Sivut

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Sitä tavallista

Juhannuksesta ei ole paljoa kerrottavaa, koska sitä "vietettiin" aika samaan tapaan kuin tavallista arkeakin. Päätettiin jakautua niin, että minä jäin kotiin poikien kanssa ja Jesse lähti mökille. Viime juhannus oltiin mökillä kaikki yhdessä, mutta tällä kertaa ajateltiin monestakin syystä pääsevämme helpommalla jos tehdään näin. Molemmat yöt, jotka olin yksin poikien kanssa, päättivät he heräillä tavallista useammin ja toisena iltana taidettiin itkeä kaikki kolme... Väsyneesti meni, mutta oli meillä kivaa. Käytiin puistossa, monta kertaa vanhemmillani ja nähtiin sukulaisia.

Viime viikolla laitettiin pihaa kuntoon. Sain GreenCarelta multaa ja välineitä puutarhahommia varten ja niitä koeajettiin. Nyt on sekin koettu, nimittäin kyseiset kukat oli ensimmäiset istutukseni. Onnistuin mielestäni hyvin ja kukat on edelleen hengissä, se on jo saavutus. Kukkien lisäksi laitoin muutaman pihasomisteen ja Jesse leikkasi takapihan nurmikkopläntin. Sen kummempia ei taideta pihalle tänä kesänä vielä tehdä.     


Tämä viikko on mennyt jalkaa lepuuttaessa. Satutin jalkani jo pari viikkoa sitten, kun taitavasti pudotin säilykepurkin kulma edellä jalkapöydälle. Siihen tuli mustelma ja se oli kipeä, mutta ajattelin sen säästyneen pahemmalta. Sunnuntai-iltana Theo kaatui saman kohdan päälle koko painollaan ja se kipeytyi uudelleen tosi pahasti. Siinä on hiusmurtuma ja niveltulehdus. Olen koittanut olla rasittamatta sitä siinä määrin, kun se vaan on mahdollista.

Ensi viikolla meillä alkaa kesäloma! Ollaan vain viikko samaan aikaan lomalla, mutta Jesse jatkaa vielä viikon sen jälkeen. Lyhyt ilo, mutta onneksi sitä kerkeää tekemään kaikenlaista myös iltaisin ja viikonloppuisin jos minulla on vapaata. Tällaista tänne, enää kaksi arkipäivää ja kesäloma! 

Kivaa loppuviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3