Sivut

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Pojat jatkohoidossa yhdessä

Tänään aamu alkoi soitolla Lastenklinikalta: B-poika siirtyy jatkohoitoon tänään klo.13.00. Sen jälkeen oli hymy herkässä ja lähdettiin A-pojan luo sairaalaan odottamaan B:tä. Oltiin sairaalassa sopivasti hoitojen (vaipanvaihto, syöttäminen, lämmön mittaaminen yms) aikaan ja vaihdettiin pojulle vaippa ennen kenguruhoitoa mamin kanssa. Olin A sylissäni 2 tuntia ja nukuttiin molemmat tyytyväisinä B:n tuloon saakka. Pikkuinen kuljetettiin keskoskaapissa ambulanssilla. Matka oli mennyt hyvin eikä ollut tullut yhtäkään hengityskatkosta tai muuta. Raukka oli varmaan väsynyt matkasta ja vähän itkuinen. Onneksi rauhoittui lepäämään, kun Jesse piti kapalossa ja jutteli.



Käytiin Jessen kanssa syömässä sairaalan henkilöstöravintolassa. Mä saan ruoan ilmaiseksi, koska pumppaan maitoa vauvoilleni ja Jesse saa isän roolissa aterian henkilökunnan hintaan. Se kannattaa hyödyntää, kiva etu! Istuttiin ulkona syömässä ja ekaa kertaa tänä kesänä sain hetken vaan olla ja nautiskella auringosta. Lounaan jälkeen mentiin takaisin poikien luo ja otettiin pojat kenguruun. Molemmat nukkuivat tyytyväisinä taas pari tuntia meidän sylissä.  Nukuin itsekin! Vauva sylissä on rauhoittavaa olla. Tykkään kengurussa olosta vähintään yhtä paljon kuin meidän vauvat :)

Tänään molemmat pojista olivat rinnalla. Sitä on kokeiltu aikaisemmin jo A:n kanssa, mutta tänään myös B pääsi kokeilemaan. Se meni yllättävän hyvin! Molemmat ymmärsivät idean heti ja saivat jo monta pisaraa imettyä itse. Ollaan vasta siinä vaiheessa, että totutellaan rinnalla oloon. Pojilla ei luonnollisestikaan ole vielä tarpeeksi paljon voimia kunnon imemiseen, mutta hienosti saivat jo maiskuteltua vähän.


A syö 8 x 32ml ja B syö 8 x 24ml.
A painaa 1620g ja B painaa 1680g.
Paino on molemmilla noussut kuulemma sopivaan ja normaaliin tahtiin.

Pojat ovat nyt samassa huoneessa, samassa sängyssä. Kun toinen "murisee" hassusti, toinen yhtyy murinaan. Ihanaa, että pojat saavat olla nyt yhdessä ja meidän on helppo huomioida molemmat. Enää ei tarvitse jakaa aikaa sairaaloiden välillä vaan voidaan olla yhtäjaksoisesti pidempi aika rakkaiden luona. Oon huomannut, että kerta kerralta on vaikeampi lähteä kotiin ja jättää pojat. Tuntuu, etten ole riittävästi poikien luona ja poikien on paha olla jos en ole paikalla. Se on raskasta.

Poikien sairaalassa olo on paljon rankempaa kuin oma osastoaikani. Poikia on kamala ikävä ja tuntuu pahalta jättää pienet. Silti toivoisin, että saisin hetken aikaa olla Jessen kanssa kahdestaan ja tehdä jotain, kuten käydä Helsingissä kävelyllä ja syödä jädeä tai mennä leffaan tai syömään. Ei olla tehty mitään yhdessä reiluun kahteen kuukauteen sairaala-ajan takia. Jesse on ihan loppu, joka päivä töiden jälkeen sairaalaan ja syöminen jää eikä unta saa riittävästi. Harmittaa Jessen puolesta. En tajunnut itse ollessani sairalaassa, että miten vaikeaa se oli Jesselle ja edelleen sama sairaalarumba jatkuu.


 Silti sitä "omaa aikaa" on todella vaikea ottaa. Tulee paha mieli jos ei ole poikien luona ja tuntuu, että hoitajat katsovat pahalla jos vanhemmat eivät istu lastensa luona koko päivää. Sairaalasta lähtiessä on jo niin väsynyt, ettei jaksa enää iltaisin tehdä muuta kuin hoitaa pakollisen, kuten kasaantuvat pyykit ja tiskit. Koti on vielä järjestelemättä vauvoja varten ja kaikki hankinnat edelleen tekemättä. Minä kun kuvittelin, että mulla alkaa mammaloma päästessäni sairaalasta ja silloin ehdin tehdä kaiken sen mikä jäi tekemättä, kaikessa rauhassa?! Ehei, en tiedä milloin me ehditään hankkia kaikki tarvittava. Stressaa tosi paljon! Parhaassa tapauksessa poika/pojat ovat kotona parin viikon päästä ja silloin ei ole enää aikaa tai energiaa lähteä ostosreissuille. Haluan kaiken olevan valmista, kun pikkuiset tulevat kotiin. Hohhoh, miten saan kaiken hoidettua? xxxx

torstai 27. kesäkuuta 2013

Viikon ikäiset rakkaat

Tänään tapahtui suuri edistysaskel: A-poika siirtyi jatkohoitoon. Pojalle menee täydet maidot (pelkästään mun maitoa), hengittää itse hienosti eikä tarvitse enää lisänesteitä. Pojulla ei ole piuhaviidakkoa ympärillään, ainoastaan pulssi ja happisaturaatio sekä nenämahaletku. Pesä on nyt avopöydällä eikä keskoskaapissa! Pojalla on oma huone sairaalassa, johon veli tulee seuraksi toivottavasti viikonlopun aikana. Huone on tosi ihana! Siellä on kaikki mitä vauvanhoitoon tarvitaan, kaksi mukavaa nojatuolia, Nalle Puh-seinäteksti, hoitopöytä ja vaatekaappi. Huoneessa on oma rauha ja saadaan vihdoin olla hetkittäin ihan perheen kesken.

Pojulle puettiin vaatteet tänään ensi kertaa! Lastenklinikalla oltiin pelkässä vaipassa. Poju näytti niin suloiselta pikkuvaatteissaan. Päivä päivältä molemmat pojat alkavat näyttää persoonallisemmilta ja enemmän "omilta pojilta". Rakkaus meidän pieniä tuhisijoita kohtaan on jotain uskomatonta! On ihan mahtavaa olla äiti. 



 B-poika jäi meidän harmiksi vielä Lastenklinikalle. Oli ikävää mennä tänään ensin toisen luo ja sitten toisen. Tuntui pahalta olla toisen luona, kun toinen joutui olemaan yksin. Siihen menee myös enemmän aikaa, kun pitää sukkuloida sairaaloiden välillä. B-pojan on arvioitu siirtyvän viikonlopun aikana veljen perässä. Siihen vaikuttaa miten maidot pysyy. Tänään poika oli oksentanut, mutta onneksi vain kerran. Jonkin verran tuli nenämahaletkusta takaisin päin maitoa eikä poju päässyt jatkohoitoon sen takia vielä tänään. Hengitys kulkee hyvin eikä lisänesteitä mene enää paljoa. Kunhan maidot nyt lähtis menemään ja määrät nousisi.
Pakko sanoa vielä loppuun, että nyt kun pojat näkee kunnolla ilman nasaalia yms. niin ovat tosi samannäköisiä! Saa nähdä miten me erotetaan ne! 



 Meidän rakkaat ovat tänään viikon ikäisiä (32.viikko) <3 xxxx    

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

SYNNYTYSKERTOMUS: SEKTIO

Keskiviikkona kaikki alkoi. Edeltäneenä yönä olin ekaa kertaa havahtunut unesta vihlovaan/repivään kipuun. Se oli kuitenkin niin pientä, että nukahdin heti uudelleen.  Aamulla kerroin tuntemuksistani kätilölle, joka eteenpäin osastolääkärille. Alkuun seurailtiin tilannetta, mutta aamupäivän aikana repivä ja puristava tunne oli lisääntynyt sen verran, että kokeiltiin Nifanginia (=supistuksen estolääkettä). Siitä ei ollut apua eikä särkylääkkeestä. Lounaan jälkeen lääkäri tuli kyselemään tuntemuksia ja päätti tehdä sisätutkimuksen. Siitä voi lukea lisää täältä. Tilanteen etenemisestä voi lukea täältä. Sitten päästään eteenpäin.


