4-vuotiaan kanssa silmälääkärille

Tänä syksynä ollaan käyty useamman kerran neuvolassa, kun on ollut peruskäyntiä, kontrollia ja neuvolalääkärin tapaamista. 

Ellen osallistui hienosti 4-vuotiskäynnin tehtävien tekemiseen. En muistanut, että tällä käynnillä lapsi menee ilman vanhempaa ensin tekemään erilaisia tehtäviä, mutta yllätyksekseni Ellen lähti innoissaan terveydenhoitajan mukaan. Käynti oli ruotsinkielellä ruotsinkielisestä päivähoidosta johtuen. Käynnillä tuli myös rokote. 

Kehitys ja kasvu on kunnossa ja Ellen voi hyvin. Itselläni on ajoittain huolta hänen atopiasta. Kutiava, kuiva iho valvottaa usein ja Ellen raapii ihon rikki. Parhaiten tuntuu ennakoivasti auttavan Aco Mini Care -voide, mutta mitään hittiä ei olla vielä löydetty.   

Neuvolakorttikotelo - Luklabel 

Neuvolan puolelta kiinnitettiin huomiota Ellenin näköön. Sen vuoksi käytiin kontrollissa jo 3-vuotisneuvolassa, mutta silloin ei vielä nähty tarvetta jatkotoimille.

Tällä kertaa terveydenhoitaja ohjasi meidät eteenpäin silmälääkärille, jonne meillä on aika ensi viikolla. Saa nähdä mitä siellä selviää, mutta uskoisin Ellenin tarvitsevan silmälasit. Hän siristelee ja räpyttelee silmiään paljon jos katsoo esimerkiksi tv:tä.  

Onneksi näihin asioihin saa apua ja pääsee tarpeellisiin tutkimuksiin! xx

Paloja viime päiviltä

Olen ollut kotona viime päivät ja ottanut rauhallisesti. Olen saanut harjoitussupistuksia ja pienestäkin tekemisestä on selkä tullut kipeäksi, joten nyt on lääkärin mukaan parempi levätä alkuviikko. On ollut ihanan valoisaa ja olen ollut hyvällä mielellä lepäilystä huolimatta. Torstaina päästään taas näkemään vauva ja tilanne tarkistetaan, mutta on hyvä merkki, ettei supistukset tai selkäsärky vaivaa levossa.  

Voisin ihastella ja hypistellä vauvanvaatteita vaikka kuinka kauan. Ihan uskomatonta ajatella, että kesällä meillä on täällä vauva. Vaatteiden hypistely tekee kaikesta todellisempaa, elän edelleen pientä epäuskon vaihetta "voiko meille oikeasti sattua tällainen onni". Olen tehnyt lipastoon ja kaappeihin tilaa ja jonkinlainen pesänrakennusvaihe on muutenkin päällä. 

Ollaan tehty yhdessä ruokaa ja pojat yllättivät syömällä tortillat kokonaan. He eivät ole ennen ymmärtäneet niiden päälle ja ovat syöneet pelkät täytteet, mutta nyt koko konsepti upposi ja nautittiin sekä auringosta että hyvästä ruoasta. Viikonloppu tuntui pitkältä ja sunnuntaina oli ihana herätä tajuten, että on vasta sunnuntai eikä maanantai. Toinen pojista maalasi vesiväreillä ja toinen teki temppurataa. Vauvasta tehtiin ensimmäinen piirustus ja hänet nimettiin tulevan isoveljen toimesta Neaksi. Jesse vei pojat puistoon ja laskemaan mäkeä. Kaikenkaikkiaan todella kiva ja rento viikonloppu, vaikka supistukset vaivasikin osan aikaa.   

Viikonloppu sai ajattelemaan äitiyslomaa ja sen tuomaa vapautta. Odotan vapaita iltoja ja viikonloppuja, jolloin kaikki on mahdollista. Nyt ollaan pääasiassa eletty työvuorojeni mukaan, mutta äitiyslomalla voidaan hetken mielijohteesta lähteä viikonlopuksi vaikka Paraisille. Odotan kiireetöntä perheaikaa ja sitä, kun voi herätessä päättää päivän ohjelman. En malta odottaa tulevaa vauva-arkea!

