Kotona 1,5-vuotiaiden kaksosten kanssa verrattuna yhteen 1,5-vuotiaaseen

En voi olla miettimättä sitä aikaa, jolloin pojat olivat 1,5-vuotiaita ja miten erilaista arki oli silloin kuin nyt 1,5-vuotiaan Ellenin kanssa. 

Viiden vuoden takaiset muistot tulivat mieleen pohtiessani paikkaa meidän oliivipuulle. 

Pojat olivat tihulaisia, sanan koko merkityksessä. Meillä ei ollut käytännössä mitään olohuoneessa silloin, kun he olivat pieniä. Kaikki koriste-esineet olivat piilossa korkeassa kaapissa ja olohuoneeseen oli tehty barrikaadeja huonekaluista, jotta pojat eivät mm. pääse lähelle televisiota ja heidän menemisiään voi edes hieman rajata.

Kokeiltiin silloin kaikki perinteiset keinot tihuloimisen vähentämiseksi: kiellettiin, ohjattiin huomio muualle, ei oltu huomaavinamme, mutta lopulta oli pakko poistaa kaikki se, mikä eniten aiheutti päänvaivaa, ihan vaan että pysyttiin järjissämme. Kukat pois, koska multaleikit, ylimääräiset huonekalut pois, koska vaarallinen kiipeileminen, laatikot teipillä kiinni, koska meidän tärkeitä tavaroita ja papereita jne.

Silloin sain kommenttia, että se on meistä vanhemmista kiinni millaisia lapsemme ovat ja meidän syy kun he tekevät "tyhmyyksiä". Tässä kohtaa voin vannoa, että me tehtiin kaikkemme ja löydettiin se oikea tapa toimia vilkkaiden ja kekseliäiden lastemme kanssa, mutta hyvin paljon on kiinni myös siitä millainen lapsen luonne on. 1-3 ikävuodet olivat todella raskaita ja hermoja raastavia kaksosten kanssa.

Tiedättekö mikä oli ärsyttävintä? Pieni poika tietää tekevänsä jotain kiellettyä, katsoo vanhempaan päin naama omahyväisessä hymyssä ja kuin hidastettuna jatkaa toimiaan!

Tässä pojat olivat saaneet valkoisen rahin raahattua portaiden alta, kuljettivat sen tuohon päästäkseen valonkatkaisijalle - yhteistuumin tietty

Seurassa tyhmyys tiivistyy, se alkoi jo pienenä. Pojat olivat mahdottomia, he ehtivät keksiä vaikka mitä jo pelkästään sinä aikana, kun kävin vessassa. He kasasivat leluista pinon ja auttoivat toinen toisensa ylemmäs saadakseen jotakin haluamaansa. He yllyttivät toisiaan ja suojasivat toisen selustaa. Toisinaan oltiin molemmat Jessen kanssa ällistyneitä siitä, miten he edes ovat keksineet jotain niin nerokasta - ja tyhmää.

Nyt sille ajanjaksolle voi jo nauraa, mutta onneksi en enää elä sitä tihulaisuuden kultakautta. Pojat olivat hurjan suloisia ja ihania, rauhallisiakin hetkiä oli, mutta stressi siitä mitä vielä sattuu ja jatkuva vahtiminen ja ohjaaminen/kieltäminen, huh!

Arki Ellenin kanssa on rauhallista. Hän viihtyy itsekseen, tutkii leluja ja on yleisesti ottaen varovainen. Hän ei kiipeile eikä koske meidän tavaroihin. Luulen sen johtuvan osittain siitä, että hän katsoo mallia isoveljiltään (jotka ymmärtävät jo jättää kasvit yms. rauhaan). Ellenillä on hyvät roolimallit ja hän on yksinkertaisesti luonteeltaan erilainen.

Oliivipuu löysi paikkansa lopulta ison hopeisen lyhdyn ja jalkalampun vierestä olohuoneesta. Näin ei todellakaan olisi ollut silloin, kun kaksosemme olivat 1,5-vuotiaita... 

Samaistuuko kukaan?

En jaksa enää - unikoulun aika

Aloitimme unikoulun viikonloppuna. Minulla tuli nimittäin seinä vastaan yöimetyksen, huonon nukkuma-asennon, jatkuvien heräämisten ja jäätävän univelan kanssa. Yösyöttöjen määrä vain kasvoi ja heräilystä tuli Ellenille tapa.

Otettiin Ellen meidän väliin nukkumaan aina jossain vaiheessa yötä ja hän nukahti rinnalle. Tehtiin oikeastaan kaikki ne "klassiset virheet". Silti koen, että ainakin siihen puolen vuoden ikään asti kyseinen järjestely oli meille paras ja tekisin saman uudelleen.

Vauvan kanssa oli ihana nukkua, aina siihen asti kunnes aloin itse heräillä noin tunnin välein Ellenin pyörimiseen ja istumaan nousuihin jne., Puolen vuoden iässä mietittiin unikoulua, mutta sitten tuli hampaat, flunssaa, uudet taidot häiritsivät yöunia jne jne.

Unikoululle ei ole oikeaa hetkeä, sitä ei tule, se on vaan tehtävä. 

En jaksa enää heräillä Ellenin pyörimiseen, pelätä hänen putoamistaan, nukkua sängyn laidalla koko sängyn valtaavan vauvan takia ja kärsiä niska-hartiakivuista huonojen imetysasentojen takia.