Jesse lähti kotiin keskiviikkona klo. 22 aikaan. Yritin nukkua, mutta se oli vaikeaa, kun pystyin olemaan vaan yhdessä asennossa, että anturit pysyi hyvin kiinni. Yö meni huonosti. Olo oli luultavasti magnesiumin johdosta tosi epämukava ja jouduin pissaamaan metallipönttöön sängyn vieressä. Hätä tuntui olevan jatkuvasti ja silti tuli kerralla vain pari tippaa. Olin koko yön antureissa kiinni, kun supistuksia ja poikien sykkeitä tarkkailtiin. Kätilö ravasi huoneessa koko yön, kun vaihdettiin tippapusseja ja asetettiin anturit uudelleen jos ne oli liikkuneet. Olin ihme horroksessa koko yön ja laskin aikaa magnesiumin loppumiseen, 5.20. Silloin pissalla käynti helpottui ja epämukavuus hellitti vähän. Sain torkuttua horroksessa tunnin. Koko yön supisteli estolääkkeestä huolimatta ja supparit tuntui myös selässä.

Mietin joskus, että tunnistanko niitä "oikeita synnytyssupistuksia" ja nyt tiedän vastauksen. Kyllä ne tunnistaa! Hengitys tuntui salpautuvan supistusten ajaksi ja supistuksiin ja hengittämiseen piti oikeasti kiinnittää huomiota. Puristi ja särki. Yö meni hitaasti. Minuutti minuutilta, tunti tunnilta. Tarkkailin poikien sykkeitä ja supistusten voimakkuutta. Luin blogeja. Olin Facebookissa. Jatkoin jo tutuksi tullutta ajanvietettä: tuijotin valkoista kattoa. Mietin asioita. Jännitin aamua ja mitä lääkärit sanovat. Pelkäsin, että joudun takaisin vanhaan huoneeseen odottamaan ja olo vaan pahenee.  

Vähän ennen 9 aamulla osastolääkärit ja kätilö tulivat kysymään vointia. Sanoin rättiväsyneenä, että on kurja olo ja paineentunne on lisääntynyt. Lääkärin tekemän sisätutkimuksen mukaan olin auki 6cm ja pieni jalka oli jo kovasti tulossa - vedet ei ollut mennyt vielä. Aamupalaverissa oli päätetty, että mut leikataan aamun toisena. Syynä tilanteen nopea eteneminen eivätkä lääkärit halunneet odottaa vesienmenoa, koska silloin tulisi jo kiire ja komplikaatioiden riski kasvaa. Olin yllättynyt ja ihmeissäni, mutta helpottunut. Lääkärit oli rauhallisia ja sanoivat iloisina, että "tänään on hyvä päivä poikien syntyä". Mulle tuli jotenkin levollinen ja odottava olo. Oli kiva, kun tiesi mitä tapahtuu. Ekaa kertaa pitkään aikaan sanottiin jotain varmaa ja tiesin mitä tulee tapahtumaan.

Mua kehotettiin soittamaan Jesselle heti, koska lähtö leikkaussaliin tulisi parin tunnin sisällä. Soitettuani, Jesse lähti samantien tulemaan töistä. Se oli ihan yllättynyt, koska ei ollut uskonut poikien syntyvän kuitenkaan ihan vielä. Sen työpäivä jäi siihen ja 20 minuutissa se oli jo sairaalassa. Jesse ehti hyvin mukaan ja kuunneltiin yhdessä, kun kätilö selitti mitä tulee tapahtumaan. Kertasin Jesselle ennen leikkaussaliin lähtöä mitä toivon sen tekevän. Halusin, että Jesse pitää musta kiinni koko ajan ja puhuu rauhallisella äänellä niitä näitä ja rauhoittelee ja silittää jos mua sattuu tai panikoin.

Pääsin leikkaussaliin jo tunnin päästä ilmoituksesta. Olin ehtinyt onneksi soittaa äitille ja laittaa viestit anoppilaan ja muutamalle kaverille ja tietysti päivittää tilannetta teille ;)

Leikkaussali oli paljon "viihtyisämpi" kuin mitä odotin. Se ei näyttänyt perinteiseltä leikkaussalilta metallipintoineen yms. vaan tavalliselta hoitohuoneelta. Siirryin leikkauspedille ja heti ympärillä hääri monta henkilöä. Jokainen esitteli itsensä ja kertoi mitä tekee. Tuli happiviikset, vaihdettiin asentoa, laitettiin monta tippaa, kerrattiin tilanne, juotettiin nestettä vatsan neutralisoimiseksi, laitettiin myssy ja vaikka mitä. Opiskelija kävi kysymässä lupaa saada seurata leikkausta. Nyökkäilin vaan kaikille ja yritin pysyä menossa mukana. Anestesialääkäri tuli tutuimmaksi, koska hän oli koko leikkauksen ajan vieressäni ja selitti mitä tapahtuu.

Sain spinaalipuudutuksen. Se laitettiin selkään ja sitä varten mun piti olla mahdollisimman pienessä sikiöasennossa liikkumatta selkä kissamaisesti köyristettynä. Nyt en muista tarkkaan, mutta selkää pistettiin useampaan otteeseen ja pari kertaa kuulin lääkärin sanovan, ettei se nyt mene kohdalleen ja mua työnnettiin enemmän kippuraan. Se oli tosi vaikeaa ison masun kanssa, kun se jäi puristuksiin ja oli vaikea hengittää. Lopulta puudute saatiin laitettua ja pikkuhiljaa tunto katosi jaloista. Se oli hassun tuntuista. Tässä vaiheessa Jesse tuli saliin. Jesse oli mennyt vaihtamaan leikkaussalivaatteet päälle.

Pelkäsin etukäteen juurikin puudutuksen laittoa. Laittohetkellä pelko oli ihan minimissä. Kaikki olivat niin mukavia, että mulle tuli hyvä ja turvallinen olo. Asiat tapahtuivat myös sellaisella tahdilla, etten ehtinyt pelätä tai stressata mistään. Mietin poikia ja odotin ensikohtaamista <3

Alkuvalmistelut oli tehty ja leikkaavat lääkärit tulivat saliin. Yhteensä salissa oli noin 15 ihmistä. Ainakin kaksi leikkaavaa lääkäriä, anestesialääkäri, sairaanhoitajia(?), opiskelija, kaksi lastenlääkäriä. Puudutuksen tehokkuutta kokeiltiin jollain kylmällä. Ensin laitettiin kylmää mun poskelle ja sen jälkeen vatsalle ja kylkiin. Meni monta kertaa ja aika pitkään, kun tunsin edelleen kylmää tai viileää. Oli tosi hankala sanoa miltä se tuntuu. Tunsin selvästi sen kylmän kosketuksen, mutten osannut sanoa oliko se kylmempi kuin edellisellä kokeilukerralla ja tuntuiko se selvästi kylmältä vai vaan kosketukselta. Anestesialääkäri vaikutti jo turhautuneelta, kun vastasin niin epämääräisesti. Hän sanoi, että kosketus kuuluukin tuntea, ei kylmää. Sanoin niin selvästi, kun pystyin. Tuntui selvästi ja vieläkin aika viileältä.

Yhtäkkiä tunsin kovaa kipua vatsalla ja lääkäri sanoikin, että nyt aloitettiin. Heti alusta alkaen sattui ja paljon! En osaa sanoinkuvailla sitä kipua ja tunnetta. Sanoin, että sattuu ja anestesialääkärin ilme oli aika huolestunut. En tiedä ehtikö puudutus vaikuttaa kunnolla. Tärisin, kyyneleet valui, puristin silmiä kiinni, verenpaine romahti ja Jesseltä katosi varmaan tunto sormista.

Sairaanhoitaja kysyi onko paha olo, johon nyökkäsin. Sain verenpaineeseen lääkettä ja varmaan jotain muutakin, kun olo oli aika hämärä. Kipu yltyi yltymistään ja tunsin ihan selvästi mitä siellä tehdään. Vähiten kipua tunsin, kun poikia otettiin ulos ja vatsaa venytettiin. Luulin aina, että se on kivuliain vaihe. Jossain vaiheessa multa kysyttiin haluaisinko kuunnella radiota, etten keskity leikkaukseen. Radio laitettiin päälle ja kärvistelin Jukka Pojan tahtiin. Muistan myös miettineeni Greyn anatomiaa, kun leikkaavat lääkärit juttelivat keskenään kaikessa rauhassa kesälomasuunnitelmistaan yms., samalla kun operoivat. Hassua ehkä, mutta se rauhoitti. Ei ollut hätää, kun lääkärit ottivat niin rennosti.   

