Sivut

maanantai 21. elokuuta 2017

Takapihan laittamista

Me korkattiin vihdoin ja viimein grillikausi tältä kesältä. Meillä oli takapiha koko kesän poissa käytöstä, koska talo oli paketissa julkisivuremontin takia. Remontti ja talon ympäröivät muovit ei olleet niin paha kokemus kuin alkuun ajattelin, mutta ihana saada olla taas ihan rauhassa, nukkua heräämättä poran ääneen aamuseiskalta ja päästä vapaasti takapihalle. Theo ja Jimi laittoivat takapihan kalusteet, grillin ja lelut paikoilleen yhdessä Jessen kanssa ja viime viikon lopulla päästiin viimein grillaamaan. Ollaan potkittu palloa, pojat ovat esittäneet sirkutemppuja ja ajelleet ulkolelutraktoreilla.

Olen halunnut jo pitkään meille erilaisia ulkovaloja ja muuta piristystä pihalle ja viimein pääsin asiassa eteenpäin, kun hain ulkokukkia ja pari ruukkua Ikeasta ja aurinkokennovaloja Clas Ohlsonilta. Clasulla oli paljon ulkovaloja puoleen hintaan ja sinne jäi vielä yksi kiva valosarja, jota mietin meille. Ikean ruukuista lempparini pihalle on koukullinen ruukku, jonka saa helposti esimerkiksi aitaan kiinni. Meillä on nyt kaksi sellaista ja ne tuo kivan lisän tavallisten ruukkujen ohelle.


Meidän takapihasta on puolet terassia ja puolet nurmikkoa, joten on sopivasti tilaa sekä oleskella että potkia palloa jne. nurmella. Terassilla on nyt grilli, iso aurinkovarjo, (lelu)arkkulaatikko ja ruokailuryhmä. Siihen olisi kiva saada vielä polyrottinkisohva, jossa voisi ottaa rennosti. Ensi kesäksi on pakko hankkia ainakin yksi aurinkotuoli. Ollaan jo vähän katseltu tarjontaa, koska nyt myydään kesätavaraa alehinnoilla. Onneksi tässä ehtii vielä jonkun tovin nauttia takapihasta ennen kuin se laitetaan talvikuntoon.

Onko teillä kokemusta polyrottinkikalusteista, kestääkö ne hyvin?

2 kommenttia:

  1. Meillä on takapihalla polyrottinki kalusteet ja on kestänyt monta vuotta jo hyvänä! Ei kyllä ostettu kaikista edullisimpia, vaan myös loppu kesästä puoleen hintaan. ☺️ Kaikista paras osuus on huoltovapaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa, kiva kuulla! :) Se on kieltämättä hyvä jos pääsee huollon suhteen mahdollisimman vähällä! ;) Kiitos kommentista!

      Poista

Kiitos kommentista! <3