Sivut

perjantai 13. joulukuuta 2013

Kiirettä, kiirettä

Koko viikko on vierähtänyt ihan hujauksessa. On ollut aika rankkaa ja päivät on menneet sumussa. Todellisuudessa joskus on ollut paljon vaikeampaa, mutta hyvän kauden jälkeen tämä määrä itkua ja kipua tuntuu taas tosi vaikealta... Pojat kärsii edelleen vatsavaivoista, jotka alkoi 5kk- rokotusten jälkeen. Theo voi ajoittain jo vähän paremmin, mutta Jimi on raasu eikä oma itsensä. Käytiin lääkärissä tiistaina, kun Jimillä oli edelleen paha ummetus ja Theolla löysä vatsa. Siellä ei sanottu juuta eikä jaata, todettiin tutuksi tullut: tämän ikäisillä nyt on vatsavaivoja ja he itkeskelevät". En jaksa edes kertoa sairaanhoitajan kanssa käymästäni puhelinkeskustelusta...
 
Ärsyttää, kun ensin itse mietin yötä myöten pääni puhki mikä pikkuisia vaivaa ja miten oloa voisi helpottaa ja kun vointi vaan pahenee viikon aikana ja mennään lääkäriin, niin siellä sanotaan noin. Olo on jotenkin niin turhautunut ja epätoivoinen. Tuntuu, ettei huolta oteta tosissaan. Tunnen poikani ja etenkään Jimi ei voi hyvin eikä tämä ole vain "tähän ikäkauteen kuuluvaa". Eilen oli ihan ok päivä, mutta toissapäivänä molemmat huusivat vatsakipuja 2 tuntia putkeen, kurkku suorana, kun olin yksin. Se oli ihan hirveää ja ensimmäistä kertaa olin jo valmis luovuttamaan, ei musta ole tähän. Se, kun mikään ei auta ja toisella on niin paha olla. Pidin sylissä toista ja heijasin ja heti, kun tärinäsitterissä olevan huuto yltyi kovemmaksi kuin sylissä olevan, vaihdoin. Huuto oli aivan järkyttävää ja molemmat nukahtivat tietysti sillä sekunnilla, kun Jesse tuli kotiin. Siitä selvittiin, mutta jos sama kipuilu jatkuu vielä ensi viikolla niin mennään yksityiselle. Refluksi on helpottanut enkä usko, että tämä liittyy nyt siihen.

Viikko on mennyt tosi nopeasti, kuten sanoin. Ollaan käyty pitkillä vaunulenkeillä, toissapäivänä kävelin 10km ja eilen 8km. Ollaan oltu myös mummiloissa kylässä, vietetty ensimmäistä hääpäivää ja koitettu tämä ikuisuudelta tuntunut kaksi viikkoa selvitä poikien vatsavaivoista. Oon ollut päivät ihan kiinni poikien kanssa ja Jessen tullessa kotiin meitä molempia on tarvittu eikä ole ollut aikaa paljon muulle. Yleensä on edes se hetki päivästä, kun voin hengähtää, mutta nyt on ollut vähän tällainen viikko.

Pojat on kiinnostuneet leluista ihan uudella tapaa ja ykkösiä on sellaiset, joista kuuluu ääntä. Learning puppy ja Lamazen elefantti on hittejä! Lamazesta on tulossa ihan oma postauksensa ja myös arvontaa on luvassa ;)

Tässä oli vähän tämän viikon meininkejä, meillä alkaa nyt iltarutiinit, joten täytyy mennä.

Hyvää viikonloppua! ♥ 

ps. teitä lukijoita on taas löytänyt tänne lisää, mahtavaa, tervetuloa!

31 kommenttia:

  1. Ei sinänsä kokemusta vatsavaivoista, mut omaa vauvaani hieroin jalkapohjista ja silottelin vauvaa ylipäätänsä, kun hänellä jotain PIENTÄ vatsavaivaa oli. Yhden tutun vauvan vatsavaivoihin "auttoi" tai huuto lakkasi, kun äiti tanssi menevän musiikin tahdissa vauva kainalossa ja musa oli kai sopivan kovalla. En tiedä onko näistä mitään apua mut ainahan voi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä. Mä oon myös antanut "vauvahierontaa". Jalkapohjilla on kuulemma jokin yhteys vatsantoimintaan :)

