Sivut

tiistai 1. marraskuuta 2022

4-vuotiaan kanssa silmälääkärille

Tänä syksynä ollaan käyty useamman kerran neuvolassa, kun on ollut peruskäyntiä, kontrollia ja neuvolalääkärin tapaamista. 

Ellen osallistui hienosti 4-vuotiskäynnin tehtävien tekemiseen. En muistanut, että tällä käynnillä lapsi menee ilman vanhempaa ensin tekemään erilaisia tehtäviä, mutta yllätyksekseni Ellen lähti innoissaan terveydenhoitajan mukaan. Käynti oli ruotsinkielellä ruotsinkielisestä päivähoidosta johtuen. Käynnillä tuli myös rokote. 

Kehitys ja kasvu on kunnossa ja Ellen voi hyvin. Itselläni on ajoittain huolta hänen atopiasta. Kutiava, kuiva iho valvottaa usein ja Ellen raapii ihon rikki. Parhaiten tuntuu ennakoivasti auttavan Aco Mini Care -voide, mutta mitään hittiä ei olla vielä löydetty.   

Neuvolakorttikotelo - Luklabel 

Neuvolan puolelta kiinnitettiin huomiota Ellenin näköön. Sen vuoksi käytiin kontrollissa jo 3-vuotisneuvolassa, mutta silloin ei vielä nähty tarvetta jatkotoimille.

Tällä kertaa terveydenhoitaja ohjasi meidät eteenpäin silmälääkärille, jonne meillä on aika ensi viikolla. Saa nähdä mitä siellä selviää, mutta uskoisin Ellenin tarvitsevan silmälasit. Hän siristelee ja räpyttelee silmiään paljon jos katsoo esimerkiksi tv:tä.  

Onneksi näihin asioihin saa apua ja pääsee tarpeellisiin tutkimuksiin! xx

1 kommentti:

  1. Oletteko kokeilleet Avenen Xeracalm-sarjaa? Tosi hyvää atooppiselle iholle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3