Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoilu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. elokuuta 2021

Retki luontoon perheen kanssa

Lauantaina vietettiin Suomen luonnonpäivää. Lähdimme sen innoittamina luontopolulle Espoon Glimsinjoelle. Siellä meni kaunis ja helppokulkuinen luontopolku, jonka varrella oli paljon ihmeteltävää. 

Pojat juoksivat edellä, kuten aina. Nautittiin auringosta ja käveltiin voimakkaana virtaavan joen vierellä. Mukana oli tällä kertaa vain vesipullot. Ensi kerralle voisi ottaa myös pienet eväät.

Ihana huomata miten lapset nauttivat luonnosta. Menomatkalla autossa toinen pojista valitti tylsyyttä, mutta se unohtui samantien perille päästyämme. Lapset ovat ihan pienestä pitäen käyneet paljon luonnossa, koska asutaan Espoon keskuspuiston lähellä ja käydään siellä usein.   

Lauantain loppuilta meni leffaillan ja poppareiden merkeissä ja lapset saivat valvoa hieman pidempään kuin normaalisti.

Sunnuntaina tehtiin vielä luonnonpäivään liittyvä mustikkapiirakka. Rento ja mukava viikonloppu!

Kivaa alkanutta viikkoa!  

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Äidin turhautuminen: lapsen ulkovaatteet hetkessä hajalla

Lämmöllä muistelen aikaa, jolloin lasten ulkovaatteet piti vain putsata ja toisinaan ehkä jopa pestä. 

Toista se on nyt. 7-vuotiaat tulivat juuri ulkoa sisään ja taas on yhdet hanskat hajalla, yhden takki repeytynyt ja toisen haalarin puntit rispaantuneet rikki. Nämä olivat siis päivän toiset ulkovaatteet, ensimmäinen satsi on toipumassa aamupäivän ulkoilusta. 

Ymmärrän täysin sen, että lapset on lapsia ja tutkivat, ryömivät ja ties mitä muuta, mutta silti! En ymmärrä miten jokainen vaatekappale voi mennä rikki alle kuukaudessa! Ärsyttää suunnattomasti. Lika on normaalia, mutta ei uusien ulkovaatteiden hankkiminen kuukauden välein.

Meillä on nyt tälle talvelle jo kolmas setti käytössä, koska en myöskään halua, että lapset kulkevat kouluun risaisissa vaatteissa. Ollaan puhuttu asiasta ja muistutettu, että leikin lomassa voisi vähän yrittää miettiä, että kannattaako esim. hiekkamäkeä laskea haalarilla......

Tässä on tietysti positiivista se, miten paljon pojat rakastavat olla ulkona ja jos saavat valita esimerkiksi puhelimen ja ulkoilun väliltä niin he valitsevat ulos lähtemisen. He olisivat ulkona kaiken vapaa-ajan jos saisivat. 

Ulkovaatteilla on kova kulutus ja olen yrittänyt löytää paljon (kestävyydeltään) kehuttuja vaatteita, mutta ainakaan vielä mikään ei ole vakuuttanut. Onneksi kohta siirrytään välikausivaatteisiin, koska ne meiltä löytyy valmiina (se ensimmäinen setti...).

Löytyyhän sieltä kohtalotovereita?

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Potkulauta ja potkupyörä kaksivuotiaalla

Ellen viihtyy hyvin ulkona ja seuraa isoveljien leikkejä, keinuu ja leikkii hiekkalaatikolla. Hän tutkii kiviä, kulkee ympäriinsä ja on kiinnostunut isommista lapsista, erityisesti tytöistä. Meidän taloyhtiön poikavaltaisuus on hieman tasoittunut uusien naapureiden myötä ja Ellen on innoissaan uuden perheen tytöistä. 

Ellen on siinä iässä, että hän yrittää olla yhtä iso kuin muut. Pojat ajavat pyörillä ja potkulaudoilla ja skeittaavat. Ellen yrittää tietysti samaa! Hän sai kaksivuotislahjaksi ihanan potkulaudan, jolla potkuttelee menemään joukon jatkeena. 

Hän on rakastunut poikien vanhaan muumipyörään, mikä on vielä hieman liian iso. Jesse kunnosti pyörää toissapäivänä, mutta päätettiin ottaa tähän väliin käyttöön potkupyörä. 

Pojat ajoivat potkupyörillä innoissaan useamman vuoden jo 2-3-vuotiaasta, joten meillä on siitä hyvät kokemukset. Se kehittää lapsen tasapainoa ja antaa ensituntumaa pyöräilyyn. Meillä pojat oppivat nopeasti polkemaan polkupyörällä potkuttelun jälkeen. 