Mitä teidän 

viikonloppuun kuului?

Uudenlaiset älysatukirjat

Yhteistyössä Satukustannus Oy  

Meidän yksi iltasatuhiteistä on vastikään julkaistut uudenlaiset älysatukirjat, joissa seikkailee Miina ja Manu. Muistatteko ne C-kasetit, mitkä laitettiin pyörimään ja tarina alkoi "kun kuulet tämän äänen, on aika kääntää sivua"? Niitä oli omassa lapsuudessani ja ne oli ihan huippuja. Mietittiin Jessen kanssa yhtenä päivänä, että onkohan sellaisia vielä, vaikkei meillä ole enää kasettisoitintakaan.

Minulle tarjottiin kuin tilauksesta mahdollisuutta tutustua uudenlaisiin Miina ja Manu -älysatukirjoihin, mitkä yhdistävät sopivalla tavalla nykyteknologian perinteiseen kuvakirjaan. Älysatukirjan käyttöön tarvitaan vain puhelin tai tabletti, johon ladataan Google Play -kaupasta tai AppStoresta ilmainen Arilyn-sovellus. Sovelluksesta aukeaa Älykirjan lisäksi myös yllätyksiä, kuten video, kuva tai animaatio tuoden lisää elämyksiä tai tietoa. Kuvakirjaa voi halutessaan lukea myös perinteisesti, ilman lisäominaisuuksia.

Miina ja Manu -älysatukirjoja on neljä erilaista. Jokaisen takakannessa on ohje siitä, kuinka älysatukirja toimii. Sovellus avataan ja puhelimen tai tabletin kamera kohdistetaan satukirjan kanteen, kunnes logo vilahtaa näytöllä. Se tarkoittaa, että satu on tunnistettu ja pian äänite käynnistyy. Puhelinta tai tablettia ei tarvita muuhun kuin sadun kuuntelemiseen. Satujen äänet on selkeät ja puheen lisäksi satua on elävöitetty kuhunkin miljööseen sopivilla taustaäänillä. Satua seurataan kirjasta ja sivua käännetään äänimerkistä. Theo ja Jimi oppivat nopeasti, ettei kirjaa selata omaan tahtiin, vaan satu etenee ja sen mukaan käännetään sivua. Nyt he jo malttavat katsoa rauhassa kuvia ja yrittävät seurata tekstiä. Me luetaan paljon kirjoja päivittäin. Pojat kuuntelevat Miinaa ja Manua aina halutessaan spesiaalimpana iltasatuna. Satu kestää viitisen minuuttia ja tuo kivaa vaihtelua perinteiselle iltasadulle, vaikka edelleen luetaan pojille paljon satuja myös itse. Ihan mahtavaa, että perinteisille C-kasettisaduille on saatu helppokäyttöinen ja nykyajan mukainen vastine. Miina ja Manu -älysatukirjoja on saatavilla ainakin isoimmista Prismoista sekä Prisma.fi, Booky.fi, Adlibris.com sekä Suomalainen.com.

Oletteko te kuulleet älysatukirjoista tai kenties jo tutustuneet niihin? Muistatteko vielä C-kasettisadut?   

Miten koen äitiyden nyt?

Lasten kanssa huomaa elävänsä vaiheiden kirjossa. Koskaan ei voi tietää mitä seuraava viikko tuo tullessaan tai miten yöllä nukutaan. Vauvavuotena huomasin useamman kerran, että jos ajatteli esimerkiksi että onpa nyt nukuttu hyvin niin seuraava yö meni valvoessa ja uusi yöhulinavaihe tuli kuvioihin. Meidän kahden keskenään hyvinkin erilaisen pojan kanssa on tullut koettua vaikka mitä vaiheita. Heillä on ollut sekä huonoja että hyviä univaiheita ja syömisiä, sairastelua, uhmaa ja vierastamista.