Aloin itkeä, kun anestesialääkäri sanoi, että ihan kohta pojat on täällä. Enää pieni hetki. Tulee juhannusvauvat. Meni 9 minuuttia leikkauksen aloittamisesta, kun A-vauva syntyi, 10.41. Lääkärit kehuivat pojan ulkonäköä ja saatiin nähdä poju vilaukselta. Pelästyin pojan kokoa, niin pieni. Minuutti sen jälkeen syntyi B-vauva parkaisten kovaan ääneen, 10.42. Nähtiin B-poika ja kaikki alkoivat onnitella meitä. Olo oli epäuskoinen, mutta niin onnellinen! Katsottiin Jessen kanssa toisiamme enkä ikinä unohda sitä hetkeä.

Mua alettiin ommella ja vielä kerran tunsin todella kovaa kipua, kun vatsaa huuhdeltiin/pestiin. Lääkärit kuuli mun huohottavasta hengityksestä, että tuntuu pahalta ja koittivat rauhoitella. Jesse lähti poikien luo. Hetken päästä Jesse tuli B-pojan kanssa moikkaamaan. Sain pojan vierelle ja juttelin hetken.

Pojat ja Jesse lähtivät kohti Lastenklinikkaa, kun ensiapu oli annettu. A-poika syntyi vaisuna ja vasta pari päivää synnytyksen jälkeen saatiin tietää synnytyskertomuksesta, että poikaa oli elvytetty 6 minuuttia heti syntymän jälkeen.(!!!) Sen takia olin saanut vain B-pojan vierelleni. B-poika syntyi parkaisun kera ja voi hyvin.

A-vauva 1580g 42cm apgar-pisteitä 2/2/9
B-vauva 1660g 41,8cm apgar-pisteitä 6/7

Ompelemisen jälkeen poistettiin tukilanka alakautta. Se oli ihan pikkujuttu, lähti helposti enkä tuntenut mitään. Kaikki salissa onnittelivat ja tunsin ylpeyttä, meidän pienet pojat!

Siirryin heräämöön, jonne Jesse tuli melkein heti. Mukanaan ekat kuvat pojista! Tuijotin kuvia ja yritin sisäistää , että olen äiti! Sain paljon onnitteluviestejä ja aika heräämössä meni nopeasti. Olin siellä noin pari tuntia. Haava tuntui kipeältä, kun aloin liikutella jalkoja ja sain särkylääkettä.

Heräämöstä siirryin lapsivuodeosastolle vauvattomien huoneeseen. Sain säännöllisesti särkylääkettä ja jalkojen tunnon palautumista tarkkailtiin. Sektion aikana tai sen jälkeen ei tullut komplikaatioita (paitsi A-vauvan hengittämättömyys). Kohtu supistui nopeasti, jälkivuoto oli/on normaalia, haava on siisti ja parantunut hyvin. Leikkaavaksi lääkäriksi sattui onneksi jo osastolla tutuksi tullut osastolääkäri, joka on sairaalan ainoa itsestään sulavilla tikeillä leikkaava. Hän leikkaa 1 potilaan/kk, joten kävi aika hyvä tuuri!      


Jesse oli aivan ihana, täydellinen tukihenkilö. Teki kaiken juuri kuten olin toivonut ja muisti ottaa jopa kuvia ;) Sektiosta jäi hyvä mieli, vaikka alun kipu olikin ihan jäätävää. Koko hoitohenkilökunta oli mukavaa ja tunsin olevani hyvissä käsissä. Synnytyksestä jäi positiivinen kuva eikä sektio ollut kokemuksena ollenkaan niin paha mitä olen muilta kuullut. Seuraavaksi voisin kirjoittaa sektiosta toipumisesta. xxxx

Jäikö jotain kertomatta, mitä haluatte tietää?

maanantai 24. kesäkuuta 2013

KOTONA!

Nyt se on ohi, yksi ajanjakso elämästä on takana päin. 8 viikkoa ja 2 päivää olin osastolla ja kyllä kannatti, vaikka oli raskasta. Meidän pienet sai sen ansiosta monta elintärkeää masuviikkoa lisää. 

Lapsivuodeosastolla olin vauvattomien huoneessa onneksi, mutta teki vähän pahaa tottakai, kun osastolla pörräsi äitejä isien ja vauvojen kanssa. Söin aamiaista tuoreiden perheiden välissä ja katselin tuhisevia vauvoja. Onneksi vauvattomille on järjestetty oma huone.

Olin suurimman osan ajasta poikien luona. Molemmilla menee todella hyvin! A-poju on nyt selvästi vahvempi ja jaksaa jo olla hereillä, kun taas B-poju tykkää nukkua ja hengitystä pitää tarkkailla vähän enemmän. A hengittää itse ilman apua ja on päässyt jo monesta laitteesta irti. B:llä on vielä nasaali, mutta teho on vähennetty minimiin.



Lauantaina sain A:n ensimmäisen kerran kenguruhoitoon (=vauva otetaan paljasta rintakehää vasten pelkkä vaippa päällään, jolloin vauva tuntee mun sydämensykkeen, lämmön ja on ihokosketuksissa, se tekee vauvalle tosi hyvää)! Se oli ihanaa! Poju nukkui rauhallisesti ja välillä vähän tuhahteli ja availi silmiä!!! Alkoi jopa hamuamaan rintaa ja sai jo ekat makupisarat suuhun! :) Hoitaja oli ihmeissään. Jesse nosti pojan takaisin kaappiin. Pojan nostaminen ja siirtäminen on pelottavaa, kun toinen on niin pieni, mutta Jesseltä se kävi luonnostaan. Poika ei itkenyt yhtään, kun isi nosti.  



B pääsi kenguruun eilen mulle ja A oli Jessellä. Istuttiin vastakkaisilla puolilla isoa huonetta, koska pojat ei valitettavasti ole vierekkäisissä kaapeissa. Kengurussa vierähti monta tuntia. Syötettiin pojat (nenämahaletkun kautta), juteltiin, tuijoteltiin toisiamme ja nukuttiin vähän. Jesse jutteli A:n kanssa pitkät keskustelut ja poju tuijotti isiä suoraan silmiin pitkän tovin. A yritti myös hamuta Jessen nänniä, joten siirrettiin poju mulle. Kenguruhoidon aikana paita kastuu ja siitä, kun aloitettiin kenguruhoito, on maitomäärä yli kymmenkertaistunut! Eilen pojat sai pelkästään oman äidin maitoa :)


Saattaa olla, että pojat siirretään tänään jatkohoitoon "omaan sairaalaan", joka sijaitsee meiltä alle 10 minuutin ajomatkan päässä!!! Pojat eivät tarvitse enää vaativaa tehohoitoa vaan pärjäävät normaalissa hoidossa :) Hoitaja sanoi jopa, että erityisesti A-vauva voisi kotiutua 33-34 viikoilla nenämahaletkun kanssa jos voinnissa ei ilmene muutosta huonompaan. Kuulostaa uskomattomalta!? Oltiin varauduttu kuukauden/kuukausien sairaala-aikaan, mutta kohta meitä voi olla jo useampi täällä!
Riippuu tietysti mihin suuntaan vointi etenee ja tilanteet voi muuttua nopeastikin, mutta silti! Vau.

Otsikko viittaa kotiutumiseen, höpötän kaikesta muusta. Eilen lähdettiin poikien luota viiden jälkeen ja etsittiin paniikissa rintapumppua kaupoista. Onneksi sellainen löytyi S-marketista, perus Medelan käsipumppu. Raskasta hommaa, mutta onneksi puolet päivän pumppauksista voi tehdä sairaalassa samalla, kun on poikien luona. Siellä on ihana sähkötuplapumppu!

Oli vartti aikaa ennen kauppojen sulkeutumista ja tuli kiire ostaa ruokaa. Olin päättänyt jo kauan aikaa sitten mitä kaikkea ostan "ekaksi illaksi kotona". Se ei ihan onnistunut, koska oli kiire ja kaupan hyllyt ammotti tyhjyyttään juhannuksen jäljiltä. Olin kaiken lisäksi ihan sekaisin kaupassa. Seisoin paikallani ja tuijotin hedelmiä, mutten osannut päättää mitä otan ja paljonko ja mikä on normaali kilohinta. Tuskastuin ja melkein aloin itkeä! Sain otettua jotain, mutta tänään pitää tehdä uusi reissu paremmalla ajalla ja valikoimalla.



Koti ei tuntunut heti kodilta. Tuntui kuin olisin väärässä paikassa. Pyörin ympäri kämppää hetken ja katsoin purkamattomia tavaroita. Tavaroita, joita Jesse on tuonut sairaalasta, nurkassa nököttäviä äitiyspakkauksia, pesemättömiä vaatteita... Meni hetki ennen kuin rauhotuin. Laitettiin Jessen kanssa mun sairaalakassien sisältö paikoilleen ja nyt voin sanoa, että ihana olla kotona!

