Kuulun niihin, jotka kärsivät raskauspahoinvoinnista. Pahoinvointi on kokonaisvaltaista, jatkuu ympärivuorokautisena ja hallitsee ja rajoittaa elämää. Voimat on loppu, energia on nollassa, pienikin arkinen tekeminen saa sydämen hakkaamaan, kuumat ja kylmät aallot vaeltaa kropassa, etova olo vaihtelee pahasta hyvin pahaan, kaikki ällöttää ja mieli on sumussa.
Omalla kohdallani raskauspahoinvointi oli kaikkea yllämainittua. Olo oli kuin krapulaisella x 100.
Voitte kuvitella miltä tuntui kuulla lääkärin toteavan, ettei raskaus ole sairaus.
Se oli viimeinen käyntini kyseisellä noin 60-vuotiaalla mieslääkärillä. Jätin palautetta.
Oman kokemukseni nojalla en voisi koskaan käyttää kyseistä fraasia. Kukaan muu kuin raskaanaoleva itse ei tiedä miltä kropassa tuntuu. Jokainen raskaanaoleva ja jokainen raskaus on erilainen.
Koko ensimmäisen raskauskolmanneksen kummassakin raskaudessa olin kuin kävelevä zombi. Pahoinvointi oli kamalin oire, väsymys ja turvotus hyvänä kakkosena. En todellakaan tuntenut oloani terveeksi ja normaaliksi kertaakaan niinä kuukausina. Koin vain olevani hyvin pahoinvoiva ja väsynyt eikä sen vähätteleminen auttanut asiaa - päinvastoin!
Paras apu pahoinvointiin ja muihin ikäviin oireisiin on myötätunto ja tsempit!
Oletteko saaneet osaksenne jotain samantyylistä?
Täällä sama! Kaikki terveyden huollon ihmiset hokeneet, niin neuvolassa kuin työterveydessä. Ärsyttää kun ei saa olla raskaana, vaan kaikki odottaa sun suoriutuvan ja edellyttävät että teen saman kuten aina ennenkin. (esikoista odotan) tämän kun olisin tietänyt en varmaan olisi tähän ruvennutkaan. Nyt toivoen että "pysy pieni matkassa ja synny terveenä" <3
VastaaPoistaTyöterveydessä ramppasin usealla eri lääkärillä, ja tuntui että sekä työpaikan johtaja että työkkärilääkärit yrittivät väkipakolla pitää työelämässä, vaikka puolenvälin jälkeen vointi huononi kunnolla. Selkäkivut olivat (ja ovat edelleen) läsnä, kivuliaita supistuksiakin alkoi olla. Arjen pakollisista askareistakin alkoi tulla todella työläitä. Kauppaankaan en uskaltanut yksin lähteä. Johtaja vain sanoi, että jokaisesta supistuksesta tulisi olla kiitollinen, "naisen keho valmistautuu tulevaa synnytystä varten". Ei siis ottanut minun kokemia tuntemuksia vakavasti. Vertasi kovasti vain omiinsa. Jäi paska maku suuhun kyllä sekä lääkärien että johtajan puheiden jälkeen. Kiitollinen olen esimiehelleni, joka tuki kaikessa ja itsekkin ihmetteli miten meni niin kauan saada lääkäri ylipuhuttua sairasloman kirjoittamiseen. Raskaus ei ole sairaus, mutta voi aiheuttaa vaivoja jotka saavat tuntevan itsensä sairaaksi. Jokainen raskaus on omanlaisensa, eikä kenelläkään ole oikeutta vähätellä toisen raskaanaolevan tuntemuksia! <3
VastaaPoistaEkassa lääkäri käytti juuri tuota lausetta kun menin hakemaan sairaslomaa 1kk ennen äitiysloman alkua kun en pystynyt jatkuvien supistusten takia reissaamaan Kouvola-Lahti -väliä eli kävelemään junamatkan lisäksi 6-7km. Kirjoitti sitten kuitenkin sairasloman...
VastaaPoistaItsekin kuulin samaisen lauseen ensimmäisessä raskaudessani, juurikin vanhemmalta mieslääkäriltä. Raskaus ei ole sairaus, mutta minunkin tilanteessani se ei aina tunnu siltä. Tähän mennessä raskauden takia minulle on todettu jo diabetes ja kilpirauhasen vajaatoiminta, olen vasta rv16. Olen niin kyllästynyt siihen, miten ulkopuoliset saa päättää miltä raskaanaolevista pitäisi tuntua.
VastaaPoistaEi ole kokemusta raskauksista, mutta sairastan endometrioosia ja aikaan ennen diagnoosia kävin eräällä vanhemmalla mieslääkärillä hakemassa syytä ja apua tosi tuskallisiin kuukautiskipuihin. "Kuukautiskivut, hah! Sellaisia ole olemassakaan muuta kuin naisten kesken sovittuna. Äitisikö on opettanut, että kuukautisten aikaan pitää ottaa sairaslomaa?" Kommentti oli tosi loukkaava siksikin, etten ole äitini vaan isäni kasvattama ja meillä kotona ei taatusti neuvottu esittämään kipeää menkkojen aikana.
