Saadessamme tietää, että tällä kertaa vauvoja oli tulossa kahden sijaan vain yksi, olimme innoissamme päästessämme kokemaan myös "tavallisen" vauva-arjen. Koimme myös helpotusta, sillä kolme lasta tuntuu meille juuri sopivalta.
Raskausaika oli täysin erilainen kuin kaksosten kanssa. Jimi ja Theo syntyivät ennenaikaisesti rv 31, jolloin he viettivät neljä ensimmäistä viikkoaan sairaalassa. Alku vauva-arjelle oli siis monin tavoin tavallisesta poikkeava. Tutustuimme toisiimme ensin keskoskaapin lasin läpi ja opimme nopeasti eri laitteiden nimet ja käyttötarkoitukset. Teho-osastoajan nukuimme jännittäen soiko puhelin ja täytyykö lähteä sairaalaan jos jommankumman vointi huononeekin. Pumppasin maitoa vajaan puoli vuotta eikä imetyksestä koskaan tullut sujuvaa. Kahden vauvan kanssa koti oli täynnä sittereitä, koliikkikeinuja, tuttipulloja ja muita lastentarvikkeita.
Ensimmäiset neljä kuukautta poikien kanssa olivat täynnä käyntejä sairaalassa ja neuvolassa, kasvukontrolleja, erilaisia laitteita, lääkkeitä, nenämahaletkuja, hengityksen tarkkailua, fysioterapiaa sekä keskosen kehityksen tukemista. Näistä päässessämme alkoivat refluksi ja allergiaoireet, itkuisuus ja unettomat yöt. Paljon kaikkea ylimääräistä siihen kaksosvauva-arjen päälle samalla opetellessamme perusasioita kaiken ollessa meille uutta.
Kaksosten vauvavuosi oli tunteiden vuoristorataa ja keikuimme jaksamisen äärirajoilla. Päivittäin sai tuntea riittämättömyyttä, kun ei pystynyt olemaan molemmille samaan aikaan läsnä. Toista syöttäessä ei voinut keskittyä hetkeen ja tuijotella vauvaa, kun toinen itki nälkäänsä odottaen vuoroaan. Paras selviytymiskeino oli heijata jalalla sitteriä ja toivoa, että toinen jaksaa odottaa sen hetken. Jatkuvasti oli pala kurkussa ja stressi ehtiä hoitaa molempia tasapuolisesti ja ehkä vähän kotia ja parisuhdettakin siinä sivussa.
Kaksoset nukkuivat eri rytmissä. Silloin tietysti sai annettua huomiota vauvalle, mutta itse ei voinut levätä ollenkaan. Nukuimme Jessen kanssa niin vähän, että se tuntui fyysisenä kipuna eikä lopulta osattu nukkua edes päivällä, vaikka joku olisi ollut hoitamassa vauvoja
(tuli ihan kylmät väreet sitä univelkaa ja sitä oloa muistellessani). Saimme paljon hoitoapua isovanhemmilta ja meillä kävi perhetyöntekijä kerran viikossa poikien ollessa n. 7 kuukauden ikäisiä.
Ellen syntyi melkein kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen ja sain hänet heti rinnalle. Hänen kanssaan saimme olla perhehuoneessa ja tutustua rauhassa toisiimme. Imetys alkoi heti sujua, vauva nukkui hyvin ja kotiuduimme hänen kanssaan kolmantena päivänä synnytyksestä. Kaikki meni kuin oppikirjassa, mistä olemme kiitollisia.
Ellen nukkui ensimmäisen kokonaisen yön kuuden viikon iässä ja on alusta asti ymmärtänyt öiden olevan nukkumista varten. Hän ilmoittaa nälästään maiskuttelemalla ja on tyytyväinen vauva. Hän katselee tarkkaavaisesti ympärilleen ja viihtyy myös itsekseen leikkimatolla tai sitterissä. Ellenille on muodostunut päiväunirytmi ja hän nukkuu päivän aikana yhteensä noin 6 tuntia, jolloin touhuan poikien kanssa tai teen omia juttujani ja kotihommia.
Yhden vauvan kanssa olen hämmästellyt mm. seuraavia asioita: kun haluan käteni vapaiksi, annan vauvan Jesselle; kun vauva nukkuu, voisin itsekin nukkua
(silloin kun pojat ovat dagiksessa); kun syötän vauvaa, voidaan tuijotella toisiamme eikä meillä ole kiire mihinkään; ainakin toinen käsi on aina vapaana; vaunujen kanssa mahtuu minne vaan; voin keskittyä vauvaan sataprosenttisesti ja olla läsnä
(silloin kun pojat ovat dagiksessa). Ellenin kanssa en ole kokenut riittämättömyyttä, en edes vaikka lapsia on nyt kolme.
Yhteenvetona: vauva-arki yhden täysiaikaisena syntyneen vauvan kanssa tuntuu todella helpolta verrattuna keskoskaksosten kanssa kokemaamme. Jopa niin helpolta, että vasta hiljattain tajusin olevani oikeutettu sanomaan esimerkiksi olevani väsynyt. Pitkään nimittäin mietin, että miten voin muka olla väsynyt tai kaipaavani hetken omaa rauhaa, kun kaksi lapsistani ovat kuitenkin osan viikosta dagiksessa ja minä "vain kotona" vauvan kanssa. Olen kotona ja pojat osan viikosta dagiksessa, mutta hoidan kuitenkin kellon ympäri Elleniä eli elän vauva-arkea ihan siinä missä joku toinenkin vauvan kanssa kotona oleva. Ymmärtääköhän kukaan mitä haen tällä takaa? Oivallettuani näinkin yksinkertaisen asian, olen voinut hengähtää pääni sisällä ja sallia itselleni myös ajoittaisen väsymyksen. Siitä huolimatta elän elämäni parasta aikaa.
