Kuluneelta viikolta

Viikko on ollut kiireinen ja allekirjoittanut väsynyt. En edes tiedä mistä väsymys on johtunut, koska olen nukkunut joka yö n. 8h unet. Ehkä olen vain liian tottunut päiväuniin, joita en kuluneella viikolla ole ehtinyt nukkua... Olen ollut töissä, blogin kautta pressipäivässä, stressannut koulujuttuja, käynyt meikkauksessa ja nähnyt kavereita. Iltaisin olen alkanut nuokkua jo seiskan aikaan ja ollut nukkumassa viimeistään kymmeneltä. Kivaa, että tänään on sentään paljon virkeämpi olo. En juuri ehdi tehdä omia juttujani kuin vasta poikien mentyä nukkumaan.
 
Tämän viikon parhautta on olleet hyvät aamut. Jimi ja Theo ovat olleet iloisia heti aamusta ja ollaan ehditty lukea ja höpötellä ennen dagikseen lähtöä. He ovat jääneet hyvillä mielin hoitoon ja vilkuttaneet "hejdå". Olen tehnyt poikkeuksellisesti nyt aamuvuoroja ja nauttinut suunnattomasti siitä, kun työpäivän jälkeen olen hakenut pojat ja viettänyt heidän kanssaan illan. Ihan eri asia kuin iltavuorot, jolloin aloitan työt heidän kotiutuessaan hoidosta. Päivät on tuplasti pidempiä, kun täytyy ensin opiskella päivä ja mennä illaksi töihin. Tulen tuntemaan arjen varmasti kevyemmäksi sitten, kun saan keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Maanantaina alkaa työharjoittelu, apua.   

 Fazerin suklaat saatu pressipäivästä

 @Miltton Showroom

Viikonlopusta tulee varmasti ihana ja rentouttava. Huomenna on #IndiedaysInspirationDay2015 päivätapahtuma ja illalla #IndiedaysBlogAwards2015. Theo ja Jimi menevät yökylään mummolaan, joten me saadaan Jessen kanssa kahdenkeskeistä aikaa. Instagramiin tulen varmasti päivittämään huomisen meininkejä (@rosannahs).

Mukavaa viikonloppua!   

Miten meidät kohdattiin osastolla ja neuvolassa?

Lukijan kysymys: Olit pitkään poikien odotusaikana sairaalassa ja poikienkin kanssa osastolla oloa on tullut. Kysyisin, mikä on mielestäsi hoitajan tärkein ominaisuus? Jäikö mieleen joitain hyviä kohtaamisia hoitohenkilökunnan kanssa? Entä lasten kohtaaminen sairaalassa, mitä toivoisit hoitajan huomioivan? :) Kuinka Jesse kokee että hänet on sairaalassa/neuvolassa kohdattu lasten isänä? Kohdistetaanko puhe usein äidille jne. 

Throwback parin vuoden taa.

Puolet raskausajastani vietin täysvuodelevossa eli sain nousta ainoastaan vessaan. Tilanne oli aika toivoton jo ennen rv 20 eikä paljoa toivoa raskauden jatkumiselle annettu. Rv 23+3 (muistaakseni) asti makasin kotona, koska sairaalassa pääsee aktiivisen hoidonpiiriin vasta lähempänä rv 24, kun vauvalla on jo mahdollisuuksia selvitä hengissä. 23+3 lähdettiin Naistenklinikalle oudon vatsakivun takia ja jouduin jäämään osastolle entisestään suurentuneen funnelingin (kohdun sisäsuun avautuminen) takia. Sain ensimmäisen kortisoniannoksen kypsyttämään vauvojen keuhkoja ja minut siirrettiin osastolle.

Olin alkuun shokissa, peloissani ja harmitti raskauden loppuminen kesken. Hoitajat kävivät tasaisin väliajoin luonani kysymässä vointia ja keittiöstä tuotiin ruoka. Muuten olin täysin eristyksissä muusta maailmasta. En tiedä mitä olisin kaivannut hoitajilta, en kai mitään muuta. He tarjosivat lääkkeitä nukkumiseen, mutten tarvinnut niitä, koska nukuin siellä hyvin. Välillä joku hoitajista saattoi jäädä juttelemaan hieman pidemmäksi aikaa, mutta pääsääntöisesti sain olla omissa oloissani, koska osastolla oli paljon kiireisempiä potilaita. Noin reilun kuukauden osastoajan jälkeen minulle alettiin ehdottaa siirtymistä useamman hengen huoneeseen. Olin sitä mieltä, että viihdyn paremmin yksin kuin jonkun kanssa. Omassa huoneessa oli myös mahdollisuus päästä vessaan, koska se oli ihan sänkyni vieressä. Siihen en olisi pystynyt toisessa huoneessa. Onneksi sain jäädä huoneeseeni, se oli varmasti yksi niistä tekijöistä, joilla jaksoin vuodelevon.

