Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

En jaksa enää - unikoulun aika

Aloitimme unikoulun viikonloppuna. Minulla tuli nimittäin seinä vastaan yöimetyksen, huonon nukkuma-asennon, jatkuvien heräämisten ja jäätävän univelan kanssa. Yösyöttöjen määrä vain kasvoi ja heräilystä tuli Ellenille tapa.

Otettiin Ellen meidän väliin nukkumaan aina jossain vaiheessa yötä ja hän nukahti rinnalle. Tehtiin oikeastaan kaikki ne "klassiset virheet". Silti koen, että ainakin siihen puolen vuoden ikään asti kyseinen järjestely oli meille paras ja tekisin saman uudelleen.

Vauvan kanssa oli ihana nukkua, aina siihen asti kunnes aloin itse heräillä noin tunnin välein Ellenin pyörimiseen ja istumaan nousuihin jne., Puolen vuoden iässä mietittiin unikoulua, mutta sitten tuli hampaat, flunssaa, uudet taidot häiritsivät yöunia jne jne.

Unikoululle ei ole oikeaa hetkeä, sitä ei tule, se on vaan tehtävä. 

En jaksa enää heräillä Ellenin pyörimiseen, pelätä hänen putoamistaan, nukkua sängyn laidalla koko sängyn valtaavan vauvan takia ja kärsiä niska-hartiakivuista huonojen imetysasentojen takia.


Ollaan luettu paljon eri unikoulumenetelmistä (mm. MLL:n sivuilta), juteltu asiasta neuvolassa ja sisäistetty "unikoulun aakkoset". Meidän tavoitteena on opettaa Ellenille uusi tapa nukkua niin, että hän nukahtaa illalla itsekseen ja pääsee itse takaisin uneen myös yöllä herätessään.

Aloitimme muuttamalla radikaalisti nukkumaanmenorutiineja. Ennen syötin Ellenin makuuhuoneessa ja siirsin sänkyyn joko täysin tai lähes nukkuvana. Jos hän ei nukahtanut, niin häntä oli pidettävä kädestä kiinni siihen asti, että nukahti. Nykyään syötän Ellenin alakerrassa, pesemme hänen hampaansa kylpyhuoneessa, sanomme hyvät yöt ja viemme hänet sänkyyn. Tällä hetkellä Jesse hoitaa nukkumaan laittamisen ja yöt.

Tärkeimpänä unikoulun onnistumisen kannalta koen: 
- johdonmukaisuus
- kärsivällisyys
- säännöllinen päivärytmi
- selvä työnjako & pelisäännöt vanhempien välillä  

Me tassuttelemme eli rauhoitamme vauvan laittamalla käden hänen selälleen. Olemme kokeneet sen sopivimmaksi Ellenin kanssa. Jesse laskee Ellenin sänkyyn ja antaa unipupun kainaloon. Jesse istuu vähän matkan päässä meidän sängyllä, muttei anna minkäänlaista huomiota Ellenille. Tämä osa kuuluu yleensä tuolimenetelmään perustuvaan unikouluun, mutta ollaan sovellettu näistä kahdesta menetelmästä meille sopivin versio. Tassuttelemme ja Jesse siirtyy päivä päivältä kauemmaksi Ellenin sängystä, kunnes on oven ulkopuolella ja Ellen on toivottavasti oppinut nukahtamaan ilman vanhemman läsnäoloa.

Jos Ellen nousee, Jesse käy hetken päästä rauhallisesti laskemassa hänet takaisin makuulleen ja palaa paikalleen. Jos Ellen nousee yhä uudelleen pystyyn ja itkee, Jesse laskee hänet makuulleen ja pitää kättään hänen selällään. Jos se ei auta vaan Ellen jatkaa itkua, silitetään rytmikkäin liikkein selästä. Jos itku yltyy eikä Ellen rauhoitu silityksiin, häntä pidetään sylissä rauhoittumiseen saakka.

Ei heijata, hyssytellä eikä anneta nukahtaa syliin. Rauhoittumisen jälkeen takaisin sänkyyn ja käsi hetken selän päällä. Ideana on, että aina rauhoittumisen yhteydessä palataan "kevyempään" rauhoittelumenetelmään.

