmistani ja sanoin olevani iloinen vain jo siitä, että saan istua rauhassa siivotussa kodissa ja katsella kynttilöitä. Pienet on ilot ;) Huomenna haetaan rakkaat kotiin ja valmistaudutaan uuteen viikkoon.

Hyvää viikonlopun jatkoa!

  

Nukkumisjärjestelyt

Kuten blogia pitkään seuranneet jo tietävätkin, meillä on aina ollut vaikeuksia nukkumisen kanssa. Poikien ollessa alle puolivuotiaita olin huolissani siitä voivatko he tosissaan pärjätä niin vähäisellä unimäärällä. Öisin ei juuri nukuttu ja päiväunetkin oli yhtä taistelua, minä vastaan kaksi. Vuoden iässä alkoi helpottaa todenteolla, vaikkakin yöt alkoi mennä paremmin jo maitoallergiadiagnoosin ja soijamaidon avulla. Kokonaiset yöt tuli kuvioihin viime elokuussa eli poikien ollessa reilun vuoden. Oltiin juuri muutettu uuteen kotiin ja pojat nukkuivat tyytyväisinä samassa huoneessa. Muutaman kuukauden kuluttua tuli flunssa ja kaikki siihen liittyvä sivuoireilu ja yöt oli jälleen yhtä selviytymistaistelua. Nukuttiin meidän 120cm leveässä sängyssä välillä kaikki neljä, pojat meidän sylissä ja jos pieni sivuttaisliike lakkasi niin pojat heräsi. Meillä oli kaikenmaailman "kikkakolmosia", joiden avulla saatiin edes se pari tuntia unta yössä. Nyt meillä on onneksi kaksikerroksinen asunto niin hätätapauksessa voidaan olla eri kerroksissa ja edes joku saa nukuttua.

Flunssan helpotuttua eritoten Jimille iski eroahdistus. Heti jos huoneesta oltiin poistumassa alkoi palosireenin kaltainen huuto. Theo alkoi itkeä Jimin huudosta. Jimin huuto oli ihan uudentyyppistä, paniikkihuutoa. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin siirtää Jimin sänky meidän sängyn viereen. Jimi nukahti pitkän aikaa niin, että jompikumpi meistä oli vieressä. Ei silitetty, ei puhuttu, ei katsottu kohti vaan istuttiin vieressä. Onneksi Theolle ei iskenyt eroahdistus samaan aikaan, koska se olisi ollut todella hankalaa. Ei oltais voitu enää hoitaa nukkumaanmenoa yksin. Jimi heräsi myös keskellä yötä monta kertaa huutamaan puoliksi unessa ja välillä kuin tarkastaen oltiinko me siinä. Nukahti heti, kun sanottiin hyvää yötä ja annettiin tutti. Eroahdistuksen pahimman vaiheen jälkeen tuli taas flunssa ja oltiin sairaalassa keuhkokuumeen takia. Raasujen kotiuduttua ei siirretty Jimiä vieläkään toiseen huoneeseen, koska kipeinä molemmat pojat tarvitsivat paljon syliä ja rauhoittelua myös öisin. Siinä vaiheessa meistä toinen nukkui Theon huoneen lattialla. Sitä järjestelyä kesti parisen viikkoa. Theo alkoi nukkua taas hyvin, kun parani flunssasta ja korvatulehduksesta.

 
Nyt tilanne on seuraava: siirrettiin Jimi toissailtana lastenhuoneeseen ja yö meni huonosti. Jo pelkkä nukahtaminen oli työn ja tuskan takana, kun pojat huutelivat ja naureskelivat toisilleen reilun tunnin ennen nukahtamista. Yöllä Jimi heräsi itkemään kymmenisen kertaa ja herätti samalla Theon pari kertaa. Eilen ei nukuttu lainkaan päiväunia, kun pojat ei vaan millään malttaneet rauhoittua nukkumaan vaan käkättivät yhdessä. Viime yönä tuli taas monen monta herätystä. Haluaisin vaan luovuttaa ja siirtää herran takaisin meidän huoneeseen, koska sillä ainakin taataan hyvät päiväunet molemmille ja levolliset yöt kaikille. Jimi nukkuu kokonaisia öitä meidän huoneessa (ollessaan terve) ja vaikka heräisikin kerran pari yön aikana niin ei ainakaan herätä veljeä ja meidän on mukavan helppoa rauhoitella omasta sängystä käsin. Jimin nukkumisesta meidän huoneessa ei sinänsä ole mitään haittaa, vaikka olisihan se kiva, että on oma rauha. En ole valmis uhraamaan meidän kaikkien hyviä yöunia vain sen takia, että Jimi "periaatteesta" nukkuu lastenhuoneessa. Uskoisin kuitenkin tämänkin olevan vain vaihe..? Onneksi, siis onneksi Theolla ei ole samaa. Millä me mahdutettais kaikki samaan huoneeseen?! xxxx

Miten teillä nukutaan jos on useampi lapsi samassa huoneessa?  