Tuskalliset muistot on jäänyt sydänkäyrien ottamisesta. Sydänkäyrät kuului aamurutiineihin ja niiden ottamisessa vierähti helposti parikin tuntia. Ensin antureita aseteltiin niin pitkään, että aloin voida todella pahoin selällä makaamisesta. Selällään oleminen sai aikaan huonon olon, alkoi pyörryttää, heikottaa ja hikoiluttaa. Se oli ihan kamalaa. Välillä jouduin kääntymään kesken kaiken, kun happi meinasi loppua. Pojat olivat kovia karkaamaan anturin alta ja koko homma piti aloittaa alusta. Hyvä, että sydänkäyriä tarkkailtiin, mutta välillä se oli tuskallista, kun sai olon niin huonoksi. Oli niitä hoitajia, jotka pitivät tauon tai antoivat olla kyljellään jos tuli huono olo ja sitten niitä, jotka huokailivat ärsyyntyneenä ja käskivät olla liikkumatta.

Yksi hauska juttu osastoajalta on jäänyt erityisesti mieleen. Sairaalassa tuotiin ruoka 5 kertaa päivässä, mutta eihän aikainen iltapala millään riittänyt pitämään nälkää poissa aamuun asti. Otin tavaksi soittaa kelloa iltaisin klo 21 ja parin kerran jälkeen sieltä osattiin samantien tulla lisäiltapalan kanssa niihin aikoihin. Onnenpäivä jos hoitaja sattui tuomaan jotain harvinaisempaa herkkua, kuten Elovenan juotavan välipalan! Naurettiin aina hoitajan kanssa, kun hän toi iltapalan. Toinen on se, kun lääkäri teki sisätutkimusta lähempänä rv 30 ja syöksähti yhtäkkiä kesken kaiken muutaman askeleen taaksepäin pelästyneenä: Jimi oli potkaissut häntä kovaa käteen! Ai että me kaikki siinä huoneessa naurettiin...

Sairaalassa koin meidän olevan turvassa ja osasin olla rauhallisempi kuin kotona. Kotona ollessa kuulostelin mahdollisia oireita jatkuvasti ja olin enemmän peloissani. Osastolääkärit olivat kaikki mukavia ja asiansaosaavia. He kertoivat asiat selvästi ja suoraan. Kysyin joka käynnillä seuraavasta tavoitteesta ja mitä kun siihen päästään ja he jaksoivat tsempata.

Poikien synnyttyä kaikki huomio kiinnittyi heihin ja koen jääneeni ulkopuolelle. Siirryin heräämöstä vauvattomien huoneeseen ja muistan sieltä vain sen miten luokseni tuotiin samantien rintapumppu ja alettiin vouhottaa ensimaidon tärkeydestä vauvoille. En ollut vielä edes nähnyt poikiani. Kukaan ei kysynyt kertaakaan miten jaksan henkisesti ja miltä tuntuu. Kiire tuntui olevan kova ja taisin nähdä hoitajan kerran päivässä, kun sain lääkkeet ja muistutusta pumppaamisesta. Olen onnellinen, että olin sektion jälkeen niin hyvässä kunnossa ja pärjäsin itse. Pyysin vain hyvät lääkkeet, jotta pääsin suihkuun ja poikien luo. En siinä tilanteessa osannut ajatella muuta.

Teho-osastolla meidät otettiin hyvin huomioon vanhempina. Meille puhuttiin molemmille tasavertaisesti ja Jesseä kannustettiin ottamaan parempikuntoinen vauva eli Jimi syliin. Itse en vielä uskaltanut enkä jaksanut muuta kuin varovasti silittää. Seuraavana päivänä rohkaistuin ja hoitaja nosti Jimin syliini. Silloin sattui olemaan eri hoitaja, joka kovin innokkaasti ohjaili Jimiä rinnalleni. Hyvä kun uskalsin liikahtaa Jimi sylissäni ja hän jo opasti imetysasentoihin. Se meni taas hieman yli ja aloin tuntea kovaa painostuta imettämiseen. Olin saanut jo aika hyvin pumpattua maitoa ekan päivän aikana, mutta silti mikään ei tuntunut riittävän. Kerroin hoitajalle jännityksestäni ja miten haluaisin ottaa ihan rauhallisesti alkuun. Koin olevani itsevarmempi toisten hoitajien kanssa. Oli ihana kuulla yhden hoitajan sanovan miten Jimin pulssi tasaantuu ja hän rentoutuu kun me Jessen kanssa ollaan siellä ja pidetään häntä käsikapalossa. Se antoi meille paljon. Ymmärrän toki sen, että äidinmaito on tärkeää vauvalle, etenkin keskoselle, mutta siitäkin voi puhua niin monella eri tavalla ja eri tilanteessa.