Pitkä ja sekava teksti, anteeksi! Yritän jakaa tulevia postauksia enemmän tiettyihin aiheisiin. Tulossa ainakin sektiopostaus ja kommentteihin vastaaminen. Jesse sai onneksi 2 päivää vapaata töistä, joten me lähdetään nyt yhdessä poikien luo. xxxx              

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Eka kokonainen päivä äitinä

Nukuin viime yön hyvin. Heräsin jo kuuden aikaan suht virkeänä ja luin blogin kommentit kyyneleet silmissä. Niistä herkistyneenä nukahdin uudelleen ja heräsin seiskan jälkeen aamulääkkeiden ottoon. Söin aamupalaa ja nautin mehusta. Punaista sekamehua, sitä teki niiiin mieli ennen sektiota, kun olin ollut jo pitkään kuivin suin. 

Kävin suihkussa ja näin itteni kokovartalopeilistä ekaa kertaa 2 kuukauteen. En järkyttynyt niin pahasti mitä kuvittelin. Maha on vetäytynyt tosi hyvin, sektiohaava on siisti (mustelmilla) ja olo on kevyt. Suihku teki ihmeitä olemukselle ja mielelle. 

Käytiin poikien luona Jessen kanssa kaksi kertaa tänään. Yön aikana A-vauva oli terhakoitunut, mutta B-vauva oli joutunut hengityskoneeseen. Pikkuinen oli väsähtänyt hengittämiseen ja sen takia vaihdettiin ylipainenasaali hengityskoneeseen. Poikien hoitaja sanoi, että koneesta päästään luultavasti eroon tulevien päivien aikana, ehkä jo tänä yönä. Pidettiin pojua kapalossa (eli pidettiin käsiämme pojan pään päällä ja selällä), juteltiin kovasti ja saatiin poika rauhoittumaan ja nukahtamaan. 

Osallistuttiin A-vauvan hoitoon. Annettiin maitoa nenämahaletkuun ja pikkusuulle maisteltavaksi, pidettiin kapalossa ikävien toimenpiteiden aikana ja harjoiteltiin otteita, mm.vaipan vaihdossa. Pelottaa käsitellä niin pientä ja haurasta rakkauspakkausta. Sitä miettii miten ja mihin uskaltaa koskea. Olo on epävarma ja tietämätön. Hoitaja on onneksi tosi mukava ja auttaa ja opastaa meitä hyvin. 
Kerrottiin poikien etunimet osastolla ja heti tuli jotenkin konkreettisempi olo ja tunsin pääseväni lähemmäs poikia. 

Olen saanut vietyä pojille oman maman maitoa :) Käsilypsyllä on tullut jo ihan hyvä määrä. Toivottavasti maidontuotanto lähtee kunnolla käyntiin ja pysyy hyvänä, ettei siitä tule stressiä. 

Tänään koin ulkoilman ekaa kertaa tasan 2 kuukauteen. Se oli jännittävää! Kuulin liikenteen, tunsin lämpimän ilmavirran, aurinko lämmitti ja kevyt tuuli tarttui hiuksiin. Ihan mahtavaa, kun voi vapaasti taas liikkua ja sitä jopa suositellaan! Huomenna heti aamusta poikien luo, toivottavasti B-rakas jaksaa taas hengittää itse ja voi hyvin ja A pysyy yhtä hyväkuntoisena. xxxx


torstai 20. kesäkuuta 2013

Rakkaat poikamme ovat täällä

Sektio sujui muuten hyvin, mutta tunsin todella kovaa kipua alkuvaiheessa ja luulin kuolevani. En tiedä olinko tarpeeksi puutunut. Jesse oli ihana ja silitti ja höpötti mulle koko leikkauksen ajan. Ei mennyt kauaa, kun A-vauva syntyi ja sain nähdä pienen poikani. Hetken päästä siitä syntyi B-vauva, joka parahti ja syntyi kuulemma sormet suussa <3 B-vauva oli niin hyväkuntoinen, että sain silittää ja ihmetellä vauvaa vierelläni hetken. Pojat lähtivät aika pian kohti Lastenklinikkaa Jesse mukanaan.

Olin heräämössä, kun Jesse tuli kuvien kanssa. Ihastelin pieniä, suloisia rakkaitani ja oli/on edelleen vaikea uskoa olevani äiti. Sektiotilanne meni niin nopeasti, että vieläkin kaikki tänään tapahtunut ihmetyttää.

6 tuntia sektion jälkeen nousin sängystä, koska halusin poikieni luo. Kätilö sanoi, että ylös vaan heti, kun siltä tuntuu. 6 tuntia oli kuitenkin minimiaika, mikä haavalle piti antaa aikaa levätä. 
Nouseminen ei ollut (ainakaan tänään) niin tuskallista kuin olin ajatellut. Pääsin pyörätuolilla poikien luo, jonne menin Jessen ja vanhempieni kanssa. 

Poikien näkeminen keskoskaapeissa oli koskettavaa ja edelleen jaksoin ihmetellä olivatko ne kaksi suloista tuhisijaa todella olleet mahani sisällä vielä hetkeä ennen.
Poikien tila on vakaa ja kaikki on hyvin. A-vauva tarvitsi alkuun vähän apua hengittämiseen, mutta B-vauva hengitti alusta asti itse. Nyt molemmat hengittävät itse, mutta ovat ylipainenasaalissa. Poikien syntymäpainot yllätti positiivisesti kaikki: viime viikolla ultrassa arvioitiin n.1200g, mutta pojat painoivat onneksi yli 1500g kumpikin syntyessään. 

Juttelin pojille käydessäni teholla ja pidin kättä toisen selällä ja Jesse toisen. Se rauhoittaa poikia. B söi jo minituttia, mutta A keskittyi nukkumiseen ja hengittämiseen. Huomenna saadaan ehkä jo antaa kenguruhoitoa :) 

Oma vointi on tällä hetkellä todella hyvä. Toivottavasti herään huomenna yhtä hyvinvoivana. Jesse tulee aamulla ja voinnin niin salliessa käydään pihalla pyörätuolilla (!!) ja mennään poikien luo. Näillä näkymin kotiudun sunnuntaina. 

Teen erillisen sektiokertomuksen mahdollisimman pian, jossa kerron laajemmin sektiosta ja tuntemuksistani. Onko jotain erityistä mistä haluaisitte kuulla? xxxx 

Nyt halusin vaan kertoa, että meillä on kaikki hyvin. KIITOS taas ihanista kommenteista ed.postauksiin, olette parhaita! <3


Sektioon 20 minuutin päästä

Meidän pojat on kohta maailmassa! <3 xxxx

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tilannepäivitys

Mistäs lähtisin liikkeelle... Mut siirrettiin isompaan huoneeseen, kolmen hengen huoneeseen (jossa oon yksin), koska tarvittiin lisää tilaa tippalaitteille ja lukuisille mun tilaa ajoittain tarkastaville ihmisille. 

Tipassa menee nyt magnesiumia aamukuuteen asti (magnesium vaikuttaa vauvojen hermostoon), antibioottia, supistuksen estolääkettä ja sokeria. En oo syönyt tai juonut mitään 11 jälkeen ja olo on sen mukainen. 

Täällä käy lääkäri tai kätilö vähän väliä ja oon ollut kiinni monitorissa viidestä lähtien, jolla seurataan supistuksia ja poikien sykkeitä. Alkuillasta tuli jo hätä, kun supistuksen aikana B:n syke teki ison laskun. Huoneeseen tuli yhtäkkiä 2 kätilöä ja 2 lääkäriä sekä 1 labranäytteenottaja ja mut käskettiin kyljelleni. Pikku-ultralla lääkäri varmisti, että masussa voidaan hyvin! Onneksi, ehdin jo pelästyä. 

Supistuksia tulee 10 minuutin välein ja kestää n.minuutin kerrallaan. Välillä tulee 3 supparia per 10 min. Estolääke ei oo tehonnut vaan supparit on lisääntyny illan aikana. Tärkeintä on nyt, että tilanne saadaan pidettyä hallinnassa huomisaamuun, jolloin magnesium on saatu pojille. 

Jesse on onneksi vielä seurana. Äiti ja anoppila lähti pari tuntia sitten kotiin jännittämään. Jännittää ja pelottaa jäädä yksin tänne yöksi, kun ei yhtään tiedä mitä ja milloin tapahtuu! Jesse on onneksi puolessa tunnissa täällä. Se lähtee kotiin vasta, kun saadaan tilannetietoja eikä näytä siltä, että sektioon mennään yöllä. 

