Sivut

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulunaika

Uskomatonta, että huomenna on jouluaatto. Me ollaan vielä tänään menossa Jessen kanssa ostoksille, mutta muuten kaikki on hoidettu. Koti on siivottu, jo hankitut lahjat pakattu, koristeet on löytäneet paikkansa, joululaulut soivat taukoamatta ja joulufiilis on katossa. Meillä ei ole joulukuusta tänäkään vuonna, vain pieni hopeinen minikuusi hyllyllä. Vietetään joulua meidän molempien vanhempien luona, joten ehkä siellä olevat joulukuuset riittää. 


Tänään on ensimmäinen joululoman päivä ja pojat ottivat siitä kaiken irti nukkumalla aamulla 9.40 saakka. Mietin jo täytyykö mennä herättelemään, mutta kerrankos sitä lomalla. Dagikseen palataan vasta vajaan viikon päästä. Ihanaa saada viettää kiireetöntä aikaa yhdessä. Nähdään joululoman aikana paljon sukulaisia, syödään herkkuja, katsotaan joululeffoja ja käydään kotieläintilalla katsomassa eläimiä. Jimi ja Theo antoivat eilen kolmelle hoitajalleen lahjat ja toivottivat hyvää joulua. Tänään he ovat hokeneet koko päivän "god jul", niin että GOD JUL teille kaikille!       


Rauhallista joulunaikaa!

2 kommenttia:

  1. Hyvää ja rauhallista joulua Sinulle ja perheellesi! T: Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! :) Nyt on jo myöhäistä toivottaa jouluja, mutta onnellista vuotta 2016! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3