1. käsi vauvan selän päällä
2. selästä silittäminen
3. syli

1. yö 

Nukahtamisen kesto: 30min
Sylissä kerran, silittelykertoja kaksi, käsi selän päällä noin puolet nukahtamisajasta. Nukkui 21-03, itkeskeli 03-06, jolloin pelkkä käsi riitti rauhoittamaan takaisin uneen, nukkui 06-07.    

2. yö 

Nukahtamisen kesto: 20min
Silittelykertoja yksi, käsi selän päällä jonkin aikaa. Nukkui 21-07 muutamalla itkeskelyllä, jolloin riitti käsi selän päällä.

3. yö 

Nukahtamisen kesto: 15min
Käsi selän päällä jonkin aikaa. Nukkui 21-07, heräsi yöllä muutaman kerran itkemään, käsi rauhoitti ja jatkoi heti unia.

Whisbear -huminanalle on saatu, siitä tulossa enemmän juttua!  

Nukun tällä hetkellä lastenhuoneen lattialla patjalla. Ensimmäisen yön olin alakerran sohvalla, mutta siirryin lastenhuoneeseen, koska pojat saattavat toisinaan herätä Ellenin itkuun ja koen helpommaksi lähellä olemisen. Jesse nukkuu onneksi hyvin ja nukahtaa aina samantien kun on saanut Ellenin rauhoitettua. Itse huomaan stressaavani Ellenin heräilyjä ja koko tilannetta ja olen hereillä edelleen ison osan yöstä. Kunhan Ellen alkaa nukkua kunnon yöunia niin voin alkaa keskittyä enemmän omaan nukkumiseeni.

Unikoulu on sujunut paljon paremmin kuin ajateltiin. Ellenin itku on ollut lyhytkestoista eivätkä pojat ole toistaiseksi häiriintyneet siitä. Jesse on jaksanut hienosti olla johdonmukainen ja kärsivällinen.

Unikoulussa jännittää seuraava askel, kun palaan makuuhuoneeseen nukkumaan ja Ellen "haistaa maidon". Voi olla, että silloin otetaan muutama askel taaksepäin ja heräillään taas vähän tiheämmin. Olen kuitenkin iloinen ja huojentunut,  kun nyt tehdään jotain konkreettista sen eteen, että koko perhe saisi taas nukkua kokonaisia öitä.

Oletteko te pitäneet unikoulua? Kauanko kesti, 
että yöt rauhoittui?

lauantai 25. toukokuuta 2019

Vauvan ensimmäinen korvatulehdus

Nyt on koettu ensimmäinen korvatulehdus Ellenin kanssa. 

Panin merkille jo muutama viikko sitten, miten Ellen vähän väliä haroi korviaan. Hän oli kuitenkin terve ja iloinen oma itsensä, joten laitoin sen puhkeavien yläetuhampaiden piikkiin. 

Muutaman viime päivän aikana hän on muuttunut itkuiseksi, nukkunut huonosti päiväunia ja heräillyt öisin pahimmillaan puolen tunnin välein itkien istumaan. Hän alkoi haroa korviaan yhä enemmän ja hänestä huomasi, että jokin vaivasi. Yleensä Ellen on todella tyytyväinen eikä juuri itke, joten ero normaaliin oli huomattava.  


Menin eilen lasten kanssa terveysasemalle, jossa Ellenillä todettiin olevan ärhäkkä korvatulehdus molemmissa korvissa. Se voi olla jälkitauti reilu kuukausi sitten sairastetusta flunssasta. Olen huojentunut, että syy itkulle ja levottomille öille selvisi, koska on rankkaa katsoa vierestä pienen kärsimystä. 

Aloitettiin antibioottihoito eikä tästä toivottavasti tule samanlaista tulehduskierrettä kuin mikä pojilla oli. Pojilla oli korvatulehdus lähes kroonisena yhdessä vaiheessa ja molemmilla on ollut kahdet putket. Heillä korvatulehduskierre loppui toisten putkien ja iän myötä. 

