Sivut

lauantai 28. tammikuuta 2017

Lastenhuoneen uusi järjestys

yhteistyössä Jollyroomin kanssa 

Jimin ja Theon huoneessa on tapahtunut isoja muutoksia. Järjestys muuttui ja oikeastaan jokainen huonekalu sai uuden paikan. Sängyt ovat eri puolilla huonetta ja niiden välissä on kaksi kirjahyllyä. Muutos toi tilantuntua ihan uudella tavalla! Valtaosa huoneen kalusteista on saatu yhteistyön kautta Jollyroomilta ja kauniin, valkoisen samantyylisen linjan säilyttämiseksi lähdin jälleen innolla mukaan yhteistyöhön kyseisen nettikaupan kanssa.

Lastenhuoneeseen saatiin uutukaisena Alice&Fox -sarjan Cube -kirjahylly (kuvassa vasemmalla), joka sopii täydellisesti sängyn viereen vähän kuin yöpöydäksi. Kirjahylly koostuu erikokoisista kuutioista ja siinä on kauniit puunväriset jalat. Hyllyyn mahtuu sopivasti tavaraa, somisteita ja yövalo. Se on juuri sopivan kokoinen lastenhuoneeseen, sillä lapset ylettyvät helposti myös ylätasolle. Voitteko uskoa, että kokosin hyllyn itse kahden pikkuapurin avustuksella? Sisäinen kaikkihetinyt -tyyppini ei malttanut odottaa Jessen kotiintuloa, joten otin oman pinkin porakoneeni kaapista ja ryhdyin hommiin. Hylly oli helppo koota, todisteena oma onnistumiseni...

 kirjahyllyt & pahvilaukku saatu blogin kautta

 bObles & säilytysarkku saatu blogin kautta


Meillä on ennestään Alice&Fox -sarjan kalusteita ja ollaan tykätty niistä todella paljon niiden toimivuuden, ulkonäön ja kestävyyden takia. Säilytysarkussa on leluja ja hauskassa kirjastofiiliksiä tuovassa kirjahyllykössä on tämän hetken luetuimmat iltasadut. Jollyroomilla on meneillään final sale, joten sieltä kannattaa katsoa, mikäli jollekin lastentarvikkeelle on tarvetta. Erityisesti lastenhuoneen huonekalu- ja sisustustuotevalikoima on kattava ja kaikessa yksinkertaisuudessaan ihana! Sieltä löytyy tuotteita moneen eri makuun. 


Mitä pidätte meidän lastenhuoneesta?

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Näyttää käytännölliseltä ja kivalta! Ihana toi cube- hyllykin, harmi kun ei oikein ole tilaa lastenhuoneessa. Onpas meillä aika paljonkin kutistunut tuo canvas kirjahylly, kun menin sen kankaan pesemään. :o Tuolla näkyy. http://viivyvierellain.blogspot.fi/2017/01/kirjasuosikit.html
    No ei se käytössä niin haittaa, mutta onhan se silmää miellyttävämpi noin kokoleveänä. Oli tarkoitus kanssa lastenhuonepostaus kirjoittaa tänään. Kokosin kanssa lapsen piirrustuspöydän ja penkin itse malttamattomuuksissani, hyvä motivaatio alkaa nikkaroida. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät! :) Olen käynyt kurkkimassa teidän lastenhuonetta ja se on ihana! Niin nätin värinen ja persoonallinen! Oi hyvä tietää tuo kankaan kutistuminen, en sitten pese ellei ole ihan ihan pakko :D

      Poista

Kiitos kommentista! <3