Sivut

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Miksi viedä toisilta?

Tänään piti olla ihan toinen aihe, mutta en vaan voi sivuuttaa tätä ja omia tunteita tällä hetkellä. 

Meidän pihapiirissä on käynyt varkaita. Ensin ajateltiin sen olleen joku kertajuttu, mutta se toistui viime yönä ja tunteet nousi taas pintaan.

Olin lauantaina ensimmäistä kertaa poikien syntymän jälkeen yksin kotona koko illan ja alkuyön. Pojat olivat yökylässä ja Jesse viettämässä kaverin varpajaisia. Sinä yönä meidän etuovelta oli viety Jessen tuulettumassa olleet turvakengät. Se tuntui uskomattomalta! Miksi joku haluaa viedä toisen käytetyt ja likaiset kengät?! Mikä ihme ylipäätänsä saa jonkun ottamaan toisen omaisuutta?! Onneksi kyseessä oli "vaan" kengät, mutta silti. Yksi mihin ihastuin meidän kodissa oli sen sijainti. Rauhallisella alueella, hyvinhoidetun rivitalon päätyasunto. Nyt olo tuntuu turvattomalta ja yksityisyys loukatulta. Olen aina inhonnut olla yksin kotona yöaikaan ja nyt tunne on vaan voimistunut. Voin vaan kuvitella miltä heistä tuntuu, joiden kotiin on murtauduttu...

Piti lisätä kivoja kuvia, ettei mene liian synkäksi. 

Viime yönä meidän naapurin ulkovarastoon murtauduttiin. Minä ehdin jo olla kiitollinen siitä, että mm.poikien uudet potkupyörät oli lukkojen takana meidän varastossa. Sekään ei näköjään riitä. En ymmärrä, mikä oikeuttaa ottamaan toiselta? Ei mikään. Ei yhtään mikään. Kuulin kerran parin miehen keskustelua siitä miten on ok köyhän ottaa parempituloisilta. En tiedä meidän tapauksen tekijästä mitään, mutta Robin Hood -tyylinen "rikkailta köyhille" ideologia ei päde tässä. Voin kertoa, että jos meiltä vietäisiin vaikka ne poikien pyörät niin meillä ei olisi mahdollisuutta mennä samantien ostamaan uusia tilalle. Me tehdään paljon töitä voidaksemme hankkia omat tavaramme eikä kellään ole oikeutta ottaa niitä meiltä.

Lähialueella on sattunut paljon samanlaisia tapauksia ja eniten varmaan säikäytti se, että tänne tehtiin jo toinen keikka viikon sisään. Tuntuu kamalalta joutua pelkäämään omassa kodissa. 
    

4 kommenttia:

  1. Voi, todella kurjaa tuollainen! =( Toivottavasti tekijä jää vielä kiinni. Vaikka olisi kuinka vakuutukset yms. niin kyllä tuottaa mielipahaa tuollainen ylimääräisen vaivan lisäksi. Eikä useinkaan pienempiä juttuja kannata edes hakea vakuutuksesta, kun usein on omavastuu jo sen verran.

    Mieheltä on viety pyörä ihan Turun keskustasta keskellä päivää. Tosin Turku on aika tunnettu siitä, että pyöriä lähtee. Oli kuitenkin kurja raskaan työpäivän päätteeksi todeta, että pyörää ei ole missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Joo sepä se, pieniä juttuja vakuutuksen omavastuuseen nähden :/ Tosi ärsyttävää!

      Täällä kuulee myös, että pyöriä lähtee harva se päivä. Ne on kuitenkin sen verran arvokkaita ja helppo viedä :/ Voin vaan kuvitella sun miehen fiiliksen tossa tilanteessa! Huhhuh!

      Poista
  2. Voi että miten ikävää tuollainen :( Varmasti aiheuttaa pelkoa! Minulta vietiin pari vuotta sitten pyörä kuistiltamme. Olin viemässä roskia talon roskakatokseen ja sillä välin varas oli vienyt pyöräni. Mekin asumme todella rauhallisella alueella, enkä olisi ikinä uskonut että täällä voi sattua jotakin ikävää. Tosin, nyt sattui vielä ikävämpi tapaus kun naapuriin murtautui yöllä tuntematon mies ja puukotti naapurin isää vatsaan. Tämän tapauksen jälkeen me muutammekin pois, vaikka seutu onkin rauhallinen. Ei vain pysty elämään sen asian kanssa rauhassa :( Uusi koti onkin omakotitalo maalla, sinne päästään parin viikon päästä, onneksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan järkyttävää! :( Toi on se pahin mitä voi sattua. Ei sillä tavaralla loppupeleissä ole väliä, mutta että jotain tuollaista käy! Ymmärrän hyvin, ettette pysty enää asumaan siinä. Ihan kamalaa! :(
      Voimia muuttoon ja onnea uuteen kotiin! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3