Sivut

perjantai 25. toukokuuta 2018

Tämän raskauden aikana...



 mooseskori saatu blogin kautta



...oloni on ollut monin tavoin erilainen kuin poikia odottaessani, niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

...vatsaani on sanottu pieneksi. Pari viikkoa sitten "kriiseilin" vatsan suuresta koosta, mutta se fiilis meni äkkiä ohi. Nyt vauvavatsa tuntuu taas suht pieneltä ja moni on sanonutkin sen näyttävän pieneltä. 

...mieleni on ollut paljon rauhallisempi kuin kuvittelin. Olin melkein varma, että tulen olemaan jännittynyt ja pelkäämään läpi raskausajan. Alusta saakka olin kuitenkin sisimmässäni luottavaisin mielin kaiken suhteen ja rauhallisuuteni on yllättänyt minut.  

...minulle ei ole ilmestynyt linea negraa. Raskausarpia on tullut muutamia reisiin.

...vatsaani on koskenut tuntematon. Ruokakaupassa kahdella eri kerralla olen havahtunut siihen, että jonkun käsi on vatsallani. Kummallakin kerralla kyseessä on ollut vanhempi rouva eikä tilanne ole minua haitannut. Jäin mielelläni juttelemaan raskaudesta ja muusta siihen liittyvästä ja kuuntelin rouvien tarinoita lapsistaan ja lastenlapsistaan jne. 

viimeisin kuva, rv34

...olen puuhaillut kotona paljon enemmän ja paljon aktiivisemmin kuin ennen raskautta. Olen aina rakastanut laittaa kotia ja tehdä kotihommia, sellaista yleistä puuhailua ja kotoilua. Raskausaikana se on noussut ihan uusiin sfääreihin ja teen kokoajan jotain. Eilen oli tosin pakko sanoa Jesselle, että tarvitsen iltatorkut jaksaakseni loppupäivän, koska väsähdin yhtäkkiä ihan täysin ja koko kroppa tuntui olevan voimaton. Nyt täytyy vaan muistaa mennä kropan ehdoilla. 

...olen ottanut masukuvia aina uuden raskausviikon alkaessa - ja aika paljon siinä välissäkin. Olen kuvannut vauvavatsaani tai ainakin jotain vauvaan liittyvää lähes päivittäin. Vatsaa joka suunnasta, äitiysvaatteita ja raskausajan tyyliäni, vauvanvaatteita, vauvatarvikkeita jne.

...olen ollut seesteinen ja paljon kärsivällisempi kuin ennen raskautta.  

...olen tuntenut itseni kauniiksi (lukuunottamatta sitä alun 3-4 kuukauden pahoinvointijaksoa) Kaksosraskauteen jos vertaa niin ero on suuri. Silloin olin vuodelevossa niin kauan, että olin todella kalpea ja näytin sairaalta. Lisäksi kärsin pahasta aknesta, hiukseni olivat jatkuvasti rasvaiset enkä kokenut olevani lainkaan oma itseni. Nyt katson ihaillen vatsaani, ihoni voi hyvin, hiukset ja kynnet kasvaa vauhdilla, tunnen olevani energinen ja olen kaikin puolin tyytyväinen peilikuvaani. Ehkä suurimpana erona on sellaisen sisäisen kauneuden tunteminen, sitä on hankala selittää, mutta sen olen kokenut olevan erityisen läsnä tässä raskaudessa. 

...olen uppoutunut raskauskuplaan.


...olen ostanut paljon vaaleanpunaisia vauvanvaatteita. Vaatteissa on röyhelöitä ja valtaosa niistä on joko vaaleanpunaisia, valkoisia tai kukallisia. Suurimman osan olen ostanut kirpparilta, osan Lindexistä ja osan (merkit, kuten Mini Rodini) olen tilannut Punavuorenpeikosta. 

...olen rakastunut appelsiiniin.

...olen pukeutunut vatsaani korostaen.

...olen käynyt ultrassa vähintään kerran kuukaudessa.

...olen saanut suuren avun pahoinvointirannekkeista ja tukivyöstä. 


...olen unohtanut miltä kaikki tuntui ennen raskautta. Kroppa ilman kasvavaa vatsaa, selällään nukkuminen, syömisen vapaus, poikien nostaminen syliin, omat tavalliset vaatteet ja tyyli, juokseminen, viinilasillinen, oleminen ilman jatkuvaa vessahätää...
...olen päässyt nauttimaan raskausajasta ja saanut monta ihanaa, tärkeää muistoa.

Ihanaa viikonloppua!   

7 kommenttia:

  1. Voi että, sun raskausta on ollut niin ihanaseurata <3 kunpa joskus itsekin uskaltaisi tehdä lapsia.<3

    VastaaPoista
  2. Moikka! Mistä tuo vaaleanpunainen haalari & typsupipo on ostettu? Sekä tuo kukallinen röyhelösetti ja vaaleanpunaiset uggit? Ihanat =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kaikki on ostettu käytettynä/kirpparilta :) Pipo on suomalaisen For minis and mommies -merkin. Kukallinen röyhelösetti Juicy Couture (Jenkeistä ostettu) ja UGGeja saa ainakin monesta nettikaupasta tilattua. Toivottavasti löydät haluamasi :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta. :) Aurinkoista kesää!

      Poista
  3. Moi! Noin sen pitää mennä että nauttii täysillä! Raskausaika ja synnytys ovat sellaisia, ettei niitä montaa kertaa pääse elämänsä aikana kokemaan, joten pitää ottaa kaikki ilo irti. Ja kaikki eivät niitä pääse valitettavasti kokemaan ikinä. Niin surullista, mutta totta.

    Mistä olet tuon kruunun löytänyt?

    Hengessä mukana,
    Miuku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu! :) Olen kiitollinen, että olen tällä kertaa pystynyt nauttimaan tästä ihanasta ajasta! Kruunu on joku ikivanha koru, mistä olen ottanut ketjun pois :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3