Sivut

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Koti saaristossa

Tiedättekö mitä? 

 
Me etsitään kotia Turun saaristosta, Paraisilta. 

Olen sanonut useamman kerran siitä, miten haaveilen Ruotsiin muuttamisesta. Se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, joten se saa pysyä haaveena. Suomessa toiseen kaupunkiin muuttamista ollaan mietitty tosissamme jo pitkään. Me ollaan Jessen kanssa vietetty lapsuus näillä ihan samoilla nurkilla, jossa asutaan tällä hetkellä. Kivenheiton päässä on meidän yläaste, jossa tavattiin ensimmäisen kerran. Ei siinä mitään, viihdytään täällä eikä nämä tutut ympyrät kyllästytä. Siitä huolimatta meille iski samaan aikaan ajatus muualle muuttamisesta.


Käytiin Paraisilla muutama viikko sitten ja silloin se kolahti kunnolla. Jimi ja Theo leikkivät leikkipuistossa ja me juotiin Jessen kanssa kahvia samalla tuijottaen merelle päin. Kaikkialla oli rauhallista, muutama koiranulkoiluttaja, veneitä, välkehtivä meri ja Helly Hansen -kuoritakkeja (jollaisen haluaisin itsekin!). Paraisilla on kauniita taloja ja niiden hintataso on ihan eri luokkaa kuin pk-seudulla, vahva kaksikielisyys, ympäröivä meri, kaikki palvelut lähellä ja töitä on mahdollista löytää Paraisten lisäksi mm. Kaarinasta tai Turusta. Ajoaika on vuodenajasta riippuen alle kaksi tuntia Espooseen eli ei ollenkaan mahdoton kyläilyjä ajatellen. Tiedän, että tultaisiin kaipaamaan sitä, että voi muutamassa minuutissa kävellä molempien vanhempien luo. Perhe, ystävät ja kummit jäävät pk-seudulle, mutta ei me Paraisillakaan oltaisi täysin yksin.

Olen tutustunut kaupungin tarjontaan mm.päiväkotia ajatellen ja niitä on useampi ruotsinkielinen. Paljon on vielä pohdittavaa ennen ensimmäisen askeleen ottamista. Kertokaahan te siellä päin asuvat:

Millaista on asua Turun seudulla? Saaristossa? 
Kertokaa kaikki!

18 kommenttia:

  1. Vau! Kuulostaa kivalta teidän suunnitelmat :) kerro vaan lisää jos suunnitelmat edistyy!

    VastaaPoista
  2. Apua miunkin tekis mieli jotain vastaavaa elämänmuutosta! Ihanaa että olette noin rohkeita, että aiotte ryhtyä moiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän täytyy vielä kerätä rohkeutta! Suoritan opinnot loppuun tämän vuoden puolella, joten väliaikatietoja suunnitelmien etenemisestä tulee sitten viimeistään alkuvuodesta;)

      Poista
  3. Tervetuloa Paraisille :) Ihana kesäkaupunki ja niin rauhallinen, mutta Turku silti niin lähellä - sinne ajaa 20 minuutissa. Olen syntynyt täällä ja mihinkäs sitä täältä lähtisi :) Hyvät palvelut ja harrastusmahdollisuudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Ihana kuulla paikkakuntalaisen kokemuksia!

      Poista
  4. Mahtavaa! Itse asun Kaarinassa omakotitalossa mieheni kanssa, mutta olen kotoisin Turun puolelta. Itse olen kyllä viihtynyt Turussa ja Kaarinassa oikein hyvin, enkä voisi oikeasti kuvitella muuttavani täältä pois.. :)

    VastaaPoista
  5. Huhhui, onpa rohkeaa! :) Itellä kans polttelis muuttaa kauemmas pk-seudulta. Ehkä vielä joskus. Tulin tänne 2006 "yheksi kesäksi". :D

    Toivottavasti teille löytyy unelmien koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inga, me muutetaankin vain sillä "ehdolla", että sieltä löytyy se unelmien koti ja hyvät työpaikat molemmille :) Ne antaa hyvän pohjan elämälle uudessa kaupungissa.

      Poista
  6. Kuulostaapa kivalta! :) Rohkea päätös, vaikka tosin matka tänne pk-seudulle ei onneks olisi niin pitkä kuitenkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! :) Joo, meille on tärkeää ettei välimatka ole liian pitkä :)

      Poista
  7. Turku oli koti monen monta vuotta. Kaipaan vieläkin sinne takaisin aika ajoin. On Espooseen verrattuna kuitenkin ihan oikea kaupunki keskustoineen päivineen. Moni muu syy sai sitten lähtemään, eikä paluuta olla kyllä suunniteltu. Varsinais-Suomessa on oma tunnelmansa. Ehkä juuri meren ja Ruotsin tietynlainen läheisyys antaa alueelle oman leimansa. Kannatan rohkeita vetoja tässä elämässä. On tullut niitä harrastettua ja jos asia tuntuu oikealta, niin rohkeasti vaan uutta kohti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta tuon meren ja Ruotsin läheisyyden kanssa! Se tuo varmasti oman juttunsa sinne! :) Me tarvitaan vielä vähän aikaa miettiä ennen isojen päätösten tekemistä. Ollaan molemmat sellaisia tutun ja turvallisen ystäviä niin kerätään vielä rohkeutta :D

      Poista
  8. Olettehan harkinneet asiaa tarkkaan?

    Lasten isovanhemmat kaukana, ei hoitoapua niin helposti eikä lapset muutenkaan pääse tutustumaan niin helposti isovanhempien. Kaksi tuntia ei kuitenkaan ole ihan lyhyt matka ajaa jatkuvasti (kokemusta on).

    Saako molemmat siltä suunnalta töitä helposti? Onko se ajatuksena ihana paikka asua, vai olisiko se sitä ihan oikeasti?
    Paraisilla ehkä puhutaan ruotsia, Turussa ja Kaarinassa ei enää niinkään.

    Mutta jos olette asiaa pohtineet tarkkaan, niin onnea matkaan :)

    Olen itse asunut Turussa ja tykkäsin siitä. Ero Helsinkiin on lähinnä se, että kaikki on vähän lähempänä. Paitsi Parainen toki taas eroaa Turusta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me harkitaan edelleen! Ollaan pohdittu juurikin luettelemiasi asioita. Ajatuksena on, että kävisimme Espoossa isovanhempia ja muita moikkaamassa vähintään joka toinen viikko. Ollaan totuttu ajelemaan pitempiä matkoja, joten kyllä se menee, kun ei ole jokapäiväistä. Lisäksi vanhemmillani on mökki Paraisilla, jossa he käyvät melkein joka viikonloppu, joten heitä tulisi nähtyä totuttuun tapaan. Mummini asuu Paraisilla ja muutenkin kaupunki ja ympäröivä seutu on lapsuudesta tuttu.

      Työtilanteesta on vaikea sanoa, samoin kuin täällä Espoossakin. Emme tietenkään lähde ellei työpaikat ole jo tiedossa. Sen puolesta otamme varman päälle! Meillä on sen verran hyvin työllistävät ammatit, että uskoisin meille löytyvän töitä. Kaksikielisyydestä; sitä ajattelin lähinnä plussana. Jimi ja Theo pääsevät kaksikieliseen ympäristöön (verrattuna Espooseen niin Paraisilla kuulee enemmän ruotsia kuin suomea). Jesselle suomi on hyvä, koska hän ei juuri ymmärrä ruotsia.

      Ajatuksena Parainen on todella ihana! Pohdimme edelleen onko se meidän perheelle se oikea paikka asua. Sitä ei kylläkään valitettavasti voi tietää ennen kuin kokeilee ja ainahan sitä voi muuttaa takaisin jos ei tunnukaan omalta paikalta. Nyt kerätään rohkeutta ja kypsytellään ajatusta ensi vuoteen! Kiitos ajatuksia herättävästä kommentista! :)

      Poista
  9. Turussa asunut koko lapsuuden (25v), jonka jälkeen hypätty rajan toiselle puolen Kaarinaan. Eipä se ruotsin kieli ainakaan omassa arjessa juurikaan näy, paitsi toki muutaman suomenruotsalaisen kaverin/tutun kautta. Isä lapsuudessaan Paraisilla asunut, ja itse nuorempana siellä urheiluharrastuksen perässä kävin, joten kokemukset sieltä aika hataria. Suomen kielellä kuitenkin olen pärjännyt, enkä voi ohikulkumatkoilla sanoa että olisi ruotsinkieleen sielläkään hirveästi törmännyt. Kaarina on jo Turkuun nähden rauhallisempaa asuinaluetta, Parainen veikkaukseni mukaan vielä rauhallisempaa, maanläheisempää, jos niin voi sanoa. Ihanaa kuitenkin täällä päin asua, meikäläistä ei pk-seudulle asumaan ihan helposti saisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kokemusten jakamisesta! :) Paraisilla kuulee kyllä paljon ruotsia, sanoisin että enemmän ruotsia kuin suomea. Jimiä ja Theoa ajatellen olisi kiva, että ympärillä kuulee ruotsia niin pääsee kieli kehittymään entisestään.

      Poista

Kiitos kommentista! <3