Sivut

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

BID & IBA 2015

Eilen järjestettiin Bloggers´ Inspiration Day - päivätapahtuma ja ilta jatkui Indiedays Blog Awardseilla.

Päivätapahtumaan menin Sonjan kanssa  Se järjestettiin Kampin Maxinessa. Mentiin heti 12 aikaan ja tehtiin pikainen alkukierros ennen parempaa tarjontaan syventymistä. Lempparipisteet oli Kultajousi, Loreal, Fresita Lounge, Paulig ja Olympus. Kultajousen pisteellä sai ihastella ja kokeilla koruja ja kelloja. Himoitsin erityisesti Michael Korsin ja DKNY:n kelloja, ihania. Loreal esitteli ja jakoi uutta Prodigy-hiusväriä, jota sain mukaani kaksi kappaletta. Fresita Loungessa oli tarjolla maistuvia kesädrinkkejä ja minicupcakeseja ja halukkaille tehtiin kynsihoitoja. Harmi, kun olin just edellisenä iltana lakannut kynnet. Sonja kävi lakkauttamassa kauniit punaiset kynnet. Pauligin luona päästiin tuunaamaan omat kahvijuomat Cupsolo -kahvikoneen avulla. Tein supermakean ja superhyvän caramel laten, nam! Samalla osallistuin muutamaan kilpailuun, toivottavasti onni suosii. Olympuksen pisteellä päästiin tutustumaan Olympus Pen -kameramalliin. Se on ollut jo pitkään haaveissa, nimittäin uuden kameran osto on edessä. Vanha on niin huono, että saan varmasti parempia kuvia puhelimellani... Update on paikallaan.

Parin tunnin kiertelyn jälkeen lähdettiin kotiin. Saatiin vielä tuotekassit lähtiessä, jossa oli mm.hiusharja, kahvia ja erilaisia rasvoja. Olin kotona kolmen jälkeen ja nukahdin samantien sohvalle. Sinä aikana Jesse oli lähtenyt poikien kanssa kauppaan. Nukuin tosi sikeästi ja heräsin vasta vähän viiden jälkeen tajutakseni, että kohta on jo kiire. Kauppareissun jälkeen Jesse oli mennyt illaksi vanhemmilleen Jimin ja Theon kanssa.

Heräilin pikkuhiljaa ja aloin valmistautua iltaan. Olin jo etukäteen miettinyt minkä mekon laitan, mutta asusteita vaihdoin ihan lennossa sinisen päähänpiston saatuani. Valitsin mustan maximekon läpikuultavalla alaosalla, sinisen kimaltavan hiuspannan ja siniset korkokengät kimallekorolla sekä mustan pörrötakin. Hiukset laitoin pannan avulla pikakampaukselle, mikä sopi mekon tyyliin mielestäni ihan kivasti. Meikkiin sain näyttävyyttä rajauksilla ja punaisilla huulilla. Olin valmis yllättävän nopeasti, kaikenkaikkiaan aikaa meni vain noin puoli tuntia.


Lähdettiin meiltä siskoni kanssa yhtä matkaa kohti Capitalia. Indiedays Blog Awardseissa oli ohjelmassa Brand New Face -mallikilpailun finalistien sekä vuoden inspiroivimpien blogien palkitseminen. Illan päätteeksi esiintyi Paperi T. Tarjolla oli erilaisia juomia ja pikkupurtavaa. Lempparijuomaksi nousi Ginger Joe -inkivääriolut. Käytiin siskoni kanssa kuvausseinällä kuvattavana ja lähtiessämme saatiin vielä Biozellilta goodiebagit.


Päivä oli ihan huippu, 
kiitos Indiedayssille ja muille järjestäjille, yhteistyökumppaneille ja mukanaolleille.   

2 kommenttia:

Kiitos kommentista! <3