Milloin teillä sairastettiin ensimmäinen korvatulehdus, 
tuliko siitä kierre?

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Positiivinen imetyskokemus

Imetystaivalta on takana yhdeksän kuukautta. Ensimmäiset 5,5 kuukautta täysimetin, jonka jälkeen Ellen alkoi maistella kiinteitä imetyksen ohella. Imetys jatkuu edelleen Ellenin tahtiin.

Keskusteltiin imetyksestä paljon raskausajan neuvolakäynneillä. En kuitenkaan stressannut tai jännittänyt asiaa, koska siitä keskustelemisen ja faktatiedon hankkimisen lisäksi imettämiseen ei oikein voi valmistautua mitenkään muuten. Luin mm. Imetyksen tuki ry sekä neuvolan suositteleman Naistalo -sivustot läpi.

Sain Ellenin heti rinnalle, jossa hän oli pitkään. En huomannut hänen selvästi syövän, mutta yllätys oli suuri, kun myöhemmin yöllä vaipassa olikin jo jotain. Vastasyntynyt ei syö kuin joitain tippoja alkuun. Jännitin eniten Ellenin verensokereita raskausdiabeteksen takia, mutta ne pysyivät onneksi hyvinä kokoajan.

Oikean imuotteen kanssa oli alkuun hakemista, koska vauva tuntui niin kovin pieneltä rintaan suhteutettuna. Pyysin kätilöä tarkistamaan imuotteen joka kerta, kun joku tuli käymään huoneessa. Sain ohjeistusta kädestä pitäen ja vauvaa neuvottiin pitämään mahdollisimman paljon ihokontaktissa ja lähellä rintaa.

Minulle tarjottiin rintakumia avuksi alkuun pääsemisessä, mutten halunnut sitä. Yritin säätää sen kanssa kaksosten vauva-aikana, mutta se vain vaikeutti kaikkea. Lopulta imuote löytyi nopeasti ja kotiutuessamme sairaalasta tunsin oloni imettäjänä itsevarmaksi.

Syötin alusta alkaen vauvantahtisesti ja löydettiin oma rytmimme. Ellen on ollut helppo vauva, joka on syönyt kerrallaan noin vartin eikä ole koskaan pitänyt rintaa tuttinaan tms. En ole kokenut jämähtäneeni sohvalle syöttämään eivätkä ensimmäiset kuukaudet pyörineet lainkaan niin paljon imettämisen ympärillä kuin olin olettanut.


Ellen söi ensimmäiset kuukaudet päivisin noin kolmen tunnin välein ja öisin 0-2 kertaa. Hänelle tuli tiheän imun kausia, jolloin muutaman päivän ajan syötiin useammin kuin mihin oli totuttu. Olen onnekas siinä suhteessa, että imetys on sujunut niin ongelmitta enkä ole saanut yhtäkään rintatulehdusta. Ei ole ollut rikkinäisiä rinnanpäitä tai muitakaan "klassisia" ongelmia. Toisinaan mietin saako vauva varmasti tarpeeksi maitoa, mutta hänen tasainen kasvunsa vahvisti asian.

Kokeiltiin pumpattua maitoa tuttipullosta Ellenin ollessa neljän kuukauden ikäinen. Hän joi pullosta hienosti aina seitsenkuiseksi, jolloin iski kieltäytymisvaihe. Kokeillaan aina välillä uudelleen ja se onnistuu vaihtelevalla menestyksellä. Olemme antaneet Ellenille pumpattua maitoa noin kerran viikossa jos olen ollut jossain.

Jesse on välillä harmitellut sitä, ettei voi syöttää Elleniä yhtä paljon kuin minä. Olen toisinaan pumpannut maitoa vain, jotta hekin saavat sen oman hetkensä. Aika hellyyttävää miten he tuijottelevat toisiaan Ellenin juodessa pullosta.