Hyviä hetkiä

Lääkkeistä on ollut apua, enää pieni yskä jäljellä. Ollaan päästy puistoon leikkimään, käyty pitkillä kävelyillä koko perhe, hoidettu ruokaostokset yhdessä ja hengailtu kotona. Sain myös pientä hemmottelua, kun ystäväni laittoi mulle ripsipidennykset. Ihanan helppoa nyt! Ripsipidennysten myötä en ole juuri meikannut, ne tekee jo niin paljon. Olen käynyt salilla ja bodybalancessa viime viikkoina ahkerasti ja panostanut terveelliseen ruokavalioon. Muutos omassa voinnissa on ollut huomattava. Olen paljon pirteämpi ja jaksan paremmin. Tästä on pidettävä nyt kiinni. Helpompaa tästä on tehnyt Jessen kotona oleminen, kun olen saanut tehdä ruoat rauhassa ja ehtinyt itsekin syödä säännöllisesti.

Elämäntaparempan lisäksi olen innostunut kodin sisustamisesta ja tarvittavien huonekalujen bongaamisesta kirpparilta. Selaan jatkuvasti paikallisten fb-kirppisten ja tori.fi tarjontaa aarteiden toivossa. Se on mahtava tunne, kun tekee hyvän löydön ja miettii paljonko sillä säästi verrattuna kaupasta ostettuun. Me tehtiin juuri huippulöytö: vaalea hyväkuntoinen sohva parilla kympillä! Vanha musta nahkasohva lähtee siskon mukana uuteen kotiin.

Ensi viikosta tulee kiireinen, joten oli kiva viettää tämä viimeinen yhteinen arkiviikko suht rauhallisesti. Maanantaina Jesse menee töihin ja me perhekerhoon jos poikien vointi on hyvä. xxxx  

Hyvää viikonloppua!

Taaperoiden talvikengät

yhteistyössä Crocs

Mietin todella pitkään mitkä talvikengät olisi hyvät pojille. Meni kauan ennen kuin kumpikaan suostui kävelemään ulkona kengillä, mutta nyt meno on jo aika varmaa. Otin stressiä siitä mikä olisi varmasti lapsen jalalle paras ja tukisi hyvin. Googlasin, luin käyttökokemuksia ja kokeilin pieneen jalkaan kaupassa erilaisia kenkiä. Onneksi törmäsin erään blogin kautta Crocsin kenkiin. Syksyllä ostin pojille Crocsin ihanat kumisaappaat, joista tykkään kovasti. Olikin mahtava juttu päästä tekemään Crocsin kanssa yhteistyötä, minkä ansiosta sain pojille talvikengät testiin.  Ei tarvinnut enää vaivata päätä jatkuvalla kenkäpohdiskelulla.

Tärkeinä seikkoina pidin sitä miten kenkä istuu jalkaan ja miten kävely onnistuu, vedenpitävyys, lämpöisyys, helppo pitää puhtaana ja osaltaan tietysti myös ulkonäkö. Valitsin monista eri vaihtoehdoista tummansiniset Kid´s Crocs ColorLite Boot -saappaat koossa 22-23. Poikien jalankoko on nyt n.22. Koko on juuri hyvä, pysyy kunnolla jalassa ja tarpeen tullen mahduttaa myös villasukan. Saappaiden sisäpuolella on ihanan pehmeä ja lämmin karva. Me ollaan käytetty kenkiä nyt kuukauden verran päivittäin ja olen tosi tyytyväinen.

+ jalat pysyvät lämpiminä ja kuivina
+ saappaat pysyvät hyvin jalassa
+ helpot laittaa jalkaan
+ kävely sujuu hyvin
+ lika on helppo pyyhkiä pois 

Epäilin hetken voiko kenkä oikeasti pysyä vauhdikkaan taaperon jalassa vain sivussa olevalla tarrakiinnityksellä, mutta kyllä se pysyy! Toisinaan saapas kylläkin saattaa lentää esim.rattaissa istuessa, kun saappaanheitto on tällä hetkellä poikien lempileikki...

Theo oliivinvihreässä ja Jimi vaaleansinisessä puvussa

 Me näytetään peukkua, kiitos Crocs! 

Onko teillä kokemusta Crocsin kengistä?     

Hengitysvaikeuksia

Piti tulla viime viikolla päivittämään tänne 1,5-vuotiaiden kuulumisia neuvolan jälkeen, mutta niin ne pojat sairastuivat taas. Arvasin, että pian ollaan kipeänä, koska pojat leikkivät eli söivät neuvolassa yhteiskäytössä olevia leluja. Syksyn perhekerhoilu yms. tapaamiset jäi pitkälti sen takia tauolle, kun kolmen viimeisimmän käynnin jälkeen oltiin kipeinä. Pienikin flunssa ja erityisesti Jimi on samantien osastohoidossa. Niin kävi siis nytkin.

Perjantaiaamuna jo uumoilin flunssaa, kun Jimi ei vaikuttanut ihan omalta itseltään. Tyhmänä ei menty sinä päivänä lääkäriin, Jimi huusi koko seuraavan yön. Viikonloppu kitkutettiin kotona vältellen päivystystä ja siellä jyllääviä tauteja ja pitkiä jonoja (ajateltiin odottaa maanantaihin ja mennä terveysasemalle). Theo nukkui pari tuntia yössä, mutta Jimi valvoi käytännössä koko viikonlopun. Viime yön huuto oli ennenkuulumatonta, jotain aivan kamalaa. Aamuviiden aikaan Jimin hengitys oli mennyt nopeasti todella huonoksi ja vaivalloiseksi enkä pystynyt enää olemaan kotona. Jesse jäi Theon kanssa kotiin ja minä lähdin Jimin kanssa päivystykseen. Onneksi muita ei ollut ja saatiin heti hoitoa. Jimi tosin todettiin kiireelliseksi eli oltaisiin päästy hoitoon heti muutenkin.

Käytiin kehkokuvissa ja verikokeissa ja Jimi sai montaa eri hengitettävää lääkettä. Ressu oli siinä vaiheessa jo niin väsynyt ja kipeä, ettei jaksanut tehdä mitään. Kahdeksan aikaan aamulla meidät siirrettiin lasten infektio-osastolle ja me molemmat oltiin totaalisen loppu. Jimillä se valitettavasti näkyi siinä vaiheessa yliaktiivisuutena... Syötiin aamupala, Jimi sai lisää lääkettä tasaisin väliajoin ja keuhkokuvista epäilty keuhkokuume rajattiin pois. Diagnoosina paha korvatulehdus, keuhkoputkentulehdus ja infektioastmaan liittyvä hengenahdistuskohtaus. Olin henkisesti varautunut viettämään osastolla taas ainakin muutaman päivän, mutta yllätykseksi me päästiinkin kotiin jo tänään. Jimin hengenahdistus laukesi aika hyvin, poika virkistyi ja astmalääkettä päätettiin jatkaa nyt ilman kokeilutaukoja. Se on vaan hyväksyttävä, että Jimillä menee pieninkin flunssa heti keuhkoihin ja yleensä siitä seuraa osastoreissu. Onneksi tällä kertaa "päästiin vähällä". Saatiin hyvät lääkkeet ja niillä toivon mukaan Jimi kykenee olemaan kotihoidossa.

KOTIIN! :)

Huomenna suuntaan aamulla Theon kanssa lääkäriin, koska Theollakin on mitä ilmeisimmin ainakin korvatulehdus. Samoja tunteita käydään taas läpi kuin jokaisella aiemmallakin sairastelukerralla. Kolme yötä, yhteensä noin 4 tuntia unta ja sekin pätkissä... Ahdistaa tällainen tartuntaherkkyys. Meillä piti alkaa tänään se kauan odottamani perhekerho, muttei päästy sinne. Tullaankohan koskaan edes pääsemään jos pojat sairastuu tyyliin aina perhekerhon jälkeen? En haluaisi joutua välttelemään tuollaisia paikkoja, koska se tarkoittaa karrikoidusti sitä, että sitten ollaan joko kotona tai pihalla leikkimässä. Toisaalta taas en halua "hakemalla hakea" meille tauteja ja sitä kautta viikkojen sisällä olemista ja huudettuja öitä. Nauroinkin tänään lääkärille, että kuulostan varmaan ylihysteeriseltä jne., mutta lääkärikin totesi Jimin sairastuvan herkästi. Yhtenä syynä pidetään keskosuutta. xxxx 

Onko kokemusta tämäntyyppisestä herkkyydestä?    

