Sivut

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Tyttömme on täällä

Täydellinen tyttömme syntyi perjantai-iltana 20.7.2018 mitoin 3645g & 50cm. 



Kävimme samana aamuna yliaikaiskontrollissa, jossa todettiin kohdunsuun olevan auki 2cm. Vauva voi hyvin ja kaikki oli muutenkin kunnossa, joten käynnistys sovittiin sunnuntaille. Lääkäri teki tarkoituksella kovakouraisen sisätutkimuksen ja kertoi sen käynnistävän jopa puolet synnytyksistä luonnostaan. Tutkimus todellakin tuntui, mutten ajatellut sen aiheuttavan mitään kummempaa.

Kontrollin jälkeen ei mennyt montaa tuntia, kun sain ensimmäisen kipeän supistuksen. Supistukset tulivat heti 5 minuutin välein. Synnytys kesti kokonaisuudessaan viisi tuntia ja kaikki meni paljon paremmin kuin osasin edes kuvitella. Meillä oli maailman ihanin kätilö, joka oli paikalla jo aamuisessa kontrollissa. Jesse oli loistava tuki, sain hyvät kivunlievitykset just oikeaan aikaan ja synnytyskokemus oli 10/10.

Tyttö voi hyvin ja pääsi heti rinnalle. Olimme lapsivuodeosastolla kaksi yötä ja kotiuduimme eilen aamulla. Teen vielä erillisen synnytyskertomuksen, mutta tämä oli tällainen pikainen päivitys. Pojat ovat ottaneet siskon hyvin vastaan, silittävät, juttelevat ja haluavat pitää sylissä. Meillä on ihana kolmikko!

Onni on käsittämätöntä ja elämme vauvakuplassa koko perhe.           

16 kommenttia:

  1. Voi miten ihanaa että kokemus oli hyvä ja kaikki meni niinku pitää. Nauttikaa kuplasta! Onnea!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea ihanasta tyttö vauvasta! <3
    T. Pitkäaikainen lukija

    VastaaPoista
  3. Onnea koko perheelle tyttövauvasta! Ihanaa, että raskaus meni sinulla tällä kertaa hyvin ja saat kokea keskosten jälkeen myös täysiaikaisen vauva-arjen.

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea koko perheelle tyttövauvasta, arvasin päivän oikein, mutta vauvan 200g painavammaksi ja 1cm pienemmäksi. Wau, on teillä nyt ihanaa siellä <3 Päivi*

    VastaaPoista
  5. Oi, ihanaa vauva-arkea teille! <3

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea täydellisestä tytöstä! Olen seuraillut blogiasi nyt noin 9 kk, kun huomasin, että meillä oli lasketut ajat melko samaan aikaan. Meillekin syntyi täydellinen tyttö pari viikkoa aikaisemmin. <3 Kaikkea hyvää koko perheelle! :) Jutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja paljon onnea sinne myös <3 Nauttikaa vauvakuplasta! :)

      Poista
  8. Paljon onnea tytöstä! Omakin täysiaikainen syntyi paljon nopeammin ja helpommin kuin isosiskonsa, vaikka oli kolme kertaa isompi :D Täysiaikaisen vauvan saaminen ja helppo synnytys olivat kyllä todella korjaavia kokemuksia keskosen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Sanos muuta! Kiva, että teilläkin meni kaikki helpommin toisella kertaa! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3