Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvola. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. marraskuuta 2022

4-vuotiaan kanssa silmälääkärille

Tänä syksynä ollaan käyty useamman kerran neuvolassa, kun on ollut peruskäyntiä, kontrollia ja neuvolalääkärin tapaamista. 

Ellen osallistui hienosti 4-vuotiskäynnin tehtävien tekemiseen. En muistanut, että tällä käynnillä lapsi menee ilman vanhempaa ensin tekemään erilaisia tehtäviä, mutta yllätyksekseni Ellen lähti innoissaan terveydenhoitajan mukaan. Käynti oli ruotsinkielellä ruotsinkielisestä päivähoidosta johtuen. Käynnillä tuli myös rokote. 

Kehitys ja kasvu on kunnossa ja Ellen voi hyvin. Itselläni on ajoittain huolta hänen atopiasta. Kutiava, kuiva iho valvottaa usein ja Ellen raapii ihon rikki. Parhaiten tuntuu ennakoivasti auttavan Aco Mini Care -voide, mutta mitään hittiä ei olla vielä löydetty.   

Neuvolakorttikotelo - Luklabel 

Neuvolan puolelta kiinnitettiin huomiota Ellenin näköön. Sen vuoksi käytiin kontrollissa jo 3-vuotisneuvolassa, mutta silloin ei vielä nähty tarvetta jatkotoimille.

Tällä kertaa terveydenhoitaja ohjasi meidät eteenpäin silmälääkärille, jonne meillä on aika ensi viikolla. Saa nähdä mitä siellä selviää, mutta uskoisin Ellenin tarvitsevan silmälasit. Hän siristelee ja räpyttelee silmiään paljon jos katsoo esimerkiksi tv:tä.  

Onneksi näihin asioihin saa apua ja pääsee tarpeellisiin tutkimuksiin! xx

perjantai 20. marraskuuta 2020

2,5-vuotiaan kuulumiset

Ellen on nyt 2 vuotta ja 4 kuukautta. Hänen kanssaan on pääsääntöisesti todella ihanaa, vaikka edelleen voin sanoa vauvavuodesta tuttujen vaiheiden olevan osa meidän elämää. 

Koronatilanteen takia meillä on siirtynyt sekä 1,5-vuotis että 2-vuotisneuvolakäynnit. Jesse kävi Ellenin kanssa keväällä neuvolassa sen verran, että Ellen sai vesirokkorokotteen. Katsotaan milloin saadaan aika. Silloin käydään neuvolalääkärillä terveydenhoitajakäynnin lisäksi ja kartoitetaan koko perheen voimavaroja. 


Ellen käyttää vaatekokoa 92cm, mutta olen jo alkanut ostaa 98cm. Hän pukee itse eikä häntä saa auttaa. Minä itse -vaihe on vahvana läsnä. Hän pukee itse kaikki vaatteet ulkovaatteita myöten. Siitä hän on saanut paljon kehuja dagiksessa. Hän on todella omatoiminen ja kärsivällinen. 

Päivärytmiin kuuluu viisi ateriaa, 1,5 tunnin päiväunet, ulkoilua, nukkeleikkejä ja paljon läheisyyttä. 

Ellen nukkuu yleensä 20-08. Hyvinä öinä hän nukkuu koko yön heräämättä ja huonoina häntä täytyy silitellä useamman kerran. Nyt ollaan saatu nauttia hyvästä unijaksosta! 

Se on yksi asioista, mikä menee vaiheittain. Kuukausi sitten Ellen heräsi huutamaan päätöntä huutoa keskellä yötä ja sitä jatkui pari viikkoa joka yö. Hän huusi samaa mitä päivisin eli "ei, ite". Silloin päivisin oli vahvaa uhmaa ja Ellen oli aamusta iltaan huonolla tuulella. Aamut alkoi huudolla. Onneksi siitä on päästy.  

Ellenillä on tosiaan alkanut uhma. Pahin on väistynyt, mutta se oli sitä "klassista": muki on väärän värinen, veli katsoo väärällä tavalla, ulkona paistaa aurinko, nukke on liian kaukana jne. Ellenistä oikein näki, ettei hän itsekään tiennyt mitä halusi. Ellenin uhma on tuntunut pieneltä, kun muistelee poikien uhmaa...

Ellen rakastaa nukkeja ja niiden tilpehöörejä, vaatteita, pukemista, keinumista, temppujen tekemistä ja tanssimista, kynsien lakkaamista, veljien kanssa leikkimistä, kutitusta ja kirjoja. Hän syö mielellään eri ruokia ja veljien tavalla parasta ruokaa on dagiksessa ja mummolassa. Ellen fanittaa Pipsa Possua ja Ryhmä Haun Kajaa. 

^ Vesipohjaiset lasten kynsilakat on ostettu Lindexistä!  

Puheenkehitys on ollut viime aikoina huimaa. Hän käyttää suomea ja ruotsia yhtä paljon ja tietää kenelle mitäkin kieltä puhutaan. Hän ei sekoita kieliä keskenään. Kahden sanan lauseet on kasvaneet useamman sanan lauseiksi, vaikkakin sanajärjestys on usein hassu. Hän osaa hyvin ilmaista itseään ja kertoa mitä haluaa tai ei halua. 

Ellen viihtyy hyvin itsekseen ja puuhailee nukkejen kanssa tai esimerkiksi piirtää. Kynäote on vahva ja hän käyttää aina vasenta kättään. Sakset on uusin innostus. Yllätytään vähän väliä Ellenin uusista taidoista, tämä ikä on monella tavalla ihana! 

Hyvää viikonloppua! <3

perjantai 2. marraskuuta 2018

Kolmikuisen yöhulinat?


Ellenillä oli eilen 3kk- neuvola, jossa hän sai useamman rokotteen. Yöllä hän ei juuri nukkunut vaan itkeskeli, ähisi ja oli todella levoton. Aamuyöstä nousi lämpö ja alkoi yskä. Pojat ovat olleet flunssassa vähän väliä ja nyt se on tarttunut ilmeisesti myös Elleniin. Hän on ollut ihan raukkana tukkoisen nenän ja yskän takia, mutta on onneksi saanut nukuttua pitkät päiväunet ulkona.