Potkulauta on Smartrike (XS-lelut) ja kypärä Jupiter -merkkinen (Prisma) 

Ylpeä tyttö! 

Ostettiin Ellenille suloinen Kinderkraftin 14-tuumainen potkupyörä. Suosittelen muuten katsomaan tori.fi jos etsinnässä on esimerkiksi potkupyörä. Perjantaiaamuna päätettiin, että hankitaan potkupyörä ja selattiin hetki torin tarjontaa. Löytyi muutamakin kiva vaihtoehto, mutta päädyttiin uutta vastaavassa kunnossa olevaan Kinderkraftiin ja haettiin se heti iltapäivällä. Todella kätevää! 

Potkupyörää oli tietysti pakko päästä heti kokeilemaan ja alun haparoinnin jälkeen Ellen alkoi ymmärtää miten pyörä pysyy pystyssä. Potkupyörää voi säätää tangosta ja satulasta, joten se on pitkäikäinen. 

Uskon, että potkulaudasta ja potkupyörästä on paljon iloa Ellenille ja ne tulevat olemaan kovassa käytössä. Parasta on nähdä miten ylpeä Ellen on siitä, kun voi ajella poikien mukana! 

Onko teidän lapsilla käytössä 

joku menopeli?   

maanantai 4. toukokuuta 2020

Pidennetyn viikonlopun parhaita asioita

 Kun päällä on kerrankin jotain muuta kuin peruskotivaatteet 

 Lempilenkkireitti

Ellen tärkeän tuolinsa kanssa poikien pihajalkapallo-ottelun yleisössä

Ihana pidennetty viikonloppu on takanapäin. Kolme vapaapäivää koko perheen voimin tuntui hyvältä! Ehdin ottaa aikaa myös itselleni, kävin juoksemassa ja tein pari kotitreeniä. Sen vastapainona tehtiin hyvää grilliruokaa ja syötiin herkkuja.

Ostettiin lapsille vappupallot ja puhallettiin muutama tavallinen ilmapallo pyörimään olohuoneeseen, siinä meidän vappukoristeet ja hyvin riitti tuomaan tunnelmaa. Me "istuttiin iltaa" Jessen kanssa lasten mentyä nukkumaan ja pelattiin Trivial Pursuitia ja kuunneltiin musiikkia.

Olen alkanut laittaa takapihaa kuntoon ja eilen Jesse kävi ostamassa meille aurinkotuolin. Se sopii terassille todella hyvin ja siinä on mukava makoilla. En malta odottaa lämpimiä kesäpäiviä. Pihakukat on seuraava askel ja niiden suhteen minulla on jo suunnitelma. Pihan laittaminen ja erityisesti istutushommat on jotenkin terapeuttista ja rauhoittavaa.


Tänään uusi viikko alkoi useamman yöherätyksen jälkeen väsyneissä merkeissä ja Ellen oli heti aamusta itkuinen. Aamupäivän siivoilin ja keksin samalla aktiviteetteja lapsille. Pesin sohvanpäälliset, joten lapset tekivät sohvatyynyistä linnoja ja leikittiin piilosta samalla kun imuroin. Ellenin itkuista huolimatta oli kiva päivä ja Jesse toi töistä tullessaan prinsessakakun ja pioneja nimipäiväni kunniaksi. Pionikausi on alkanut!  

Kivaa maanantai-iltaa!  

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Valonpilkahduksia korona-arjessa


Jesse vitsaili eilen, että mitä meinaan kirjoittaa blogiin, kun mitään ei oikeastaan ole tapahtunut ja arki on tismalleen samanlaista päivästä toiseen. Ihan totta, mutta kyllähän aiheita aina on. Aika on enemmän kohdallani nyt se hidaste, sillä olen pitkään hoitanut arjen käytännössä yksin. Jessellä on ollut iltahommia, joista hän on yleensä tullut vasta myöhään. 

Tänään Jessen iltahommat loppuu hetkeksi ja huomenna hän tulee töistä tavalliseen aikaan eli neljältä. Tuntuu luksukselta, koska väsähdän itse aina juuri siinä iltapäivän kohdalla ennen kuin virkistyn taas iltaa kohti. On kiva, että hän tulee tasapainottamaan meidän arkea. 

Tämä järjestely on tuntunut tavallista raskaammalta nyt koronan aikana, koska jokainen päivä on oikeasti ihan samanlainen lasten kanssa, ketään ei voi nähdä, minnekään ei voi mennä eikä päivään tule yhtäkään hengähdyshetkeä. Huh, Jessen normaaliin työrytmiin palaaminen on todellinen valonpilkahdus tähän korona-arkeen! 