Jatkohoidossa vietettiin kolme viikkoa. Me nukuttiin Jessen kanssa kotona, Jesse kävi töissä päivät ja tuli kanssani illaksi osastolle. Menin osastolle yleensä aamuhoidoille eli n. klo 9 ja vietin siellä päivät hoitaen itse pojat. Oma huone takasi sen, että saatiin rauhassa tutustua Theoon ja Jimiin ja opetella uusia asioita. Siellä sai helposti hoitajan luokseen nappia painamalla ja he reagoivat nopeasti. Siellä sain tukea imetykseen, mutten koe tulleeni lainkaan samalla tavalla painostetuksi. Meille opetettiin miten keskosvauvaa kannattaa pidellä sylissä, mitkä nukkumisasennot ovat hyviä ja mitä kannattaa muistaa keskosvauvaa hoitaessa. Ensimmäiselle kotilomalle päästessämme osastolta sanottiin, että koska vaan ja missä tahansa asiassa saa soittaa. Kotiloman jälkeen pojat kotiutettiin ja meidän luona kävi jonkin aikaa kuntoutusohjaaja. Se oli kiva, koska häneltä sai mm. hyviä vinkkejä vauva-arjen hallintaan ja keskosten syömiseen liittyen.

Neuvolassa meidät on molemmat otettu huomioon ja aina muistettu kysyä myös Jesseltä mitä kuuluu. Jesse oli raskausaikana mukana jokaisella neuvolakäynnillä ja sitä kautta hän pääsi mukaan odotukseen samantien. Toisin kuin sairaalassa niin neuvolassa meitä vanhempia ei unohdettu. Jaksamisesta ja fiiliksistä kysyttiin joka käynnillä ja kerrottiin saatavilla olevista palveluista. Neuvolan kautta meillä kävi perhetyöntekijä jonkin aikaa ja se oli korvaamatonta. Jimin ja Theon sairastellessa etenkin 1-vuotiaasta eteenpäin on ollut tärkeää, että hoitajat ja lääkärit ovat ottaneet heidät oikein huomioon. Heille on puhuttu lapsentasoisesti niin, että he ovat ymmärtäneet mitä seuraavaksi tapahtuu. He ovat saaneet kokeilla lääkärin stetoskooppia ja valita reippaudesta tarrat. Heillä on aika mahtava sairaushistoria, mutta edelleen he ovat todella reippaita lääkärissä ja etenkin korvia tarkastaessa kaikki jaksavat ihmetellä heidän rauhallista olemustaan. Heille on selvästi jäänyt hyvät kokemukset ja luotto hoitohenkilökuntaan.

Yleisesti voisin kokemuksiini pohjaten sanoa hoitajan tärkeimmiksi ominaisuuksiksi tilannetajun ja potilaskohtaisuuden. Juuri se, että kohtaa jokaisen potilaan yksilönä ja ymmärtää missä tilanteessa kannattaa sanoa mitäkin ja mihin tyyliin kenellekin.

Ajatuksia? 

Miten teidät on kohdattu raskausaikana/lapsen syntymän jälkeen?

Neljä suosikkia

Yhdet tämän hetken suosikeistani: pörrötakki, nahkalaukku, omenaviipaleet ja vaniljalatte.

Omena on tehnyt comebackin sitten raskausajan ja olin jo unohtanut miten hyvää se on. Muistan miten raskausaikana pyysin Jesseä tuomaan aina kaupasta golden delicious -omenoita. Saadessani raskausdiabetestuomion katsoi diabeteshoitaja syyttävästi kulmat kurtussa kilon omenapussia sairaalapöydälläni ja pöytä tyhjeni nopeasti. Oli ne omenat kuitenkin parempi valinta kuin esim.karkit... No, se niistä omenoista. 