      Poista
  2. Hm, voi pieniä..jaksuja sinne! Mä en ottanu rotaa ollenkaan mun 3kk vauvalle,oon niin monta tapausta nähny läheltä että huutanu sen jälkeen mahaa vaikka ennen ollu niin rauhallinen.ja yhelle tuli silti rotavirusripuli vaikka rokotteet oli syötynä:-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voi kuule, olisinpa tajunnut saman! Jotenkin oletin,että tottakai vauvat rokotetaan, ettei tule mitään. Neukkutäti ei sanonut mitään mahdollisista oireista enkä "tyhmänä" osannut aavistaakaan tällaista. Kaksi ekaa rotaa meni vielä aika hyvin ja tämä kolmas tuli ihan yllätyksenä. Välillä en tunnista meidän vauvoja, kun koko päivä saattaa mennä itkien ja ihan flegmaattisena, vaikka yleensä ovat aurinkoisia, rauhallisia ja hymyileväisiä... Harmittaa :( Kunpa nyt jo helpottaisi...

      Poista
    2. Niinpä..mut niittenhä tehtävä on vissii vaan just mainostaa niitä hyviä puolia.tuntuu että nää uudet rokotteet on vaan rahastusta:( kaverin isosiskolle oli yks neukkutäti sitte sanonu että en sais näin sanoo mut en mäkään kyllä omalle lapselle ottas..mut sulla on kyllä kiva blogi!:) löysin ku itekki olin raskaana ja sä olit just joutumassa sairaalaan makaamaan ja siitä lähtien seurannu.:) oot kyllä aikamoinen sissi ku on kaks vauvaa,nostan kyllä hattua sulle!

      Poista
    3. Kiitos :) Välillä tuntuu kyl just siltä. Suurin osa rokotuksista on todella tärkeitä, mutta kyl nyt miettisin kaks kertaa esim.rotarokotetta :/
      Hyvää joulunodotusta ja kiva, kun kommentoit! :)

      Poista
  3. mä just tänään mietin et miten ihmeessä kaksosten/kahen lapsen äitit jaksaa. Mä oon jo yhen lapsen valvottamisista ja itkuista aivan väsyny loppu. Just yks yö valvottiin keskellä yötä 2h ja siinä väsymyksissä olin myös ihan luovuttamis pisteessä. Toivotaan parempia päiviä teille ja hirveesti jaksamisia!
    Meille kotiutui myös tänään toi elefantti!! toivottavasti on meillä mieluinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, mä en tiedä miten jaksaisin ilman Jesseä ja läheisiä. Voi ei, kuulostaa tosi raskaalta :( Kiitos, toivottavasti sielläkin helpottaa ja saatte nukuttua :) Kiitos kommentista, näin löysin blogisi. Tosi kiva blogi ja oot todella kaunis :) Jään seuraamaan!

      Oih, mä tykkään elefantista tosi paljon ja pojat samoin. Se on etenkin Theon mieleen! :) Toivottavasti teilläkin tykätään!

      Poista
    2. Kiva että jäät seurailemaan ja kiitos kauheesti, olet kyllä itsekkin tosi kaunis! :)

      Poista
  4. Voi ei..koita kestää, ajattele reilun viikon päässä häämöttävää joulua :) mutta tiedän, kahta huutoitkua on ihan sietämätöntä kuunnella. Senpä takia meiltä löytyy kaapista pahan päivän varalle korvatulppia ;) me ei otettu pojille ollenkaan sitä rotaa, osittain ehkä just mahavaivojen pelossa, mut osittain myös sen takia, että koin sen vähän turhaksi. Onhan ripulia nyt ollut iät ja ajat! Mutta näissä rokotusjutuissa on niin monta puolta, ettei yhtä oikeeta edes ole...

    Onnea vielä eilisen johdosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! :) Joo, yritän keskittyä mukaviin asioihin. Mä en osaa pitää korvatulppia, oon vaan koittanut sivuuttaa itkun samalla kun heijaan vauvaa :/

      Just kirjoitin aiempaan kommenttiin, että olisinpa tajunnut saman :( Sitä vaan otti mitä annettiin. Neukku ei sanonut mahdollisista oireista mitään enkä ite tajunnut ottaa selvää. Kaksi ekaa meni aika hyvin ilman pahoja oireita, mutta nyt on jotain ihan muuta, harmittaa hirveästi. Jimi on ollut kahden viikon ajan tosi kipeä :( Josko vihdoin menisi ohi...

      Kiitos :) <3

      Poista
  5. Kovasti jaksamista sinne! Meillä huudettiin maitoallergian takia melkein kuukausi ennen kuin saatiin korvike oikeaksi..Voisiko teidän pojilla olla sama? Meillä ilmeni nimittäin vain vatsavaivoina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa me ollaan mietitty jo aika pitkään. Ennen rokotuksia oli kuitenkin hyvä vaihe, kun refluksikin oli helpottanut. Täytyy nyt oikeasti miettiä ja kysellä jos alettais kokeilemaan toista korviketta. Löytyikö teille oikea korvike helposti?