Ollaan ulkoiltu paljon ja Ellen on oppinut ajamaan nelipyöräisellä potkupyörällä. Hän on niin onnellinen päästessään pyöräilemään samaan tapaan kuin isoveljensä. Puistoreissut hän yleensä potkuttelee. Potkupyörä on onneksi niin kevyt, että hänen väsähtäessään se on helppo napata rattaiden kyytiin. 

Ollaan tehty poikien kanssa eskaritehtäviä ja he yllättävät taidoillaan. Heillä on mm. todella hyvät matemaattiset taidot! Samaa on sanottu esikoulun puolelta. Laitoin eilen Instagramiin kuvan Ellenin ja toisen pojan piirustushetkestä ja sain monta viestiä koskien Ellenin hienoa kynäotetta. Hän on luultavasti katsonut mallia pojilta. Ellen piirtää vasemmalla kädellä. Saa nähdä tuleeko hänestä vasenkätinen, kuten minusta ja toisesta pojasta! 
     
Tsemppiä päivään kaikille!   

maanantai 6. toukokuuta 2019

Koira lapsiperheessä

Meillä on ollut vanhempieni bordercollie Helmi hoidossa viikonlopun. Hyvää harjoitusta tulevaan, koska haluamme meille koiran joskus tulevaisuudessa. (Hoito)koiran myötä täytyy mm. miettiä lenkitykset, muistaa laittaa roskakaappi kunnolla kiinni ja pitää lapsia silmällä tavallista tarkemmin. Omaan koiraan liittyy tietysti paljon muutakin.

Helmi on ihana ja kiltti koira. Se on tottunut lapsiin, mutta ihan mitä tahansa se ei sulata vaan saattaa varoittaa murahtamalla. Pojat (kuten myös Ellen) ovat vauvasta asti saaneet harjoitella koirien kanssa olemista ja niiden käsittelemistä. He tietävät miten silitetään ja miten Helmin kanssa leikitään, mutta välillä voi iskeä kiusaus "testata" esimerkiksi hännästä vetämistä tms. Sen takia ei haluta jättää Helmiä yksin lasten kanssa. Ellen ihmettelee Helmiä aina hetken, mutta antaa sen olla rauhassa.


Helmi kulkee yleensä joko minun tai Jessen perässä meillä, joten se kirjaimellisesti kulkee mukana. Ulkoillaan paljon lasten kanssa, joten koira menee hyvin siinä "sivussa". Tietysti leikkipuistoreissut tehdään erikseen, mutta metsässä, pelloilla ja kävelyllä voidaan käydä kaikki yhdessä. Jesse on erityisesti innostunut juoksemaan Helmin kanssa ja keksii kaikenlaisia leikkejä ja haastetehtäviä sille.

Itse tykkään käydä metsälenkeillä. Olen huomannut, että tulee lähdettyä useammin ulos, kun koiran kanssa on pakko. Iltalenkki tuntuu jo näiden muutaman päivän jälkeen kuuluvan osaksi päivärytmiäni.

Yksi juttu mikä välillä häiritsee on Helmin liikkuminen öisin. En ole tottunut yöllisiin ääniin ja herään yleensä, kun Helmi astelee portaat yläkertaan ja käy tarkistamassa molemmat makuuhuoneet. Se saattaa välillä tulla myös nuolaisemaan kättä. Yleensä se on onneksi rauhassa yöt ja makoilee pesässään, mikä ollaan sille tehty.


Voin hyvin kuvitella koiran osaksi meidän perhettä. Meillä on molemmilla ollut lapsuudessa koira, joten se tuntuu luonnolliselta. Meistä kahdesta Jesse on kuitenkin se innokkaampi ja luulen, että hän tulee ottamaan ohjat käsiinsä, kun koiran hankkimisen aika tulee. Toiveissamme on bordercollie/sen tyylinen rotu, joka sopii lapsiperheeseen ja pitää erilaisista aktiviteeteista. Haluamme, että lapset ovat vanhempia ja meillä on isompi koti ennen koiran hankkimista.
   
Koira lapsiperheessä 
- ajatuksia/kokemuksia?  

maanantai 18. helmikuuta 2019

Viikonlopun kuulumiset


Meillä oli kiva ja rento viikonloppu. Vanhempieni bordercollie Helmi oli meillä hoidossa eikä se meinannut saada hetken rauhaa pojilta. Pojat leikkivät sen kanssa, lähtivät mukaan lenkeille ja halusivat itse antaa ruoan. Erityisesti toinen pojista rakastaa sekä koiria että vauvoja ja hoitaa niitä mielellään.