Pörrötakki on ihana löytö Lindexistä, koska se on pörröinen ja vaaleanpunainen. Se oli todella hyvässä alessa ja kaikinpuolin huippuostos. Huomenna saan taas pukeutua kivasti, kun menen illaksi töihin. Tänään aamulla vetäisin vaan mukavuuslegginssit ja pitkän neuleen päälle lähtiessäni viemään poikia dagikseen. Huvittavaa miten erilainen tyylini on riippuen päivän ohjelmasta. Iltapäivällä meillä on dagiksessa vasu-keskustelu lastentarhanopettajan kanssa. Kiva päästä kuulemaan ajan kanssa miten Jimillä ja Theolla on mennyt siellä ja miten hoitajat näkevät pojat. Meillä ei ole mitään huomautettavaa, koska ollaan oltu tyytyväisiä kaikkeen. Kiinnostaisi kuulla olisiko heillä vinkkejä ruotsin kielen vahvistamiseen myös kotona.    

Suosikkilistaan pääsee myös vaniljalatte. Meillä on Pauligin kapselikone, jolla saa tehtyä herkullisia juomia. Lempparimakuja on vaniljalatte, kaakao ja caramellatte. Juon välillä yhden erikoiskahvin päivän aikana tai kaakaon illalla. Jos haluan tavallista kahvia niin sen keitän tavallisella kahvinkeittimellä, koska kapseleilla normikahvi tulisi aika kalliiksi. Latte on piristys "kotitoimisto" -päiviin.

Kivaa torstaita! 

Helppo tapa nimikoida + etukoodi

Yhteistyössä Tarramonsteri

Dagiksen alkaminen tarkoitti mm. sitä, että meidän oli nimikoitava Theon ja Jimin vaatteet. Kuulin ystävältäni Tarramonsterista, josta saa siis tilattua nimikointitarroja lapsen nimellä varustettuna ja ne lähetetään postitse kotiin. Kuinka kätevää!

Tarramonsterin sivuilla voi suunnitella itse mieleisensä nimikointitarrat: valitaan koko, värit, teksti ja kuvio. Tarroja on sekä liimattavia että silitettäviä malleja. Päädyin valitsemaan meille mustat liimattavat tarrat valkoisella tekstillä ja suloisen valaan kuvalla. Mietin otanko molemmille omat tarrat, mutta pojat käyttävät vaatteita niin sekaisin, että valitsin "Jimi Theo" -tekstin. Uuden satsin tilatessani aion kuitenkin ottaa molemmille omat, koska pikkuhiljaa heille alkaa muodostua omia lempivaatteita ja kenkien merkkaamisessa yksi nimi on tottakai kätevin.

 tarrat saatu Tarramonsterista

Vaatteiden ahkerasta pesemisestä huolimatta yksikään tarra ei ole irronnut. Olen kiinnittänyt suurimman osan tarroista vaatteen niskalappuun tai pesuohjelappuun, riippuu lapun materiaalista. Tarrat on pysyneet yhtä hyvin molemmissa paikoissa. Kenkiä nimikoitaessa kannattaa nimitarran päälle laittaa vielä paketin mukana tullut läpinäkyvä tarra, joka lisää nimitarran pysyvyyttä kengässä. Vein viime viikolla pieniksi jääneitä vaatteita myyntiin ja irrotin niistä nimitarrat. Tarrat sai revittyä irti helposti eikä niistä jäänyt jälkiä. Monella poikien dagiskavereistakin on Tarramonsterin nimitarrat käytössä ja niistä on tykänneet muutkin. Ihanan helppoa ja nopeaa! 

Annan teille vielä lopuksi etukoodin, jolla saatte 15% alennusta kaikista Tarramonsterin verkkokaupan tuotteista. Koodi MLYT15 on voimassa 29.10.2015 asti. 

Miten te nimikoitte lastenne vaatteet?

Intoa täynnä

Me ollaan käyty Paraisilla, flunssailtu, nähty ystäviä, tehty vuoden ensimmäiset joulutortut ja korkattu glögi, herätty pari kertaa yössä rauhoittelemaan Jimiä (kulmahammas tulossa), nukuttu aamuisin pitkään ja testattu uusia toppahaalareita. Päädyttiin Reiman toppaan, mutta koon suhteen mietitään vielä meneekö 98cm vaihtoon ja otetaan 92cm tilalle. Muuten haalari vaikuttaa täydelliseltä. Vihdoinkin meillä on kasassa kaikki mitä tarvitaan talveksi.

