Väsymys ja ajanpuute

Olen miettinyt viikon verran mistä kirjoittaa. Toisaalta haluaisin kirjoittaa toivotuista aiheista, mutta vielä ei ole tullut saumaa ottaa niihin tarvittavaa aikaa, koska aihepostauksiin käytän huomattavasti enemmän aikaa kuin esim. arkisiin kuulumisjuttuihin. Ajanpuute, väsymys ja ärsytys työn iltapainotteisuutta kohtaan tuntuu vaivaavan, mutta siihen liittyy varmasti ulkona vallitseva harmaus ja aikaisin pimenevät illat. Yleensä rakastan syksyä, villasukkia ja kynttilöitä, mutta nyt kaipaisin enemmän valoa ja aurinkoa. Olen jatkuvasti väsynyt, vaikka nukun yleensä 8-9 tuntia yössä heräämättä. 

Tunne ajanpuutteesta johtuu varmasti iltavuoroista, koska olen nyt tullut siihen tulokseen, ettei iltatyö sovi minulle. Olen jo pitkään kriiseillyt iltavuorojen ja perhe-elämän yhdistämisen kanssa, mutta nyt kriiseilen myös omista henkilökohtaisista syistä. Olen energisin heti aamusta ja haluan hoitaa "vaaditut" asiat alta pois, jotta voin sen jälkeen olla rauhassa ja rentoutua loppupäivän. En yhtään tykkää siitä, että koko aamupäivän joutuu odottamaan töihinmenoa. Väistämättä se on takaraivossa, vaikka kuinka yrittäisi nauttia vapaasta aamusta. Ennen töitä teen ruoan valmiiksi ja tilanteen mukaan pesen pyykkiä tai teen muita kotitöitä. Iltavuoron jälkeen nukutetaan pojat, laitetaan pyykit kuivumaan tms. pakollista, jolloin kello lähenee jo kymmentä. Illalle kaipaisin hengähdyshetkeä, mutta tässä nykytilanteessa se tarkoittaa sitä, että se on kaikki pois yöunistani. Eilen olisin halunnut päivittää blogia, mutta priorisoin ja menin nukkumaan. Tuntuu, etten saa mitään aikaan tässä rytmissä. Joku toivoo lottovoittoa, minä kasista neljään -työtä. 

Ehkä se tästä lähtee taas rullaamaan. Kuvissa ihanat supersankarini,  joista saa voimaa jaksaa. 

 Vaikuttaako harmaus teihinkin?     

Kokonaisvaltaisesti hyvä olo

Ensimmäistä kertaa poikien syntymän jälkeen koen voivani hyvin sekä fyysisesti että henkisesti. Keskosuus ja muutenkin täysin uusi elämäntilanne vei voimia. Poikia syötettiin kellon ympäri tasan kolmen tunnin välein ja muu aika meni kuunnellessa monitoreja ja poikien hengitystä. Olin todella väsynyt, mutta vauvakuplassa se ei tuntunut kovin pahalta. Muutaman kuukauden kuluttua (äidinmaidon vähennyttyä ja korvikkeen tullessa kuvioihin) alkoi raastava yöhuutokausi. Tein 2-4 tunnin vaunulenkkejä päivittäin, jotta sain pikkuiset nukkumaan päiväunia. Se teki hyvää kropalle ja raskauskiloille, sillä aika pian olin lähtöpainossani. Väsymys oli jo sitä luokkaa, etten enää edes tajunnut olevani väsynyt. Elin sellaisessa jatkuvassa sumussa. Yöt meni siihen, että käveltiin ympäri asuntoa huutavat vauvat sylissä. Hyvinä öinä nukuttiin 2 tuntia lyhyissä pätkissä. En osannut nukkua päivällä. Olin ajoittain epätoivon partaalla, kun en tiennyt miten auttaa vauvoja. Neuvolasta ohjattiin polille ja siellä vähäteltiin tai sivuutettiin kaikki kokonaan. Se oli ihan kamalaa. Lopulta käytiin yksityisellä ja siellä kehotettiin kokeilemaan soijaa maidon sijaan. Se oli kuin vastaus rukouksiin. Viikon päästä meillä alettiin pikkuhiljaa nukkumaan. Yöunet alkoi lisääntyä, mutta vauvat lähtivät liikkeelle ja päiviin tuli tohinaa. Tämän myötä aloin pyhittää päiväuniajan vain itselleni. Nukuin, kahvittelin tai katsoin jotain sarjaa.

