Sivut

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Keittiön maalatut seinät

Meillä on tapahtunut keittiössä meidän silmään iso muutos. Toissaviikonloppuna, kun olin Jimin ja Theon kanssa Paraisilla niin Jesse jäi kotiin ja maalasi keittiön puupaneelit valkoisiksi. Se muutti koko keittiön ilmettä todella paljon ja koko huoneesta tuli valoisampi ja yhtenäisempi. Taas kerran mietittiin, miksei tehty sitä heti, kun muutettiin. Muutosta on jo 2,5 vuotta ja ollaan aina inhottu keittiön seiniä. Seuraavat projektit meillä on hioa ja maalata rappuset valkoisiksi ja uusia alakerran lattiat. Tästä voikin päätellä, ettei olla vielä muuttamassa pois nykyisestä kodista, vaikka niin suunniteltiin ja Jesse katsoi uusia asuntoja päivittäin vielä jokin aika sitten. Ei olla vielä valmiita muuttamaan eikä se ole taloudellisestikaan järkevää tässä vaiheessa.  

Taulu & hylly (Hyllis) - Ikea 


Seinien maalauksen lisäksi meille on tullut uusia tauluja, säilytyslaatikoita ja keittiön kuvissa näkyvä Hyllis -hylly. Olen innostunut siivoilemaan kaappeja, järjestelemään tavarat ja vaatteet loogisemmin ja myymään kaiken meille turhan. Sama siivousinto tulee joka kevät ja joka kerta se tuntuu yhtä hyvältä.  

ps. Kaappitilan järjestämisestä puheenollen; Jimin ja Theon pienet vaatteet on myynnissä, joten jos kaipailet 92-104cm poikien vaatteita, niin kannattaa mennä Espoossa sijaitsevaan lastenvaatekirppis Nella&Nuttuun, meillä on pöytänro 50 lauantaihin asti.

12 kommenttia:

  1. Hei vilahtaako tuossa yhdessä kuvassa Ikean Hyllis? Voisitko laittaa siitä kuvia tänne blogiin tai vaikka/instassa? Himoitsen samanlaisia meille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! :) Se on ihan mahtava ja sopii keittiöön ihan täydellisesti! Aion ostaa kesällä yhden terassillekin, koska käy myös ulkokäyttöön! Hinta ja simppeli ulkonäkö ++++++ ! Laitan kuvia ainakin instaan ihan piakkoin! :)

      Poista
    2. Kiitos kuvista :) Pinterestissä on kanssa niin upeita kuvia tuosta, että pakko varmaan tilata :)

      Poista
    3. Ole hyvä! Kannattaa ehdottomasti! :)

      Poista
  2. Kiva nähdä keittiöstäkin kuvia, kivasti sisustettu! :) minkä väriset seinät oli ennen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) seinät oli vaaleaa puupaneelia ja ne riiteli todella paljon paneelin yläpuolella olevan oudon sinivivahteisen tapetin kanssa. Ne ei sopineet lainkaan niin hyvin yhteen kuin paneeli valkoisena. Voisin koittaa etsiä jostain vielä ennen-kuvan tähän postaukseen :)

      Poista
  3. Olette todella kivasti laittaneet tuon nurkan. :) Ennen ja jälkeen kuvia olisin ehkä toivonut uutena lukijana. Mutta toimii näinkin.

    bigmamasbaby.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla, että tykkäät! :) Voin koittaa etsiä arkistoista kuvan ennen - ja lisätä sen tähän. On totta, että se varmasti selkeyttäisi muutoksen näkemistä! :)

      Poista
  4. Olisi mukavaa kuulla lisää kauanko sinulla oli pöytä nellassa ja jutussa, menikö vaatteet hyvin kaupaksi, kuinka usein kävit siivoamassa pöytää ja viemässä uutta, oliko pojat mukana. Olen miettinyt kans tuolta pöydän varaamista, mutta mietityttää kuinka se taaperon kanssa onnistuu joka ei ole sekuntiakaan paikalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä idea! Teen tästä erillisen postauksen :)

      Poista
  5. Tosi kiva nähdä uus nurkka teidän kodista! :) Kauniisti sisutettu taas, sulla on kyllä niin silmää kaiken sommittelulle. :)

    http://viivyvierellain.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! :) Voisinkin kuvailla muitakin huoneita ja yksityiskohtia meidän kodissa, kun niistä näköjään tykätään! :) Yleensä aina vaan olohuone tai lastenhuone kuvauskohteena.

      Poista

Kiitos kommentista! <3