Sivut

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Palmusunnuntain tunnelmia

Hyvää palmusunnuntaita! Me oltiin viikonloppu poikien kanssa kolmistaan Jessen ollessa mökillä. Tehtiin pääsiäisjuttuja, mm. maalattiin vesiväreillä pääsiäismunia ja koristeltiin virpomisoksia. Kellon siirtäminen ei onneksi vaikuttanut poikien rytmiin, mutta itse olen ihan kuutamolla nyt muutaman unettoman yön jälkeen. Yksi kirous on, etten osaa nukkua yksin. Yllättävän hyvin jaksoin siitä huolimatta touhuta poikien kanssa ja tänään oli ilonpäivä, kun he vihdoin pääsivät virpomaan. Viime vuonna pojat eivät uskaltaneet virpoa ilman, että seisoin ihan vieressä, mutta nyt he oikein loistivat kahdestaan etualalla. Käytiin kierroksella muutamalla naapurilla, mummilassa ja mummolassa. Lasten onnea on ihana katsoa, niin pienestä he tulevat iloiseksi. Jännittävintä oli kuulemma saada kasvomaalia kasvoihin ja saada antaa itsetekemiään vitsoja muille.   


Huomenna koittaa paluu arkeen ja kieltämättä vähän jännittää. Toivottavasti kroppa jaksaa vielä kuukauden töissä ennen kesäloman alkua. Onneksi ensi viikolle osuu pitkäperjantai, jolloin päästään viettämään rauhallista pitkää viikonloppua.

Kivaa alkavaa viikkoa! 

6 kommenttia:

  1. Ihania virpojia!

    Hyvää pääsiäsiviikkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Meilläpäin virvotaan vasta tämän viikon lauantaina ja perinteisesti pukeudutaan trulleiksi eli noidiksi. Kuinka yleistä sielläpäin on pukeutua muihin naamiaisasuihin? Itse pidän lasten kanssa kiinni noita-asusta, sillä mielestäni naamuaisasut kuuluvat muihin juhliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Siellä onkin se vasta edessäpäin :) Valtaosa varmasti täälläkin pukeutuu noidaksi, mutta meillä kävi myös monta erilaiseen naamiaisasuun pukeutunutta ja poikienkin asuja naapurit ja muutama vastaantuleva ihastelivat. Ehkä ensi vuonna meiltä lähtee kaksi noitaa virpomaan, katsotaan mitä pojat haluavat :) Mukavaa pääsiäistä ja kivaa virpomiskierrosta! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3