Sivut

perjantai 10. toukokuuta 2019

Siivooja - suuri apu juhlavalmisteluissa

Yhteistyössä Stella kotipalvelut

Ennen syntymäpäivääni minuun otettiin yhteyttä Stellalta ja kysyttiin kiinnostusta lähteä yhteistyöhön heidän kanssaan. Stella on yritys, joka tarjoaa erilaisia kotipalveluita. Kotipalveluihin kuuluu siivous, lastenhoito, terveydenhoito ja kodin turvalaitteet.

Kiinnostuin samantien Stellan tarjoamasta kotisiivouksesta. Voisin itse olla stressaamatta siivoamisesta ennen tulevia juhlia ja aikaa jäisi enemmän muuhun. Meillä ei ollut aiempaa kokemusta kotisiivouksesta, joten myös sen puolesta oli kiva päästä kokeilemaan kyseistä palvelua.

Pakko myöntää, että hetken jopa mietin onko minusta päästämään ulkopuolista meille siivoamaan. Olen se tyyppi, joka haluaa kodin olevan siisti jos joku tulee käymään. Siivoojan työ on kuitenkin siivota, joten päätin ottaa siitä ilon irti. Mietin monen muun tavoin tarvitseeko ennen siivoojan tuloa siivota, mutta siivoojan tehtävä on laittaa koti siistiksi eli ei tarvitse.

Miksi halusin meille kotisiivouksen? Halusin ammattilaisen siivoamaan kotimme, koska he ovat siihen koulutettuja osaajia. Heillä on välinetuntemus ja oikeanlaiset pesuaineet parhaan lopputuloksen saamiseksi nopeasti ja tehokkaasti. Perusteellisen siivouksen jälkeen koti myös pysyy pidempään puhtaana.


Sovimme Stellan yhteyshenkilön kanssa, että meille tulee sekä perussiivous että lisäpalveluna ikkunanpesu. Minulle soitettiin Stellalta hyvissä ajoin ennen käyntiä ja kartoitettiin toiveitani siivoukseen liittyen ja kirjattiin ylös perustietoja.

Minulta kysyttiin toiveideni lisäksi kotimme neliömäärä sekä ikkunoiden määrä, jotta he pystyivät arvioimaan siivoukseen ja ikkunanpesuun kuluvan ajan.

Torstaina pari päivää ennen juhlia meille saapui ihana, ystävällinen siivooja yhdessä ikkunanpesijän kanssa. Ikkunanpesijä siirtyi heti yläkertaan ja aloitti urakkansa. Siivooja aloitti myös yläkerrasta hetken juteltuamme, joten söin alakerrassa lounasta Ellenin kanssa ennen kuin lähdimme vaunulenkille ja ulkoilemaan. Siivouksen ajan voi halutessaan olla kotona, mutta siivous onnistuu kätevästi myös vaikka työpäivän aikana.

Kotiin palatessani tuoksui puhtaalta, jälki oli moitteetonta ja valoa tulvi sisään ihan uskomattoman paljon. