Saariston lapset

Lähdettiin lauantaiaamuna kohti Paraista, jossa meillä on mökki ja sukulaisia. Parainen on ihana kesäkaupunki, jossa vietinkin suuren osan lapsuudenkesistä. Käveltiin ympäriinsä ja käytiin leikkipuistossa. Illalla mentiin vierasvenesatamaan, jossa järjestettiin muinaistulien yö eli livemusiikkia, kokko ja ilotulitukset. Siellä oli paljon ihmisiä ja hyvä meininki. Me ei oltu kauaa, kun mummini vahti poikien unta. Oli kuitenkin kiva päästä käymään. Jesse innostui selailemaan Paraisilla myytävien talojen ilmoituksia ja löysi meille täydellisen kodin. Paljon isompi ja paljon edullisempi kuin meidän nykyinen - ainoa vaan, ettei olla ihan vielä valmiita jättämään Espoota ja pääkaupunkiseutua...

bleiseri - H&M / hame - Marimekko / t-paita, koru ja laukku - Lindex / kengät - Åhlens 

 

Uusi viikko pyörähti käyntiin ja vein pojat aamulla dagikseen, jonne jäivät onneksi hyvillä mielin. Meillä on torstaina ensimmäinen vanhempainilta dagiksessa, jotenkin todella jännittävää. Kohta me istutaan lasten ensimmäisessä joulujuhlassa ja kotiin alkaa tulla pienten taiteilijoiden töitä...  Ihanaa!

Faktaa kehiin

Sadepäivän ratoksi 10 faktaa minusta:

1. Rakastan kahvia ja kahvittelu koko konseptissaan on parasta!

2. Olen siisteys- ja järjestysfriikki. En osaisi illalla rentoutua jos kaikki poikien levittämät tavarat olisi hujanhajan. Saatan lisäksi siirtää esim.kynttilää puoli senttimetriä oikealle jos se näyttää olevan "väärässä kohtaa".

3. Inhoan ruoanlaittoa. Meillä on ainainen "mitä tänään syötäisiin"- ongelma. Päivähoidossa on se hyvä puoli, että pojat syövät siellä lounaan ja näin ollen arkena täytyy tehdä enää yksi lämmin ruoka, jippii!   

4. Inhoan myös ruokakaupassa käymistä. Tähän on helpottanut se, että ollaan tehty Lidlistä meidän joka viikottainen kohde ja pyritään tekemään ruokaostokset aina kerralla viikoksi. Tiedetään tarkkaan jo missä mikäkin on ja meillä on aina sama pohja mitä ostetaan. Ns.lisukkeet mietitään erikseen joka kerralle.
 

Muki ostettu Outlet Tukusta blogin kautta saadulla lahjakortilla

 

Peilikaappi ostettu Outlet Tukusta blogin kautta saadulla lahjakortilla

 
5. Olen hassu äiti. Jahtaan iltavillejä poikia leijonaa leikkien, matkin eläinten ääniä, pidän laulutuokioita, eläydyn kirjaa lukiessa erilaisiin rooleihin ja saatan tehdä vihanneksista jotain hauskoja muodostelmia.

6. Iltaisin seison vaatehuoneessa hyvän tovin ja mietin erilaisia asuyhdistelmiä. Jesse tietää mistä minut löytää poikien mentyä nukkumaan...

7. Olen kaavoihin kangistunut. Teen samat asiat päivittäin samassa järjestyksessä ja nautin siitä. Onneksi olen löytänyt miehen, joka on samanlainen (joskaan ei yhtä paha) eikä jatkuvasti hae jotain uutta elämään. 

8. Klo 20 jälkeen ei ole elämää kodin ulkopuolella. Arki-iltaisin joko otan iisisti sohvalla, teen iltatreenin, kirjoitan blogia, lakkaan kynnet tai katson päivän Emmerdalen ja syön samalla iltapalaa. En halua lähteä mihinkään niin "myöhään". Iltiaisin on kiva rauhoittua kotona.

9. En osaa luopua. Mm.vaatteiden vieminen kirpparille on vaikeaa, kun keksin aina siinä vaiheessa niille käyttöä.

10. Osaan iloita pienistä asioista ja koen sen olevan ehdottomasti parasta minussa! 

Mukavaa viikonloppua! 