Huhhuh, en voi käsittää tätä! Mama näkee pojat luultavasti ihan piakkoin! <3 

Kiitos ihanista kommenteista, miten moni siellä jännääkään meidän kanssa! <3 xxxx

H-hetki lähenee...

Nyt on nopealla tahdilla tullut muutoksia. Koti ei ole enää päällimmäisenä mielessä vaan lähestyvä synnytys. 

Eilen illalla langan kiristävä tunne paheni ja yöllä tunsin sen myös, vaikka yleensä nukun ongelmitta. Aamulla otettiin käyrät normaaliin tapaan ja kaikki on kuten pitääkin. Kiristävä tunne ja särky paheni ja lääkäri tuli käymään, kun lääkkeistä ei ollut apua. Otettiin verikokeet ja päätettiin tehdä sisätutkimus.

Ensin lääkäri katsoi sen ihmeellisen metallijutun (?) avulla ja sanoi näkevänsä pikkuisen jalan kalvojen läpi. 

Kädellä kokeiltaessa kohdunsuu on 3cm auki ja kalvot sekä A-vauvan jalka tuntuu selvästi. Tutkimuksen aikana saatiin aikamoiset naurut, kun kesken kohdunsuun kokeilun A-vauva potkaisi niin kovaa lääkäriä käteen, että lääkäri pelästyi ja peruutti monta askelta, mä pelästyin kun luulin, että jotain pahaa kävi ja kätilö pelästyi meidän pelästymistä ja varmasti vauvatkin! :D Lääkärille ei oo kuulemma ikinä ennen käynyt vastaavaa, koko pitkän uransa aikana! 

Ultratessa selvisi, ettei tukilanka pidä enää vaan on antanut periksi toisesta päästä. Kalvot roikkuu pitkällä ja on suoranainen ihme, että ne on pysyny ehjänä ilman tukea. Meidän pojat kun on niitä tulevia futistähtiä ja treeni on kovaa jo tässä vaiheessa :) 

Sain kolmannen kortisonipiikin (kaksi sain viikolla 23+), särkylääkettä ja supistusten estolääkettä. Lääkkeistä ei ollut apua ja muutama selkeä supistus on tullut ja kipu jatkuu. 

Oon vähän sekaisin kaikesta enkä kunnolla tiedä missä mennään tai mitä tapahtuu. Lääkärit ja kätilöt on ravanneet täällä tiuhaan ja tuntuvat olevan oikeasti valmiudessa. Tuntemuksia kuulostellaan säännöllisesti, jotta osataan ajoittaa magnesium-tipan aloittaminen niin, että se ehtii vaikuttaa 12 tunnin ajan. Siinä on hankaluutena, ettei sitä voida antaa enää uudelleen jos sattuukin "väärä hälytys". 

Päällimmäisenä jäi mieleen lääkärin puheista, että nyt koitetaan pitää pojat masussa niin kauan, että kortisoni ehtii vaikuttaa ja magnesium ehditään antaa. Jos vedet menee niin leikataan heti eikä siinä tilanteessa jäädä odottamaan magnesiumia. Olo on epäuskoinen ja jännittynyt. Kuulostaa oudolta, kun kätilöt ja lääkärit puhuvat synnytyksen käynnistymisestä ja miten vauvat "valmistellaan" maailmaan. xxxx

Tuleekohan meille juhannusvauvat? Apua! 

maanantai 17. kesäkuuta 2013

MAHTAVIA UUTISIA!!!

Lääkäri kävi äsken ja tapansa mukaan ihmetteli miten ollaankaan jo näin pitkällä. Kerroin, että tukilanka tuntuu puristavalta ja kipeältä erityisesti poikien liikkuessa ja potkiessa. Supistuksia tai muita oireita ei ole. 

Suureksi yllätykseksi lääkäri mainitsi sanan KOTI. Koti, minä, minä ja vauvamasu kotiin?! 

Kaikki on mennyt niin hienosti, että jos tilanne pysyy samanlaisena viikoille 33-34 niin pääsen kotiin jatkamaan lepoa. Uskomatonta. Sain tästä ihan uudella tavalla tsemppiä. Nyt on selkeä päämäärä! Toivottavasti vointi pysyy näin hyvänä eikä pojat ala näyttää tulemisen merkkejä seuraavien parin viikon aikana. 

Iloista maanantaita! xxxx
Ps. kuva ihanasta työkavereilta saadusta vaippakakusta! <3 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Liebster Blog

Sain Eealta kivan haasteen. Kiitos Eea :)

Säännöt:

1. Kiitä haasteen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2.Vastaa alla oleviin kysymyksiin.
3.Valitse 5 blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
4.Toivo, että ihmiset, joille palkinnon jätit laittavat sen viidelle eteenpäin


Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin:

* Iphone (=puhelin, kamera, musiikki, netti)
* Bepanthen
* kahvi
* ihonhoitotuotteet
* läheiset (Jesse, perhe, kaverit//tavataan, soitellaan, tekstataan)




Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:

* Cecelia Ahern: P.S. I love you
* Cecelia Ahern: Ihmemaa
* S.E.Hinton: Me kolme ja jengi
* S.E.Hinton: Olimme kuin veljet
* Liza Marklund: Turvapaikka

Viisi materialistista joululahjatoivetta:
 

* lahjakortti Stockmannille (=astioita ja sisustusjuttuja kotiin)
* mustat Emut
* DKNY tai Guess -laukku
* DKNY tai Guess -rannekello
* Thomas Sabo -sormus    
  
Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:


* New York!!
* Mauritius
* Magdeburg (Saksa)
* roadtrip Jenkeissä
* mökki (haaveilen mökkireissusta tällä hetkellä tosi paljon...)



 
Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:


* positiivinen
* hymyileväinen
* innokas
* sympaattinen
* luotettava



Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa toisille:


* Hyvä seura on parasta lääkettä kaikkeen
* Suklaa -,,-
* Asioita on turha murehtia etukäteen
* Nauti elämän pienistä iloista
* Ole kiitollinen itsestäänselvinä pitämistäsi asioista!! xxxx
 
Laitan haasteen eteenpäin:


Essille (Pieces of Miracles)
Mialle (A Beautiful Little Life)
Emmille (& Something daily)
Jonnalle (BABYLICIOUS)

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Babytyyliä Skotlannista



Pojat tulee saamaan tosi ihania vaatteita Skotlannista parin viikon päästä. Ihana siskoni asuu siellä ja tein sille ostoslistan Asdaan, josta se käy ostamassa supersuloisia juttuja pojille! Toivottavasti kaikki mun toivoma löytyy kaupasta ja ennen kaikkea -mahtuu matkalaukkuun!
Innostuin Asdan nettisivuja selatessa, kun siellä on sellaisia vaatteita mitä Suomesta ei helposti ja ainakaan edullisesti löydä. Tähtikuviota, hillittyjä ja kauniita värejä, kivoja settejä..!

Listalla on huppupyyhkeitä, lakanat, "kuolakaulurit", tossut, sukkia, vauvapeitot, nallerätit, muutamat collegehousut, parit tumput, ohuet minipipot, kengät ja 3 erilaista settiä. Setit on ehdottomasti mun suosikit! Oikealla alareunassa oleva setti maksaa 10£(!!) ja sisältää vaikka mitä. Mun sisko on ostanut jo samaisen setin sinisenä tähtikuvioisena tulevalle kummipojalleen ja nyt toinenkin pojista saa oman setin.

Suurin osa vaatteista on kokoa tiny baby (vastaa Suomen kokoa ~50cm). Muutama kokoa first size (~56cm). 

En malta odottaa näiden saapumista! Eikö oo ihania? xxxx  

kuvat täältä

Toivepostaus: vauvantarvikkeet


Ootte kovasti toivoneet tarvikepostausta. Me ei ehditty hankkimaan muuta kuin vaatteita ennen osastolle joutumista, joten postaus on tyyliltään mitä aiomme hankkia...

Ei olla pohdittu kaikkea loppuun asti, joten mikään lopullinen ostoslista tää ei ole.

1. TURVAKAUKALO X 2 - ollaan katsottu Babystylen Brio Primo turvakaukaloa jalustalla. Halutaan sellaiset turvakaukalot, jotka voi helposti "napsauttaa" paikalleen eikä joka kerta tartte pelata turvavöiden kanssa. Sen takia jalusta on kätevä, mutta halutaan myös se perinteinen turvavyökiinnitysmahdollisuus, että kaukalot voi kiinnittää myös vaikka isovanhempien autoon ilman jalustaa. 