Huonot yöt tosin alkoivat jo ennen rokotuksia. Ellen on alkanut huitoa käsillään, möyriä ja potkia. Hän saattaa olla unessa, mutta heiluu siitä huolimatta jatkuvasti. En saa itse nukuttua, kun hän on niin rauhaton. Yöhulinat? En usko, että kapalosta tms. on apua, koska Ellen häiriintyy selvästi jos ei pääse käyttämään käsiään. Haalariinkin tottuminen vei aikaa, mutta sen hän onneksi nykyään hyväksyy eikä se yleensä haittaa päiväunia.

Meidän oli tarkoitus siirtää Ellen pinnasänkyyn, mutta hän saa pysyä vieressäni niin kauan kuin yöt menevät valvoessa rokotusten takia. Viime yönä silittelin ja heijasin tyttöä, kunnes hän viimein nukahti aamuseitsemältä. Onneksi on perjantai ja luvassa pari iisimpää päivää, kun Jessekin on kotona.      

Kivaa viikonloppua!

ps. Onneksi tarkistin poikien saaman synttärikutsun ennen lähtöä, koska dagiskaverin synttärit ei olleet eilen vaan vasta huomenna... t. imetysaivot  

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

2kk -käynti neuvolalääkärillä


Vauva on seitsemän viikkoa vanha ja viime torstaina oli ensimmäisen neuvolalääkärikäynnin aika. Vauvan paino on noussut hienosti, hän on kasvanut hyvin pituutta ja kaikki oli muutenkin kunnossa. Sain mukaani voimavaralomakkeita, mitkä pitää täyttää seuraavalle käynnille. Vauvalle annettiin ensimmäinen rokote ja hän nukkui käynnin jälkeen monta tuntia. Rokote on tähän mennessä aiheuttanut pieniä vatsavaivoja ja iltaitkuja. Olen iloinen jos päästään näin pienillä haittavaikutuksilla.

2kk (1kk) mitat:

paino: 5495g (4520g)
pituus: 58cm (55,7cm)

Kaksikuinen vauvamme hymyilee ja juttelee paljon. Hän syö noin kolmen tunnin välein, mutta nukkuu yöt joko yhdellä syötöllä tai heräämättä. Hän nukahtaa itsekseen, rakastaa olla sylissä ja viihtyy tyytyväisenä myös lattialla lelukaaren kanssa, sitterissä tai unipesässä. Hän katselee leluja ja juttelee niille. Ostin hänelle pehmeän pilven muotoisen lelun Stokken newborn -tuoliin roikkumaan ja siitä on tullut hänen suosikkinsa. Hän seuraa mielellään meidän touhuja eikä välitä, vaikka pojat käyvät vähän väliä häntä silittämässä ja halimassa. Vauva itkee vielä harvoin ja kulkee pääsääntöisesti tyytyväisenä meidän mukana milloin missäkin.



Ensimmäinen "oikea" arkiviikko on takana. Alkuviikko meni totutellessa heräämiseen, koska yleensä me herätään vasta yhdeksän aikaan. Nyt meidän on oltava siihen aikaan jo dagiksessa. Jouduin siis herättämään sekä pojat että vauvan, jotta ehdittiin ajoissa. Pari ensimmäistä päivää tuntui myös siltä kuin olisin jatkuvasti joko menossa dagikseen tai tulossa sieltä. Loppuviikosta uuteen päivärytmiin oli jo tottunut.
    
Pojat ovat olleet iloisia dagiksen alkamisesta ja ovat menneet sinne innoissaan. Viisivuotiaiden ryhmässä he pääsevät ottamaan itse ruokansa ja parasta molempien poikien mielestä on, kun ei tarvitse nukkua. Heillä on vain hetken lepotuokio. Vuoden päästä pojat ovat jo esikoulussa, mutta onneksi siihen on vielä aikaa... 

Kivaa alkavaa viikkoa!  

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Raskausviikko 23 - keskiraskauden neuvolakäynti

Viikko: 23+5

Painonnousu: +8kg

Mieliteot: Lista on pysynyt muuten samana viime viikot, mutta uutena lisäyksenä haaveilen roskaruoasta! Tekisin mitä vaan, että saisin Burger Kingin hampurilaisaterian ja siihen päälle vielä jäätelön. Dippaisin ranskalaisia jäätelöön. Olen taistellut vastaan - mutta ehkä huomenna voisin toteuttaa haaveeni viikonlopun kunniaksi. Syön harvoin "mäkkisafkaa", koska en oikeasti edes tykkää siitä, joten tämä on aika kummallinen mieliteko. 

Muuta: Kävin neuvolassa viikko sitten ja kaikki oli kunnossa. Hemoglobiini oli kylläkin jälleen laskenut ja nyt pitää ottaa rautalisä käyttöön. Verenpaine oli loistava ja painonnousu ok. Tällä käynnillä täytettiin Kelan paperit ja nyt voin hakea äitiyspäivärahaa ja äitiysavustuksen. Juteltiin kuulumisten lisäksi imetyksestä, synnytyksestä ja sain lähetteen toiseen sokerirasitustestiin viime raskaudessa puhjenneen raskausdiabeteksen takia. Ensimmäinen testi tehtiin rv 14 ja kaikki arvot oli raja-arvojen sisällä. Tähän toiseen testiin olisi mentävä rv 25-28 eli ihan pian. Terveydenhoitaja oli vähän huolissaan supistuksista, mitä tulee etenkin töissä. Maanantaina on onneksi taas kontrolli äitiyspolilla ja meille jo tutuksi tullut erikoislääkäri tarkistaa tilanteen.