Olen todella innoissani pimenevistä illoista, koska se tarkoittaa kynttilöitä, koristevaloja, kuumia juomia, villasukkia ja pörrövilttejä. Kävin eilen Ikeassa hakemassa meidän turvaporttiin jatkopaloja enkä voinut ohittaa jouluosastoa ihastelematta kaikkea. Siellä soi jo joulumusiikki ja asiakkaille tarjottiin glögiä ja pipareita. Olen koittanut vähän hillitä itseäni, koska tätä menoa pukeudun varmaan kesävaatteisiin jouluna, kun olen vuodenajoissa niin edellä, hah. Muistan kylläkin viime vuodesta saman kaavan, joten tämä taitaa olla normaalia tällaiselle jouluihmiselle. Tein mielessäni ostoslistaa joulukoristeista ja kynttilöistä, mutta päädyin ostamaan sillä kertaa vain kristallivalosarjan ja kultaisen helminauhakoristeen.      

 

 Saatiin Mäkkäristä ihania lastenkirjoja, jotka kuuluvat meneillä olevaan Happy Meal -kirjakampanjaan. 

Kristallivalot pääsi turvaan ison lyhdyn sisään, kunnes keksin niille sopivan ja taaperoturvallisen paikan. 

Tällä viikolla aloitan uuden kouluprojektin, jonka on määrä valmistua kahden viikon sisällä. Deadline on itse asettamani, koska haluan harjoittelujaksolla keskittyä vain itse työhön. Kahden viikon päästä siis muuttuu arki kiireisemmäksi työharjoittelun myötä ja poikien päivät dagiksessa pitenevät ja säännöllistyvät 7 tuntisiksi. Onneksi sitä kestää vain muutaman kuukauden ja joulun jälkeen joustoa on taas enemmän.
Uuden viikon ja pitkään kestäneen sairastelun myötä energia ja inspiraatio on huipussaan, toivottavasti tämä kestää! 

Ihanaa syysviikkoa! 

Tukholman ostokset

Kerroin Tukholman postauksessa missä kaikkialla me käytiin. Kuvia ostoksista oli kuitenkin sen verran paljon, että kilometripostauksen välttääkseni esittelen ostokset nyt erikseen. 

Laivalta olisin tosiaan voinut ostaa vaikka mitä, mutta päädyin Adidaksen kolmiraitalegginseihin ja CK braletteen. Molempia on tullut pidettyä viikon mittaan todella paljon.

kello - Uhr&Penn 

                             kultainen meikkipussi, meikkisivellin ja Babylips - H&M 

  luomiväripaletti - Barry M River Island   

                         pohjustusvoide, kasvonaamiot ja huulipuna - Sephora    

 vartalovoide - VS  

 MissoniConverset - Åhlens

farkut - River Island 

             valkoinen kynttilä oikealla - H&M 

muut kynttilät - Lagerhaus 

 

 takeaway kuppi - H&M 

juomamuki - Starbucks 

 puiset äänipalapelit - Åhlens

   vaaleanpunainen käsisappua - Sephora 

            valkoinen ja tumma käsisaippua - Lagerhaus 

Muutama ostos unohtui kuvasta, kuten hiuspanta ja korvikset. Olen tosi tyytyväinen ostoksiini ja samoin olivat Theo ja Jimi. He ovat koonneet palapelejään monta kerta päivässä. Tällä kertaa keskityin näköjään muihin juttuihin ja vaatteet sai jäädä kauppaan. Olen niin tottunut ostamaan vaatteeni Lindexistä, etten osaa edes katsoa niitä muualta...

Seuraavaa Tukholman reissua odotellessa. Se voisi olla koko perheen yhteinen matka joskus keväällä.

Vastaukset kysymyksiin

MINÄ

Onko elämä lasten kanssa ollut sellaista kuin etukäteen ajattelit vai haastavampaa tai helpompaa?

Helpompaa, vaikka tähän onkin mahtunut kaikenlaisia ylimääräisiä vaikeuksia. En tiedä mitä sitten oikein kuvittelin/odotin. 

Haaveiletko vielä useammasta lapsesta?

Haaveilen, yhdestä. Nyt pikkuhiljaa on alkanut tulla ehkä vähän vauvakuume... 

Mitä teette työksenne? Ammattinne tai jos opiskelette mihinkä tähtäätte :) 

Jesse on kirvesmies ja tekee tällä hetkellä töitä vesivahinkojen parissa. Minä olen vaatekaupassa myyjänä ja opiskelen viimeistä vuotta sosionomiksi. Haluaisin tehdä töitä lasten ja perheiden parissa, työaikatoive 8-16. 

Mikä oli nuorempana sun haaveammatti ja entä nyt? 