Tammikuun menoja

Pitkään aikaan ei ole ollut neuvolaa tai polikäyntejä, mutta nyt tammikuun aikana niitä on senkin edestä. Huomenna on kauan odotettu 1,5-vuotisneuvola. Kiva saada tietää miten pojat on kasvaneet ja päästä juttelemaan neuvolatädin kanssa ajankohtaisista asioista. Aika on jo 8.15, auts. Yleensä me heräillään vasta klo 9 jälkeen... Perjantaina Jimillä on verikokeet ja ensi viikolla astmapolikäynti. Theolla on korvien jälkitarkastus ja molemmilla pojilla vielä kuun lopussa korvaklinikkakäynti. Huh mikä muistaminen aina kenen kanssa pitää mennä minnekin.

Tuntuu, että arki alkaa rullata taas pikkuhiljaa. Meillä alkaa perhekerho ensi maanantaina ja olen jännännyt sitä joulusta asti. Se ei ole avoin perhekerho vaan suljettu ryhmä, koska siellä keskustellaan luottamuksellisesti. Äidit ja lapset ovat osan ajasta eri huoneissa, jotta äidit saavat keskittyä. Lapsille on järjestetty lastenhoito. Se jännittää eniten, koska en ole ennen jättänyt poikia kellekään muulle kuin perheenjäsenelle tai kummille. Pojathan ovat viereisessä huoneessa, mutta silti jännitän. Hyvää harjoitusta ensi syksyn päivähoidon aloittamiselle... Jimillä on vieläkin eroahdistusta niin saa nähdä suostuuko herra edes jäämään vieraiden kanssa. Ensimmäinen kerta on onneksi tutustumista paikkaan, hoitajiin ja toisiin äiteihin ja lapsiin. Ihanaa, kun meillä on ensimmäinen "yhteinen harrastus". Toivon vaan, että pojat pysyvät terveinä. Me ei olla pitkään aikaan käyty kerhoissa tms. juurikin sen ainaisen sairastelun vuoksi.

Jesse on sairaslomalla vielä 1,5 viikkoa. Erityisesti Jimi on nyt liimautunut Jesseen niin, että itkee jos Jesse menee toiseen huoneeseen. Ollaan vietetty viime aikoina aika paljon aikaa yhden pojan kanssa kerrallaan. Olin Jimin ja vanhempieni kanssa Hyvinkäällä käymässä maanantaina ja Jesse jäi Theon kanssa kotiin. Molemmat selvästi nauttivat saadessaan olla yksin ja huomion keskipisteenä. Yhden kanssa meneminen on niin helppoa ja mukavaa! Ostettiin eilen yksösmatkarattaat, ettei tarvitse yhden kanssa kulkea tuplilla. xxxx

Käyttekö te perhekerhossa tai vastaavissa?

Raskausajan muistelua

Kaksi vuotta sitten raskaus oli vasta ihan alussa eikä siitä tiennyt kuin lähimmät. Spekuloinneilta ei kuitenkaan vältytty, kun olin selvinpäin uuden vuoden juhlissa. Aikaisempien keskenmenojen takia kerrottiin raskaudesta muille vasta viikolla 15.   

rv 9 ja "iso vauvamasu" haha!

Alkuraskauden kärsin jatkuvasta pahoinvoinnista ja älyttömästä väsymyksestä. Kuvotti yötä päivää enkä päässyt aamuisin sängystä ylös ellen syönyt jogurttia heti herätessäni. Välillä tuntui kuin kärsisin jatkuvasta krapulasta. Heikotti, oli paha olo, mutten kuitenkaan oksentanut. Pahin helpotti joskus siinä 13.viikon kohdalla. Pahoinvointirannekkeista tuntui olevan apua. Väsymys jatkui enkä tehnyt juuri muuta kuin pakollisen eli opiskelin ja kävin töissä. Vapaa-ajan makasin kotona ja nukuin. Silittelin turvotusmasuani jo alusta asti, kun se oli "niiiiiin iso vauvamasu" jo viikolla 7, haha! Eihän se oikeasti ollut, mutta sitä oli vaan niin innoissaan. Päivittäin tiedustelin Jesseltä näkyykö masu jo enemmän... Saatiin tietää kaksosista rv 9. Seuraavassa ultrassa rv 12 vahvistui, että kaksoset ovat identtisiä ja näin ollen riskejä on enemmän. Aloin etsimään kaksosblogeja ja liityin monikkoyhdistykseen. 