Varusteet dagikseen

Uuden arjen opettelu on vienyt voimia meiltä kaikilta. Jimi ja Theo ovat olleet itkuisia iltaisin ja sylissä ollessaan oikein puristavat kaulasta tai pitävät kiinni kädestä. Ollaan annettu erityisen paljon huomiota heille ja otettu rauhallisesti iltaisin. Nukahdin eilen illalla sohvalle ennen yhdeksää, käsittämätön väsymys iski. Dagikseen jääminen on sujunut hyvin. Olen kertonut lähteväni ja milloin palaan hakemaan ja antanut halin. Molemmat ovat katsoneet perääni, mutta rientäneet sitten leikkimään. Päivän aikana on tullut kuulemma jossain vaiheessa kyselyjä missä mamma on, mutta hyvin ovat pojat päässeet mukaan dagisympäristöön.

Tänään on ensimmäinen pitkä päivä eli 8-13.30. Dagiksesta ehdottivat, että kokeiltaisiin aamiaista tänään, vaikka useimmiten vien pojat vasta 9-10 aikaan. Haen heidät päiväunien jälkeen, mutta jännään soiko kohta puhelin jos eivät meinaa nukkua siellä. Alku on mennyt omalta osaltanikin paremmin kuin osasin odottaa, en ole itkenyt vielä kertaakaan ;) On kyllä ollut todella haikea olo ajoittain. Kotona tulee sellainen "mitäs nyt"- olo, kun vasta ensi viikolla lähtee opiskelut kunnolla käyntiin. Siivosin tänään koko huushollin ja järjestelin kaappeja yms. Blogiin ja opintoihin liittyviä sähköposteja ja muita hoidettavia asioita on tullut lähetettyä ja mietittyä. 

tähtihaalarit on ostettu Lindexistä ja Tarramonsterin nimikointitarrat saatu Tarramonsterilta 

Kävin eilen Jumbossa tekemässä pientä "paniikkishoppausta", kun tajusin aamulla vanhojen kumppareiden jääneen pieniksi. Jumboon menin lähinnä Crocs Storen takia, koska siellä on 3.9.2015 asti -30% tarjous saappaista ja lisäksi -10% lisäale mainitsemalla kassalla "blogiale". Sieltä löytyi onneksi vielä Jimin ja Theon koossa kumisaappaat. Jimille olisin kylläkin halunnut turkoosit, mutta jouduin tyytymään sinisiin, Theolle ostin keltaiset. Intersportista löytyi hyvät peruskengät, mustat Adidakset irrotettavalla pohjalla. Juuri nyt päiväkodin alettua on tullut ihmeellinen kasvupyrähdys ja suurin osa vaatteista ja kengistä on pieniä. Ollaan jouduttu ostamaan vaikka mitä ja edelleen meiltä puuttuu kunnolliset välikausikengät ja sadevaatteet. Vaatekaappia täytyy myös täydentää perusvaatteilla, jotka ajattelin ostaa hyödyntäen Lindexin osta3 maksa2- tarjousta. Mistä löytää hyvät ja suht edulliset välikausikengät parivuotiaalle?     

Harjoitteluviikko päiväkodissa

Viime keskiviikkona mentiin ensimmäistä päivää harjoittelemaan päiväkotiin. Veikkaukseni ensihetkistä osuivat oikeaan ja molemmat pojista tarttuivat kaulaani kaikilla voimillaan ja hokivat "mamma mamma". Hetken heitä kanneltuani mentiin katsomaan mitä leluja dagiksesta löytyy. Autot ja viimeistään parkkihalli sai pienet jännittäjät lämpenemään ja sain laskea 25 kilon kantamukseni. Tunnin verran leikittiin sisällä ja sitten vilkutettiin heipat. Illalla puhuttiin moneen otteeseen dagiksesta ja mitä siellä tehtiin. Olen kokenut puhumisen ja selittämisen todella tärkeäksi, koska pojat itsekin käyvät tilanteita ja asioita läpi ääneen. Olen myös huomannut sen olevan tärkeää minulle, mitä enemmän ollaan käyty dagisjuttuja läpi niin sitä varmempi ja valmiimpi olo itselleni on tullut.

Toinen päivä meni muuten samalla kaavalla, mutta mentiin mukaan myös ulkoleikkeihin. Pysyttelin sivussa, mutta kokoajan näköetäisyydellä pojista. Päivän pituus meillä oli 1,5 tuntia.

Kolmantena päivänä mukaan tuli myös isi. Jimi ja Theo näyttivät omat lokerikkonsa ja osasivat mennä ensimmäisenä käsipesulle. Nyt leikkihuoneeseen mentiin jo käsi kädessä ja pojat suuntasivat autojen luo. Theo tuli vähän väliä pyytämään syliin, mutta jatkoi leikkejä pienellä rohkaisemisella. Mentiin mukaan myös ulos ja oltiin kaikkiaan 2 tuntia dagiksessa.

