Sivut

maanantai 3. joulukuuta 2018

Lapsen mysteerioireilu jatkuu

Kirjoitin tänne viimeksi ohimennen toisen pojan sairastelusta.
Se ei mennyt ohi, vaikka niin luultiin.


Koko viikko on mennyt valvoessa yöt pojan vierellä. Kahtena yönä hän ei ole nukkunut hetkeäkään, koska vatsa on ollut niin kipeä. En halua kertoa oireista täällä sen tarkemmin, mutta ollaan ravattu sekä terveyskeskuksessa että päivystyksessä eikä edelleenkään tiedetä mikä häntä vaivaa. Eilen Jesse meni pojan kanssa taas päivystykseen, kun hänelle nousi todella korkea kuume ilman flunssan tms. oireita ja hän oli veltto.

Stressaa, kun ei tiedetä mikä vaivaa, ei voi auttaa mitenkään eikä saa nukkua. Jotenkin todella hassua, kun tällä hetkellä parhaiten meistä nukkuu vauva. Reilun viikon valvomisen jälkeen alkaa jo päivällä jännittää tuleva yö ja kaikki on yhtä sumua. Haluaisin saada jonkinlaisen diagnoosin, ettei tarvitsisi elää epätietoisuudessa tai ainakin saada rajattua tiettyjä juttuja pois. Nyt täytyy mennä päivä kerrallaan, mitään ei voi sopia etukäteen aaltoilevien oireiden takia ja ainoa mikä pyörii mielessä on tämä raskas tilanne.

Aikoinaan poikien yöhuutokautena saatiin teiltä vinkkejä hyvistä yksityisistä lääkäreistä.
Olisiko teillä ehdottaa pääkaupunkiseudulta hyvää lastenlääkäriä, joka olisi erikoistunut vatsavaivoihin/allergioihin?      

12 kommenttia:

  1. Ehdottomasti pikkujätin maija vedenpää! Ottaa vastaan tapiolassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Siellä käytiin viimeksikin ja oltiin tyytyväisiä!

      Poista
  2. Jos on "pelkkää" vatsakipua, kannattaa pitää mielessä myös henkinen/psyykkinen puoli. Toivottavasti pian selviää ja saatte apua pienelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sitäkin me mietittiin, mutta se on nyt poissuljettu vaihtoehto.

      Poista
  3. Voimia! Epätietoisuus on monesti raskainta. Kannattaa varmaan pitää oirepäiväkirjaa.

    VastaaPoista
  4. Voisiko johtua maidosta? Itselläni oli alle kouluikäisenä välillä kovia vatsakipuja, jotka sitten taas yhtäkkiä poistuivat. Niitä tutkittiin ja välillä taisin olla kokonaankin maidottomalla. Mitään ihmeen vakavaa ei löytynyt, mutta vatda vaan välillä oireili juuri noin. Sen jälkeen koko lapsuuden ja teini-iän vatsa kesti välillä paremmin maitoa ja välillä ei oikein ollenkaan. Nykyään silleen sopivasti mitä maitotuotteita nyt tuleekaan käytettyä.

    Tässä nyt vain oma mietintäni :)
    Toivottavasti syy kuitenkin löytyy pian, ettei tarvitsisi kenenkäön enmpää kärsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Samantyyliset oireet oli viimeksi vauvana, jolloin selvisi maitoallergia (+pari muutakin). Nyt ei ole kuitenkaan saanut maitoa eikä ruokavaliossa ole mitään uutta...

      Poista
  5. Yhdellä ystävälläni oli tosin jo yläasteikäisenä kovia vatsakipuja, jotka vei päivystykseen välillä jopa ambulanssilla. Vaikka asiaa tutkittiin niin meni aika kauan, että saatiin selville, että kyseessä oli umpilisäke. Vaikka sitäkin oli epäilty jo aiemmin.

    Voimia teille ja toivottavasti asia selviää pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sitä tässäkin tapauksessa tutkittiin ja epäilys heräsi uudelleen, kun nousi korkea kuume.

      Poista
  6. Meidän 5-vuotias alkoi viime keväänä valittaa vatsakipua ja huonoa oloa. Alkuun pidettiin psyykkisenä, etenkin kun jännittäjä on. Psyykkisiin oireisiin ei kuitenkaan voi liiaksi tuudittautua, etenkin kun lapsesta kyse, ennen kuin on poissuljettu muut. Aika nopeasti huomattiin refluksinomainen oireilu (vauvana refluksia) ja yllättäen tutut ruoka-aineet mm. Kaura oli yksi pahin vatsakivun aiheuttaja. Nyt parilla refulääkekuurilla ja ruokavalion tsekkauksella oireet suht hyvin hallinnassa. Allergiatestit puhtaat. Mutta uudet jännät asiat saa vatsan kipeäksi ja huonon olon iskemään.

    Me kävimme Kampin pikkujätissä Merja Ashornilla (lasten gastroenterologi)

    Epätietoisuus on inhottavaa, toivottavasti selviää. Tsemppiä :)

    - Johanna

    VastaaPoista
  7. Ehdotan vielä yhtä, eli voisiko sappitiehyissä olla sellainen tulehdus, joka takia sappineste ei kierrä kunnolla? Tiedän meidän paikkakunnalta yhden kouluikäisen lapsen, jolla se vaiva on, ja se on harvinainen, vaikkei mitenkään vaarallinen sinänsä. Kuumekin siihen liittyy, ja on hoidettu antibioottikuurilla, joka kestää viikkoja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3