Ollaan luettu paljon eri unikoulumenetelmistä (mm. MLL:n sivuilta), juteltu asiasta neuvolassa ja sisäistetty "unikoulun aakkoset". Meidän tavoitteena on opettaa Ellenille uusi tapa nukkua niin, että hän nukahtaa illalla itsekseen ja pääsee itse takaisin uneen myös yöllä herätessään.

Aloitimme muuttamalla radikaalisti nukkumaanmenorutiineja. Ennen syötin Ellenin makuuhuoneessa ja siirsin sänkyyn joko täysin tai lähes nukkuvana. Jos hän ei nukahtanut, niin häntä oli pidettävä kädestä kiinni siihen asti, että nukahti. Nykyään syötän Ellenin alakerrassa, pesemme hänen hampaansa kylpyhuoneessa, sanomme hyvät yöt ja viemme hänet sänkyyn. Tällä hetkellä Jesse hoitaa nukkumaan laittamisen ja yöt.

Tärkeimpänä unikoulun onnistumisen kannalta koen: 
- johdonmukaisuus
- kärsivällisyys
- säännöllinen päivärytmi
- selvä työnjako & pelisäännöt vanhempien välillä  

Me tassuttelemme eli rauhoitamme vauvan laittamalla käden hänen selälleen. Olemme kokeneet sen sopivimmaksi Ellenin kanssa. Jesse laskee Ellenin sänkyyn ja antaa unipupun kainaloon. Jesse istuu vähän matkan päässä meidän sängyllä, muttei anna minkäänlaista huomiota Ellenille. Tämä osa kuuluu yleensä tuolimenetelmään perustuvaan unikouluun, mutta ollaan sovellettu näistä kahdesta menetelmästä meille sopivin versio. Tassuttelemme ja Jesse siirtyy päivä päivältä kauemmaksi Ellenin sängystä, kunnes on oven ulkopuolella ja Ellen on toivottavasti oppinut nukahtamaan ilman vanhemman läsnäoloa.

Jos Ellen nousee, Jesse käy hetken päästä rauhallisesti laskemassa hänet takaisin makuulleen ja palaa paikalleen. Jos Ellen nousee yhä uudelleen pystyyn ja itkee, Jesse laskee hänet makuulleen ja pitää kättään hänen selällään. Jos se ei auta vaan Ellen jatkaa itkua, silitetään rytmikkäin liikkein selästä. Jos itku yltyy eikä Ellen rauhoitu silityksiin, häntä pidetään sylissä rauhoittumiseen saakka.

Ei heijata, hyssytellä eikä anneta nukahtaa syliin. Rauhoittumisen jälkeen takaisin sänkyyn ja käsi hetken selän päällä. Ideana on, että aina rauhoittumisen yhteydessä palataan "kevyempään" rauhoittelumenetelmään.

1. käsi vauvan selän päällä
2. selästä silittäminen
3. syli

1. yö 

Nukahtamisen kesto: 30min
Sylissä kerran, silittelykertoja kaksi, käsi selän päällä noin puolet nukahtamisajasta. Nukkui 21-03, itkeskeli 03-06, jolloin pelkkä käsi riitti rauhoittamaan takaisin uneen, nukkui 06-07.    

2. yö 

Nukahtamisen kesto: 20min
Silittelykertoja yksi, käsi selän päällä jonkin aikaa. Nukkui 21-07 muutamalla itkeskelyllä, jolloin riitti käsi selän päällä.

3. yö 

Nukahtamisen kesto: 15min
Käsi selän päällä jonkin aikaa. Nukkui 21-07, heräsi yöllä muutaman kerran itkemään, käsi rauhoitti ja jatkoi heti unia.

Whisbear -huminanalle on saatu, siitä tulossa enemmän juttua!  

Nukun tällä hetkellä lastenhuoneen lattialla patjalla. Ensimmäisen yön olin alakerran sohvalla, mutta siirryin lastenhuoneeseen, koska pojat saattavat toisinaan herätä Ellenin itkuun ja koen helpommaksi lähellä olemisen. Jesse nukkuu onneksi hyvin ja nukahtaa aina samantien kun on saanut Ellenin rauhoitettua. Itse huomaan stressaavani Ellenin heräilyjä ja koko tilannetta ja olen hereillä edelleen ison osan yöstä. Kunhan Ellen alkaa nukkua kunnon yöunia niin voin alkaa keskittyä enemmän omaan nukkumiseeni.

Unikoulu on sujunut paljon paremmin kuin ajateltiin. Ellenin itku on ollut lyhytkestoista eivätkä pojat ole toistaiseksi häiriintyneet siitä. Jesse on jaksanut hienosti olla johdonmukainen ja kärsivällinen.

Unikoulussa jännittää seuraava askel, kun palaan makuuhuoneeseen nukkumaan ja Ellen "haistaa maidon". Voi olla, että silloin otetaan muutama askel taaksepäin ja heräillään taas vähän tiheämmin. Olen kuitenkin iloinen ja huojentunut,  kun nyt tehdään jotain konkreettista sen eteen, että koko perhe saisi taas nukkua kokonaisia öitä.

Oletteko te pitäneet unikoulua? Kauanko kesti, 

että yöt rauhoittui?