VastaaPoistaKyllä. Aikanaan hain töistä sairauslomaa raskauden puolivälissä voimakkaiden supistusten takia. Vanhempi mieslääkäri sanoi, "ennen vanhaan naiset meni navetasta suoraan synnyttämään ja synnytyksen jälkeen takaisin navettaan hommiin", et koitapa pärjätä. Jouduin hakemaan sairauslomani toiselta lääkäriltä.
VastaaPoistaMinulla järkyttävät liitoskivut toisen kohdalla ja hain 2kk ennen äitiysloman alkua sairaslomaa, koska työpäivän jälkeen aina tunne että pian syntyy koko vauva. Vastaus "kai sinä tiedät että tämä kuuluu vaan tähä raskauteen, syö panadolia" - naislääkäri
VastaaPoista"Raskaus ei ole sairaus"
VastaaPoista"Sulla on pahoinvointia vaan, ku jännität, et miten tulette vauvan kanssa pärjäämään."
"Esikoisen odotus on tällaista, et sä toisen kohdalla enää ehdi miettimään näitä."
Nämä kommentit siis kaikki raskauspahoinvoinnista, joka vei minut sairaalaan tippaan pitkäksi aikaa. Ai niin, ja sitten suosikkini: "Toinen raskaus on aina helpompi!" Joo-o... Olis varmaan voinu olla, mut seuraavalla kerralla odotin kaksosia, mikä toi raskauteen ihan uudet haasteet.
Heippa, kuulosta aihan liian tutulta. Jos et vielä tiennyt niin vieraile sivulla hyperemeesi.fi, voi olla että siitä on apua ymmärtämään pahoinvointiasi. Et ole yksin.
VastaaPoistaOmalla kohdallani 20 viikkoa jatkunut pahoinvointi vei tiputukseen. Tippaa paikoilleen laittanut hoitaja totesi, ettei hänellä itsellään ole koskaan omissa raiskauksissaan ollut pahoinvointia, ”että kyllä se on kuule päästä kiinni jos oksettaa”. Tein tästä potilasasiamieheen neuvon mukaan valituksen, johon sain vastauksena ylilääkärin ”pahoittelua”, mutten mitään konkreettista muutosta.
VastaaPoistaMinulla oli hyperemeesi joka vaivasi raskauden ensimmäiset 4,5 kuukautta. Oksensin noin 10-20 kertaa päivässä ja olo oli todella heikko. Kylkiluut olivat siniset ja join apteekin ravinnejuomia pysyäkseni tolpillani. Hampaista katosi kiilto ja jalat pettivät vähän väliä alta.
VastaaPoistaNaisvaltaisella alalla ja työpaikalla olin ainut joka ei vielä ollut saanut lasta. Työkavereiden suhtautuminen viikko viikolta jatkuvaan sairaslomaan oli kaikkea muuta kuin positiivinen. "En minä pahoinvoinnin takia vapaata saanut"-mentaliteetti vallitsi ympärillä ja kukaan ei tuntunut ymmärtävän ettei tavallisesta pahoinvoinnista ole kyse. Nainen voi siis myös olla toiselle susi. Onneksi pahoinvointi loppui siinä 5-6 kk tienoilla, muuten en tiedä miten olisin jaksanut loppuun saakka. Terve ja pitkä poika syntyi 4 kk sitten.
Hei, eksyin tänne vanhaan postaukseen nyt kolmannen raskauteni alussa. Olen todella pahoillani, että olet joutunut kokemaan noin tietämätöntä ja ymmärtämätöntä käytöstä ja vielä lääkärin puolelta. Minulla on kokemusta erittäin vaikeasta raskauspahoinvoinnista ja myös hieman lievemmästä. Nyt kolmas raskaus on saanut minut pohtimaan sitä, kuinka tämä yhteiskunta on oikein rakentunut? Miksei se ota paremmin huomioon raskaana olevia naisia? Itse koen, että ensimmäisen raskauskolmanneksen tarvitsisin oikeasti vain levätä. Väsymys ja pahoinvointi on niin valtaisaa ja ylimääräinen rehkiminen vain hankaloittaa oloa. Olisi keskityttävä uuden elämän luomiseen, tuohon aikaan kun kehoni kasvattaa uutta ihmistä, luo sen elimiä ja muita rakenteita. Elämmekö vieläkin sota-aikaa? Kaikki kynnelle kykenevät sotatalkoisiin, ellei ole pää kainalossa? Vai mistä tällainen malli juontaa juurensa? Jotta raskauspahoinvointisetkin naiset on pidettävä pakolla työssä? Sitten ihmetellään kun syntyvyys laskee? Voimia ja rakkautta kaikille odottaville äideille <3
VastaaPoista