Sivut

tiistai 18. toukokuuta 2021

Siitepölyallergia yllätti ja tarvitsimme ambulanssia

 

Meillä oli aikamoinen ilta toissapäivänä. Toinen pojista on alkanut reagoida siitepölyyn ja kuiva, ärsyttävä yskä on vaivannut kuukauden verran. 

Koronatesti on ollut negatiivinen eikä tavalliset allergialääkkeet ole auttaneet. Yskän lisäksi on ollut silmien ärsytystä ja punaisuutta. 

Tilanne eskaloitui yllättäen sunnuntai-iltana, kun hengitys meni todella vaikeaksi ja hetken päästä huulet jo sinersi. Jesse tajusi heti antaa keuhkoja avaavaa lääkettä, joka ollaan saatu hankalien hengitystieinfektioiden takia. 

Soitimme hätäkeskukseen ja ambulanssi tuli tarkistamaan pojan voinnin. Avaava lääke oli onneksi rauhoittanut jo hieman. 


Illasta meni vielä muutama tunti päivystyksessä, josta saatiin vahvempaa allergialääkettä ja uusi resepti avaavalle lääkkeelle.

En olisi uskonut, että siitepölyallergia saa hengityksen niin ahtaalle. Jessellä on myös allergia, mutta itselläni ei ole siitä kokemusta enkä ole koskaan nähnyt yhtä pahaa kohtausta.

Nyt tietysti päällimmäisenä huoli samanlaisen kohtauksen toistumisesta, miten koulussa sujuu kun yskä pahenee aina hengästyessä jne. 

Ps. Onneksi on satanut ja ilma on raikas!    

2 kommenttia:

  1. Koska blogisi on yksi minun suosikeista, se pääsi lempiblogini -postaukseen mukaan!❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että saitte vahvempia lääkkeitä. Tuo allergia on kyllä ikävä vaiva. Kovasti tsemppiä tulevaan kevääseen. Meidänkin pitää varmasti jonkinlaisia allergialääkkeitä varmuuden vuoksi tilata verkkoapteekista, vaikka meillä ei oireilut kovin pahoja yleensä olekaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3