      Poista
    2. Löyty helposti mutta kesti pitkään ennen kuin maitoproteiini poistui ja sitten kun alkoi helpottaa niin olikin maitoaltistuksen aika ja homma uusiks :) Mutta meillä on nyt Nutrilon Pepti 2 menossa..

      Poista
  6. Yhdyn edelliseen, meillä itkettiin myös vatsavaivan takia ja yksityisen maitoaltistus kokeen ja uuden korvikkeen jälkeen itkut loppu seinään! Meillekkin neuvolan vastaus oli vaan" että vauvat vaan itkee" tulosten jälkeen sanoin neuvolassa että meillä todettiin suolostoperänen maitoallergia, oli muuten hiljasta naisa neuvolassa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko se pitkä prosessi löytää oikea korvike? Joo, meille on jo moneen juttuun sanottu noin. Hyvä, että sanoit neuvolassa mikä oikeasti vaivasi, jos pisti tädin kunnolla miettimään! :)

      Poista
  7. Tsemppiä <3 te jos jotkut selviätte näistä vaikeammistaki ajoista ! haleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä tarvitaan :D haleja sinnekin ja tsemppiä vaiheeseen <3

      Poista
  8. Voi jaksamisia kaikille! Toivottasti pojilla vaivat lähtisivät. Ompa kumma, ettei palvelua tule normi hoitajalla, vaan pitäisi maksella kalliita yksityisiä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jessica. No niinpä, tulee tosi kalliiksi ilman vakuutusta alkaa tutkimaan molempia poikia yksityisellä :(

      Poista
  9. Jaksamista! Ärsyttää tuo, että jos on esikoinen kyseessä, ei sinua oteta tosissaan ja pidetään vain ylihysteerisenä. Meilläkin pojalla silmä rähmi ja soitin nla, niinei lääkäriä tarvita, lopulta kun vein lääkäriin löytyi molemmista korvista myös tulehdus ja lääkäri hieman oli, että miksen tuonut jo aiemmin.. Plääh!

    Mutta meillä alkoi myös hirveät kitinät noiden 5kk rokotteiden jälkeen ja hyvin nukutut yöt muuttui risaisiksi. Nyt alkaa hieman helpottamaan, mutta en tiedä mistä johtui. Toivottavasti teillä syy itkuihin selviäisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, niinpä! Oikein paistoi se, että minuakin pidettiin ylihysteerisenä. Jouduin kamalasti vakuuttelemaan ja silti vaan painettiin alaspäin. Huoh. Onneksi veit pojan lääkäriin (kyllä äiti tietää parhaiten;)) ja saitte apua.

      Kuulostaa tutulta, nyt kestänyt jo yli 2 viikkoa. Lääkäri sanoi, että jos rokotuksista johtuu niin voi kestää kuukaudenkin. Ai kun kiva. No, toivottavasti olis "vaan" rokotuksista johtuvaa eikä mitään isompaa! :)

      Poista
  10. Voi että! /: Paljon jaksamista teille! <3 Kyllä te selviätte ja kohta koittaa paremmat ajat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! <3 Siihen täytyy uskoa :)

      Poista
  11. Hei, meillä alkoi pojalla ensimmäisestä rota-rokotteesta hirveät vatsavaivat, ensin ripulia ja sitten ummetusta ja lisäksi oksentelua. Olo tuntui juuri helpottavan seuraavaan rokotukseen mennessä ja sen jälkeen taas muuttui hirveäksi. Kukaan ei tuntunut uskovan että johtui rokotuksesta ja asiaa vähäteltiin. Kolmatta en suostunut ottamaan ja sain olla tosi kovana kun neuvolassa sitä tuputettiin moneen kertaan ja pidettiin minua vastuuttomana kun en sitä ottanut. Harmitti kun pieni joutui kärsimään niin kauan kurjasta olosta. koittakaa jaksaa!! Olet super äiti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Teillä kuulostaa samalta ku meillä: vähättelyä. Meillä "onneksi" alkoi vasta kolmannesta, mutta tuli kyl oireet niin pahana, että! Harmitti tosi paljon.
      Kurjaa, että oot kokenut tuollaista! :/ Luulisi ymmärtävän, kun poika oli saanut niin pahat oireet, ettei sitä haluta enää kokea uudelleen.
      Kiitos, meillä voidaan jo paremmin, onneksi ja vihdoinkin! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3