Mikä on meidän lapsiluku?

Muistan, kun Ellenin syntyessä kätilö sanoi "nähdään ensi kerralla"! Naurettiin Jessen kanssa ja tokaisin, että eiköhän se ollut tässä. Samalla mielen valtasi pieni haikeus.

Jos joku olisi ennen kaksosten syntymää kysynyt montako lasta toivon tulevaisuudessa, olisin vastannut kaksi. Kolme tuntui meille jo paljolta, neljää ei ainakaan.

Kaksosten jälkeen oli selvä, ettei se voinut olla siinä. Useampi vuosi kerättiin voimia ja uskallusta lähteä vaikean riskiraskauden jälkeen samaan uudelleen. Ellenin kanssa kaikki on mennyt aina raskausajasta asti hyvin. Synnytys oli upea kokemus, vauvavuosi ihana ja yhden lapsen kanssa kerrallaan on ollut ihan erilaista kuin kaksosten.

Olen vahvasti sitä mieltä, että meidän lapsiluku on neljä.

Se kuulostaa hullulta, koska en olisi ikinä uskonut edes ajattelevani niin. Pitää muuttaa isompaan asuntoon, ostaa isompi auto jne. Enemmän kuluja, vähemmän aikaa.

Jonkun korvaan voi kuulostaa oudolta ajatella kaikkea edellä mainittua, mutta mielestäni viimeistään tässä kohtaa sitä tekee väistämättään. Kolmesta lapsesta useampaan muuttaa yleisesti asioita niin paljon, koska esimerkiksi tavalliseen henkilöautoon ei enää mahdu.

Ollaan vielä ihan ajatustasolla, koska juuri nyt on hyvä näin. Meillä on lähitulevaisuudessa muita ajankohtaisia asioita ja haluan keskittyä työelämään, säästää, viettää hääjuhlaa, muuttaa isompaan asuntoon...

Kun me puhutaan tulevaisuudesta Jessen kanssa niin tulee sellainen perhosia vatsassa -tunne!

Kiinnostaisi kuulla 

miten teillä menee, 

joilla lapsia on enemmän kuin kolme? 

Tässä ja nyt

Olen puhunut täällä isoista asioista, jotka toivottavasti kuuluvat tulevaisuuteemme jossakin vaiheessa. Muutto isompaan asuntoon, uusi työpaikka, hääjuhla ja kolmas lapsi. Kirjoitin kolmannen haaveilusta postauksen jokin aika sitten ja vielä silloin pohdin kuumeisesti milloin jokin meidän edellämainituista haaveista toteutuisi. Tuntui, että olisi aika suuremmalle muutokselle ja kotona aloin nähdä vain niitä huonoja puolia, kuten kuluneen alkuperäislattian ja olemattomat eteisen säilytysmahdollisuudet, joita kiroan joka kerta lähtiessäni ja tullessani ulkoa sisään lasten kanssa. Parin viikon loma töistä tuli oikeaan aikaan, koska se oli just sitä mitä tarvitsin.

oikeanpuoleiset housut saatu

Parissa viikossa olen rauhoittunut ja keskittynyt hyviin asioihin elämässäni. Istuin yhtenä aamupäivänä olohuoneen lattialla kahvikuppi kädessäni ja katsoin, kun Jimi ja Theo piirsivät tusseilla. He olivat innoissaan, koska tusseilla pystyy kuulemma piirtämään paljon paremmin kuin värikynillä ja molemmat esittelivät piirtämiään juttuja vuorotellen. Siinä kohtaa pysähdyin ja ajattelin, että oikeasti elämässäni on just nyt kaikki niin hyvin, etten voi olla kuin kiitollinen. Me ollaan terveitä, meillä on työpaikat ja niitä muutamaa seikkaa lukuunottamatta ihana koti ja mukavat naapurit. Meidän neljävuotiaat ovat mahtavia tyyppejä, joille haluan antaa aikani ja olen onnellinen, että tässä elämäntilanteessa heidän ei tarvitse olla päivähoidossa pitkiä päiviä. Näiden oivallusten myötä olen muistanut sen, miten tärkeää on elää tässä hetkessä. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta nyt on tässä ja nyt on hyvä.

Löytyykö muita

      haaveilijoita?      