Voisin sanoa olevani imetyksen ensikertalainen, koska siitä ei koskaan tullut sujuvaa kaksosten kanssa ja lopulta keskityin maidon pumppaamiseen heidän kohdallaan. Olen kokenut sekä korvikepullovauvat että rintavauvan. Kummassakin on puolensa jos niin voi sanoa. Kaksosten kanssa olin oikeastaan helpottunut tehdessäni päätöksen siirtyä kokonaan pulloruokintaan. Se tuntui ainoalta oikealta, meille sopivalta vaihtoehdolta siinä tilanteessa. Jäin kuitenkin kaipaamaan onnistunutta imetyskokemusta, joten olen onnellinen, että sain sellaisen nyt.

Imettäminen on kohdallani ollut helppo tapa syöttää vauva, maito on aina mukana ja oikean lämpöistä. Ei tarvitse pestä (niin usein) pulloja ja ostaa korviketta, kokeilla eri korvikkeita ja etsiä sitä parhaiten sopivaa. Toisaalta imetys sitoo ja ruokavaliota, kahvinjuontia sekä lääkkeitä täytyy miettiä tarkemmin.

Imettäminen on ollut ihanaa. Olen onnellinen, että se on onnistunut niin hyvin. Ihania hetkiä Ellenin kanssa! Aion imettää ainakin vuoden ikään asti ellei Ellen itse halua lopettaa sitä ennen. Imetän edelleen öisin kerran tai kaksi. Yöimetys on tarkoitus lopettaa ihan lähiaikoina.

Miten te olette lopettaneet imetyksen? 

Vähentäneet kertoja pikkuhiljaa vai kerrasta poikki?    

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Vaatteet kiertoon kirpparilla + kuvia viikonlopulta


Viikonloppuna starttasi kirppariprojekti, kun raahasin monta kestokassillista vaatteita ja sisustusjuttuja Espoon Nella&Nuttuun. Teen itse sieltä parhaat löydöt, tavara liikkuu hyvin ja myös merkkivaatteet saavat helposti uuden omistajan. Laitoin kaiken esille ja jo ensimmäisen tunnin aikana oli myyntiä tullut kivasti. Vien lisää vaatteita päivittäin, joten kannattaa käydä katsomassa jos kiinnostaa!

Nella&Nutussa on tällä hetkellä paljon myyjiä, ihania vaatteita ja osan huhtikuusta (18.4. asti) myös naisten vaatteita ja sisustusjuttuja. Olen itsekin tehnyt hyviä löytöjä!

Espoon Nella&Nutussa on siis torstai-iltaan 11.4. asti Ellenin 62-74cm, poikien 104-116cm sekä omia S-L vaatteita, paikka 82! 


Kirppisprojektin lisäksi ulkoiltiin lasten kanssa monta tuntia upean sään inspiroimana ja vietettiin aikaa vanhemmillani. Lauantaina Jesse oli viettämässä iltaa ystäviensä kanssa ja sain naapurista ystävän viinilasilliselle. Höpöteltiin, tehtiin muutama vaalikone ja naurettiin sitä miten lauantait on muuttuneet.

Nykyään on koti-iltoja, puhutaan politiikasta ja laitetaan vielä viimeinen pyykkikoneellinen kuivumaan puolen yön aikaan. Ja se on just hyvä näin! Bonuksena oli tietysti viinilasillinen ja vähän herkkuja!

Kivaa uutta viikkoa! 

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Yö sairaalassa vauvan hengitysvaikeuksien takia

Meidän viikonloppu sai ikävän alun, kun jouduin viemään Ellenin päivystykseen. 

Hän sairastui flunssaan keskiviikkona, mutta perjantai-iltana hänen vointinsa huononi parissa tunnissa silminnähden. Hän käytti hengittämiseen apulihaksia eikä oikein jaksanut ottaa kontaktia.

Lähdin myöhään illalla sairaalaan, jossa päästiin heti ottamaan avaavaa lääkettä. Happisaturaatio oli lisähapen tarpeen rajoilla. Ellen sai useamman annoksen avaavaa lääkettä lyhyen ajan sisällä ja hänelle alkoi taas maistua maito. Hän otti myös kontaktia, hymyili ja oli enemmän oma itsensä. Makoiltiin aamukahteen päivystyshuoneessa, kunnes tuli päätös sairaalaan jäämisestä.

Ellenin vaste lääkkeeseen oli onneksi kokoajan hyvä, kuulemma jopa ihmeellisen hyvä. Parempi oli kuitenkin jäädä vielä sairaalaan, koska hän ei missään nimessä ollut normaalivointinen ja tarvitsi vielä säännöllisesti lääkettä.

Saatiin oma huone päivystyksen sivusta, jonne mentiin nukkumaan. Hoitaja kävi huoneessa parin tunnin välein tarkistamassa voinnin ja antamassa lääkettä. Ellen torkkui lääkevälit, mutta minä lähinnä tuijotin saturaatiomittaria ja silitin Elleniä.


Aamulla lääkäri tuli tutkimaan Ellenin ja totesi voinnin olevan paljon parempi. Lääkkeen todettiin auttavan niin hyvin, että saatiin lupa lähteä kotiin. Jesse kävi apteekissa hakemassa Ellenille tarvittavat lääkkeet, joita annettiin kolmen tunnin välein. Nyt väli on jo pidentynyt, flunssa helpottanut ja Ellen on oma itsensä.

Pelästyin aika tavalla, vaikka meillä on paljon kokemusta vastaavasta poikien vauva-ajalta. Ollaan tottuneita Ventolinen ja babyhalerin käyttäjiä ja tunnistetaan hälyttävät oireet, mutta siitä huolimatta koin turvattomuutta ja ahdistusta Ellenin puolesta.

Onneksi selvittiin näin vähällä ja Ellen on toipunut hienosti. Mietin silloin yöllä sairaalassa sitä miten hienosti asiat on Suomessa ja miten hyvää hoitoa täällä saa! #kiitollinen

maanantai 11. helmikuuta 2019

Flunssainen vauva

Ellen on ollut aaltoilevassa flunssassa jo pari viikkoa. Välissä hän oli terve, mutta tukkoisuus, yskä ja rohiseva hengitys teki paluun viikonloppuna.

Käytiin tänään lääkärissä ja kaikki on onneksi hyvin. Keuhkot kuulostivat puhtailta eikä ole kuumetta tai korvatulehdusta. Nyt voin huokaista helpotuksesta ja hoitaa häntä rauhallisin mielin kotona.

Flunssaoireita on helpottanut höyryhengitys, keittosuolasuihke (Physiomer, paras!), pilkottu sipuli sängyn alla, kohotettu sängynpääty ja tarvittaessa särkylääke.


Ellen on nukkunut flunssasta huolimatta hienosti omassa sängyssään ja on syönyt öisin vain kerran. Päivisin olen imettänyt paljon ja syöttänyt sitä mikä maistuu. Ellen syö vähän vähemmän lämmintä ruokaa kuin normaalisti, mutta onneksi puuro ja kylmät hedelmäsoseet ja hedelmät maistuvat.

Eilen Ellen nukkui poikkeuksellisesti päiväunet meidän sängyssä, koska yski niin paljon, ettei rauhoittunut muuten kuin kainaloon. Jesse nukkui hänen kanssaan puolitoista tuntia ja molemmat heräsivät pirteinä.

Toivottavasti tämä menee pian ohi eikä tartu poikiin. Kivaa viikkoa teille! 

maanantai 14. tammikuuta 2019

5 KUUKAUTTA



Ellen täyttää pian jo puoli vuotta, mutta tässä olisi vielä perinteinen kuukausipostaus viisikuisesta neidistä. 

Ellen on ihana, iloinen ja tyytyväinen. Tuntuu, että hän on kasvanut kuluneen kuukauden aikana ihan hurjasti. Vaatekoko bodyissa on jo 68/74cm, mutta joistain housuista menee vielä 62cm.

Kehityksessä on tapahtunut paljon. Ellen liikkuu akselinsa ympäri, kääntyilee sujuvasti puolelta toiselle, peruuttaa, menee konttausasentoon ja nytkyttää eteenpäin. Hän hilaa itseään maassa eteenpäin jos näkee edessään jotain kiinnostavaa, esim. isoveljien leluja. Hän tarttuu kaikkeen, vie suuhun ja vaihtelee lelua kädestä toiseen sujuvasti. Hän tarkkailee, tutkii ja kokeilee.

Ellen pyrkii istuma-asentoon kokoajan ja rakastaa seistä tuettuna. Saatiin neuvolasta lupa syöttötuolissa istumiselle. Ellen on nyt istunut lyhyitä hetkiä syöttiksessä ja nauttii saadessaan istua meidän kanssa. Tuemme häntä kuitenkin vielä tyynyllä.


Täysimetin Elleniä 5 kuukautta ja 2 viikkoa, mutta nyt hän on siirtynyt osittaisimetykselle, koska olemme aloittaneet kiinteiden maistelun. Hän aloitti porkkanalla ja on kuin vanha tekijä. Kaikki maistuu, hän rakastaa lusikkaa ja ymmärtää koko ruokailun idean.

Tähän mennessä olemme maistelleet porkkanaa, perunaa, maissia ja parsakaalia. Hän on lisäksi saanut sormiruokana porkkanaa, omenaa, kurkkua ja maissinaksuja. Syömisen päätteeksi hän ottaa huikan vettä nokkamukista. Ruokailu sujuu kaikinpuolin hyvin ja nyt koen olleen oikea aika aloittaa kiinteät Ellenin kanssa.

Päiväunia nukutaan päivän aikana kahdet. Ensimmäiset on n. 11-14.30 ja toiset 16.30-18.30. Ellen menee yöunille 20-21 välissä ja herää aamulla 8-9. Yöllä hän syö muutaman kerran, mutta hulinoi edelleen eli heräilee useamman kerran. Unipussi on kuitenkin rauhoittanut yöllistä meininkiä.

Ellen on kiinnostunut omista varpaistaan, rakastaa peilikuvaansa, nauraa eniten isoveljien jutuille, viihtyy parhaiten vatsallaan, leikkii mielellään kukkuu -leikkiä harson kanssa ja pitää mielellään aikuisen sormesta kiinni. Ihana pieni!


Sunnuntaina juhlitaan puolivuotiasta! <3

lauantai 29. joulukuuta 2018

Meidän joulutunnelmat

Joulu on vietetty ja ollaan pikkuhiljaa palaamassa "arkeen". Jesse on onneksi lomalla uuden vuoden yli ja menee töihin vasta ensi keskiviikkona, joten perusarki ei vielä iske vasten kasvoja.

Vietettiin joulua perinteisesti eli aamupäivällä käytiin syömässä riisipuuroa vanhempieni luona, sieltä mentiin Jessen vanhemmille, josta jatkettiin illalla vielä takaisin minun vanhemmilleni. Voi kuulostaa aikamoiselta reissaamiselta, mutta meillä on ollut sama kaava jo yhdeksän joulun ajan. Molempien vanhemmat asuvat ihan kivenheiton päässä meiltä, joten matkaan ei mene aikaa ja on kiva päästä viettämään joulua aattona kummankin perheen kanssa.

 Jimin ja Theon itsetehdyt joulupallot <3 

Kirjaintaulu saatu (Juhlahumua)


Pojat heräsivät aattoaamuna historiallisen aikaisin jo 05.55, koska eivät innostukseltaan malttaneet nukkua. Avattiin yön aikana kuusen alle ilmestyneet lahjat, joilla lapset leikkivät meidän vielä herätessä aattopäivään. Koomailtiin sohvalla Jessen kanssa aamukahveinemme, koska oltiin valvottu ihan liian myöhään edeltävänä yönä. Lapset saivat avata aamulla siis kummeilta ja meiltä saamansa lahjat. Me ostettiin lapsille kaksi lahjaa.

Aamupäivään kuului viimeisten kalenteriluukkujen avaamista, Joulupukin kuuma linja, kahvia, spesiaali aamiainen, uusilla leluilla leikkimistä, tonttujen etsimistä ja joulukuvien ottamista. Lähdettiin vanhemmilleni puolenpäivän aikaan. Saatiin pitkästä aikaa ihanan luminen pakkassää jouluaatoksi!

Vietettiin joulua periaatteessa kolme päivää, koska joulupäivä oltiin vanhemmillani ja Tapaninpäivänä käytiin sukulaisten luona Lahdessa. Pojat saivat vaatteita, paljon toivomiaan leluja, tehtäväkirjoja, kyniä, muutaman kirjan ja lahjakortin. Ellen sai muutaman lelun, vaatteita, lahjakortin ja nokkamukin.


Joulusta jäi ihanat muistot ja oli tietysti erityistä myös sen puolesta, että nyt oli Ellenin ensimmäinen joulu. Hän tosin oli kiinnostunut lähinnä lahjapaperin rapinasta ja lahjanarun näpräämisestä... Meillä pysyy joulukoristeet ja kuusi vielä uuteen vuoteen asti, jolloin ne pakataan odottamaan ensi joulua.

Miten teidän joulunvietto sujui?

maanantai 29. lokakuuta 2018

Play&Go Soft (2 in 1) -leikkimatto/säilytyspussukka

Yhteistyössä Kiddex


Ellen on kolmen kuukauden ikäinen ja nauttii kovasti lattialla olemisesta, seuraa isoveljien touhuja ja katselee mielellään erilaisia värejä ja kuvioita. Hän tarttuu leluihin ja kääntyi ensimmäistä kertaa selältään vatsalle kolme päivää sitten. Päivisin olen paljon hänen kanssaan lattialla, jossa me jutellaan, katsellaan leluja tai kuvakirjoja ja ollaan vaan. Ellen rakastaa jutella, katsoo tarkasti kasvoja ja hymyilee lähes jatkuvasti.

Saimme Kiddexiltä uuden Play&Go Soft -malliston ihanan leikkimaton, mikä muuttuu kätevästi säilytyspussukaksi kiristysnyöreistä vetämällä. Kiristysnyörit saa piiloon suojapussiin, jottei vauva sotkeudu niihin leikkimatolla ollessaan.

Play&Go Soft -leikkimatto on mukava ja pehmeä, 100% puuvillaa. Sen koko on 120cm ja se on perusmallia paksumpi, joten se sopii erityisen hyvin vauvoille. Leikkimaton säädettävän kantohihnan avulla pussukan saa kätevästi roikkumaan esimerkiksi lastenhuoneeseen tai vaunujen työntöaisaan. Pussukka on sen kokoinen, että se on helppo ottaa myös mukaan.


Valitsin kuosiksi vaaleanpunaisen Riikinkukon, koska leikkimatto/pussukka tulee olemaan pääsääntöisesti Ellenin huoneessa sitten, kun oma huone on hänelle ajankohtainen. Voin jo valmiiksi kuvitella leikkimaton sopivan sinne täydellisesti niin värinsä kuin suloisen kuosinsakin puolesta. 

Mallistossa on Riikinkukon lisäksi kolme muuta kuosia: Jääkarhu, Pingviini ja Laama. Riikinkukkomatto on ollut meillä joko yläkerrassa lastenhuoneessa tai alakerrassa olohuoneessa. Lastenhuoneessa se on toiminut lähinnä Ellenin oleskelupaikkana, mistä hänen on ollut mukava katsella poikien leikkejä. Olen tehnyt leikkimatosta säilytyspussukan alakerrassa ja laittanut sinne Ellenin leluja, mitkä on matkanneet mukana yläkertaan leikkihetkeä varten, todellakin 2 in 1 ja lapsiperheen must have -juttu. 

Leikkimatot ovat tulleet myyntiin lokakuussa ja niitä saa seuraavilta jälleenmyyjiltä:


A-T Lastenturva/Stockmann, Helsinki
Babycity, Kokkola 

Bebeliini, Vantaa

Emma’s & Mama’s, Seinäjoki  
Hippu Kids, Kempele 

Iloinen Heppu, Vantaa  

Ipanainen, Helsinki

OZBaby, Turku 
Puhlakids, Oulu 

Sebwil Oy, Porvoo 

Wauvakauppa, Tampere
  

lauantai 6. lokakuuta 2018

3 kk vauvan päivärytmi


Ellenillä oli neuvola keskiviikkona. Hän on kasvanut ja kehittynyt hienosti. Juteltiin mm. nukkumisesta, syömisestä ja päivärytmistä. Imetän lapsentahtisesti ja meillä se tarkoittaa noin 3-4 tunnin syöttövälejä. Öisin Ellen on jo pitkään herännyt vain kerran syömään, yleensä puoli viiden aikaan. Hän nukkuu siis öisin hyvin. Havahduin yhtäkkiä siihen, että päivisin hän nukkuu nykyään vain puolen tunnin pätkiä silloin tällöin, vaikka vaikuttaa väsyneeltä.

Alustusta: Ellen on nukkunut oikeastaan aina todella hyvin. Kolmen päivän ikäisestä asti hän on nukkunut yöt 1-3 syötöllä eikä seurustele öisin. Ensimmäisen kuukauden hän tuntui nukkuvan aina koko päivän, heräten välissä vain syömään. Hän nukahti itsekseen sitteriin, syliin tai sänkyyn. Ellen tuntui itse nukkuvan sen mitä tarvitsi, kunnes päälle kaksikuisena alkoi herätä lyhyiden puolen tunnin torkkujen jälkeen. 

(mooseskori saatu: Jollyroom)

Neuvolan terveydenhoitaja kertoi tämän ikäisen vauvan nukkuvan "oppikirjan mukaan" 2 x 2,5h päivän aikana ja illasta vielä noin tunnin unet. Hän kehotti nukuttamaan ulkona, jossa vauvat nukkuvat yleensä hyvin. Ajattelin heti, ettei Ellen varmana nukkuisi ainakaan mitään paria tuntia, koska herää esimerkiksi heti vaunujen pysähtyessä puistoilureissun päätteeksi.

Päätin kuitenkin jo samana iltana ottaa haasteen vastaan ja laitoin Ellenin vaunuihin päiväunille, koska hän oli selkeästi väsynyt. Heijasin hetken ja hän nukkui 3,5 tuntia paikallaan olevissa vaunuissa! Olin ihan ihmeissäni. En lähtenyt vielä hurraamaan, mutta sama toistui seuraavana aamupäivänä (3h) ja iltana (2,5h). Eilen hän nukkui aamupäivällä kolmen tunnin unet ja illalla neljä(!) tuntia! Nyt hän on aamupäiväunillaan ja minulla on aikaa omille jutuilleni. Allekirjoitan täysin fraasin "oppikirjan mukaan" ja lisään "kaikki vauvat ovat erilaisia", koska pojat nukkuivat vauva-ajan todella huonosti ja paras saavutus oli parvekkeella nukutut puolen tunnin luokkaa olevat päiväunet...   

Tällä hetkellä meidän päivärytmi vajaa kolmikuisen Ellenin kanssa on:

8.30 hän herää
aamupesut, maitoa, seurustelua
11-14 päiväunet 
maitoa, seurustelua, leikkimatolla
15.30-18 päiväunet
maitoa, seurustelua, leikkimatolla,
19.30-20 pienet iltaunet
maitoa, seurustelua, iltapesut
22.00 yöunille  

Päivärytmi on vain suuntaa antava ja riippuu päivästä. Arkena Ellen on herätettävä viim. 8.30, jotta ehdin viedä pojat dagikseen. Vapaapäivinä hän saattaa helposti nukkua kymmeneen, jolloin päiväunet tietysti myöhenevät. Rytmi elää, mutta huomaan Ellenin jaksavan olla hereillä noin 1,5 tuntia aina unien välissä.

Tuntuu ihan käsittämättömän hyvältä ja helpottavalta, kun ollaan päästy kiinni selkeään rytmiin. Osaan paremmin tulkita Elleniä, suunnitella päivää ja saan aiempaa enemmän tehtyä.


Miten teidän vauvat nukkuvat?