Nyt poikien ollessa pian 4,5-vuotiaita, sanoisin meillä menevän tasaisen hyvin. Meillä ei ole erityisiä huolenaiheita, molemmat pojista ovat kehittyneet ikätasonsa mukaisesti, uhmaa esiintyy meidän mittapuulla enää harvakseltaan eli "uhmakohtauksia" tulee muutama päivässä ja arki sujuu mukavasti. Pojat nukkuvat pääsääntöisesti todella hyvin eli koko yön heräämättä. He nukahtavat helposti vanhemman läsnäollessa ja nukkuvat noin 10 tuntia yössä. Päiväunia meidän herrat eivät ole nukkuneet aikoihin ja välillä ihmettelen heidän jaksamistaan. Me käydään ulkoilemassa, askarrellaan, rakennetaan legoilla, katsotaan lastenohjelmia Pikku Kakkosen verran, hoidetaan kotihommia yhdessä (laitetaan pyykit kuivumaan, imuroidaan, kastellaan kukat, pyyhitään pölyt; ne on poikien lempihommia) ja leikitään hetken mielijohteesta syntyneitä leikkejä, jotka on yleensä niitä hauskimpia. Tykkään ottaa pojat mukaan myös "omiin juttuihini" ja välillä me pestään yhdessä meikkisiveltimiä, valitaan kynsilakan sävyjä tai viikataan puhtaita vaatteita kaappiin samalla kun valitsen seuraavan päivän asun.  

Tunnen jaksavani ihan eri tavalla nyt, kun meillä nukutaan hyvin ja elämä on mukavan tasaista. Se on varmasti ollut yksi syy vauvakuumeen kohoamiselle, koska nyt tunnen meillä olevan rahkeet ottaa vastaan mitä tulee. Välillä tuntui vaikealta kuulla ratkaisuna johonkin ongelmaan, että ajan kanssa ja iän myötä helpottaa, mutta niin se on. Moni asia on helpottanut poikien kasvaessa ja nautin täysillä tämänhetkisestä arjesta. Nykyään poikien kanssa voi tehdä paljon kaikenlaista, sairastelu on vähentynyt ja jatkuva viihdyttäminen on jäänyt kokonaan pois. Nautin siitä, kun saan syödä aamiaisen rauhassa ja juoda kupin kahvia samalla meikaten. Minulle tärkeitä asioita, jotka tämänhetkisessä arjessa onnistuvat ja antavat minulle voimaa. Tuntuu, että on aikaa ja jaksamista muuhunkin, kun ei tarvitse enää yrittää suunnata poikien huomiota muualle jatkuvalta tihuloimiselta, kaikki ei ole pelkkää "ei"tä ja poikien kanssa voi jo keskustella ja he ovat niin itsenäisiä monessa asiassa. Niin isoja, mutta ikuisesti minun pieniä ihmeitäni.     

Oletteko samaa mieltä siitä,

 että iän myötä moni 

asia helpottaa?  

Huonosti nukuttuja öitä

Me ollaan valvottu nyt kaksi yötä ja kolmena yönä peräkkäin on tullut kauhukohtauksia. Uskon, että tämä liittyy dagiksen alkamiseen, koska molemmat pojista ovat sanoneet sen jännittävän. Kauhukohtausten lisäksi pojat ovat itkeneet vähintään tunnin välein ja ollaan vuoronperään juostu lastenhuoneessa. Muistuu taas pikkuhiljaa mieleen ensimmäisen vuoden valvominen, vaikka nyt kroppa ja pää ei tunnu kestävän sitä yhtä hyvin kuin silloin - tai aika on kullannut muistot. Toivottavasti yöt rauhoittuu pikkuhiljaa, kun Theo ja Jimi pääsevät kiinni arkirytmiin. Ensimmäinen dagispäivä meni eilen todella hienosti ja alkujännityksen jälkeen he touhusivat kuulemma tuttuun tapaan.

Kohta lounas ja kahvia, jonka jälkeen menen iltavuoroon. Kahvin voimalla tästäkin selviää ja hyvistä öistä on kiitollinen. Kävin eilen lenkillä metsässä, järjestelin kotona ja kuuntelin hyvää musiikkia. Niitä elämän pieniä iloja...

