Minun on vaikea lähteä kotoa. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että viihdyn kotona enkä juurikaan halua poiketa rutiineista. Raskauden jälkeen olen myös huomannut vältteleväni paikkoja missä on paljon ihmisiä. Voisin jopa sanoa ahdistuvani jollain tasolla siitä kaikesta hälinästä ja ihmisistä. Raskausaikana vielä suunnittelin mm. pyöriväni ostoskeskuksissa ja Helsingissä vauvan kanssa, mutta todellisuudessa menen kauppaan vain oikeasti tarvitessani jotain ja Helsinkiin lähinnä johonkin blogiin liittyvään tapahtumaan.
Erityisesti aamupäivisin olen mieluiten kotona Ellenin kanssa, otan rauhallisesti ja puuhailen jotain. Keksin aina tekemistä eikä kotona ole mielestäni tylsää eivätkä "seinät kaadu päälle". Käyn vaunulenkillä yleensä 11 aikaan, mutta muuten olen kotona. Välillä mietin jos kävisimme vauvakerhossa, pyörähtäisimme kaupoilla tai jotain muuta tavallisesta poikkeavaa, mutta haluan nauttia rauhallisista kotipäivistä niin kauan kuin mahdollista. Ellenin kasvaessa tulee mukaan kuitenkin "pakolliset" ulkoilut, perhekerhot ja sosialisoituminen jne. (kuten myös niinä päivinä, kun pojat ovat koko päivän kotona eivätkä dagiksessa).
Jesse välillä vitsailee kotihiireydestäni ja yrittää kannustaa minua tekemään jotain, mutta suurimman osan ajasta olen tyytyväisenä kotona. Lapsilla on tunnetusti erilaisia vaiheita, ehkä tämä on joku äidin vaihe?
Samaistuuko kukaan?
Täällä toinen kotihiiri! Meille on tulossa esikoinen tammikuussa ja olen kuullut paljon tuota, että vauva-aikana kannattaa käydä tapahtumissa yms. jotta ei ala ahdistaa. Voihan se tietysti olla, että kaipaan sitä silloin mutta nykyäänkin viihdyn pääasiassa kotona ja olen aina viihtynyt, joten en usko asian täysin muuttuvan. Tietysti välillä on ihana tavata muita ja käydä ulkona mutta kaipaan paljon ihan vain kotiaikaa.
VastaaPoistaOlen kuullut samaa ja toisinaan se onkin virkistävää, mutta pääasiassa kotoilu on se juttu! :) Tekee sitä, mikä itsestä parhaalta tuntuu.
PoistaTsemppiä loppuraskauteen, kohta teillä alkaa uusi, ihana vauva-arki! <3