Sivut

maanantai 14. toukokuuta 2018

Raskausviikko 30 & 31 - energinen mama


Raskausviikko: 32+1

Painonnousu: +11kg

Mieliteot: Mansikat, veriappelsiini ja appelsiini. Koko raskauden on ollut aikalailla samat mieliteot, mutta nyt mieleni tekisi jotain ihanaa täytekakkua! Mansikkakermakakku, vaniljakreemiä, kesäinen marenkikakku, nam. Kuukauden päästä on Jimin ja Theon 5v. juhlat, jospa pääsen silloin maistamaan kakkua!

Muuta: Raskausviikot 30 ja 31 ovat olleet niin samanlaiset, että käsittelen ne yhdessä. Vointi on ollut edelleen hyvä, olen jaksanut tehdä asioita ja tunnen oloni energiseksi ja omaksi itsekseni. Pidän pieniä taukoja päivän mittaan ja kieltämättä toisinaan nukutut päiväunet piristää ja jaksan päivän entistä paremmin. Saan öisin nukuttua hyvin enkä herää enää joka aamu suonenvetoon. Toinen pojista herää yleensä seitsemältä, jolloin päivä starttaa ja yleensä olenkin silloin jo valmis heräämään, koska alan olla nälkäinen. Raskausdiabeteksen kannalta on tärkeää, ettei yöpaasto veny liian pitkäksi, joten aamiainen on hyvä syödä aikaisin. Verensokeriarvot on olleet hyvät ja nyt mittailen viikko1 ja viikko2 -mallilla. Viikko1 aikana mittaan neljänä aamuna paastoarvon ja arvon yksi tunti aamiaisen jälkeen. Viikko2 aikana mittaan yhden koko vuorokauden ajan arvot ennen ja yksi tunti jälkeen ruokailujen. Tahti sopii minulle hyvin ja antaa myös sormenpäiden levähtää jatkuvalta pistämiseltä. Lähetän arvot diabeteshoitajalle parin viikon välein ellei niissä tule suuria ylityksiä siinä välissä. Rv 36 lähtien verensokeriarvojen seuranta siirtyy viikottaisille neuvolakäynneille.


"Fun fact": 

Vauvan liikkeet on muuttuneet potkuista ihan kunnon tumautuksiksi. Välillä koko vatsa heiluu ja muljuu vauvan innostuessa. Toisinaan äkilliset, kovat liikehdinnät saattaa ihan pelästyttää. Vauvan tuntee selvästi vatsan läpi hänen käpertyessään kiinni pintaan. Suosikkipaikka käpertymiseen on vatsan oikea puoli. En muista, että olisin tuntenut liikkeet näin vahvana ja tällä tavalla kaksosraskaudessa, hassua. Vatsani sf-mitta kulkee yläkäyrällä, vaikka mitään suoranaista syytä sille ei ole. Lapsiveden määrä on monesti todettu normaaliksi ja vauva on siro ja kasvaa omalla (miinus)käyrällään. Sf-mittaan saattaa kuulemma vaikuttaa myös vauvan asento. Onneksi kaiken on todettu olevan normaalisti niin yläkäyrästä ei tarvitse huolestua.    

Yleisesti: 

Viime viikkojen aikana vatsakumpu tuntuu kasvaneen todella paljon ja koen oloni isoksi. Törmään vatsan kanssa jatkuvasti johonkin ja saatan vahingossa esimerkiksi töytäistä sopivalla korkeudella olevia poikiani. Vaatteet ei mahdu päälle. Ajatukset on ristiriitaisia, koska toisaalta rakastan vauvavatsaani, mutta toisaalta kaipaan vaatteitani, tyyliäni ja ylipäänsä mahdollisuutta pukeutua. Olen muutaman kerran kriiseillyt, kun sivuprofiilini on niin käsittämättömän kokoinen. Fiilis on johtunut ehkä suurimmaksi osaksi siitä, kun näillä helteillä ei vaatekaapissani ole minulle muuta sopivaa kuin pari mekkoa. Olen jo unohtanut miltä näytän ilman isoa vatsaa.     

Olen kirjoittanut listaa siitä, mitä pakkaan mukaan sairaalakassiin. Olen myös kirjannut ylös mitä kaikkea meillä jo on vauvalle ja mitä vielä puuttuu. En voi uskoa, että vauvan täysiaikaisuuteen on vain joitain viikkoja jäljellä!  

4 kommenttia:

  1. Moi :) Olen seurannut blogiasi jo vuonna 2014, kun odotin omia tuplia. Löysin blogisi sairaalalevossa ollessa. Omat tuplapojat nyt siis päälle 4-vuotiaat, lisäksi löytyy 5-vuotias esikoinen. Mahassa möyrii iltatähti, jonka laskettu aika parin viikon päästä. Jäin miettimään tuota sf-mitta -asiaa, sillä mullakin sf-mitta on kasvanut koko ajan yläkäyrillä. Aiempi kaksosraskaus saattaisi kuulemma aiheuttaa sitä, että sf-mitta on iso vaikka vauva olisikin sirohko. Mulle ei ole enää neuvolan puolesta tehty mitään kokoarviota edes, mutta itsestä tuntuu, että vauva ei kyllä mikään jättiläinen ole. Hyvää loppuodotusta sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :) Kiva, että jätit kommentin! Tuota en tullut edes ajatelleeksi eikä siitä neuvolassakaan sanottu. Varmaan ainakin osittain johtuu siitä, koska vatsa venyi kyllä todella paljon kaksosraskauden aikana, vaikkei raskaus loppuun asti ehtinytkään.

      Kiitos, tsemppiä sinnekin loppumetreille ja ihanaa kesää :)

      Poista
  2. Moikka! Mistä kaikkialta sä oot ostanut sun äitiysvaatteita? Kun ne on niin kivoja, täällä myös tarvetta äippävaatteille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Elna! Onnea <3 Suurin osa on kirpparilta, muutama Lindexistä, muutama H&M ja muutama on tilattu Next.fi ja on merkiltään Boohoo maternity. Toivottavasti löydät kivoja vaatteita :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3