4-vuotisjuhlat

Viime kuussa juhlittiin meidän neljävuotiaita ystävien, kummien ja sukulaisten kanssa synttärisankareiden toivomalla Ryhmä Hau -teemalla. Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun Jimi ja Theo toivoivat teemaa ja kertoivat itse mitä haluavat juhlissaan syödä. Tarjolla oli ihana Ryhmä Hau -kakku mansikkamoussetäytteellä ja poikien erikoiskuppikakut, jotka tilattiin Konditoria Pink Lemonista (saatiin alennusta bloginäkyvyyttä vastaan). Ne tehtiin meidän toiveiden mukaan ja pojille oli tärkeää, että heillä on omat "kakut". Kuppikakut oli maidottomia ja munattomia, jotta ne kävi pojille. Pääkakun lisäksi oli daim -juustokakku, porkkanakakku, kinkku-pekonipiirakka, ruisnappeja tuorejuustotäytteellä, karjalanpiirakoita ja munavoita, keksejä, sinisiä karkkeja ja vaahtokarkkeja, viinirypäleitä ja vesimelonitikkuja.

Olin ostanut koristeita Tukholman Lagerhausista jo aikaisemmin keväällä, joista osa pääsi käyttöön. Kultaraidalliset pillit olen saanut Juhlahumua -nettikaupasta, jossa on vaikka mitä ihanaa juhliin. Varsinaiset koristeet ei ehtineet tulla Ruotsista, joten juhlia edeltävänä iltana piti lähteä äkkiä ostamaan puuttuvat jutut Juhlamaailmasta. Aikamoista säätöä, mutta lopulta kaikki tarpeellinen oli kasassa ja olin tyytyväinen koristeisiin. Värimaailma oli vaaleansininen, kultainen ja valkoinen. Ryhmä Hau näkyi kakussa, leluissa ja lasten mukeissa. Theo ja Jimi saivat paljon lahjoja ja pelkkien lelukasojen sijaan paketeista paljastui mm. kirjoja sekä suomeksi että ruotsiksi, potkulaudat ja uudet kypärät, piirustuspaperia, tusseja, värikyniä ja erilaisia lautapelejä. He saivat myös pillimukit, tarrakirjat, pehmolelu-Ryhmä Haut, jättijalkapallon, ulkoleluja, saippuakuplapyssyt, rahaa ja paljon vaatteita. Juhlat onnistui hyvin ja pojat olivat onnessaan heitä juhlimaan tulleista ihmisistä, saamistaan lahjoista ja herkuista. Vieraita oli aika paljon meidän alakerran neliöihin nähden ja vielä kun meillä ei ole takapihaa käytössä julkisivuremontin takia, mutta hyvin me lopulta mahduttiin. Olin pyytänyt kummit ja ystävät jo klo 13 ja sukulaiset vasta klo 15, jotta kaikki eivät tulisi ihan kerralla. Jimi ja Theo puhuivat syntymäpäivistään vielä pitkään, joten aika ihanat juhlat taisi olla!    

Millaisia lastenjuhlia 

teillä on pidetty?

Lapsen yölliset kauhukohtaukset

Ensimmäisen kohtauksen kuittasin pahana unena. Toinen kohtaus tuli kahden päivän päästä tismalleen samaan aikaan kuin ensimmäinen ja oli voimakkaampi ja selkeäoireinen. Siitä tiesin heti mistä on kyse. Olen lukenut netistä vanhempien kauhukohtauskokemuksista ja muistan ajatelleeni miten hurjalta ja pelottavalta ne kuulostaa. Toisella pojistamme (herkkä, mutta temperamenttinen ja voimakas omatahto) on ollut yöllisiä kauhukohtauksia nyt noin kuukauden ajan ja niitä tulee pari kolme kertaa viikossa. Olen huomannut, että kohtaus tulee herkemmin jos hän nukahtaa levottomana.

Kohtaus alkaa hysteerisellä huudolla, minkä tunnistaa heti kohtaukseksi. Mennessäni pojan luo on hän hiestä märkä, hengittää tiheästi, huitoo, potkii ja katsoo lasittuneella katseella silmät suurina välillä hokien eieieieiei. Katse tuntuu menevän lävitseni eikä hän ota kontaktia. Se on todella outoa ja pelottavaa, kun hän katsoo minua kuin ei tuntisikaan. Huuto on niin kovaa, että hänen kanssaan on pakko siirtyä toiseen huoneeseen ja sulkea ovet, koska pari kertaa toinen pojista on herännyt huutoon ja pelästynyt. Pidän poikaa sylissä, rauhoitan ja silitän. Mikään muu ei tunnu auttavan kuin odottaminen. Tuntuu ihan kamalalta, kun ei voi auttaa hysteeristä lasta, joka selkeästi pelkää jotain ihan kamalasti. Joudun muistuttamaan itseäni pysymään rauhallisena siinä tilanteessa. Yleensä kohtaus kestää joitain minuutteja, viimeisin oli noin viisi minuuttia, mutta siinä tilanteessa se tuntuu ainakin tunnilta. Kohtauksen jälkeen hän sulkee silmänsä ja jatkaa uniaan normaalisti. Aamulla hän ei muista siitä mitään, mutta on tavallista aamu-unisempi. En ole ihan varma mitä minun kannattaa kohtauksen tullessa tehdä. Olen lukenut, ettei lasta saisi herättää, vaan pitäisi odottaa vieressä kohtauksen ohimenemistä. En vaan voi olla ottamatta syliin, koska haluan hänen edes jollain tasolla tuntevan minut siinä lähellä.  

Onko teillä kokemusta kauhukohtauksista?
Miten toimitte?

Neljävuotiaiden suosikki

Yhteistyössä Jollyroom

Me kierrätetään leluja aika paljon ylä- ja alakerran välillä ja vaikka leikitään olohuoneessa ja lastenhuoneessa melkein yhtä paljon niin siitä huolimatta Jimi ja Theo huomaavat lelut eri tavalla huoneesta riippuen. Se on hyvä, koska vanha lelu tuntuu taas hetken uudelta ja keksitään uusia leikkejä. Me ostetaan harvoin leluja pojille, koska he saavat niitä riittävästi muilta. Nyt tosin erityisesti Theo haluaa välillä käyttää omia kolikoitaan kirpparilla ja viimeksi mukaan lähti yksi dino 0,80€.

Syntymäpäivän johdosta haluttiin yllättää Jimi ja Theo ja tilattiin heille Jollyroomista neljävuotislahjaksi Woodliin junaratapöytä. Leikkikeittiö lähti lastenhuoneesta uusille leikkijöille ja tilalle tuli junaratapöytä, jonka rataosat ovat yhteensopivia myös useimpien muiden merkkien rataosien kanssa. Meiltä löytyi entuudestaan Brion junarataa ja pikku-ukkoja, muutama silta ja eläimiä, joten yhdessä pöydän mukana tulevien osien kanssa saadaan rakenneltua vaikka minkälainen kaupunki.

Pöydän pinnalla on autoratakuva, jonka päälle voi tehdä omanlaisensa junaradan ja rakentaa kaupungin pöydän mukana tulevien osien avulla. Junaratapöydässä on kiva, kun leikkiä ei tarvitse sen kummemmin siivota, koska junarata saa jäädä pöydälle ja leikkiä voi myöhemmin jatkaa siitä mihin se jäi. Pöytä on tarpeeksi iso erilaisten junaratojen rakentamiseen ja useamman lapsen yhteisleikkiin, mutta siitä huolimatta siro eikä lopulta vie paljoa tilaa. Se sopii hyvin pieneenkin tilaan, kuten meidän lastenhuoneeseen, jossa ei pinta-alaa ole kovinkaan paljon käytettävissä kahden sängyn ja vaatekaapin takia. Jimi ja Theo ovat ihailleet samantyylistä junaratapöytää mm. Silja Linella ja sairaalassa, joten voitte kuvitella pienten junafanien onnen, kun heiltä löytyy sellainen nyt omasta huoneesta. 