"Fun fact": Nukun imetystyynyn kanssa, jotta saan mahdollisimman mukavan asennon ja raajojen puutuminen vähenisi. Tyynyn avulla saan mukautettua kropan hyvään asentoon ja pysyn paremmin kyljelläni. Selällään nukkumista suositellaan loppuraskaudesta vältettävän, mutta omalla kohdallani välttelen sitä jo nyt. Minulle tulee todella huono olo ja alkaa heikottaa jos makaan selälläni. Kaksosraskaudessa meinasin joka kerta suunnilleen pyörtyä, kun jouduin olemaan selälläni vauvojen sydänkäyriä otettaessa. Sydän alkoi hakata, tuli kylmä hiki, oksetti ja heikotti. Olen maatessani mieluummin kyljelläni ja vältän samalla inhottavat oireet.  

23. raskausviikko on sujunut kokonaisuudessaan hyvin ajoittaisia supistuksia lukuunottamatta. Koen oloni pääpiirteittäin hyväksi, voin elää tavallista arkea, vatsa on ihana, vauva liikkuu paljon ja mieli on virkeä. Pesin tänään pieniä, suloisia vaatteita valmiiksi lipastoon. En voi uskoa, että saadaan niille käyttäjä reilun kolmen kuukauden päästä!

Ihanaa viikonloppua!    

perjantai 5. tammikuuta 2018

Rv 14 neuvolakäynti

Huomenna starttaa jo 15.raskausviikko ja alkuviikosta kävin ylimääräisellä neuvolakäynnillä. Meillä on todella mukava terveydenhoitaja neuvolassa, joka kuuntelee, kyselee ja suunnittelee tämän raskauden seurantaa viime raskauden komplikaatiot huomioiden. Ensimmäisellä kerralla hän ehdotti ylimääräistä käyntiä tähän väliin, ettei tule niin pitkää taukoa. Kaikki perusjutut oli kunnossa; hemoglobiini normaalin rajoissa, verenpaine hyvä, pissatestit negat ja paino oli pudonnut 1,5kg edellisestä neuvolakäynnistä. Painonputoamisen selittää se, että ensimmäisessä neuvolassa painoin viisi kiloa enemmän kuin normaalisti, joten alkuraskauden turvotus yhdistettynä pahoinvoinnista aiheutuneeseen epäsäännölliseen syö mitä pystyt -tapaan oli tehnyt tehtävänsä. Nyt voin pahoinvoinnin helpotuttua kiinnittää taas huomiota terveelliseen ja säännölliseen syömiseen. Kaksosraskauden aikana sain muistaakseni 18kg, mutta siihen vaikutti neljän kuukauden vuodelepo. Tavoitteeni on elää mahdollisimman terveellisesti stressaamatta raskauskiloista.


Juteltiin neuvolassa mm. tulevista kontrollikäynneistä, voinnistani, raskausdiabeteksesta ja mietteistäni synnytykseen liittyen. Tuntuu kaukaiselta ajatella synnytystä, mutta jos jotain opin viime raskaudesta niin sen, että koskaan ei ole liian aikaista suunnitella, hankkia vauvalle tarpeellisia juttuja, ottaa masukuvia jne. Viimeksi kaikki jäi raskauden osalta kesken ja nyt on niin paljon mitä haluan kokea. Toivon alatiesynnytystä, mutta olen yhtä valmis myös sektioon. Siitä ei puudutteen epäonnistumisesta huolimatta jäänyt traumoja. Tärkeimpänä toivon, että saan vauvan heti syliin. Kuten huomaatte, paljon tuli juteltua ja 45 minuuttia neuvolassa meni nopeasti. Lopussa kuunneltiin vauvan sykettä, mikä pomppasi heti kuuluviin. Hieno, vahva, tasainen sydämensyke (155) <3      

torstai 30. heinäkuuta 2015

2-vuotisneuvola

Eilen sain herätä pikkuprinsessa kainalossani, sillä kummityttöni oli meillä yötä. Pojat ovat haltioissaan serkustaan ja olivat paljon rauhallisempia, kun seurasivat jatkuvasti mitä serkku tekee. Aamupäivän ulkoilun jälkeen lähdettiin viemään kummityttöäni kotiin ja mentiin sieltä suoraan neuvolaan. Onneksi äitini tuli mukaan niin pystyin keskittymään neuvolatädin kanssa jutusteluun.

Juteltiin mm. poikien syömisestä, päivärytmistä, puhumisesta, pottailusta, nukkumisesta, sairasteluista jne. Kaikki perusasiat, kuten aina. Ainoa huolenaiheeni oli/on Jimin yhtäkkiä alkanut ontuminen. Jimi nilkuttaa aivan selvästi, välillä todella pahannäköisesti ja välillä vähän huomaamattomammin. Se alkoi 3-4 päivää sitten eikä neuvolasta osattu sanoa oikein mitään. Saatiin ohjeeksi seurailla vähän aikaa jos onkin vain joku lievä venähdyksen tyyppinen vamma, mutta vien Jimin kaiken varalta lääkäriin huomenna. Ei olla huomattu kaatumista, putoamista tai muutakaan mistä jalka olisi voinut kipeytyä.


vaatteet ja arskat - Lindex / sandaalit - Menta
 
Pojat leikkivät hyväntuulisina koko käynnin ajan ja neuvolatäti "tarkkaili" poikia siinä sivussa. "Sanoja tulee hienosti ja puhe on selvää. Kuuntelevat hyvin ohjeita. Suloisia. Kasvu on tasaista ja pojat sopusuhtaisia". Tutti pitäisi jättää pois kokonaan, pojilla on vielä unitutit käytössä. Kokeillaan allergia-altistukset ainakin ennen kuin otetaan tutit pois. Pojat ovat nyt n. 12kg ja 91cm. Pitkiä ja hoikkia.  Neuvolakäynnistä jäi hyvä mieli. Nyt vielä kun saadaan Jimin jalka kuntoon!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Painokontrolli

Käytiin aamulla neuvolassa painokontrollissa. Aamu alkoi auringonpaisteella ja heräsin virkeänä. Theo huhuili aamumaitoa, jonka jälkeen jatkoi unia vielä hetken. Jimi heräsi 7.30, kun olin jo ehtinyt laittautua ja tein aamiaista. Tein Jimpalle aamupesun ja vaihdoin vaatteet, jonka jälkeen poitsu istui syöttötuolissa ja katsoi touhuiluani keittiössä. Jimi oli erityisen puheliaalla tuulella ja veli heräsikin ilonkiljahduksiin. Vähän yli kahdeksan oltiin jo syömässä aamupuuroa ja valmiina päivään.