Vuoden tienoilla me hurrattiin ekasta kokonaisesta yöstä. Siitä lähti toipuminen mikä jatkuu edelleen. Voisin sanoa yöhuudoista jääneen traumoja. Herään välillä edelleen, kun kuulen muka itkua. Jos yöllä herätään pari kertaa niin ajattelen heti kauhulla, ettei me nukuta enää ikinä. Tätä ei varmaan voi täysin ymmärtää muut kuin ne, jotka on kokeneet saman. Koliikkimaisen, kamalan itkun mihin ei auta mikään. Meidän tapauksessa huuto johtui maitoallergiasta ja olisi ollut hoidettavissa, mutta ei me osattu sitä ajatella, kun lääkäreiden mielestä siitä ei todellakaan voinut olla kyse.

  
Nyt tilanne on se, että pääsääntöisesti me saadaan nukkua öisin. Rakastan nukkumista! 7-8 tunnin yöunien lisäksi nukun päivittäin puolen tunnin päiväunet enkä oikein jaksa ilman niitä. Viime kuukaudet on olleet rankkoja ennen kaikkea henkisesti. Jatkuva kieltäminen, kiukuttelu, eroahdistus, tottelemattomuus. Tämä kaikki purkautui yhtenä päivänä, jokunen kuukausi sitten. Piti lähteä puistoon, kello oli jo 10.30 ja pojat koetteli hermoja kaikella mahdollisella. Lopulta sukkien hakeminen yläkerrasta tuntui niin ylitsepääsemättömän vaikealta, en kertakaikkiaan vaan jaksanut ja löysin itseni olohuoneen lattialta itkemästä. Se oli lohduton tilanne, sillä hetkellä kaikki tuntui olevan liikaa, jopa ne sukat. Se herätti ja kyseisen episodin jälkeen olen keskittynyt omaan hyvinvointiini. Olen kiinnittänyt huomiota terveelliseen ruokavalioon, kuitenkin sallien itselleni myös herkkuhetkiä. Käyn lenkillä muutaman kerran viikossa ja teen sellaisia asioita, joista nautin. Olen huomannut suuren muutoksen jaksamisessani tämän myötä. Jaksan paremmin myös ne hankalammat tilanteet ja vaiheet.

Väsymys tuntuu silti edelleen ajoittain todella vahvana. En jaksa päivää ilman päiväunia ja jos illalla on työvuoro niin oikein stressaan siitä, että ehdin nukkua pienet unet. Miten ihmeessä tulen jaksamaan kiireisen syksyn? Kouluhommat ei valitettavasti jää odottamaan kouluun vaan seuraa mukana kotiin. Täysiä päiviä päivä toisensa jälkeen. Ei auta stressata etukäteen, toivottavasti kaikki lähtee omalla painollaan rullaamaan hyvin.

Olen ottanut monivitamiinit käyttöön ja kävin muutama kuukausi sitten lääkärissä, kun väsymys oli niin hallitsevaa, että saatoin yhtäkkiä nukahtaa kesken leikin istualteni ja aamuisin oli vaikea nousta sängystä. Oireina mm.väsymystä ja huonovointisuutta. Lääkärissä otettiin kaikki mahdolliset verikokeet, mutta mitään ei löytynyt, onneksi. Epäiltiin kilpirauhasen vajaatoimintaa tai diabetesta. Lääkärin mielestä kaikki voi johtua ihan vain siitä, että kroppa reagoi vasta nyt ensimmäisen vuoden nukkumattomuuteen ja stressiin. Olihan se aikamoinen vuosi kieltämättä.  

Nyt koitan mennä päivä kerrallaan eteenpäin ja vaalin hyvinvointiani.