Junaratapöytä on hauska, erilainen lisä lastenhuoneeseen ja mahdollistaa monenlaisen leikin! 

Positiivisia asioita meidän lapsiperhearjessa

Olen kirjoittanut blogiin Theon ja Jimin sairastelukierteistä, kuukausien yöhuudoista ja jäätävästä uhmasta + muista kehitykseen kuuluvista (raskaistakin) vaiheista. Ne ovat olleet uusien taitojen oppimisia lukuunottamatta aika negatiivissävytteisiä. Toissailtana aloin pohtia miksen useammin tuo esiin hyviä asioita, sellaisia mitkä sujuu meidän arjessa hyvin ja toimii ikäänkuin vastapainona niille raskaammille ja ikävämmille vaiheille. Positiivisuus on blogini kantava voima ja näkyy mielestäni kirjoitustyylissäni luonnostaan, koska olen positiivinen ja näen asiat positiivisen kautta. Siitä huolimatta olen varonut täällä sellaista "yltiöpositiivisuutta", koska haluan säilyttää tietynlaisen kosketuspinnan ja samaistettavuuden tuomalla esiin myös raskaampia asioita. Meidän lapsiperhearjessa ja elämässä on paljon hyvin sujuvia ja sujuneita asioita, joista ollaan iloisia!

Muun muassa nämä asiat ovat todella positiivisia: 

1. Theo ja Jimi leikkivät hienosti yhdessä, osaavat pyytää anteeksi, antaa lainaan, kiittää ja ottaa muut huomioon. He saattavat leikkiä keskenään pitkiäkin aikoja ja keksivät helposti tekemistä.

2. Pojat oppivat kuiviksi todella nopeasti ja helposti.

3. Kaksikielisyys onnistuu pojilta hienosti ja esim. koko perheen ollessa yhdessä he sanovat ensin asiansa suomeksi Jesselle, jonka jälkeen he toistavat saman minulle ruotsiksi. 4-vuotisneuvola on parin viikon päästä, jossa heidän ruotsinkielen tasoaan arvioidaan ensimmäistä kertaa ns.virallisesti.

4. Allergioiden selviämisestä ja oikeanlaisesta ruokavaliosta lähtien ovat pojat nukkuneet kokonaiset yöunet. He nukahtavat yleensä helposti ja nukkuvat 10-12 tuntia. Se on i-ha-naa ja ollaan poikien unenlahjoista todella kiitollisia!

5. Molemmat pojista ovat todella reippaita uusissa tilanteissa ja erityisesti lääkärissä heidän reippauttaan ihmetellään joka kerta. He istuvat rauhallisesti, kuuntelevat, kysyvät ja tekevät mitä pyydetään. Olen iloinen, ettei heille ole jäänyt lääkäripelkoa, vaikka he ovatkin joutuneet käymään myös epämukavissa tutkimuksissa. Meille on onneksi aina sattunut hyvät hoitajat ja lääkärit kohdalle.

Mikä teidän arjessa 

sujuu erityisen hyvin?

4-vuotiaiden elämää

Theo ja Jimi täyttävät kesäkuussa neljä, ihan uskomatonta. Olen lueskellut paljon mm. lasten kehityksestä, tietylle ikätasolle tyypillisistä asioista ja siitä, miten lasta voi tukea tunteiden käsittelyssä, uuden oppimisessa ja epäonnistumisissa. Meillä oli noin puoli vuotta sitten sellainen tilanne, että harkitsin ottavani yhteyttä perheneuvolaan. Tunsin kaipaavani vinkkejä uhman käsittelemiseen ja lapsen tukemiseen. Toisen pojan uhma oli nimittäin sitä luokkaa, etten välillä tuntenut pärjääväni hänen kanssaan. Se ei ollut enää "vain" lattialle heittäytymistä, raivareita ja huutavan pojan sisälle kantamista. Se oli jotenkin niin vaikea tilanne meille kaikille, etten osannut enkä halunnut käsitellä sitä silloin blogissakaan. Puhuttiin Jessen kanssa paljon meidän toimintatavoista jne. ja yritettiin ymmärtää uhma sitä kautta, että 3-vuotias tarvitsee kaiken mahdollisen tuen tunnemyrskyihinsä. Vaihetta kesti pari kuukautta ja nyt tuntuu siltä kuin oltaisiin saatu meidän poika takaisin. Täällä kuulee vielä päivittäin vahvojakin omantahdon ilmauksia, mutta se on normaalia. Uhmaikä oli todella raskasta meille kaikille ja ajoittain tunsin oloni voimattomaksi ja riittämättömäksi.     