2. PINNASÄNKY X 2 - Ikea Gulliver pinnasängyt valkoisina. Peruspinnasänky, kaksi eri korkeutta pohjalle ja irrotettava laita lapsen kasvaessa.

3. SITTERI X 1 + KEINUSITTERI X 1- Emma Rocker Mouse -sitteri. Oon kuvien ja tuotetietojen perusteella ihastunut Emman sittereihin. Hyvä hinta-laatusuhde? Halutaan ihan perussitteri, jota voi heijata tarvittaessa.
Ollaan pohdittu, että hankitaan yksi perussitteri ja yksi keinusitteri.

4. AINU ENSIPUPUT X 2 - valkoinen ja vaaleansininen Ainu.
   
5.  TEDDY KOMPANIET MINIKANIINI X 2 - suloiset pehmolelut pojille

6. MOBILE X 2 - Mamas&Papas Once Upon A Time -mobile. Aivan ihana! Joko molemmille samanlaiset tai toiselle kollaasissa näkyvä muumimobile. Täytyy vähän miettiä.

7. PUUHAMATTO X 1 - Muumi puuhamatto tai Tiny Love puuhamatto. 

//Näiden lisäksi listaan kuuluu ainakin hoitotuotteet, hoitoalusta, amme, rintareput ja kaikki "pieni sälä". Seuraava haaste voisi olla konkreettisen listan tekeminen kaikesta mitä pitää ostaa. Sellainen on hyvä olla mukana, kun suuntaa ostoksille.

Yritetään löytää mahdollisimman paljon käytettynä, koska nykyään saa ihan uudenveroista tavaraa edullisesti käytettynä. 

Rattaat meillä periaatteessa on jo. Mun vanhemmat osti tuplarattaat mun veljenlapsille, mutta niille ei ollutkaan käyttöä ja saadaan ne. xxxx

Vinkkejä ja käyttökokemuksia hyvistä tarvikkeista otetaan innolla vastaan! :)


1. 4. 5. 6. 7. kuvat Babystyle
2. kuva Ikea
3. kuva Prisma 

perjantai 14. kesäkuuta 2013

30.VIIKKO!!!

Päästiin kolmosella alkaville viikoille! Nyt voi taas huokaista helpotuksesta ja mennä eteenpäin vähän rauhallisemmin mielin. Lääkärit ja kätilöt onnitteli ja edelleen kummastellaan sitä miten ollaan päästy näin pitkälle. Meidän pojat on sinnikkäitä kavereita ja pysyneet kiltisti masussa <3

Viime postauksessa on ultrakuulumiset eli en laita niitä samoja uudelleen tähän. Pojat voi tosi hyvin ja sydänkäyrät on loistavat. Jaksan aina vaan ihastella miten pojat reagoi Jessen ääneen ja kosketukseen. Yleensä, kun joku koittaa tuntea liikkeitä ja laittaa käden masulle, niin siellä yhtäkkiä mukamas "nukutaan". Kummitäti sai tuntea yhden kovan potkun, mutta aika harvinaista herkkua se on. Jessellä ja pojilla oli pitkä juttuhetki tänään.  

Viikonloppuna Jesse tulee käymään, huomenna teen koko päivän sokerimittauksen, saan lounaskahvit ja viimeistelen sen jo aikaa sitten lupaamani vauvatarvikepostauksen. Sen tekemisessä on ollut omat haasteensa, kun me ei olla vielä kunnolla perehdytty aiheeseen. Saatte alustavan version, joka täydentyy ja "päivittyy" sitä mukaa, kun saadaan hankittua juttuja. xxxx 

Hyvää viikonloppua kaikille ja iso kiitos kommenteista, ootte ihania!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Ultra 29+5

Eilen oli taas osastoajan kohokohta, ultraus! Aamupäivällä oli ihania kavereita käymässä ja aika meni nopeasti. Pääsin ultrattavaksi vasta 15.30 ja ehdin jo pelätä, että sitä siirretään.
Ultraaja oli uusi lääkäri, joka aloitti sukupuolen katsomisella? En tiedä oliko tutustunut mun papereihin kunnolla. Kuulemma A näyttää selvältä pojalta, mutta B oli sellaisessa asennossa, ettei voi varmasti sanoa. Haha, identtiset pojat sieltä on ollut tulossa jo monta kuukautta... Lääkäri oli mukava ja kaikki on kunnossa.

Napavirtaukset hyvät molemmilla, lapsivettä normaali määrä, aktiivisia liikkujia, hyvät sykkeet, B:n aivokammio näyttää edelleen samalta. Molemmat perätilassa ja 
A painaa 1250 grammaa
B painaa 1200 grammaa 

Molemmat on kasvaneet hienosti! <3 



Ultrakuvista on kerta kerralta vaikeampi saada selvää. A:lla on käsivarsi kasvojen vieressä ja B:llä näkyy kasvojen piirteitä sivuprofiilissa.

Sisätutkimuksessa tarkastettiin kohdunkaula ja tukilanka. Kerroin, että välillä on puristavaa tunnetta ja pientä särkyä. Lääkäri ihmetteli, että oireita on niin vähän, kun tukilanka on tosi tiukalla ja selvästi puristaa. Langan lisäksi´näytöllä ei näkynyt kuin mustaa aukkoa eli auki ollaan sen verran mitä tukilanka on antanut periksi eli sisäsuulta kokonaan ja ulkosuulta 2cm! A:n jalka oli suoraan kanavassa ja langan päällä. Siitä olis pitänyt saada kuva, se näytti niin hassulta. Jalka on selkeästi löytänyt paikkansa, ei millään lähtenyt pois sieltä, vaikka kuinka hytkyteltiin. Jalka kanavassa ei tunnu mukavalta.

Langan poistamisesta ei puhuttu, vielä se sai jäädä paikalleen. Jos oireet pahenee tai synnytys käynnistyy niin se poistetaan. Kalvot oli tulleet jalan mukana sinne kanavaan asti ja nyt pitää vaan toivoa, ettei lapsivedet mene. Lääkärin mukaan sieltä tultais jo aika vauhdilla jos lankaa ei olisi. 
Nyt sain tavoitteeksi pari viikkoa, jos sinne 32 viikolle pääsisi. xxxx

Huomenna rikotaan 30 viikon raja!!!!

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Rakkaita muistoja ja onnellisia hetkiä


Selasin puhelimen kuvia ja tuli niin ihania muistoja mieleen, että tein niistä kollaasin. Joskus on kiva muistella menneitä ja "tajuta" mitä kaikkea sitä onkaan saanut kokea ja miten paljosta saa olla kiitollinen. xxxx
Vasemmalta oikealle: 

1. risteilyt - olin viime syksynä kahdella risteilyllä ja molemmilla kerroilla oli ihan mahtavaa! 

2. koti-illat - kynttilöitä, rentoilua, pimenevien iltojen fiilistelyä, sitä tavallista arkea

3. illanistujaiset - kuva on tyttöjen pikkujouluista; hauskanpitoa kavereiden kanssa

4. polttarit - voi että, ihana ilta! Yksin kotona ja Jesse mökillä, kunnes kaasot ja siskot ilmestyi oven taakse 50 cent soiden mukanaan herkkuja ja drinksuja ja siitä lähti käyntiin unohtumaton ilta! 

5. häät - elämäni paras päivä <3

6. jouluaatto - koko perhe koossa, traditiot, pitkä yhteinen ilta, valkoinen hanki ja onnellisuus

perjantai 7. kesäkuuta 2013

29.VIIKKO

Uusi viikko pyörähti käyntiin eilen, mutta postaus tulee vasta tänään. Viikonloppu alkaa, mikä tarkoittaa, että täällä juodaan aamukahvin lisäksi lounaskahvit ;) Mulla on muutamia jaksoja katsomatta parista sarjasta ja ajattelin myös toteuttaa toivotun vauvantarvike-postauksen! Näillä virikkeillä uskon selviäväni tästä (ja ehkä huomisesta?) päivästä ilman vieraita.  

Masu kasvaa ja pojat myllää paljon. Nyt oon alkanut ehkä tuntea kohdun kasvukipuja. Masu tuntuu työntävän ulospäin enemmän kuin pystyn venymään. Masu on tosi pinkeä ja vähän kipeä. Välillä on hankala hengittää, kun pojat pakkautuu ylöspäin. Aikaisemmin pojat oli selkeästi ryhmittyneet eri puolille mahaa aika alas, nyt kaverit pysyttelee ihan kiinni toisissaan. Eilen ultrattiin pikku-ultralla (jotta paikannettiin poikien sydämet ja saatiin otettua sydänkäyrä) ja pojat oli ihan kiinni toisissaan, silitteli toisiaan ja toinen vilkutti mammalle :) Ihailtiin kätilöiden kanssa myös A:n sivuprofiilia ja suloista nenää.