Tänään oli ensimmäinen päivä, jolloin lähdin hetkeksi pois. Mentiin aamulla tuttuun tapaan klo 9 dagikseen. Leikittiin tunti sisällä ja siirryttiin ulos. Theo käveli leikkipaikalle pitäen hoitotätiä kädestä (yllätyin positiivisesti ja niin hoitotätikin, hymyili iloisena!). Vartin ulkoilun jälkeen sanoin pojille heipat ja kerroin palaavani pian. Theo ei ollut moksiskaan, mutta Jimillä alkoi alahuuli väpättää ja kädet tulla kohti. Hoitotäti otti Jimin syliin ja kehotti vilkuttamaan ja selitti saman kuin minä. Vilkutin Jimille hymyillen ja lähdin. Olin puoli tuntia poissa ja palatessani molemmat juoksivat syliini. Oli mennyt kuulemma todella hyvin. Jimi oli lähtenyt leikkimään heti, kun olin poistunut näköpiiristä ja Theo oli keskittynyt hiekkaleikkeihin. Huomasin kuitenkin reaktion poissaolemiseeni, sillä molemmat halusivat olla paljon sylissä ja hokivat mammaa kotimatkan. Lähdettiin parin tunnin dagispäivän jälkeen ja huomenna syödään myös lounas ja pidennän poissaolemistani taas. Pojat ovat itsekseen kokonaisen dagispäivän varmaan vasta ensi viikolla. Onneksi voidaan toteuttaa "pehmeä lasku" omaan tahtiin eikä ole pakottavaa tarvetta hoitaa sitä mihinkään päivään mennessä. Alkuun, ennen työharjoitteluani, päivät ei tule olemaan kovin pitkiä ja työharjoittelunkin aikana hoitoaika on n. 9-15. Tämä on juuri sopiva tahti meille, sekä pojille että äidille ;)

Miten teillä on alkanut päivähoito?     

Eläimiä & herkkuja

Ollaan saatu nauttia upeista kesäilmoista jo jonkin aikaa. Joka päivä ollaan ulkoiltu paljon ja olen oikein pysähtynyt niihin hetkiin. Keskiviikkona alkaa dagisharjoittelu.

Käytiin tänään Korkeasaaressa toista kertaa tänä kesänä. Päästiin Fazerin järjestämään tapahtumaan, jossa eri puolille Korkeasaarta oli pystytetty toimintapisteitä ja saatiin eväitä ja herkkukassit. Jimi ja Theo saivat myös omat kassit, joten nyt meiltä löytyy aika paljon Fazerin herkkuja ;) Oli todella kiva päivä ja tällä kertaa nähtiin myös sellaisia eläimiä, jotka ovat yleensä piileksineet jossain. Mm.leijonaa saatiin ihastella muutaman metrin päästä. Jimi murisi koko illan kotona, kun oli niin vaikuttunut isosta kissaeläimestä.

Kotimatkan takapenkki tuhisi tyytyväisenä ja itsekin olen nyt aika poikki. Täytyy mennä nukkumaan, jotta jaksan huomisen työpäivän. Theolla on meitä kaikkia valvottava yskä, joten jokainen mahdollinen minuutti täytyy hyödyntää nukkumiseen. Öitä!  

Päivä Airistolla

Otettiin pieni irtiotto arjesta viikonloppuna ja vietettiin yksi yö hotellissa Airistolla Turun saaristossa. Lähdettiin 11 aikaan lauantaina ja vietiin pojat yökylään mummolaan. Molemmat jäivät iloisina touhuamaan ja meidän oli helppo lähteä. Ajettiin Paraisille ja käytiin vierasvenesatamassa lounaalla ja kävelemässä ympäriinsä. Meidän mukana oli ystäväpariskunta eli oltiin nelistään reissussa. Kaupan kautta ajettiin Airistolle ja saavuttiin hotellille. Yövyttiin Holiday Clubin 4 hengen hotellihuoneistossa. Se oli todella kiva ja viihtyisä, isolla terassilla ja omalla saunalla varustettu.




Istuttiin rannalla, käytiin syömässä ravintolassa, vietettiin iltaa huoneistossa ja saunottiin. Täydellinen rentoilupäivä. Mentiin puolenyön aikaan nukkumaan ja saatiin nukkua pitkät yöunet. En yleensä osaa nukkua paljoa kasia pidempään, mutta siellä heräsin vasta puoli kymmenen ja olisin halunnut vielä torkahtaa, mutta oli pakko nousta. Meidän piti Jessen kanssa lähteä jo 10.30, jotta ehdittiin takaisin Espooseen veljentyttöni ristiäisiin. Oli haikeaa jättää niin kaunis merimaisema ja hieno hiekkaranta aurinkoisena kesäpäivänä. Olisin helposti viihtynyt niissä puitteissa vielä pidempään.

