Sivut

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Millaista on ulkoilu, kun yksivuotias kävelee itse?

Ellen alkoi kävellä yksivuotispäivänään kunnolla. Viikon verran hän käveli vain sisällä, koska vierasti kävellessä kenkiä. Pikkuhiljaa hän innostui kävelemään myös ulkona, kun sai pitää kiinni rattaiden istuinosan jalkatuesta. Se tulee sopivasti Ellenin käsien korkeudelle, joten se toimii loistavasti "kävelykärrynä".

Nyt Ellen kävelee ulkona jo itsenäisesti, välillä jopa turhan vauhdikkaasti. Hän pysähtyy tutkimaan kiviä ja käpyjä ja osoittelee. Osoittaminen on aika uusi taito ja hän osoittaa ulkona lähes kaikkea sanoen "där" (:tuolla). Ulkoillessa Ellen osoittaa ja minä kerron mitä mikäkin on jne.


Puhumme paljon, pysähtelemme, ihmettelemme ja muutaman minuutin matka leikkipuistoon kestää nykyisin vähintään vartin. Elämää pienen tutkimusmatkailijan kanssa. Ellen on kiinnostunut ympärillä olevista asioista, hän kokeilee ja katselee.

Hän kävelee eteenpäin, mutta varmistaa vähän väliä minun tulevan perässä. Hän katsoo reaktiotani, kun on tarttumassa johonkin. "Ta bara" (:ota vaan) saa ison hymyn neidin huulille.
 
Ihania kehitysaskelia täällä! Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3