Jesse tuli kotiin ja lähdettiin neuvolaan kymmeneksi. Meidät otti vastaan viimekertainen neuvolatäti. Tällä kertaa meni paremmin ja käynnistä jäi hyvä mieli. Pojat olivat hienosti ja saivat paljon kehuja. Jimin käyrä menee ylöspäin, Theon on vielä hieman laskussa. Kuitenkin painoa on tarpeeksi pituuteen nähden. Olo on huojentunut, turhaan taas stressasin ;) Edellisestä neuvolakäynnistä on ateriakoko kasvanut molemmilla ihan hurjasti! Puuroa menee iso lautasellinen aamuin illoin ja lihasosettakin jopa 1,5dl kerralla! Seuraavaksi mennään vauvapolille kontrolliin huhtikuun alussa ja toukokuussa taas neuvolaan painokontrolliin.

Neuvolan jälkeen oli tarkoitus mennä vauvakerhoon, mutta pojat nukkuivat päikkäreitä niin pitkään, ettei ehditty. Jesse tuli kotiin ja leikittiin poikien kanssa, kunnes lähdin kauppaan. Tuntuu, että Theo ja Jimi ovat taas oppineet paljon uutta lyhyen ajan sisällä. Eilen me heiteltiin Jessen kanssa pehmopalloa ja pojat seurasivat tarkasti. Välillä vieritettiin se pikkupelaajille, jotka hienosti osasivat antaa sen takaisin. Pinsettiote on todella hyvä molemmilla, kovasti on yritystä päästä ylös (pöytää vasten, lahjetta pitkin) ja kaikkialle kiivetään: imetystyynyn yli, sitteriin, äidin jalkojen päälle, veljen päälle...

Tällä viikolla jännäillään asuntoasioita. Meidän asunto on laitettu myyntiin ja eilen me jätettiin asuntotarjous yhdestä ihanasta kolmiosta tästä läheltä. Toivon mukaan meidän asunto menee pian kaupaksi ja saadaan haluamamme asunto. Olen mielessäni jo aloittanut sisustamisen enkä malta odottaa isompaan asuntoon pääsemistä! Pitäkää peukkuja! xxxx

torstai 5. joulukuuta 2013

Jimi ja Theo 5 kk

Viime viikolla oltiin 5kk-neuvolassa. Neuvola-aika oli taas klo 8.15, että Jesse pääsee myös mukaan. Aamuherätys oli vaikea. Nousin kuudelta, jotta ehdin saada itseni valmiiksi. Syötettiin ja puettiin pojat seitsemältä. Kumpikaan ei oikeastaan herännyt touhuiluun vaan söivät avaamatta silmiään, aamu-uniset tuhisijat. Ehdittiin neuvolaan hyvin ja vasta siellä pojat alkoi raotella silmiä.

Neuvolassa toimitaan aina saman kaavan mukaan. Moikataan, Jesse riisuu toisen pojan ja otetaan mitat, minä riisun toisen pojan ja otetaan mitat, siinä samalla täti kyselee nukkumisesta, syömisestä, miten on mennyt ja onko kysyttävää. En pysty keskittymään siihen ollenkaan, koska kaikki huomio on pojissa. Hetkeäkään ei ole aikaa vain istua pojat sylissä ja jutella. Välillä tuntuu siltä, että meitä hoputetaan jo ulos.

Pojat saivat 5kk-rokotukset. Jesse piti Theoa ja minä Jimiä. Kumpikin pelästyi ensimmäistä piikkiä ja itkivät toista. Nopeasti rauhoittuivat onneksi sylissä ja aika helpolla päästiin. On se kyl aina yhtä kamalaa, kun pikkuisia pistetään. Suun kautta otettava Rota maistui todella hyvin molemmille.

Pojille tuli jo ekasta Rota-rokotteesta ja 3kk-rokotuksista oireita ja niin tuli myös nyt. Jimille nousi vähän lämpöä (meni päivässä ohi), kummallakin on ollut tavallista enemmän itkuisuutta, vatsakipuja, ruokahaluttomuutta, univaikeuksia ja Jimillä on kova vatsa ja Theolla ihan löysä. Vasta nyt oireet on pikkuhiljaa helpottamassa.  

Voiko oireet tosiaan kestää viikon, tiedättekö? Onko teillä tullut rokotuksista oireita?   


Pojat ovat kasvaneet hyvin, pituutta on jo paljon ja siihen nähden painoa olisi voinut tulla vähän lisää. Pitkiä ja hoikkia ovat. Poikien kehitys vastaa siis korjattua ikää eli 3 kuukautta. Hassua, että pojat ovat samankokoisia kuin heidän 5-kuukautinen serkkutyttönsä!

Jimin mitat:

27.11.2013 (23.10.2013) 
paino: 6570 g (paino: 5670 g) 
pituus: 65 cm (pituus: 59,5cm)
py: 42,3 cm (päänympärys: 41,2 cm)    

Theon mitat: 

27.11.2013 (23.10.2013)
paino: 6430 g (paino: 5650 g)     
pituus: 64,7 cm (pituus: 59,4 cm)      
py: 42,5 cm (päänympärys: 41,2 cm)   






















Theo ja Jimi 5 kk:

♥ kääntyvät masulta selälleen
♥ Theo kääntyy selältä masulleen
♥ työntävät jaloillaan itseään eteenpäin ollessaan selällään lattialla (Jimi löytyi pöydän alta yksi päivä...)
♥ menevät oman akselinsa ympäri lattialla
♥ hymyilevät
♥ juttelevat kovasti
♥ Theo kiljuu ja pitää "eeiieeeiiieeeiiieeeiii" -ääntä, Jimi hymisee "hmm-mm-hmm-mmm"
♥ nauravat ääneen
♥ syövät sormiaan, tutti ei kelpaa ollenkaan
♥ umpparätti on kaveri
♥ kannattelevat päätä
♥ eivät vierasta
♥ kohdistavat katseen äänen suuntaan
♥ seuraavat katseella esim.lelua
♥ tarttuvat (tarraavat kaikkeen mahdolliseen)
♥ viihtyvät lattialla keskenään
♥ ovat huomanneet toisensa ♥
♥ rakastavat kylpemistä ja peilejä
♥ maitoannos 130ml 
♥ syövät päivällä 3 tunnin välein
♥ syövät sosetta lounaaksi, välipalaksi ja päivälliseksi
♥ lihasoseet aloitettu
♥ vaipat kokoa 3
♥ vaatteet kokoa 68-74 
♥ 1 yösyöttö
♥ heräävät aamulla klo 10 
♥ nukahtavat yöunille klo 21-22

JIMI

Jimi hymyilee todella paljon. Jimi on tyytyväinen vauva ja jaksaa odottaa jos ensin on veikan vuoro. Jimi rakastaa peilileluja, koska niistä tuijottaa iloinen kaveri takaisin. Jimi viihtyy hyvin itsekseen ja leikkii leluilla. Parhautta on olla leikkimatolla ja vetää siitä roikkuvia leluja. Leikkimatossa roikkuu myös peili, jolla lienee suuri vaikutus viihtymiseen ;) Jimi syö sormiaan, välillä suuhun eksyy myös veikan sormet ja imeskelee umpparättiä (=harsoa). Jimi rakastaa vaipanvaihtoa, sisävaatteiden pukemista ja riisumista, pusuttelua, kylpemistä ja hymyileviä ihmisiä. Heti herätessään Jimi on yhtä hymyä ja juttelee mobilen leluille, että kuulen hänen heränneen. Jimi juttelee todella paljon, tällä hetkellä juttelu on hyminää "hmm-mm-hmm-mm", ja vastaa hymyyn hymyllä. Jimi ei tykkää bataatista eikä perunasta. Porkkana ja luumu on lemppareita. Jimi inhoaa kypärämyssyä ja vaunuihin joutuminen on kamalaa. Heti helpottaa, kun vaunut lähtee liikkeelle.

Jimi on kultapoika, joka hymyilee, on iloinen, tyytyväinen ja niin mahdottoman rakas ♥

THEO

Theo on ärhäkämpi tapaus kuin veljensä. Theo hymyilee paljon, nauraa, kiljahtelee kovaan ääneen ja sanoo "eeieiieeeiiieeeiiiii". Theo rakastaa keinussa olevaa Nalle Puhia ja voisi jutella tälle ties kuinka pitkään. Theon lempijuttuja on muutkin roikkuvat nallet, niille jutellaan ja nauretaan. Theo haluaa kaiken-heti-nyt eikä jaksa pitkään odottaa. Jos on nälkä niin ruokaa pitää saada heti. Sen takia syötän yleensä ensin Theon ja sitten vasta Jimin jos olen yksin. Jos Theoa väsyttää, kelpaa vain syli. Iltaisin Theo haluaa kovasti sylitellä ja rauhoittua syliin. Theo tykkää melkein kaikista sosemauista, mutta peruna ei mene alas. Sitä päristellään äitin ja isin päälle. Theo kuolaa tosi paljon ja syö antaumuksella sormiaan. Theo kääntyilee sekä masulta selälle että toisinpäin. Selältä masulle kääntyminen on vielä sen verran uusi juttu, että Theo säikähtää aina, kun meneekin ympäri! Theo rakastaa veljensä tavoin vaipanvaihtoa, sisävaatteiden pukemista ja riisumista, kylpemistä, pusuttelua ja lisäksi kypärämyssyä. Myssyllä on hyvä vaikutus; heti sitä puettaessa pikkuherran silmät lupsuu ja yleensä vaunuissa ollaankin jo melkein unessa.

Theo on meidän Nasu, sanoinkuvaamattoman rakas, ihana ja iloinen poika ♥

Viime viikolla pojat alkoivat jutella toisilleen ja hymyilivät ja nauroivat. Ihan kuin olisi ollut kunnon keskustelu käynnissä, mistähän mahtoivat puhua? Se oli todella hellyyttävän näköistä. Sain siitä muutaman sekunnin videopätkän, kunnes muisti loppui kesken.

Uskomatonta, 20.12.2013 pojat ovat jo puolivuotiaita! Ihan kohta!  xxxx

maanantai 28. lokakuuta 2013

4 kk -neuvola

Viime keskiviikkona oli poikien 4 kk -neuvolakäynti. Pojille tuli 4 kk täyteen sunnuntaina. 

Neuvolakäynti alkoi rutiininomaisesti poikien mittauksella. Ehdittiin myös hetki jutella neuvolatädin kanssa ja hän kyseli taas jos perhetyöntekijälle olisi tarvetta. Sanottiin, että ollaan harkittu sitä. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että apu kannattaa ottaa vastaan, etenkin kuultuaan poikien eri päivärytmistä ja nukkumishankaluuksista. Hän laittoi lähetteen menemään ja käski soittaa perhetyöhön, kun siltä tuntuu.

Mittojen oton jälkeen siirryttiin neuvolalääkärin huoneeseen kokonaisvaltaisempaa tutkimusta varten. Lääkäri tutki silmät, korvat, lonkat, varhaisheijasteet yms. Molemmilla on kaikki kunnossa ja kehitys ikätason mukaista. Mittojen suhteen mennään kauniisti +1 käyrällä ja molemmat näyttävät kuulemma todella hyvinvoivilta.

Kerroin vatsavaivoista ja saatiin neuvoksi käyttää Cuplatonia. Olen lukenut ja kuullut siitä sekä hyvää että huonoa eikä ristiriitaisten kommenttien takia vielä oltu sitä kokeiltu. En myöskään uskalla ominpäin kokeilla uusia lääkkeitä, kun en tiedä varmaksi mitkä sopii yhteen minkäkin kanssa. Meillä meinaan käytetään aika montaa eri lääkettä tällä hetkellä. Lääkärin neuvon jälkeen käytiin heti ostamassa Cuplatonia.

Tänään heräsin puhelinsoittoon. Perhetyöntekijä soitti ja kysyi milloin voisi tulla käymään ja kartoittamaan meidän tilanteen. Olin hieman hämmästynyt, koska tarkoituksena oli, että me otetaan yhteyttä, kun siltä tuntuu. No, sovittiin tapaaminen huomiselle ja nyt jännitän sitä kovasti. Katsotaan miten se menee ja mitä sovitaan tulevalle.  

MINIMIEHET 4 KK

♥ kääntyvät masulta selälleen
♥ menevät oman akselinsa ympäri lattialla
♥ heiluttavat itse sitteriä jalkojen kovalla vispauksella
♥ hymyilevät
♥ kannattelevat päätä
♥ kohdistavat katseen äänen suuntaan
♥ seuraavat katseella esim.lelua
♥ juttelevat
♥ tarttuvat (tarraavat kaikkeen mahdolliseen)
♥ 1 yösyöttö  

♥ syövät päivällä 3 tunnin välein
♥ kerta-annos maitoa 130ml 
♥ syövät sosetta lounaaksi; porkkana, bataatti, kesäkurpitsa
♥ aamu- ja iltavelli (riisivelli)
♥ vaipat kokoa 2 ja 3
♥ vaatteet kokoa 56-68

JIMI

23.10.2013    (25.9.2013)    
paino: 5670 g    (paino: 4620g)      
pituus: 59,5cm   (pituus: 55,5 cm)     
päänympärys: 41,2 cm   (päänympärys: 39,5 cm)    



THEO
 
23.10.2013   (25.9.2013)   
paino: 5650 g   (paino: 4620 g)     
pituus: 59,4 cm   (pituus: 56 cm)    
päänympärys: 41,2 cm   (päänympärys: 39,5 cm)


 Nyt vielä kupillinen teetä ja nukuttamisoperaatio alkakoon, hyvää yötä! xxxx

maanantai 30. syyskuuta 2013

3 kk -neuvola

Tästä piti kirjoittaa jo aiemmin, mutta kun tuli ne iltahuudot niin kädet  illat oli täyteen buukattu.(viime yö meni jo ilman huutoitkua, tästä lisää seuraavassa postauksessa, kiitos teille tsempeistä ja vinkeistä, taas kerran ♥)

Käytiin neuvolassa viime keskiviikkona ja saatiin 3 kk-rokotteet.
Kaksi piikkiä reisiin ja yksi suun kautta otettava. Jännitin piikkejä tosi paljon, mutta yllättävän hyvin pojat otti ne vastaan. Itku tuli tottakai, kun pistettiin, mutta molemmat rauhoittuivat nopeasti äidin ja isin sylissä.

Rokotusten lisäksi juteltiin niitä näitä ja neuvolatäti mainitsi taas mahdollisesta kotiavusta. Kovasti meiltä on kyselty jos kotiin tarvittaisiin apua päivisin. Voisin saada kotiapua kaupungin perhetyöntekijältä muutaman tunnin viikossa. Vielä ei olla tartuttu siihen mahdollisuuteen, koska tällä hetkellä mun äiti ja sisko on "käytettävissä" tarvittaessa myös aamu- ja päiväsaikaan, joten tietysti halutaan tänne mieluummin poikien täti ja mummi kuin joku vieras. Tänään just mun äiti ja sisko tuli kylään ja sain hoitoapua. Sisko teki ruokaa täksi ja huomispäiväksi, aika luksusta!

Taas asiaan; pojat ovat kasvaneet hienosti. Kehitys on ikätason mukaista eli korjatun iän reilu 1 kk. 

Listaan tähän muutamia asioita, joita molemmat osaavat tällä hetkellä: 

♥ kääntyä masulta selälleen
♥ hymyillä
♥ kannatella päätä
♥ kohdistaa katseen äänen suuntaan
♥ seurata katseella esim.lelua
♥ "seurustella", testata ääntään 
♥ tarttua (tarraavat kaikkeen mahdolliseen)

JIMI

25.9.2013   (4.9.2013)  
paino: 4620g    (3810 g)  
pituus: 55,5 cm    (53,5 cm)  
päänympärys: 39,5 cm   (38 cm)


THEO
 
25.9.2013   (4.9.2013)   
paino: 4620 g   (3850 g)  
pituus: 56 cm   (53 cm)  
päänympärys: 39,5 cm   (38 cm)   

 xxxx

perjantai 6. syyskuuta 2013

3 kk -neuvolalääkäri

Oltiin keskiviikkona neuvolassa. Pojilla oli 3 kk -neuvolalääkäri. Meen välillä itsekin sekaisin sen suhteen mitä on milloinkin ja mihin ikään verrattuna, kalenteri-ikä vai korjattu ikä (korjattu ikä tarkoittaa lasketun ajan perusteella laskettua ikää ja kalenteri-ikä tarkoittaa vauvan oikeaa syntymäpäivää; näin ollen Jimppa ja Tepi ovat korjatussa iässä vasta pari viikkoa, mutta kalenteri-iässä jo melkein 3 kk).
Keskosilla kasvua ja kehitystä seurataan korjatun iän eli lasketun ajan mukaan. Meillä pojat huitelivat miinuskäyrillä siis ekat pari kuukautta ja vasta nyt ovat päässeet normaalille käyrälle.

