Sivut

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Positiivinen imetyskokemus

Imetystaivalta on takana yhdeksän kuukautta. Ensimmäiset 5,5 kuukautta täysimetin, jonka jälkeen Ellen alkoi maistella kiinteitä imetyksen ohella. Imetys jatkuu edelleen Ellenin tahtiin.

Keskusteltiin imetyksestä paljon raskausajan neuvolakäynneillä. En kuitenkaan stressannut tai jännittänyt asiaa, koska siitä keskustelemisen ja faktatiedon hankkimisen lisäksi imettämiseen ei oikein voi valmistautua mitenkään muuten. Luin mm. Imetyksen tuki ry sekä neuvolan suositteleman Naistalo -sivustot läpi.

Sain Ellenin heti rinnalle, jossa hän oli pitkään. En huomannut hänen selvästi syövän, mutta yllätys oli suuri, kun myöhemmin yöllä vaipassa olikin jo jotain. Vastasyntynyt ei syö kuin joitain tippoja alkuun. Jännitin eniten Ellenin verensokereita raskausdiabeteksen takia, mutta ne pysyivät onneksi hyvinä kokoajan.

Oikean imuotteen kanssa oli alkuun hakemista, koska vauva tuntui niin kovin pieneltä rintaan suhteutettuna. Pyysin kätilöä tarkistamaan imuotteen joka kerta, kun joku tuli käymään huoneessa. Sain ohjeistusta kädestä pitäen ja vauvaa neuvottiin pitämään mahdollisimman paljon ihokontaktissa ja lähellä rintaa.

Minulle tarjottiin rintakumia avuksi alkuun pääsemisessä, mutten halunnut sitä. Yritin säätää sen kanssa kaksosten vauva-aikana, mutta se vain vaikeutti kaikkea. Lopulta imuote löytyi nopeasti ja kotiutuessamme sairaalasta tunsin oloni imettäjänä itsevarmaksi.

Syötin alusta alkaen vauvantahtisesti ja löydettiin oma rytmimme. Ellen on ollut helppo vauva, joka on syönyt kerrallaan noin vartin eikä ole koskaan pitänyt rintaa tuttinaan tms. En ole kokenut jämähtäneeni sohvalle syöttämään eivätkä ensimmäiset kuukaudet pyörineet lainkaan niin paljon imettämisen ympärillä kuin olin olettanut.


Ellen söi ensimmäiset kuukaudet päivisin noin kolmen tunnin välein ja öisin 0-2 kertaa. Hänelle tuli tiheän imun kausia, jolloin muutaman päivän ajan syötiin useammin kuin mihin oli totuttu. Olen onnekas siinä suhteessa, että imetys on sujunut niin ongelmitta enkä ole saanut yhtäkään rintatulehdusta. Ei ole ollut rikkinäisiä rinnanpäitä tai muitakaan "klassisia" ongelmia. Toisinaan mietin saako vauva varmasti tarpeeksi maitoa, mutta hänen tasainen kasvunsa vahvisti asian.

Kokeiltiin pumpattua maitoa tuttipullosta Ellenin ollessa neljän kuukauden ikäinen. Hän joi pullosta hienosti aina seitsenkuiseksi, jolloin iski kieltäytymisvaihe. Kokeillaan aina välillä uudelleen ja se onnistuu vaihtelevalla menestyksellä. Olemme antaneet Ellenille pumpattua maitoa noin kerran viikossa jos olen ollut jossain.

Jesse on välillä harmitellut sitä, ettei voi syöttää Elleniä yhtä paljon kuin minä. Olen toisinaan pumpannut maitoa vain, jotta hekin saavat sen oman hetkensä. Aika hellyyttävää miten he tuijottelevat toisiaan Ellenin juodessa pullosta.

Voisin sanoa olevani imetyksen ensikertalainen, koska siitä ei koskaan tullut sujuvaa kaksosten kanssa ja lopulta keskityin maidon pumppaamiseen heidän kohdallaan. Olen kokenut sekä korvikepullovauvat että rintavauvan. Kummassakin on puolensa jos niin voi sanoa. Kaksosten kanssa olin oikeastaan helpottunut tehdessäni päätöksen siirtyä kokonaan pulloruokintaan. Se tuntui ainoalta oikealta, meille sopivalta vaihtoehdolta siinä tilanteessa. Jäin kuitenkin kaipaamaan onnistunutta imetyskokemusta, joten olen onnellinen, että sain sellaisen nyt.

Imettäminen on kohdallani ollut helppo tapa syöttää vauva, maito on aina mukana ja oikean lämpöistä. Ei tarvitse pestä (niin usein) pulloja ja ostaa korviketta, kokeilla eri korvikkeita ja etsiä sitä parhaiten sopivaa. Toisaalta imetys sitoo ja ruokavaliota, kahvinjuontia sekä lääkkeitä täytyy miettiä tarkemmin.

Imettäminen on ollut ihanaa. Olen onnellinen, että se on onnistunut niin hyvin. Ihania hetkiä Ellenin kanssa! Aion imettää ainakin vuoden ikään asti ellei Ellen itse halua lopettaa sitä ennen. Imetän edelleen öisin kerran tai kaksi. Yöimetys on tarkoitus lopettaa ihan lähiaikoina.

Miten te olette lopettaneet imetyksen? 

Vähentäneet kertoja pikkuhiljaa vai kerrasta poikki?    

4 kommenttia:

  1. Meillä 8kk saa rintaa vielä useita kertoja päivässä, mutta yöimetykset jäi pois 6-7kk välillä. Sitä ennen yöt oli pikkuhiljaa menneet koko ajan risaisemmiksi ja yöimetyksiä saattoi tulla 5-6. Aloin tarjota alkuyöstä tuttia rinnan sijaan, ja aika nopeasti mentiinkin siihen että sitten ei herätty syömään koko yönä. Tällä hetkellä nukkuu 9-10 tuntia syömättä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa! :) Toivottavasti meilläkin menee yhtä helposti!

      Poista
  2. Meidän esikoispoika täyttää lauantaina vuoden ja ollaan lopettelemassa imetystä. Täysimetin reilu 5kk ja muutenkin aina, koska Felix ei huolinut koskaan tuttipulloa :D Yöimetykset jäi pois 9kk iässä ja tuohon aikoihin vakiintui 5x imetystä päivisin,joten olen vähentänyt joka maanantai yhden imetyksen pois. Tällä hetkellä imetän enää kerran päivässä. Tämä oli mun rinnoille ja meille helpoin ja luonnollisin tapa ajaa imetys alas hiljalleen. Olen myös todella kiitollinen ja onnellinen että imetys on alusta asti sujunut ongelmitta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi hyvältä! :) Jotain samansuuntaista voisin kuvitella omalle kohdalleni...

      Poista

Kiitos kommentista! <3