Lauantaina kävin pitkästä aikaa kampaajalla ja päätin leikata pituudesta ihan kunnolla. Puolet lähti pois ja jäljelle jäi raikas polkka. Ainoa mitä jäin ikävöimään on "tunnusmerkkini" eli korkea nuttura. Olen iloinen, että viimein uskalsin leikata kauan sitä mietittyäni. Samalla vaalennettiin yleisilmettä raidoilla. En muista milloin viimeksi olisin pitänyt hiuksia auki kaksi päivää putkeen, kuten minulla on nyt ollut!

Sunnutaina otettiin kaikki irti upeasta säästä ja tehtiin kahden tunnin lenkki ennen kuin vietiin Helmi takaisin vanhemmilleni. Pojat jaksavat kävellä pitkiä matkoja ja lähtevät innolla aina mukaan. Eilen tosin piti valita reitit sen mukaan mihin pääsi rattaiden kanssa.


Ellen nukkui kolme tuntia raikkaassa ulkoilmassa. Ollaan siirretty Ellen vaunukopasta ratasosaan ja päiväunet ovat pidentyneet entisestään ja heijaamisen tarve on vähentynyt huomattavasti. Hän viihtyy ratasosan kuppimaisessa istuimessa todella hyvin.

Ulkoilun jälkeen huomattiin, että pojat olivat käyneet jossain mistä heidän vaatteisiinsa tarttui ihan järkyttävä haju ja kaikki ulkovaatteet oli pakko laittaa heti pesuun. Aloin illalla googlaamaan fleecevuorellista kurahaalaria, sellainen voisi olla kätevä?  

Tälle viikolle ei ole muuta spesiaalia kuin yhdet vauvatreffit ja torstaina alkava alakerran vessan remontti. Ennen&jälkeen kuvia tulossa!

Ihanaa alkanutta viikkoa! 

tiistai 27. marraskuuta 2018

Luminen aamupäivä


Meillä oli eilen ylimääräinen kotipäivä poikien kanssa, koska toisella pojista alkoi mystinen vatsakipu viikonloppuna. Se paheni sunnuntaina siihen pisteeseen, että hän makasi lattialla kaksinkerroin eikä halunnut liikkua. Soitettiin päivystykseen ja sieltä kehotettiin näytille. Jesse lähti pojan kanssa. Tehtiin tutkimuksia, mutta selvää syytä kivulle ei löytynyt. Mieltä huojensi kuitenkin jo se, ettei mistään vakavasta ollut kyse. Pidettiin eilen lepopäivä, mutta meininki oli kotona sitä tavanomaista: leikkejä ja riehumista veljen kanssa eli kaikki hyvin!

Eilen saatiin nauttia hetkellisestä lumisateesta. Lähdettiin kävelylle ja pojat tekivät kierroksen metsässä. Muutaman pakkasasteen ansiosta maa ei ole mutainen vaan ulkoilu on kaikinpuolin miellyttävää. Ellen nukkuu hyvin raikkaassa ulkoilmassa ja nukkui viikonloppuna taas reilut kuusi tuntia putkeen. Joinain päivinä vaunuja täytyy käydä heijaamassa vähän väliä ja toisinaan taas hän vetäisee monen tunnin unet havahtumatta kertaakaan.    


Lumen ja pakkasten tultua olen kaivanut loputkin omat talvivaatteeni esiin. Suosikkikenkäni talvella ovat mustat lämpimät Michael Korsin UGG-tyyliset töppöset. Ne oli alelöytö parin vuoden takaa ja ahkerasta käytöstä huolimatta kuin uudet edelleen. Kaulahuivina on ollut äidiltäni lainassa oleva ihana kotimaisen Nordic Swan Livingin villahuivi. Supermuhkea, lämmin ja kaunis! Hyviä ulkovaatteita on alkanut arvostaa viimeistään siinä vaiheessa, kun sai lapsia ja alkoi viettää pitkiä aikoja hiekkalaatikon reunalla...

tiistai 5. syyskuuta 2017

Meidän arkivapaa

Pidän Jimin ja Theon kanssa ainakin yhden arkivapaan viikossa. Yleensä se ajoittuu maanantaille tai perjantaille, jolloin poikien pidennetty viikonloppu tuntuu erityisen hyvältä. Arkivapaana Jesse lähtee normaalisti töihin 6.20 ja pojat heräävät 7.30-8.30 välillä. Nyt on tullut se aika, kun he eivät enää tule samantien herättämään, vaan leikkivät huoneessaan keskenään. Useimmiten havahdun, kun he heräävät ja kuuntelen sivukorvalla leikkejä. He herättävät minut noin puolen tunnin itsenäisen leikin jälkeen, kun ovat käyneet vessassa ja pukeutuneet. Hitaat, rauhalliset aamut on ihan parhaita. Jokainen lisäminuutti aamulla tuntuu ihanalta ja olen onnellinen, että Theo ja Jimi viihtyvät keskenään sen pienen hetken aamuisin.

