Aakkoset ja numerot tutuiksi lapselle

Yhteistyössä Satukustannus

Theo ja Jimi täyttivät kesällä viisi vuotta. Toinen pojista on ollut alkukeväästä lähtien kiinnostunut numeroista, aakkosista ja kirjoittamisesta. Hän muistaa valtaosan kirjaimista ja osaa kirjoittaa, jos hänelle sanellaan kirjain kerrallaan. Hän rakastaa erilaisia tehtäväkirjoja, kirjeiden lähettämistä, korttien tekemistä ja uuden oppimista. Toinen pojista innostui kirjoittamisesta enemmän vasta kesän aikana seurattuaan hetken aikaa veljeään.

Vauvan tultua ollaan kaivattu rauhallista yhteistä tekemistä ja siihen on sopinut loistavasti tehtäväkirjojen tekeminen. Pojat saavat pohtia, kokeilla, kysellä ja harjoitella. Saatiin Satukustannukselta uusia Miina ja Manu -sarjaan kuuluvia tuotteita, joten nyt meillä on Aivan eka laskukirja ja Kohta eskarilainen -tehtäväkirjat, Juhla-aapinen ja Miina ja Manu esikoulussa -kirja. Miina ja Manu -sarjaan kuuluu paljon erilaisia satuja sekä puuha- ja tehtäväkirjoja eri ikäisille lapsille.   

Ollaan tehty tehtäväkirjoja poikien ehdoilla ja yleensä molemmat jaksavat ainakin puoli tuntia kerrallaan. Toisen kanssa saatetaan tehdä kauemmin ja toinen saattaa myöhemmin tulla jatkamaan. Se on mukavaa yhteistä tekemistä ja on hienoa huomata lapsen onnistumisen ilo. Toisinaan poikia saattaa turhauttaa jos joku tehtävä ei heti onnistu, mutta me kannustetaan jatkamaan harjoittelemista, koska sitä kautta oppii. Kirjaimet onnistuvat jo hyvin, mutta numeroita ja laskemista harjoitellaan vielä. Tehtäväkirjoissa on monipuolisesti tehtäviä, joissa harjoitellaan sekä aakkosia että numeroita ja niiden lisäksi kirjoihin saa piirtää ja värittää.

Molemmat pojista pitävät Miinan ja Manun Juhla-aapisesta, koska sen sisältö on niin monipuolinen. Juhla-aapisessa on paljon muutakin opettavaista kuin pelkät kirjaimet. Aapinen johdattelee lukemiseen, laskemiseen sekä eläinten ja liikenteen tuntemukseen. Siihen on koottu kirjasarjan neljä ensimmäistä aapista Miina ja Manu -kirjasarjan 35. juhlavuoden kunniaksi. Jimin ja Theon suosikit Aapisesta on tällä hetkellä liikennemerkit ja eläimet. Me luetaan sitä usein myös iltasaduksi. Aapisen ja tehtäväkirjojen teksti on vuoden 2017 kouluopetuksen uusien mallikirjaimien mukaiset, minkä lisäksi Aapisen teksti on tavutettu. Hyvä kouluunmenoa ajatellen, että lapset oppivat heti oikeanlaiset ja oikealla tavalla tehdyt kirjaimet.     

Ja hei, alekoodilla "Rosannah20" saatte -20% alennuksen

 kaikista verkkokaupan tuotteista 3.8.-10.8.2018.   

Uudenlaiset älysatukirjat

Yhteistyössä Satukustannus Oy  

Meidän yksi iltasatuhiteistä on vastikään julkaistut uudenlaiset älysatukirjat, joissa seikkailee Miina ja Manu. Muistatteko ne C-kasetit, mitkä laitettiin pyörimään ja tarina alkoi "kun kuulet tämän äänen, on aika kääntää sivua"? Niitä oli omassa lapsuudessani ja ne oli ihan huippuja. Mietittiin Jessen kanssa yhtenä päivänä, että onkohan sellaisia vielä, vaikkei meillä ole enää kasettisoitintakaan.

Minulle tarjottiin kuin tilauksesta mahdollisuutta tutustua uudenlaisiin Miina ja Manu -älysatukirjoihin, mitkä yhdistävät sopivalla tavalla nykyteknologian perinteiseen kuvakirjaan. Älysatukirjan käyttöön tarvitaan vain puhelin tai tabletti, johon ladataan Google Play -kaupasta tai AppStoresta ilmainen Arilyn-sovellus. Sovelluksesta aukeaa Älykirjan lisäksi myös yllätyksiä, kuten video, kuva tai animaatio tuoden lisää elämyksiä tai tietoa. Kuvakirjaa voi halutessaan lukea myös perinteisesti, ilman lisäominaisuuksia.