Keskiraskaus eli kohdallani n. viikot 13-20 oli ihanaa aikaa. Pahoinvointi hellitti, vatsa kasvoi, saatiin tietää vauvojen sukupuoli, pahimmat pelot väistyi ja nautin raskaana olemisesta. Fiilistelin ja suunnittelin tulevaa. Käytiin huhtikuussa Jessen kanssa Ranskassa minilomalla ollessani 19.viikolla. Varmistin edellisviikon kontrollissa, että voin lähteä matkaan turvallisin mielin eikä lääkäri nähnyt sille mitään estettä, koska kaikki oli hyvin ja viikkoja vielä niin vähän. Palatessamme jotain oli kuitenkin käynyt. Edellisestä kontrollista oli kaksi viikkoa ja yhtäkkiä saatiinkin murskaavia uutisia: "vauvat voi lähteä syntymään milloin vain, tilanne on niin huono. Valitettavasti me ei voida sille mitään ennen kuin viikkoja on vähintään se 23-24." Se oli ihan hirveää. Parin päivän päästä mentiin Naistenklinikalle, jossa vahvistettiin sama, mutta ehdotettiin tukilangan laittamista. Siinä oli riskinsä ja meidän oli tehtävä päätös. Päätettiin yrittää kaikkemme ja se laitettiin onnistuneesti. Pari viikkoa olin täydessä vuodelevossa kotona, mutta se ei enää riittänyt.

Ranskassa rv 19, miniConverset mineille

Supistustuntemuksien takia lähdettiin Naistenklinikalle viikolla 23+. A-vauvan jalka tuntui kanavassa ja ainoa mikä vielä piti oli tukilanka. Jäin osastolle loppuraskaudeksi. Sain heti kortisonipiikin ja makasin viikkoja pää alaspäin, jotta kaikki paine saatiin pois kohdunsuulta. Ensimmäisen viikon ajan luonani kävi eri lastenlääkäreitä kertomassa miten toivottomalta tilanne näyttää ja mitä vauvoille mahdollisesti kävisi jos he syntyisivät lähipäivinä. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin odottaa ja toivoa. Päivä kerrallaan. Kuukauden jälkeen olo helpotti. Sairaalan päivärytmi oli se mikä aikataulutti päivän. Aamiaisen jälkeen tiesin odottaa käyrille pääsyä, sitten lounas, päikkärit, Täykkäreitä, blogin kirjoittamista, Jesse ja mahdollisia muita vieraita, päivällinen, iltapala ja nukkumaan klo 22. Pääsin suihkuun pari kertaa viikossa ja se oli vieraiden ja ultrien ohella niitä viikon kohokohtia. Unohdin miltä normaali elämä tuntuu siinä kuukauden makaamisen kohdalla.

Raskausajasta olin täydessä vuodelevossa viikot 20-31. Haluaisin sanoa, että siitä jäi kamalat traumat ja _ei enää koskaan_, mutta aika kultaa muistot. Otin paljon valokuvia raskausaikana ja niitä katsellessani muistan siitä ajasta paljon hyvää. Sairaalassakin koitin ottaa kaiken mahdollisen irti raskaudesta. Joka päivältä on valokuvia, juttelin pojille masuun päivät pitkät, osallistuin musiikkiterapiaan ja kirjoitin aktiivisesti tänne ajatuksiani. Hoitajat olivat ihania ja oppivat tietämään, että soittaessani kelloa klo 14 olen välipalan tarpeessa. Suosikkini sairaalan menusta tuli myös nopeasti selville ja hoitajat toivat mitä pyysin.

rv 24, voi sitä onnea!

 Positiivista raskaudessani oli vähäiset vaivat ja kolotukset. Koko sairaalassaoloajan nukuin joka yö n.10 tuntia. Nukahdin helposti ja nukuin aamuun asti. Heräsin kellontarkasti 7 odottamaan aamiaista. Aina välillä minulta kysyttiin tarvitsenko unilääkettä tai juttuseuraa, mutta niille ei ollut tarvetta. Vatsa kasvoi, mutta ainoat vaivat oli kuiva ja kutiseva iho vatsanalueella ja selällä maatessani tuleva heikotus. Sanottakoon kyllä, että olisin mieluummin ottanut kaikki mahdolliset vaivat ja täysiaikaisen raskauden kuin todella aikaisin alkaneen ennenaikaisuuden uhan, pitkän vuodelevon ja keskosvauvat. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin, se on tärkeintä. Minulle ei ole iskenyt kertaakaan raskaus- tai masuikävää, mutta mielessä on pyörinyt mahdollinen seuraava raskaus. Tulenko edes raskaaksi, tuleeko taas keskenmeno, joudunko vuodelepoon, syntyykö vauva keskosena? Meillä on toiveissa kolmas lapsi, sitten joskus, mutta kaikki edellämainittu pelottaa. Haluaisin niin kokea normaalin raskauden ja synnytyksen. Aika näyttää miten käy. xxxx

Onko teille iskenyt raskaus- tai masukaipuu?