Sivut

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Lastenhuoneen päivittämistä

Ollaan asuttu jo vuosi nykyisessä rivitalokolmiossa, mutta erityisesti lastenhuone oli keskeneräinen vielä eiliseen asti. Päätettiin perjantaina, että viikonlopun aikana laitetaan kaikki vihdoin kuntoon. Jimi ja Theo pääsivät onneksi yökylään mummolaan niin me saatiin oikeasti tehtyä hommia. Tein suursiivouksen ja kävin kaikki kaapit läpi. Jesse laittoi tuuletusikkunoihin hyttysverkot, putsasi ilmanvaihtokanavat, teki pihatöitä jne. Listalla oli tärkeimpinä lastenhuoneen tapetti ja turvaportti portaikon yläpäähän - kumpaakaan ei saatu nyt laitettua. Alkuviikosta täytyy käydä Ikeassa kysymässä portin jatkopaloista, meillä on ilmeisesti väärät. Portti on ehdoton viimeistään nyt, kun Jimi ja Theo osaavat kiivetä itse pois pinnasängystä. Onneksi karkailu ei ole päivittäistä vaan iltavilliyteen liittyvää niin tilanne ei ainakaan vielä ole mahdoton.

 bObles-donitsi saatu blogin kautta 

Tuiki tuiki tähtönen -taulu saatu blogin kautta



Vaihdettiin lastenhuoneen järjestystä ja saatiin mielestäni lisää tilaa. Valoisuus lisääntyi jo pelkästään sillä, että asennettiin rullaverho eikä enää tarvitse pitää ikkunassa tummaa vilttiä siinä roolissa. Pienillä asioilla saa valtavasti muutosta aikaan. Verhon kohdalla pohdin taas miksei sitä tullut laitettua aikaisemmin, perus. Jimi ja Theo innostuivat uudistuneesta huoneestaan kovasti ja leikittiin siellä illalla pitkän aikaa.

Muutokset piristää, kaipa tämä projekti sai viimein kaipaamaansa lisätuulta syksystä. Tapettia jäädään miettimään, mutta muuten ollaan oikein tyytyväisiä lastenhuoneeseen - ja mikä tärkeintä: niin taitavat olla pikkuherratkin!

Teettekö te vuodenaikojen innoittamina muutoksia kotona?

4 kommenttia:

  1. Meillä on ainakin tehty hulluna kaikenlaista täällä kotona syksyn tullen :) Eilen saatiin vihdoin edellisiltä asukkailta jäänty peiliovikaapisto myytyä ja nyt tänään ois tarkoitus tehdä tuulikaapista mahdollisimman toimiva :) Vietiin sinne jo yksi lipasto, mihin sai kivasti kaikki huivit, lapaset, pipot jne.. Tyttöjen kengät sujahtivat juuri sopivasti sinne lipaston alle. Tänään kiinnitetään meidän vanhasta asunnosta mukaan lähtenyt hattuhylly, joka tosin pitäisi hioa ja maalata valkoiseksi. Näin ollen sopisi paremmin sisustukseen :)

    Hyllyjä ja tauluja on saatu kiinnitettyä, vielä to do listillä ois terassin loppuun tekeminen, keittiön välitilan tuunaus ja muita pikkujuttuja :) Deadline on saada valmista ennen tyttöjen synttärijuhlia :)

    Katsoin instasta, että teillä oli jo tapetit valmiina paloina lattialla? Päätittekö sittenkin hommata jonkun toisen kuosin, vai mikä sai teidän mielen muuttumaan? :) Toi bobbles muuten näyttää aika hauskalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! :) Voikun meillekin saisi taiottua lisää tilaa eteiseen, tulis niin tarpeeseen!

      Joo kaikki oli valmiina, mutta koska tapetti on odotellut jo vajaan vuoden laittajaansa niin ollaan täysin unohdettu millä idealla aikoinaan "pätkittiin" ne kaistaleet. Koitettiin vaikka kuinka kauan saada kuvioita mätsäämään mutta ei. Täytyy koittaa vielä uudelleen, koska rakastan sitä tapettia! :) Bobbles on tosi kiva! Sillä tehdään vaikka mitä temppuja :D

      Poista
  2. Hyvältä näyttää toi lastenhuone! :))

    http://ganbattedesuka.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3