Kotiäiti ja delfiininkouluttaja :D Tällä hetkellä ei ole mitään tiettyä haaveammattia. Viihdyn todella hyvin nykyisessä työssäni. 

Mikä on sun lempiruoka? 

Sushi 

 Lempilastenvaatemerkkejäsi?

Lindex, Hilfiger, Gant, Molo  

Millaisia vaatteita tykkäät käyttää? Mikä on lempivaatteesi?

Lempivaate on Lindexin mustat korkeavyötäröiset farkut. Ne käy kaiken kanssa ja on mukavat päällä. Kotona olen aina "kotivaatteissa" eli löysissä housuissa ja topissa. Puistossa farkut/legginsit, neulepaita ja "puistotakki". Töissä ja muissa omissa menoissa pukeudun melkein aina täysin Lindexin vaatteisiin. Tykkään käyttää farkkuja, hameita mustien sukkisten kanssa, neuleita, ohuita siistimpiä paitoja ja isoja huiveja. Lasten kanssa en suosi vaaleita värejä tai lempivaatteitani, koska ne aina sotkeentuu enkä halua joutua varomaan vaatteiden takia.

Milloin haluaisit lisää lapsia?

Ihanne olisi sitten, kun olen valmistunut ja saanut vakituisen kokopäivätyön. 2 vuoden päästä?   

Onko bloggaaminen yhteinen harrastuksenne?

No siinä määrin on, että Jesse ottaa minusta kuvia ja "antaa aikaa" kirjoittaa blogia.

Voisitko ajatella joskus tekeväsi videopostauksia? 

En usko, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Haluaisitteko nähdä videoita?

Lempikirja?

S. E. Hinton Me kolme ja jengi

Onko Hämeenlinna teille tuttu paikka? Ainakin tukkuostoksilla kävit silloin. Jos on tuttu, mikä on lempipaikkanne täältä?

Ei se ole kovin tuttu. Nuorempana kävin siellä muutaman kerran, kun meillä oli pesispeli Hämeenlinnaa vastaan, mutta muuten tukkukeikka oli ensimmäinen kunnon kerta siellä.  

Millaisessa talossa asutte? Onko se unelmatalonne vai haluaisitteko muuttaa? Asutteko vuokralla tai omistusasunnossa?

Asutaan kaksikerroksisessa omistus-rivitalokolmiossa, jossa on oma piha ja sauna. Päätyasunto, joten saadaan olla ihan rauhassa. Ollaan viihdytty todella hyvin, mutta muutetaan... sitten joskus jos saadaan vielä kolmas lapsi.

Missä elämäntilanteessa olisit nyt ilman poikia? 

Olisin työelämässä, oltaisiin menty naimisiin suunnitelmien mukaan eli vietetty kunnon prinsessahäät, matkusteltaisiin, asuttaisiin luultavasti kaksiossa edelleen, näkisin enemmän ystäviä ja sukulaisia ja shoppailisin enemmän itselleni.

Miten tapasitte Jessen kanssa? Kauan olette olleet yhdessä?

Tavattiin yläasteella, mutta silloin oltiin vaan kavereita. Nähtiin tauon jälkeen uudelleen 2010 alkuvuodesta kaverin synttäreillä ja ihastuttiin samantien. Se oli uskomatonta. Seuraavana päivänä mentiin treffeille ja alettiin pian seurustella. Ollaan oltu yhdessä 5½ vuotta ja naimisissa pian 3 vuotta.

Miten pidätte kipinän suhteessanne? 

Kiinnittämällä huomion pieniin asioihin, jotka kuitenkin kertovat rakastamisesta ja toisen kunnioittamisesta. Me kiitetään, kun toinen on tehnyt jotain, esim. siivonnut keittiön. On kivaa, kun toinen huomaa sen. Olen kiinnostunut Jessen asioista ja kuuntelen aidosti jos hän kertoo jotain. Sanotaan mitä ajatellaan ja puhutaan paljon. Se, että Jesse tulee pussaamaan joka aamu ennen töihinlähtöä merkitsee paljon. Me koitetaan järjestää kahdenkeskistä aikaa aina välillä, mutta osataan ottaa sitä myös iltaisin poikien nukahdettua.   

Minkä ikäisiä olette?

Ollaan 25v. molemmat. 

Mikä oli raskaudessa pelottavinta? 

Se, ettei tiennyt mitään varmaksi. Menettämisen pelko oli niin läsnä. 

Ihanin muisto sairaala-ajalta vaikka se olikin rankkaa?