Miina ja Manu -älysatukirjoja on neljä erilaista. Jokaisen takakannessa on ohje siitä, kuinka älysatukirja toimii. Sovellus avataan ja puhelimen tai tabletin kamera kohdistetaan satukirjan kanteen, kunnes logo vilahtaa näytöllä. Se tarkoittaa, että satu on tunnistettu ja pian äänite käynnistyy. Puhelinta tai tablettia ei tarvita muuhun kuin sadun kuuntelemiseen. Satujen äänet on selkeät ja puheen lisäksi satua on elävöitetty kuhunkin miljööseen sopivilla taustaäänillä. Satua seurataan kirjasta ja sivua käännetään äänimerkistä. Theo ja Jimi oppivat nopeasti, ettei kirjaa selata omaan tahtiin, vaan satu etenee ja sen mukaan käännetään sivua. Nyt he jo malttavat katsoa rauhassa kuvia ja yrittävät seurata tekstiä. Me luetaan paljon kirjoja päivittäin. Pojat kuuntelevat Miinaa ja Manua aina halutessaan spesiaalimpana iltasatuna. Satu kestää viitisen minuuttia ja tuo kivaa vaihtelua perinteiselle iltasadulle, vaikka edelleen luetaan pojille paljon satuja myös itse. Ihan mahtavaa, että perinteisille C-kasettisaduille on saatu helppokäyttöinen ja nykyajan mukainen vastine. Miina ja Manu -älysatukirjoja on saatavilla ainakin isoimmista Prismoista sekä Prisma.fi, Booky.fi, Adlibris.com sekä Suomalainen.com.

Oletteko te kuulleet älysatukirjoista tai kenties jo tutustuneet niihin? Muistatteko vielä C-kasettisadut?   

Naperot liikkeellä

Theon ja Jimin liikkeelle lähteminen on saanut suuria muutoksia aikaan. Ensin opittiin kääntymään, sitten siirryttiin eteenpäin kierimällä ja sen jälkeen lähdettiin ryömimään. Theo alkoi ryömiä ensin ja pian Jimi lähti perään. Muistan vieläkin sen ensimmäisen kerran, kun Jimi ei enää ollutkaan siinä mihin hänet jätin. Hain keittiöstä kahvia ja palatessani olohuoneeseen, Jimiä ei näkynyt. Pelästyin, vaikka kaiken järjen mukaan alle puolivuotias ei voi kotona pitkälle karata ;) Jimi löytyi pöydän alta iloisena. Silloin tajusin, että nyt se on menoa.

Välillä tuntuu, etten pysy poikien kehityksessä perässä. Yhtäkkiä vauva kiipeää sitterin yli tai nousee polvilleen sänkyä vasten. Vauva-arki on muuttunut aika tavalla liikkeelle lähtemisen myötä. Kodin turvallisuutta täytyy miettiä tarkasti ja tehdä tarvittavat muutokset, jotta pojat voivat seikkailla täällä vaarattomasti. Tähän asti ollaan pärjätty sillä, että ollaan rakennettu linnake olohuoneeseen. Pojat eivät pääse johtojen yms. luo. Nyt nämä näppärät naperot ovat tajunneet mennä kaikista mahdollisista raoista, väleistä ja jopa kiipeävät "muurin" yli. Pojat kiipeilevät innoissaan myös toistensa päällä. Kumpikaan ei onneksi ole siitä moksiskaan, taitaa olla jokin yhteinen leikki ;)

Theo ja Jimi - arvasitko oikein? ;)

Päivät kotona tuntuvat nykyisin omalla tavallaan haasteellisemmilta kuin ennen. Poikia täytyy pitää silmällä tarkemmin ja keksiä enemmän puuhaa, koska paikallaan leikkiminen on ihan tylsää. Jimi ja Theo ovat kuin kaksi torpedoa; ensin toinen lähtee kovaa vauhtia menemään ja perästä tulee toinen. Kotona vietettävän päivän mittaan tehdään yhdessä ruokaa keittiössä tai siivotaan. Pojat tykkäävät istua syöttötuoleissaan ja katsoa mitä teen. Välillä leikitään poikien huoneessa sinne varastoiduilla leluilla, näin saadaan vähän vaihtelua myös lelupuoleen. Sen jälkeen olohuonekin kiinnostaa taas. Käydään usein avoimessa päiväkodissa ja perhekerhossa. Pojat tykkäävät kovasti ja nukahtavat heti vaunuihin, kun lähdetään kotiin.
 
