Sivut

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

27 vuotta

Lauantaina juhlin synttäreitäni kaveriporukalla. Olin perjantaina todella väsynyt kiireisestä ja vähäunisesta viikosta johtuen ja ahdisti jo valmiiksi ajatus seuraavan päivän ja yön valvomisesta, mutta lauantai oli kaikkinensa niin kiva ja onnistunut päivä, että nopeasti se väsymys unohtui.

Lauantaiaamu alkoi Helsingin Sokos hotelli Vaakunassa Jollyroomin järjestämällä blogiaamiaisella. Tapasimme Jollyroomin yhteyshenkilön, saimme tulevista tuotteista sneak peekiä ja täytyy sanoa, että värit niissä on mitä suloisimpia! Söimme herkullista aamiaista, juttelimme ja kirsikkana kakun päällä: paikalla oli kampaaja, joka taikoi meille ihanat kampaukset. Annoin kampaajalle vapaat kädet ja pian hiukseni oli kiharrettu, toisella puolella päätä kulki hollantilainen letti ja vapaiksi jääneet hiukset oli kevyesti kiinnitetyllä rennolla niskanutturalla. Aamiaisen jälkeen meille oli järjestetty taksikyyti Messukeskukseen ja pääsimme jatkamaan päivää lapsimessuille. Blogiaamiaisesta jäi todella hyvä fiilis, oli kiva tavata muita bloggaajia ja Jollyroomin yhteyshenkilö. Sain vielä mukaani kassin, joka sisälsi ihania tuoteuutuuksia.   

foliopallot & pillit saatu Juhlahumua


Messupäivän jälkeen veimme Jimin ja Theon vanhemmilleni yökylään ja jatkoimme matkaa Jessen kanssa kotiin laittamaan kaikkea valmiiksi juhlia varten. Sain kauniita koristeita Juhlahumua -nimisestä juhlatarvikeliikkeestä ja kuten kuvista näkee, olin innoissani erityisesti ruusukultaisista foliopalloista. Ne on mielestäni kiva lisä juhlakoristeluun. Yksi ystävistäni oli tehnyt kauniin vaaleanpunaisen prinsessakakun, jossa oli kruunu ja kaikki. Teemaväreinä oli valkoinen, vaaleanpunainen ja kulta. Siinä leikatessani kakkupalaa teatraalisin ottein Jessen räpsiessä kuvia, naureskelin itselleni, että oikeasti, 27-vuotiaan prinsessasynttärit? ...vai 3-vuotiaan? Rakastan juhlien järjestämistä ja minussa taitaa olla ikuisesti pieni pala prinsessaa, jolle eilinen oli tärkeä päivä. Ilta meni hauskoissa merkeissä kavereiden kanssa ja taisin olla kotona nukkumassa vasta reippaasti pilkun jälkeen. Onneksi synttärit on vaan kerran vuodessa. Minkäänlaista ikäkriisiä ei ole, vaikka kolmekymppiset lähestyy. Olen niin tyytyväinen elämääni ja koen saaneeni sen, mistä olen aina haaveillut, joten mikäs tässä eläessä päivä kerrallaan kaikesta nauttien.   


Vietättekö te syntymäpäiviänne?

2 kommenttia:

  1. Mullakin on keskiviikkona synttärit, mutta tänä vuonna jää bilemeiningit väliin tuon pikkumiehen takia. Ehkä lasi kuohuvaa ja pikainen illallinen miehen kanssa, jos mummi lupautuu lapsenvahdiksi pariksi tunniksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää syntymäpäivää! :) Toivottavasti pääsit illalliselle ja oli mukava ilta! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3