Pojat työntyy masun pintaan monta kertaa päivässä. Aikaisemmin tätä teki vaan B, mutta nyt molemmat. Pää, selkäranka ja peppu työntyy niin pintaan, että pikkuisia voi silittää ja tavallaan pitää kämmenellä :) Uskomattomalla voimalla sieltä jo pusketaan! Pojat reagoi isin ääneen, hereillä ollessaan siellä aletaan potkia ja "vastata" isin jutteluihin.  

Sydänkäyrän ottaminen on poikien jokapäiväinen leikkihetki. Antureita on kiva potkia ja just, kun ollaan löydetty hyvä kohta ja kiinnitetty anturi vyöllä, on aika karata. Pojat tekee selkeästi tiimityötä keskenään, välillä molemmat on yhden anturin kimpussa. Naurattaa nää meidän masuvintiöt!
On siis ihan tavallista, että käyrien ottamisessa menee tosi pitkään ja lopulta täytyy pyytää kaksi lääkäriä paikantamaan sydämet ultralla. xxxx 

Nyt kohti kolmeakymppiä! Hyvää viikonloppua! :) 

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Aurinkoisia päiviä

Sieltä huhuiltiin jo mitä tänne kuuluu. Tänne kuuluu ihan hyvää, oikeastaan niin hyvää kuin sairaala-arkeen voi kuulua. Ulkona paistaa aurinko jo ties monetta päivää putkeen, kesä on täällä. Tänään on eka päivä, kun oon avannut verhot kunnolla. Yleensä Jesse avaa ne mun kielloista huolimatta illalla, etten asu "lepakkoluolassa" :D Nyt oon ihastellut kesäilmaa jo aamusta alkaen. Tänään on hyvä päivä. Oon muuten lisännyt omiin rutiineihini vaatteiden vaihdon. Piristää laittaa päiväksi oma paita päälle sairaalapaidan sijaan. Täällä alkaa vaatekaappi täyttymään, kun Jesse tuo kotoa t-paitoja. Kotiutumisvaatteetkin on valittu: maximekko ja varvastossut :)

Maanantaina oli "neuvolapäivä" eli tsekattiin kaikki sama mitä neuvolassa. Hemoglobiini 118 ja verenpaine 103/66. Kaikki oli kunnossa. Juttelin lääkärin kanssa, joka kertoi miten edetään.
Viikolla 34 kaikki on onnellisia, viimeistään viikolla 36 tehdään sektio. Taas lisättiin loppuun se, että kohdunsuun ei uskota kestävän viikolle 34 asti pelkällä langalla. Päivä kerrallaan (miten turhauttava ja kuultu lausahdus) edetään. Jos lapsivedet menee, niin tehdään sektio saman tien poikien perätilan takia. Silloin on niin suuri riski napanuoran esiinluiskahtamiseen. Jos lanka pettää, niin katsotaan tilanteen mukaan miten edetään. Silloin on mahdollista vielä koittaa jarrutella kohdunsuun avautumista levolla ja supistuksen estolääkkeillä. Yllätyin, että vesienmenon jälkeen toimitaan niin nopealla tahdilla.    





Huomenna päästään taas uudelle viikolle, 29. Pojat voi hyvin, yhtä liikkuvaisia kuin aina. Ultra on oletettavasti ensi tiistaina, jännitän taas paljonko painoa on kertynyt pikkuherroilla.

Kätilöt on ehdottaneet jos muuttaisin useamman hengen huoneeseen. Tässä huoneessa on tuijotettu seiniä nyt 6 viikkoa ja maiseman vaihdos tekisi kuulemma hyvää. Mulla on hieman ristiriitaiset fiilikset muuton suhteen. Tykkään omasta rauhasta, omasta wc:stä ja rajattomasta vierailuoikeudesta. Ihan alussa oli henkireikä saada olla omassa huoneessa (taitaa olla edelleen). Täällä ei ole tarvinnut välittää mistään tai kenestäkään. Voin valvoa niin myöhään kuin haluan, vieraita saa tulla pitkin päivää, kukaan ei ole jatkuvasti vieressä, voin puhua puhelimessa milloin huvittaa, tavarat voi olla vähän levällään, milloinkaan ei tartte huomioida toista.

Useamman hengen huoneessa olisi seuraa ja pääsisin "näkemään maailmaa", kun kävisin käytävän wc:ssä. Erikoislääkäri sanoi, että nyt, kun viikkoja on saatu niin paljon, voisin käydä käytävän wc:ssä (muuttaisin siis wc:n vieressä olevaan huoneeseen).
Tällä hetkellä tuntuu, että viihdyn paremmin omassa huoneessa. Täällä voin keskittyä vaan itseeni ja olla ajattelematta muita. Olis aika masentavaa jos huonekaveri olisi esim. joku kotilomille silloin tällöin pääsevä, ei lepohoidossa oleva, viikkoja reippaasti yli 30. Kuulostaa ehkä itsekkäältä, mutta luulen, että se vois masentaa tällaista koti-ikävästä kärsivää lepohoitopotilasta. xxxx

Onko teillä kokemusta, oma vai useamman hengen huone? 


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Masumatka viikot 5-28

Mua on harmittanut tosi paljon, että raskaus meni näin. Niin paljon jäi tekemättä ja kokematta ja yhtäkkiä raskaus loppuu kesken. Selailin kuvia eilen ja luin aiempia postauksia ihan raskauden alusta lähtien. Tajusin, että raskausajalta on yllättävän paljon asioita ja erityisesti kuvia, oonhan mä saanut tehdä masun kanssa vaikka mitä! Teen koosteen raskausajan alusta tähän päivään saakka. Osa 2 tulee synnytyksen jälkeen.

JOULUKUU 2012, viikot 5-6

Tein positiivisen raskaustestin 14.12.2012, kaksi päivää häiden jälkeen. Positiivinen tulos yllätti meidät. Yritystä oli takana jo sen verran pitkä aika, ettei edes ajateltu positiivisen mahdollisuutta. Tunne oli mieletön! Siitä alkoi taas jännittävä masunkasvatus ja vauvajutut.

Heti raskaustestin tekemisen jälkeen raskausoireet vahvistuivat. Pahoinvointi, järkky väsymys ja totaaliuupumus. Sänky kutsui jo yheksän aikaan illalla, sitä ennen torkuin usein sohvalla. Aloitin masun kuvaamisen, vaikka silloin ei muutosta ollutkaan pienen turvotuksen lisäksi tapahtunut. 

Uudenvuoden vietin tietysti selvinpäin. Meillä oli UV-bileet ja oli aika hankala olla juomatta ilman, että kaverit huomaa. Ei haluttu kertoa raskaudesta ennen 12.viikkoa muille kuin ihan lähimmille ystäville. Olin loppuillasta jo ihan ryytynyt, loistoemäntä hah! Juhlat oli kivat, väsymyksestä ja kaatosateesta huolimatta.      

TAMMIKUU 2013, viikot 7-11

Meillä oli ensimmäinen neuvola. Jesse tuli mukaan. Neukkutäti oli tosi mukava ja fiilistelin innoissani taas kaikkia infovihkosia ja lappuja.

Olo oli huononemaan päin. Tammikuun alussa oli rankka viikon mittainen työjuttu samaan aikaan, kun pahin pahoinvointiaalto iski. Taistelin joka aamu, että pääsin sängystä ylös ja ajoissa töihin. Vähän helpotti, kun Jesse toi mulle jogurtin sänkyyn. Tammikuusta tulee mieleen pelkästään huono olo ja totaalivoimattomuus, elin sumussa. Makasin vapaahetket sohvalla ja kierin tuskissani. Suihkun jälkeen vapisutti ja tuli kuumia aaltoja. Olo oli koko kuukauden kuin ikidarrassa. Jesse piti huolta kaikesta kotiin liittyvästä ja sai esimakua tulevasta toimiessaan mun "omaishoitajana".
Masu alkoi turvotuksineen jo näkyä.


Saatiin tietää, että odotetaan kaksosia! Sitä hetkeä en unohda ikinä! Harmi, että just sillä ainoalla kerralla Jesse ei päässyt töiden takia mukaan. Jessen reaktio oli ihanin, kun kerroin illalla tuplaonnesta. Tiesin, että se innostuu, se on aina toivonut kaksosia. Asian tajuaminen vei aikaa, oli niin uskomatonta, että kahden keskenmenon jälkeen meille tulisi kaksi vauvaa kerralla! <3  

HELMIKUU, viikot 12-15

Ensimmäinen virallinen ultra. Nähtiin meidän pienet papanat ekaa kertaa. Kaikki oli hyvin ja vauvat mitä luultavimmin identtisiä. Raskausviikkoja oli vajaat 2 viikkoa oletettua vähemmän, joten saatiin uusi ultra-aika jo reilun viikon päähän, viikolle 12.