Kaikki on tosi hyvin ja lääkäri kehui poikia kovasti :) 

Nallen ja pupun kanssa neuvolaan :)
JIMI

4.9.2013     (23.8.2013)
paino: 3810 g   (3370 g)
pituus: 53,5 cm   (51,3 cm)
päänympärys: 38 cm   (36,8 cm)

Jimi viihtyy uudella leikkimatolla
THEO

4.9.2013    (23.8.2013) 
paino: 3850 g   (3460 g)
pituus: 53 cm   (52,6 cm)
päänympärys: 38 cm   (36,4 cm)

Theo ihmettelee
Mami ja Jimppa (huomatkaa Jimpan ihanat kengät;))

 Jimin viime viikon hengityskatkos ja siitä aiheutunut sairaalareissu johtuu refluksista. 

Molemmilla pojilla todettiin refluksi. Oli hieman hankala koittaa selittää oireita lääkärille, esim.liittyikö hengityskatkokseen kouristelua vai oliko se enemmän vääntelehtimistä. Sattuipa sopivasti (kamala sanoa näin), kun oireita kuvaillessani osastolla Theo sai samantyylisen "kohtauksen", paljon lievempänä tosin. Lääkäri totesi samantien, että selvältä refluksilta näyttää.

Lääkäri oli todella optimistinen ja tyytyväinen, ettei kohtaus selvästikään ole neurologinen ja siihen ei liity mitään rakenteellista vikaa. Molemmilla pojilla nousee maitoa ja mahahappoja kurkkuun. Se on se ongelma. Meillä refluksiin ei liity pulauttelua lainkaan. Nesteitä nousee, mikä aiheuttaa kovaa nieleskelyä, kieriskelyä ja tuskaa. Refluksi"kohtauksen" huomaa nieleskelystä ja hengen haukkomisesta, kuulen kun kohtaus on tuloillaan. Siihen auttaa vauvan nostaminen syliin täysin pystyasentoon ja selän silittely.

Maidon ja happojen nousemista voi ehkäistä korottamalla pinnasängyn päätyä, röyhtäyttämällä kunnolla syönnin jälkeen, pitämällä vauvaa mahdollisimman vähän täydessä vaaka-asennossa ja maidon sakeuttamisella.
Me ollaan otettu kaikki keinot käyttöön ja sairaalareissun jälkeen ei ole tullut yhtään samanlaista kohtausta. Muutaman kerran jompi kumpi on nieleskellyt ja haukkonut henkeä pienesti, mutta se on mennyt sylissä heti ohi.

Oon tosi huojentunut, että vaiva on refluksi eikä siihen liity pulautteluakaan. Pelkäsin jo, että kyse olisi esim.epilepsiasta tai muusta. Itselläni on epilepsia ja se voi periytyä. Refluksi menee kuitenkin ajan kanssa ohi, onneksi. Jos on kokemusta refluksista, milloin se on alkanut ja loppunut?

Jimppa tänä aamuna sitterissä odottamassa syöntivuoroa
Diagnoosin saaminen rauhoitti, mutta pelkään edelleen paljon. Tarkistan vähän väliä, että molemmat hengittää, mietin jatkuvasti missä asennossa poikia voi pitää enkä uskalla mennä jyrkistä alamäistä vaunulenkillä, ettei se aiheuta kohtausta. Kuulostaa ehkä vähän naurettavalta ja ylihysteeriseltä, mutta kotona saatu kohtaus jäi niin voimakkaasti mieleen, etten voi rauhoittua nyt kunnolla.

Refluksia lukuunottamatta täällä voidaan hyvin. Äiti on välillä vähän väsynyt, mutta TGIF (thank god it's Friday) ja edessä on perhekeskeinen viikonloppu ja hoitoapua myös yöllä. 

Ihanaa viikonloppua! xxxx

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Poikien "2 kk neuvola"

Oltiin viime torstaina neuvolassa. Aika oli myöhään iltapäivällä, joten Jessekin pääsi mukaan. Neuvolatäti ihasteli taas poikia ja kutsui heitä "ihmevauvoiksi", kun ovat niin rauhallisia ja ihania. Alkuun kerrottiin miten meillä on mennyt ja sen jälkeen pojista otettiin mitat.

Torstaina pojille tuli ikää tasan kaksi kuukautta <3 ...mihin tää aika on mennyt..?
Hassua ajatella, että laskettu aika on vasta ensi viikolla!

JIMI

15.8.2013    (2.8.2013)
paino: 3110 g  (2650 g)
pituus: 50,5 cm  (48 cm)
päänympärys: 36 cm  (35 cm)

 
 THEO 

15.8.2013   (2.8.2013)
paino: 3100 g  (2660 g)
pituus: 50 cm  (48,5 cm)
päänympärys: 36 cm  35 cm) 

Neuvolakorttiin ei tullut tekstiä tällä kertaa. Molemmat ovat kasvaneet hienosti ja tasaisesti omalla käyrällään. Lopuksi annettiin vielä Rotateq-rokote suun kautta, jonka molemmat nieli ongelmitta. Pojilla alkoi jo olla vähän nälkä ja etenkin Jimi näytti oikein imevän rokotetta siitä "ruiskusta" :D

Pojat saavat edelleen pääsääntöisesti äidinmaitoa joko rinnalta tai pullosta. Premilon-keskoskorviketta annetaan 1-2 krt päivässä jos multa ei tule tarpeeksi maitoa. Onneksi ainakaan vielä ei oo tarvinnut antaa enempää. BMF-ravintolisää menee edelleen, joten pulloa täytyy kuitenkin käyttää, jotta jauheen saa annettua.

Oon miettinyt, että onkohan se vauvalle hankalaa, kun syöttötapaa vaihdellaan jatkuvasti?  
Pojista ei mielestäni ainakaan sellaista huomaa, koska syövät yhtä hyvin molemmin tavoin. Mitä mieltä te ootte? 