Kaikenkaikkiaan reissu oli ikimuistoinen ja onnistunut. Oli ihanaa olla sekä Jessen että meidän hyvien ystävien kanssa ja ottaa ihan iisisti. 

Kokonaisvaltaisesti hyvä olo

Ensimmäistä kertaa poikien syntymän jälkeen koen voivani hyvin sekä fyysisesti että henkisesti. Keskosuus ja muutenkin täysin uusi elämäntilanne vei voimia. Poikia syötettiin kellon ympäri tasan kolmen tunnin välein ja muu aika meni kuunnellessa monitoreja ja poikien hengitystä. Olin todella väsynyt, mutta vauvakuplassa se ei tuntunut kovin pahalta. Muutaman kuukauden kuluttua (äidinmaidon vähennyttyä ja korvikkeen tullessa kuvioihin) alkoi raastava yöhuutokausi. Tein 2-4 tunnin vaunulenkkejä päivittäin, jotta sain pikkuiset nukkumaan päiväunia. Se teki hyvää kropalle ja raskauskiloille, sillä aika pian olin lähtöpainossani. Väsymys oli jo sitä luokkaa, etten enää edes tajunnut olevani väsynyt. Elin sellaisessa jatkuvassa sumussa. Yöt meni siihen, että käveltiin ympäri asuntoa huutavat vauvat sylissä. Hyvinä öinä nukuttiin 2 tuntia lyhyissä pätkissä. En osannut nukkua päivällä. Olin ajoittain epätoivon partaalla, kun en tiennyt miten auttaa vauvoja. Neuvolasta ohjattiin polille ja siellä vähäteltiin tai sivuutettiin kaikki kokonaan. Se oli ihan kamalaa. Lopulta käytiin yksityisellä ja siellä kehotettiin kokeilemaan soijaa maidon sijaan. Se oli kuin vastaus rukouksiin. Viikon päästä meillä alettiin pikkuhiljaa nukkumaan. Yöunet alkoi lisääntyä, mutta vauvat lähtivät liikkeelle ja päiviin tuli tohinaa. Tämän myötä aloin pyhittää päiväuniajan vain itselleni. Nukuin, kahvittelin tai katsoin jotain sarjaa.

Vuoden tienoilla me hurrattiin ekasta kokonaisesta yöstä. Siitä lähti toipuminen mikä jatkuu edelleen. Voisin sanoa yöhuudoista jääneen traumoja. Herään välillä edelleen, kun kuulen muka itkua. Jos yöllä herätään pari kertaa niin ajattelen heti kauhulla, ettei me nukuta enää ikinä. Tätä ei varmaan voi täysin ymmärtää muut kuin ne, jotka on kokeneet saman. Koliikkimaisen, kamalan itkun mihin ei auta mikään. Meidän tapauksessa huuto johtui maitoallergiasta ja olisi ollut hoidettavissa, mutta ei me osattu sitä ajatella, kun lääkäreiden mielestä siitä ei todellakaan voinut olla kyse.

  
Nyt tilanne on se, että pääsääntöisesti me saadaan nukkua öisin. Rakastan nukkumista! 7-8 tunnin yöunien lisäksi nukun päivittäin puolen tunnin päiväunet enkä oikein jaksa ilman niitä. Viime kuukaudet on olleet rankkoja ennen kaikkea henkisesti. Jatkuva kieltäminen, kiukuttelu, eroahdistus, tottelemattomuus. Tämä kaikki purkautui yhtenä päivänä, jokunen kuukausi sitten. Piti lähteä puistoon, kello oli jo 10.30 ja pojat koetteli hermoja kaikella mahdollisella. Lopulta sukkien hakeminen yläkerrasta tuntui niin ylitsepääsemättömän vaikealta, en kertakaikkiaan vaan jaksanut ja löysin itseni olohuoneen lattialta itkemästä. Se oli lohduton tilanne, sillä hetkellä kaikki tuntui olevan liikaa, jopa ne sukat. Se herätti ja kyseisen episodin jälkeen olen keskittynyt omaan hyvinvointiini. Olen kiinnittänyt huomiota terveelliseen ruokavalioon, kuitenkin sallien itselleni myös herkkuhetkiä. Käyn lenkillä muutaman kerran viikossa ja teen sellaisia asioita, joista nautin. Olen huomannut suuren muutoksen jaksamisessani tämän myötä. Jaksan paremmin myös ne hankalammat tilanteet ja vaiheet.