Muistan miten sain kuulla "pelottelua" liikkeelle lähtemisestä ja miten se tulee olemaan vaikeaa erityisesti kaksosten kanssa. Noh, uusia haasteita vanhojen tilalle. Ollaan puhuttu Jessen kanssa siitä miten ihanaa on, kun pojat liikkuvat ja esimerkiksi kiipeävät itse syliin. Voiko ihanampaa olla?       

Voin vain kuvitella mitä kaikkea (niin hyvää kuin huonoa) tulevaisuus tuo tullessaan, kun pojat oppivat enemmän liikkumisenmuotoja... xxxx

Onnistumisen ilo

Eilen oli tosi hyvä päivä. Jos olisin tullut kirjoittamaan etenkin aamupäivän kuulumisista, olisi teksti ollut täynnä hymiöitä. Meidän minit on oppineet ihan hurjan paljon nyt viime aikoina. Oon todella iloinen siitä miten arkiset asiat on alkaneet helpottua.

Toissapäivänä päätin, että nyt loppui yksitellen syöttö sylissä, koska siihen menee niin paljon aikaa ja se luultavasti osin vaikuttaa poikien erirytmisyyteen mm.päiväunissa. Aloitettiin sitterisyöttö-harjoittelut. Toissapäivä meni vähän takkuillen, mutta entä eilinen ja tämä päivä! Eilen molemmat söivät kiltisti koko aterian sitterissä. Jimi touhottaa ja heiluu aika paljon, mutta Theolla menee oikein mallikkaasti. Theo haluaa itse pitää lusikkaa ja ohjata suuhun ja sosetta pitäisi tulla nopeammalla tahdilla kuin mihin äiti ennättää. Jimi työntää sormet joka välissä suuhun ja naureskelee, kun koitan saada niitä pois. Tärkeintä kuitenkin, että homma toimii ja saan yksin ollessakin molemmat syötettyä samanaikaisesti. Aikaisemmin pojat eivät osanneet eivätkä halunneet syödä sitterissä. Sitä rajoittivat myös refluksioireet ja hotkiminen; koko ajan piti olla valmiudessa vaihtamaan asentoa ja rajoittamaan hotkimista. Refluksi ei vaivaa enää (ainakaan tällä hetkellä) ja olo on ihan sanoinkuvailemattoman huojentunut. Ei tarvitse miettiä aina mihin pojat voi laittaa, ettei vaan maito nouse ylös eikä tarvitse herätä yöllä siihen, kun kuulee pikkuisen haukkovan henkeä tukehtumaisillaan. Miten mahtavaa onkaan kokea ns.normaali vauva-arki, siis ilman mitään ylimääräistä.

Toinen juttu; nyt alkuvaikeuksien jälkeen sose on alkanut maistua! Aloitettiin kiinteät 2kk sitten, poikien ollessa 4kk (keskosuuden takia). Silloin meille sanottiin, että kahdessa viikossa pitäisi saada ainakin puolipurkkia menemään kerralla. Huh sanon minä. Vasta viime viikolla sain menemään sen verran. Stressasin asiasta aika lailla, mutta onneksi nyt maistuu. Theo syö oikeastaan kaikkea, Jimi on vähän nirsompi. Tässä välissä oli pari viikkoa, kun oikein mikään ei maistunut kummallekaan ja olin taas huolissani.

Syy on selvinnyt, nimittäin Theolle on tullut ensimmäinen hammas! Suloinen pieni nökö alhaalla! Jimi tulee kovasti perässä: samanlaista sormien ja nyrkin syömistä, ikenien hieromista, kuolaamista ja ajoittaista ruokahaluttomuutta. Pojat ovat oppineet "syömään" jäähdytettävää purulelua ja se tuntuu auttavan pahimpaan kutinaan.

Mahtavaa, kun tuntee onnistuvansa äitinä! Pojilla on vaivat helpottaneet, itkuisuus vähentynyt ja kerrankin arki luistaa ilman sen suurempia vastoinkäymisiä. Toivottavasti saadaan nauttia näin hyvin sujuvasta arjesta pitkään!  

Missä iässä siellä on ilmestynyt eka hammas?

xxxx  

ps. muistakaa osallistua Lamaze-arvontaan täällä, perjantaihin asti aikaa!