Jälkitarkastus oli tiistaina. Kaikki oli hyvin ja oon palautunut kuulemma tosi hienosti. En ole vieläkään "omissa mitoissani", mutta näytän paremmalta kuin mitä saatoin toivoakaan! Raskauskiloja tuli kaiken kaikkiaan n.16 kg ja niistä on lähtenyt jo 14 kg!! En oo tehnyt mitään asian eteen, joten vaa'an lukeman nähdessäni olin tosi iloisesti yllättynyt;  kilot on pudonneet kuin itsestään!


Oltiin tänään ekalla vaunulenkillä! Siitä lisää myöhemmin:)
Lopuksi vielä tähän hetkeen; oon paranemaan päin! Jäljellä on enää ajoittainen päänsärky, mutta tänään oon ottanut särkylääkettä ainoastaan aamulla. Haluan syödä mahd. vähän lääkkeitä, kun imetän, joten otan särkylääkettä vaan pahimpaan kipuun. Toivottavasti tää sairastelurumba oli nyt tässä. En jaksa enää yhtään enempää. Haluan kyetä hoitamaan vauvojani <3

Kiitos edellisten postausten kommenteista, ootte ihania! Pahoittelut, että vastaaminen on taas viivästynyt, vastaan mahd.pian! xxxx

perjantai 16. elokuuta 2013

Kipeänä, taas

Olo on ihan järkyttävä! Aikalailla samanlaiset oireet ku kohtutulehduksessa pari viikkoa sitten (kaikki paitsi vuoto). Antibiootit loppui maanantaina ja olo huononi kertaheitolla torstaiaamuna. Heräsin kovaan kolotukseen ja totaaliväsymykseen. Päivän aikana helpotti, mutta eilen illalla paheni taas ja viime yö oli helvetillinen...

^ Jimppa menossa neuvolaan 

Pojat sai (just sopivasti) eilen neuvolassa Rotateq-rokotteen ja nyt täällä on kolme kärsivää! Pojille on tullut masuvaivoja ja he on itkuisia, mikä on heille harvinaista :( Lisäksi Jimppa on alkanut pulauttelemaan, rokotteen saamisen jälkeen. Toivottavasti oireet menee ohi pian!

Viime yönä oltiin hereillä Jessen kanssa melkein koko yö. Välillä saatiin pieniä pätkiä unta, kun pojat rauhottui syliin. Klo. 4-6 oli pojat mun vieressä ja Jesse koitti nukkua sohvalla. Pojat nukkui yllättävän hyvin mun viekussa. Jessellä ei varmaan ollu kauhean kiva työpäivä tänään... 


^ Tepi auttaa äitiä :)

Mun ihana äiti tuli onneksi aamuseiskalta meille ja hoiti poikia koko päivän. Mä vaan nukuin ja nukuin. Äiti oli myös siivonnut keittiön, pedannut sängyn, teki ruokaa ja toi mulle mitä tarvitsin. En tiiä miten olisin selvinnyt ilman äitiä <3, kun ei ollu voimia edes nostella poikia. 

En yhtään tiiä mikä vaivaa..? En halua joutua menemään taas sairaalaan kuulemaan vähättelyä ja kehotuksia mennä terveysasemalle. En todellakaan jaksa vakuutella sinne, että olo on oikeasti järkky enkä kykene huolehtimaan vauvoistani. Maanantaina on kyl mentävä jos oon edelleen kipeä. Kunpa tää menisi ohi särkylääkkeillä ja levolla viikonlopun aikana! 

Neuvolakuulumisia koitan jaksaa kirjoitella viikonlopun aikana. 
Kivaa viikonloppua! :) xxxx

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Maman kotilook

Tällaista tänään. Kotona on ihana hengailla lötkövaatteissa ja etenkin nyt, kun pelkkä toppi riittää jatkuvan kuumuuden tunteen takia! :D

Käyn tänään neuvolassa pistättämässä Proluton-hormonipiikin (vahvistaa kohdunsuuta muistaakseni), kuten teen nyt joka maanantai. Xxxx



lauantai 12. tammikuuta 2013

Raskaana 9+4

Mooi pitkästä aikaa!

Täällä yksi onnellinen odottaja. Reilu puoli vuotta siihen taas meni, että oon raskaana. Aika tuntui tosi pitkältä ja jokaiset kuukautiset harmitti. Pohdittiin miehen kanssa jo, että mitä jos ei ikinä onnistuta.

Joulukuun 14.päivä tein positiivisen raskaustestin enkä meinannut uskoa sitä todeksi. Olin tehnyt jo viikkoa aiemmin, mutta silloin näytti negaa. Menkkoja ei kuitenkaan tullut ja positiivinen näkyi vasta, kun menkat oli kaksi viikkoa myöhässä. Hassua. Positiivinen tulos tuntui samaan aikaan ihanalta ja tosi pelottavalta. Taas se alkaa; loputon oireiden tarkkailu, paniikki ja järjetön pelko.
Soitin samantien neuvolaan ja kysyin oonko varmasti raskaana :-D
Sain neuvola-ajan parin viikon päähän, 8.viikolle.

Kerrottiin melkein heti molempien perheille. Oon yllättynyt siitä, miten hyvin oon jaksanut elää päivän kerrallaan. Välillä havahdun, kun miehen kanssa lasketaan viikkoja ja yhtäkkiä ollaankin "jo" 9.viikolla. Aiemmissa raskauksissa oon ollut paljon kärsimättömämpi.

Tuntuu hienolta olla jo näinkin pitkällä. Näille viikoille ei olla aiemmin päästykään. Neuvolassa sanottiin samaa: hyvä merkki, että nyt ollaan pidemmällä kuin aikaisemmin. Neuvolassa myös sanottiin, että keskenmenot oli varmaan vaan tosi huonoa tuuria eikä tarkoita, että mikään olisi minussa/meissä vialla. Se oli huojentavaa kuulla.

Ensimmäinen ultra on kahden ja puolen viikon päästä, kun viikkoja on tasan 12. Siihen asti pitää jännittää, että onko masussa oikeasti elämää ja kasvetaanko siellä oikeassa paikassa yms.

On kyllä onnellinen olo, kaikesta pelosta huolimatta :-) xxxx