Väsymys tuntuu silti edelleen ajoittain todella vahvana. En jaksa päivää ilman päiväunia ja jos illalla on työvuoro niin oikein stressaan siitä, että ehdin nukkua pienet unet. Miten ihmeessä tulen jaksamaan kiireisen syksyn? Kouluhommat ei valitettavasti jää odottamaan kouluun vaan seuraa mukana kotiin. Täysiä päiviä päivä toisensa jälkeen. Ei auta stressata etukäteen, toivottavasti kaikki lähtee omalla painollaan rullaamaan hyvin.

Olen ottanut monivitamiinit käyttöön ja kävin muutama kuukausi sitten lääkärissä, kun väsymys oli niin hallitsevaa, että saatoin yhtäkkiä nukahtaa kesken leikin istualteni ja aamuisin oli vaikea nousta sängystä. Oireina mm.väsymystä ja huonovointisuutta. Lääkärissä otettiin kaikki mahdolliset verikokeet, mutta mitään ei löytynyt, onneksi. Epäiltiin kilpirauhasen vajaatoimintaa tai diabetesta. Lääkärin mielestä kaikki voi johtua ihan vain siitä, että kroppa reagoi vasta nyt ensimmäisen vuoden nukkumattomuuteen ja stressiin. Olihan se aikamoinen vuosi kieltämättä.  

Nyt koitan mennä päivä kerrallaan eteenpäin ja vaalin hyvinvointiani.             

Suomi vai ruotsi?

Tulin pari tuntia sitten iltavuorosta ja ehdin juuri sopivasti kotiin sanomaan pojille hyvää yötä. Pojat osaavat jo odottaa sitä eivätkä malta nukahtaa ennen kuin olen käynyt. Suloista, mutta hankalaa sellaisessa tilanteessa jos en ole siihen aikaan kotona. Yläkerta on ollut hiljainen jo hyvän aikaa ja sain juuri lopeteltua illan peruskomboni: iltapala & Emmerdale. Jesse on kaverin kanssa kalassa ja toisaalta on ihana välillä olla yksin. Istun kynttilänvalossa ja fiilistelen. Meillä palaa kynttilät vuoden ympäri, vaikka erityisen ihania ne on syksyllä ja talvella.   

Yritin äsken katsoa syksyn opintoja kasaan, kun kaikki tuntuu olevan ihan levällään. Ei ole helppoa hypätä takaisin kelkkaan kahden vuoden tauon jälkeen, en enää edes tunne ketään koulustani. Syksy alkaa harjoittelulla ja nyt pitäisi löytää sopiva harjoittelupaikka. Kauhistelin tänään taas vaihteeksi poikien päiväkodin alkamista, kun töissä oli tehty jo työvuorot sinne asti - eli kolmen viikon päähän, apua. Olen alkanut epäillä koko hommaa ja varmasti jatkaisin vielä kotiäitinä ellei opinnot pakottaisi palaamaan. Yritin miettiä mistä olen niin kamalan stressaantunut ja tulin tulokseen, että sen täytyy olla päiväkodin kielestä kiinni. Jimi ja Theo aloittavat ruotsinkielisessä päiväkodissa, vaikka ovat suomenkielisiä. Ollaanko ihan hulluja? Itse koin aikoinaan saman ja olen ainoastaan kiitollinen toisesta kielestäni. Jotenkin silti kauhistuttaa ajatus siitä, että he menevät uuteen ympäristöön eivätkä ymmärrä alkuun juuri mitään. Olen lukenut heille päivittäin ruotsinkielisiä kirjoja ja jos pojat joskus katsovat tv:tä niin siellä pyörii Buu-klubben. Poikien vaari puhuu heille ruotsia, mutta riittääkö tämä? Päiväkodissa neuvottiin, että minun pitäisi vaihtaa kieli kokonaan ruotsiksi. Se ei tunnu lainkaan luontevalta enkä ole siihen kesän aikana pystynyt. Oloani ei helpota yhtään jälleen jylläävä äiti-vaihe. Lähden töihin pala kurkussa poikien jäädessä toistamaan "äiti äiti". Isin kanssa touhutessa se yleensä unohtuu, mutta päiväkodissa sitten? Tiedän, että alku on aina totuttelemista ja uuden arjen sujumaan saaminen vie aikaa, mutta silti.

Soitan huomenna varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen ja kysyn kaksikielisyydestä ja kaikesta muusta minua mietityttävästä. Olisiko suomenkielinen päiväkoti ollut sittenkin parempi vaihtoehto? Huh tätä päätöksen tekemisen vaikeutta...
     

Kokemuksia kaksikielisyydestä?