Olo alkoi helpottaa ja pääsin taas ns.normaalielämään kiinni. Kävin päiväristeilyllä Tallinnassa vanhempien ja siskon kanssa. Reissun aikana huomasin, että shoppailukuntoni oli laskenut huomattavasti. Olin jo parin kaupan jälkeen ihan loppu.

12 viikkoa oli helpottava saavutus! Kerrottiin raskaudesta facebookissa tuplaultrakuvan kera. Luulen, että se oli aika iso yllätys monelle, mutta luultavasti aika odotettukin!


Pelko keskenmenosta hälveni ja intoilin vauvajutuilla. Käytiin seurakunnan järjestämässä perhevalmennus-illassa "Parista perheeksi". Se liittyi osaltaan mun suorittamaan työharjoitteluun. Ilta oli mielenkiintoinen, oli jälleen kiva huomata tehtäviä tehdessä miten samanlainen ajatusmaailma meillä on Jessen kanssa. Kyseinen ilta jäikin ainoaksi perhevalmennukseksi, muihin ei päästy, koska ne oli pari viikkoa sitten. Yksi valmennus tuli ainakin koettua raskausaikana :)
 
Meille tuli 3 yhteistä vuotta täyteen ja sain ruusuja.



MAALISKUU, viikot 16-19

Neuvola, meillä vaihtui neukkutäti. Ei ikinä tavattu sitä pysyvää neukkutätiä, koska ei päästy enää käymään neuvolassa poliseurannan yms takia. Neuvolassa ei tiedetty paljoa kaksosraskauksista vaan puhuttiin raskaudesta yleisesti. Etsin haluamani tiedon netistä ja kirjoista. Luin paljon kaikkea raskauteen liittyvää ja yritin kuumeisesti löytää raskausaiheisia tv-ohjelmia. Oon katsonut kaikki Erilaiset äidit, 16 and pregnant, Teen mom, Martina ja Esko -vauvakuumetta -jaksot. Kaikki raskausaiheinen kiehtoo!


Opiskelin edelleen täydellä vauhdilla ja kävin osa-aikatyössä. Olin iltaisin väsynyt ja jalat painoi. Jesse hieroi mun jalkoja usein illan päätteeksi. Sohvalla maatessa juteltiin aina silloin tällöin masuasukeille ja arvailtiin onko siellä tyttöjä vai poikia. Meillä oli vahva tyttöfiilis.

Viikolta 16 alkoi tiivis seuranta. Ultra oli joka toinen viikko. Käytiin maaliskuun aikana kaksi kertaa ultrassa. Molemmilla kerroilla kaikki oli kuten pitääkin ja saatiin paljon kuvia mukaan.
26.3.2013 saatiin tietää, että masussa majailee kaksi poikaa! <3    



Vahva pesänrakennusvietti! Mietin kovasti miten vaihdetaan järjestystä, jotta saadaan kaikki poikien tarvikkeet mahtumaan. Sisustin mielessäni ja pikkuhiljaa ryhdyin toteuttamaan suunnitelmiani (projekti jatkuu heti, kun pääsen kotiin ja oon kunnossa).



 Liityttiin Helsingin monikkoperheet ry ja roikuin paljon HMP:n nettisivuilla lukemassa keskusteluja ja katsomassa kirppisosion tarjontaa.    

Käytiin ostamassa ekat vauvanvaatteet HMP:n monikkokirppikseltä! Siitä innostuneena (minä) mentiin käymään myös Nella&Nuttu -kirpparilla, josta löytyi paljon ihania minivaatteita lisää! Kirpparilta mentiin Baby Styleen, josta olisin voinut kotiuttaa kaiken! Vertailtiin pinnasänkyjä ja ihastelin suloisia mobileja ja rättejä jajaja...   



Vietettiin pääsiäistä rauhallisesti kotona. Näin kavereita, olin Jessen kanssa, kävin vanhemmilla ja anoppilassa kahvilla. Pääsiäisloma oli kaikin puolin ihana! Aurinko paistoi, vointi oli hyvä ja nautin raskaudesta ja kasvavasta masusta!


 HUHTIKUU, viikot 20-23

Lähdettiin huhtikuun alussa minilomalle Nizzaan Jessen kanssa. Se oli meidän eka kahdenkeskinen ulkomaan reissu. Oltiin odotettu matkaa innolla, pieni irtiotto arjesta ja viimeinen lomamatka ennen poikien syntymää. Oltiin Ranskassa 3.-7.4.2013 ja kierreltiin Nizzassa, Antibesissa ja Monacossa. Shoppailin paljon ja paras ostos oli miniConverset pojille! Reissusta jäi mieleen aurinko, ihana välimerellinen ilmasto, hyvä ruoka (nam tuoreet hedelmät ja marjat!), kiireettömyys, rentoilu ja kaiken sen jakaminen Jessen kanssa. Tuli hymy huulille, kun mietin sitä reissua. Se teki hyvää!


Tuleva isi tunsi liikkeitä ekaa kertaa! En ikinä unohda Jessen ilmettä! <3

12.4.2013 saatiin huonoja uutisia ultrassa. Kohdunkaulaa oli jäljellä reilu 1cm, sisäsuu oli auennut ja tilanne näytti tosi huonolta. Se oli tapahtunut salakavalasti ja ihan odottamatta. Jäin heti sairaslomalle koko loppuraskausajaksi. Oltiin ihan tyrmistyneitä ja peloissamme tilanteesta. Jesse ei onneksi ollut sillä hetkellä töissä ja pystyi olemaan mun kanssa kotona. Siitä alkoi Jessen rooli omaishoitajana ja kodinhoitajana. Jesse teki kaiken: siivosi, laittoi ruoan, tarjoili mulle olkkariin sohvalle, toi mitä halusin, kävi kaupassa, hoiti asioita. 

 


Mentiin ekaa kertaa Naistenklinikalle. Siellä päädyttiin laittamaan tukilanka. Vietin ekat yöt sairaalassa, josta pääsin kotiin jatkamaan toipumista ja lepoa. 1,5 viikkoa meni hyvin.

 


Täytin 23 vuotta ja kaverit, perhe ja anoppila tuli kahville. Se oli mahtava viikonloppu! Silloin sain hehkua masuni kanssa ja korostaa sitä ihanassa mekossa. Juuri kuten aina haaveilin tekeväni :)
  



Viikolla 23 mentiin päivystykseen huonojen tuntemusten takia ja sillä tiellä olen edelleen. Päivystyksessä sanottiin, että pääsen kotiin vasta synnytyksen jälkeen. Ei osattu sanoa miten kauan pojat pysyisivät masussa, mutta pahimpaan varauduttiin. Oli shokki joutua osastolle ja erityisesti, kun ei tiennyt poikien ennustetta tai sairaalajakson pituutta. En ikinä unohda sitä iltaa.

TOUKOKUU, viikot 24-28 



 

Tähän kohtaan tulee pelkkää sairaalatekstiä. Viikot on mennyt osastolla maatessa. Alkuun en päässyt suihkuun moneen päivään. Onneksi sain sentään wc-luvan. Olo oli alkuun henkisesti tosi huono ja pelkäsin poikien puolesta tosi paljon. Viikon 24 jälkeen alkoi pikkuhiljaa helpottaa. Olin kehittänyt omia rutiineja sairaala-arkeen, tottunut huoneeseen, "niellyt kohtaloni", poikien ennuste parani jatkuvasti ja vieraita kävi paljon.

25-27 viikot meni ehkä helpoiten. Päivät meni toisensa jälkeen ja kävin "autopilotilla". En ajatellut enää koti-ikävää ja kaikkia missaamiani asioita niin paljon kuin alkuviikkoina.







Kulunut viikko on ollut taas raskas. Jesse alkaa olla epätoivoinen ja sanoo usein miten kiva olis jos olisin kotona. Masentaa katsoa kesäsäätä ikkunasta, harmittaa jäädä paitsi kaikista kivoista kesäjuhlista, joissa muuten olisin masuni kanssa ja ikävä kotiin Jessen luo ja normaalien arkiaskareiden pariin on mieletön! Jesse toi yllätyksenä yllä olevan Nomination-tutin, ihana eikö! xxxx

Mitä piditte raskausajan koosteesta?