Se, etten ollut yksin vaan päivittäin kävi joku katsomassa. Muistan harmitelleeni Jesselle, kun en pystynyt lakkaamaan varpaankynsiäni ja sitten yksi ystävistäni yllätti ja tuli kynsilakat ja muut mukanaan lakkaamaan varpaankynteni. Se oli parasta hemmottelua siihen tilanteeseen!



Olit pitkään poikien odotusaikana sairaalassa ja poikienkin kanssa osastolla oloa on tullut. Kysyisin, mikä on mielestäsi hoitajan tärkein ominaisuus? Jäikö mieleen joitain hyviä kohtaamisia hoitohenkilökunnan kanssa? Entä lasten kohtaaminen sairaalassa, mitä toivoisit hoitajan huomioivan? :) Kuinka Jesse kokee että hänet on sairaalassa/neuvolassa kohdattu lasten isänä? Kohdistetaanko puhe usein äidille jne. 

Tämä herätti niin paljon ajatuksia, että teen siitä oman postauksensa.

Millä tavoin kiitätte isovanhempia hoitoavusta?

Sanotaan kiitos. En usko, että odottavatkaan muuta. Tottakai se toimii sitten myös toiseen suuntaan eli jos tarvitsevat apua jossain ja me voidaan auttaa niin autetaan. Esim. Jesse oli jokin aika sitten maalaamassa vanhempieni taloa. 

Oletko koskaan miettiny pojille päivän tapahtumista kuvajanaa? 

En oikeastaan. Jimi ja Theo tietävät päivärytmin hyvin ja puhutaan paljon siitä mitä tulee tapahtumaan. Kävin monta kertaa läpi sitäkin, kun lähdin laivalle ja palatessani pojat tiesivät kertoa missä olin ollut ja kenen kanssa. Uskon siis jatkuvan höpöttämiseni edistävän ymmärtämään päivän tapahtumia.

Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua?

Kolmen lapsen äiti, asun pk-seudulla unelmieni asunnossa perheeni kanssa, teen mielekästä työtä ja olen kaikinpuolin tyytyväinen elämääni. Siihen mennessä olen kokenut Havaijin ja New Yorkin Jessen kanssa, löytänyt itselleni kivan harrastuksen ja saan edelleen joka aamu pusun. 

JIMI JA THEO 

Kiinnitetäänkö teidän poikien identtisyyteen huomiota esim. julkisilla paikoilla?

Kiinnitetään. Vauva-aikana se oli huipussaan, mutta edelleen melkein joka kerta kun liikutaan rattaiden kanssa niin joku sanoo jotain.

Oliko pojille muita nimiehdotuksia? 

Noah, Luca, Jonas

Minkälaisia teidän pojat on luonteeltaan? Rohkeita rämäpäitä vai vähän rauhallisempia?

Jimi on rohkea ja menee miten sattuu. Theo kulkee usein Jimin perässä ja tutkii asioita enemmän. Theo viihtyy pitkiäkin aikoja esim.palapeliä tehden tai kirjoja lukien. Iltaisin klo 19 jälkeen iltavilliys valtaa molemmat. Nukkumaanmenon jälkeen roolit tuntuu vaihtuvan, koska Jimi pysyy yleensä kiltisti sängyssä pyjama päällä ja nukahtaa nopeasti, kun taas Theolla lentää moneen kertaan lattialle kaikki sängystä ja päältä ja välillä hän myös karkailee.   

 Millaisia teidän pojat on? Onko niissä paljon samaa?

 Molemmat ovat iloisia ja viihtyvät lähellä. Jimi on kokeileva, menevä, tekee temppuja ja juoksentelee. Hän toisaalta viihtyy myös kirjoja lukien, mutta vauhti on hänen juttunsa. Jimin lempiasioita on temppurata, autot, pallon potkiminen ja isi. Theo rakastaa palapelejä, lukemista, laululeikkejä ja pupuaan. Theo viihtyy sylissä ja lähellä, omaa pitkän kärsivällisyyden ja ihailee veljeään. Toisaalta he ovat ihan erilaisia ja toisaalta taas heissä on paljon samaa.  

Miten pojat ovat pärjänneet ruotsin kielen kanssa dagiksessa? Puhutaanko siellä vain ruotsia vai myös suomea? Ovatko pojat tuottaneet itse vielä ruotsin kielestä puhetta?