Haaveilua kolmannesta

Sitähän sanotaan, ettei koskaan ole oikeaa aikaa lasten saamiseen. Jimin ja Theon myötä olen kuitenkin löytänyt itseni ihan uudella tavalla suunnittelemasta tulevaa. Nyt jälkeenpäin olen nimittäin ajatellut, miten kovan työn vaati suorittaa ammattikorkeakouluopinnot loppuun kahden uhmaikäisen kanssa, samalla töissä käyden. Olin päättänyt jo raskausaikana, että teen opinnot loppuun, vaikka mitä tulisi. Minulla oli laskettu aika vasta elokuun lopussa ja olin ajatellut saavani opinnot opinnäytetyötä lukuunottamatta valmiiksi ennen poikien syntymää. Pitkä vuodelepo ja vauvojen ennenaikaisuus johti kuitenkin siihen, että opinnäytetyön lisäksi muutama kurssi ja työharjoittelu jäi odottamaan opintoihin palaamista.

Opintojen ohella oli pakko käydä töissä taloudellisen tilanteen takia. Olen kiitollinen siitä, että töissä toiveeni otettiin huomioon ja esimerkiksi pari kuukautta sain tehdä minimisopimusmäärän töitä ja muuten keskittyä kirjoittamaan opinnäytetyötä. Se helpotti suunnattomasti. Loppujen lopuksi muutaman kurssin tekeminen sujui ihan hyvin eikä tehtävää ollut onneksi sen enempää. Sain paljon tukea koululta ja joitain osia pystyin suorittamaan kotoa käsin. Työharjoittelun kautta löysin itselleni todella mielenkiintoisen ja sydäntä lähellä olevan aiheen opinnäytetyölleni, joten sekin meni parhaalla mahdollisella tavalla.

Yksi suurimmista motivaattoreista opintojen loppuvaiheessa oli ajatus kolmannesta lapsesta. Oltiin puhuttu, että "oikea aika" voisi olla sitten, kun olen valmistunut eikä elämässä ole enää mitään ylimääräistä ja keskeneräistä. Valmistumisesta on nyt puoli vuotta ja yhtäkkiä me ajatellaankin, että teen ensin hieman töitä ja säästetään, sitten pitäisi saada työpaikka sosiaalialalta ja työkokemusta. Pian huomataan, että kuukaudet vierähtävät eikä koskaan ole sopivaa aikaa. Toisaalta haluaisin päästä oman alan töihin ennen kolmatta lasta, mutta usemmalta kantilta ajateltuna kannattaisi jäädä äitiyslomalle nykyisestä työstäni, johon voin palata osa-aikaisena äitiysloman jälkeen eikä lapsen täydy mennä vuoden ikäisenä päivähoitoon. Me tehtiin Jimin ja Theon suhteen samalla tavalla. Palasin aikoinaan töihin pienellä tuntimäärä/viikko -sopimuksella, joka mahdollisti sen, että pojat pystyivät olemaan kotihoidossa yli kaksivuotiaiksi asti ja samalla minä sain "omaa aikaa" töissä ja pärjättiin taloudellisesti.

Jimi ja Theo täyttävät neljä vuotta muutaman viikon päästä enkä koskaan kuvitellut lapsilleni näin suurta ikäeroa. Vuodet on menneet ihan älyttömän nopeasti, mutta toisaalta olen onnellinen, että olemme saaneet keskittyä vain poikiin nämä vuodet. Nyt he ovat jo niin isoja, että erityisesti Theo on alkanut kysyä, milloin meidän kotiin voisi tulla pikkuveli. 

Kolmannen lapsen haaveilun lisäksi meillä on tulevaisuudessa toisena isona asiana avioliiton siunaaminen eli meidän kohdallamme se tarkoittaa "kirkkohäitä" ja hääjuhlien järjestämistä, jotka meiltä jäi pitämättä mennessämme naimisiin 2012. Paljon ajateltavaa ja suuria päätöksiä. Tiedän kokemuksesta, ettei lastensaannin ajankohtaa voi suunnitella, koska raskaaksi tulemisessa saattaa kestää ja matkalla voi tulla ongelmia. Siitä huolimatta on tärkeää ajatella tunteiden lisäksi myös järjellä. Jesse on meillä se järjen ääni, kun minä taas olen jo menettänyt järkeni vauvakuumeen myötä...

Kanssahaaveilijoita?