Sivut

maanantai 9. helmikuuta 2015

Päivähoitopohdintaa

Me ollaan suunniteltu, että Jimi ja Theo aloittaisivat päivähoidon elokuussa, jolloin he ovat 2v2kk ikäisiä. Haetaan pojille päiväkotipaikkoja ja toivotaan ehdottomasti samaa päiväkotia molemmille, mieluiten ruotsinkielistä. Olen pari päivää selaillut Espoon kaupungin sivuja, googlannut ja lukenut eri vaihtoehdoista. Olen aivan pyörällä päästäni ja jotenkin tuntuu haastavalta yhtäkkiä laittaa hakemukseen päiväkotitoivomuksia vain netistä lukemien kuvausten perusteella. Onneksi yksi Jimin kummeista on ruotsinkielisessä päiväkodissa töissä ja sain häneltä hyviä vinkkejä. Löysin todella hyvältä vaikuttavan ruotsinkielisen päiväkodin ihan tästä meidän läheltä. Soitan kyseiseen päiväkotiin huomenna ja kysyn onko suomenkielisten edes mahdollista päästä sinne. Kielikylpypäiväkoteja on ainakin löytämäni perusteella todella harvassa ja toimivan arjen saavuttaaksemme paikan pitäisi olla suhteellisen lähellä, koska meillä on vain yksi auto käytössä ja sillä Jesse menee aikaisin aamulla töihin eli aamun päiväkotikuskaaminen taitaa useimmiten jäädä minun tehtäväkseni. Helpottaa kummasti jos matka on käveltävän pituinen.


Kielitaustaa: Jimi ja Theo ovat suomenkielisiä. Me puhutaan Jessen kanssa heille suomea, mutta esim.isäni puhuu heille ruotsia, samoin jotkut sukulaisistani. Minä luen heille ruotsinkielisiä kirjoja ja kuunnellaan ruotsinkielisiä lauluja. Ruotsi on siis heille tuttua. Aikoinaan minut laitettiin ruotsinkieliseen päiväkotiin ihan ummikkona ja nopeasti opin ruotsin. Olen siitä todella kiitollinen, ruotsi toisena kielenä on hieno rikkaus. Haluaisin pystyä tarjoamaan samaa Theolle ja Jimille ja siksi toivon, että pojat pääsisivät ruotsinkieliseen/kielikylpypäiväkotiin.

J ylemmässä ja T alemmassa kuvassa
Palaan syksyllä opintojen pariin ja tavoitteeni on valmistua joko joulukuussa tai viimeistään ensi keväänä. Luulen, että pysyn aikataulussa, vaikka pojat olisivat kotona 3 päivää ja päiväkodissa 4 päivää viikosta. Olisi hienoa voida pitää edes se yksi ylimääräinen vapaapäivä viikonlopun lisäksi. Olen niin nauttinut meidän arjesta ja elämästä näin. Onneksi tätä on vielä puoli vuotta jäljellä! xxxx

Muita päivähoidon kanssa pähkäileviä?

17 kommenttia:

  1. Mille alalle valmistut? :)

    VastaaPoista
  2. Täällä myös pitäisi syksylle saada saman ikäiselle hoitopaikka kun palaan töihin. Tiedän jo mitkä laitan vaihtoehdoiksi kun kolme voi laittaa mutta oi miksi sen paperin loppuun täyttäminen ja lähettäminen on niin vaikeeta? Mun vauva on kesäkuussa 2v, ehkä hän kasvaa nopeammin kuin haluaisin :)

    VastaaPoista
  3. Tuli tästä mieleen erään kaksikielisen ystäväni tarina siitä, kun hänet laitettiin ruotsinkieliseen päiväkotiin. Hän ei siis osannut tai ymmärtänyt ruotsia sanaakaan. Siellä oli sitten ihmetellyt muita lapsia jotka puhuivat ruotsia, ja tietysti lapsen logiikalla päätellyt että kaikki puhuu siellä leikillään siansaksaa. Ja näin hänkin sitten puhui ihan älytöntä siansaksaa aikansa päiväkodissa :DD Mutta oppi hyvin ruotsin, kun tajusi että hetkinen, nuohan ihan oikeasti sanoo jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihana :D Nopeasti minäkin opin uuden kielen, vaikka lähtötilanne oli sama kuin kaverillasi :)

      Poista
  4. Vaihdat pojille äidinkielen ruotsiksi, näin taat heille päiväkodipaikan. T. Yksityisessä pvkodissa työskentelvä jossa täysin suomenkieliset vaihtavat äidinkielen ruotsiksi jotta lapsen ei tarvitse maksaa kallista yksityispaikkaa vaan saa kunnan oman päiväkotipaikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juttelin asiasta jo ruotsinkielisten päiväkotien paikkavalinnoista vastaavan kanssa ja hän sanoi ettei sille ole estettä, etteivätkö Jimi ja Theo voisi päästä ruotsinkieliseen päiväkotiin. Hakuprosessi on ihan sama kuin suomenkieliseen, kunnalliseen haetaan :)

      Poista
  5. Täällä kans päiväkotihakemukset lähtetty ja asia jatkuvasti mielessä. Pojat ovat hoitoon mennessään joko 1v3kk tai 1v5kk, vähän on vielä muuttuvia tekijöitä. Syyllistän täällä kuitenkin itseäni jo valmiiksi, koska mun pitää kans jatkaa koulu loppuun ja ne kaikki on harjoitteluita eli täytyy heti alusta-alkaen tehdä täyttä päivää ja viikkoo, yhyy mä en kestä. Uskon et pojat kyllä pärjää ja viihtyy, mutta entäs äiti!! :'( No "onneksi" työ on vuorotyötä, eli pojat eivät tule olemaan täysiä päiviä eikä edes viikkoja hoidossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne pojat pärjää :) Mullekin tää on varmasti vaikeampaa kuin pojille :D Eiköhän se siitä lähde rullaamaan, meillä molemmilla! :)

      Poista
  6. Meidänkin pitäisi hakea kohta puolin pojalle päivähoitopaikkaa.. Vaikkakin poika aloittaisi päivähoidon aikaisintaan ensi syksynä. Haikeaa, mutta jännittävää siltikin..Saa nähdä miten äippä tästä selviää :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi siihen on vielä aikaa, ihana kesä välissä :)

      Poista
  7. Heippa! Eikö isäsi puhunut sinulle ruotsia kun olit pieni vai miksi menit ummikkona ruotsinkieliseen päiväkotiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän alkoi puhua ruotsia vasta vähän myöhemmin :)

      Poista
  8. Meidän kaksoset aloittivat (huipputyypiksi osoittautuneella!) perhepäivähoitajalla vuoden ja kuukauden iässä. Päiväkotiin en olisi vauvoja halunnut laittaa. Puhun vauvoista, koska he olivat vielä hyvin vauvamaisia tuolloin. Ja ovat vieläkin. Lasten isä oli luottavaisempi hoidon aloituksen suhteen.:) kaikki on mennyt meillä kyllä hyvin, vaikka pelkäsinkin vaikka sun mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että ootte löytäneet hyvän hoitajan ja kaikki on mennyt hyvin! :) Me pohdittiin myös pph ja päiväkodin välillä, mutta jotenkin kallistuttiin enemmän päiväkodin puoleen.

      Poista

Kiitos kommentista! <3