Yllättävän hyvin, olen positiivisesti yllättynyt! Dagiksessa puhutaan vain ruotsia. Alkuun pojat olivat hieman hämillään, mutta ovat jo nyt parin kuukauden jälkeen sopeutuneet hyvin ja ymmärtävät päivä päivältä enemmän. He ovat alkaneet myös jonkin verran puhua ruotsia. Yleisimpiä sanoja/sanontoja: "tack, mamma, bil, mumin, tack för idag, nej, inte, soosoo (taitavat kuulla kieltoja paljon, hah), måla, kom, nio, tio".

Ovatko he itse reagoineet vieraaseen kieleen jotenkin? (miten suhtautuneet siihen tms..)
Ovatko saaneet kavereita dagiksesta? ja edelliseen lisäten, yhteisiä vai omia kavereita?
Vanhempien mennessä käymään dagiksessa puhutaanko teille ruotsia vai suomea? 

Minulle puhutaan dagiksessa ruotsia ja Jesselle suomea. Pojat ovat omaksuneet hienosti ruotsin kielen ja yhdistävät sen dagikseen. Heillä on kavereita, enimmäkseen yhteisiä. Ihan vastikään he ovat alkaneet kertoa myös kotona näistä kavereista ja muutama kuuluu myös joka iltaiseen "unilistaan". Pojilla on siis tapana luetella iltaisin heille tärkeitä ihmisiä.   

Mihin ammatteihin voisit kuvitella Jimin ja Theon vanhempana? Ovatko he koskaan sanoneet miksi tulevat isoina? 

En osaa yhtään sanoa. Varovasti voisin veikata, että Theo lukisi enemmän ja Jimi tekisi fyysistä työtä. Jimi on sanonut haluavansa olla kuin isi eli työkypärä päässä ja porakone kädessä. Theo ei ole vielä sanonut mitään. 

Erotetaanko pojat päiväkodissa? Onko toinen lapsi enemmän "äidin poika" ja toinen enemmän isin perään ? 

Alkuun heillä oli nimilaput, mutta nyt heidät erotetaan. Olen tietoisesti välttänyt pukemasta heitä täysin samoihin vaatteisiin. Jimi on ehdottomasti isinpoika ja Theo ehkä enemmän äidin perään. Ei kuitenkaan anneta sen vaikuttaa meidän toimintatapoihin vaan molemmat vanhemmista on tasavertaisia molemmille pojille. 

 Millaisia ulkonäön ja luonteenpiirteitä pojilla on, mistä heidät erottaa? Mistä itse erotatte heidät? :) ja erottavatko sukulaiset ja ystävät heidät toisistaan? 
 
 Vaikea sanoa, kun sitä vaan erottaa miettimättä sen kummemmin. Jimillä on tietty virne ja Theolla hieman pyöreämmät kasvot. Jimi on aina ollut kapeakasvoisempi. Luonteet ovat myös erilaiset. Jotkut sukulaisista ja ystävistä erottaa ja jotkut ei. 

 Onko pojilla vielä allergioita? Aikaisemmin kirjoitit, että olette kokeilleet omenaa ja maissia ja ne tuntuivat ainakin silloin käyvän.

Maito ja kananmuna on edelleen, muut on poissa. 

Jesse vastaa: 

Mikä oli raskaudessa pelottavinta? 

Kahden keskenmenon jälkeen, tuleeko kolmas keskenmeno. Kun päästiin hyville viikoille, sen jälkeen keskosten riskit.

Mikä on ollut parasta isyydessä, entäs "huonointa"?

Parasta on ollut nähdä poikien kasvavan ja kehittyvän ja "huonointa" ensimmäisen vuoden valvominen.

Haluaisitko sinä lisää lapsia? Milloin haluaisit lisää lapsia?

Sitten kun pojat on vähän viisaampia/vanhempia =) aikaisintaan kahden vuoden päästä.

Onko sinulla tatuointeja? 

On, kädessä lukee teksti espanjaksi. 

Missä näkisit nyt itsesi ilman poikia? 

Matkustelemassa Nannan kanssa, muuten arki olisi aika samanlaista.

Elämäsi pelottavin hetki?

SYNNYTYS ja sen jälkeinen sairaala-aika poikien kanssa.

Lempilastenvaatemerkkejäsi?

Reima on kai ihan hyvä. En oikein tiedä noista mitään=)

Onko bloggaaminen yhteinen harrastuksenne?
 
 Mut on kiristetty kuvaamaan=)

Lempikirja?

Ei ole lempikirjaa, koska en juurikaan välitä kirjoista.

Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua?

Aika lailla samoilla sijoilla, mutta toivottavasti yksi lapsi enemmän.

Kiitos kysymyksistä!