 Viilenneen sään huomaa: kerrospukeutuminen + neuleet ja huivit on kaivettu esiin!

Syödään aamiaista yhdeksän aikaan, jonka jälkeen pojat katsovat lastenohjelmia noin puoli tuntia, kun minä meikkaan ja valmistaudun päivään. Yleensä rutiiniini kuuluu kuunnella musiikkia, juoda kahvia ja meikata samalla. Välillä pojat leikkivät sen ajan ja välillä he haluavat katsoa lastenohjelmia. Fiiliksestä riippuen joko leikitään vielä hetki yhdessä kotona, pojat menevät keskenään huoneeseensa ja minä siivoilen tai lähdetään heti ulos. Käydään puistossa, pyöräillään, mennään skeittiparkkiin potkulautailemaan (postauksen puistokuvat on juurikin skeittiparkista, poikien uusi ihastus ja seuraavan hankinnan pitäisi kuulemma olla omat skeitit..), käydään perhekerhossa tai nähdään kavereita. Päivän "pääohjelman" jälkeen lounastetaan kotona, jonka jälkeen otetaan iisisti hetki. Makoillaan sohvalla kasassa, luetaan kirjoja tai katsotaan joku lastenohjelma yhdessä. Jesse tulee kotiin yleensä neljän aikaan, jolloin lähdetään yhdessä johonkin, kuten kauppaan tai ulos tai Jesse lähtee poikien kanssa puistoon ja minä jään tekemään ruokaa, laitan pyykkejä tai nautin vaan hiljaisuudesta. Parasta vapaapäivissä on kiireettömyys, vapaus päättää päiväohjelmasta ja yhteinen ilta.

Tänään saadaan nauttia yhteisestä vapaaillasta, joten katsotaan mitä keksitään  
- tai vaan ollaan yhdessä, se on pääasia! 

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Sadeasut pastelliväreissä

Yhteistyössä Jollyroom 

Sateella meillä ulkoilee "päron" ja "kyckling", kuten Theo ja Jimi itsensä nimesivät. Saatiin Jollyroomilta ihan mielettömän kauniin väriset pastellisadeasut ja pojille tulee niistä mieleen päärynä ja tipu. Me ostettiin syksyllä Jollyroomilta saman Nordbjorn -merkin tummansiniset sadeasut ja ollaan oltu tyytyväisiä niihin. Ne on nyt käytössä dagiksessa ja helpoimmaksi koen, että kotona on aina omat sadevaatteet. Ulkoilu sadesäällä saattaa muuten jäädä sen takia, ettei kotoa löydy sopivia varusteita niiden unohtuessa dagikseen.

Nordbjorn Solid sadeasut light yellow ja light green 


Nähdessäni sadeasujen uudet värit, olin myyty. En ole aikaisemmin nähnyt pastellisia versioita, nämä piristää kummasti harmaassa säässä. Vihreän ja keltaisen lisäksi valikoimissa on vaaleanpunainen sekä leopardiprintti joko vaaleanpunaisella tai vihreällä pohjalla. Otin koon 110/116cm, koska välillä alle täytyy mahtua enemmän vaatetta ja koko on juuri hyvä. Se ei ole liian iso, koska säätövaraa housujen henkseleissä on niin paljon ja takissa on pitävä resori. Nyt sisävaatteissa on käytössä 104/110 cm eli otin periaatteessa yhtä kokoa isomman, koska pojilla tuntuu olevan taas kasvuspurtti meneillään.  

Viimeinen kuva on lempparini. Se kuvastaa hyvin Jimiä ja Theoa, aina yhdessä vieri vieressä tutkimassa jotain. Heillä on jatkuvasti joku keskustelu menossa ja välissä kuuluu "eikö niin, Theo" "mitä tykkäät, Jimi", johon veli sitten vastaa. He ovat kyllä sellainen kaksikko, että!      


Mitä te tykkäätte 
pastellisista sadeasuista?