 työkoneet saatu Jollyroom

 

Lasten kanssa kaikki tuntuu olevan yhtä vaihetta. Nyt meillä on meneillään hyvä ja suht seesteinen vaihe. Ei mitään ylimääräistä ja pojat nukkuvat rauhallisesti koko yön. Jokin aika sitten heiltä alkoi tulla kysymyksiä pimeästä, möröistä, "mikä ääni kuuluu" jne., mutta varsinaisia pelkotiloja ei ole ollut. Ollaan selitetty kaikki ja lisätty, ettei ole mitään pelättävää ja se on riittänyt. Nyt neljävuotis-kynnyksellä olen huomannut järjettömän ison muutoksen mielikuvituksessa. Theolla ja Jimillä on yhteisiä mielikuvitusleikkejä ja suosikki niistä on koulu. Heillä on selkeä ajatus siitä, missä heidän koulunsa sijaitsee, ketä kavereita siellä on ja mitä leluja. Toinen puhuu myös (mielikuvitus)ystävästä.  Roolileikit on yksi kovimmista juttu ja niitä on kiva seurata vierestä. Välillä olen myös mukana leikissä, koska Jimistä olen paras äitikissan rooliin. Leijonaleikki on muuttunut dinoleikiksi ja se on poikien ja Jessen bravuuri. Me rakastetaan leikkiä yhdessä poikien kanssa ja heittäydytään mukaan, vaikka pidetään myös tärkeänä, että pojat osaavat leikkiä itsekseenkin ja sen he kyllä taitavat.

Saadaan tällä hetkellä ehkä eniten kysymyksiä siitä, riitelevätkö pojat paljon. He leikkivät paljon yhdessä dagiksessa ja melkein aina yhdessä kotona, mutta en joudu puuttumaan leikeissä syntyviin riitoihin kuin jonkun kerran viikossa. Välillä toista harmittaa, kun lelu viedään kädestä, mutta he osaavat useimmiten sopia asian keskenään. Me lähinnä katsotaan Jessen kanssa, että homma hoidetaan oikein, lelu palautetaan ja toiselta pyydetään anteeksi. Jimin ja Theon välinen side on edelleen todella vahva ja he ovat toistensa parhaita kavereita. He huutelevat toisiaan usein "kaverii, missä olet?".

Meidän melkein 4-vuotiaat rakastavat tehdä itse asioita ja auttaa. He tyhjentävät tiskikoneen kanssani, kattavat pöydän, pyyhkivät pölyjä, pukeutuvat itsenäisesti ja nauttivat saadessaan kiitosta ja kehuja. Saan paljon pusuja, haleja ja "minä tykkään mamma sinusta" -kommentteja pitkin päivää. Se on ihanaa! Neljävuotiaiden kanssa voi keskustella, saa vastailla (välillä mitä hassuimpiin) kysymyksiin ja selittää asioita. Pojat saavat vaikuttaa asioihin ikätasonsa mukaisesti. Kysymme heiltä lähdemmekö puistoon leikkimään vai pyörälenkille. Syövätkö he tänään mieluummin pastaa vai perunamuusia. Lähtevätkö he isin mukaan kauppaan vai jäävätkö kotiin mamman kanssa. Mielestäni on tärkeää ottaa huomioon myös lapsen mielipide niissä asioissa, joissa se on mahdollista. He saavat valita dagisvaatteet valitsemistani eri vaihtoehdoista, koska muuten he valkkaisivat aina t-paidan ja shortsit eikä se talvella oikein käy...  Ihanat neljävuotiaani.

Oletteko huomanneet eri 

vaiheita lasten kehityksessä?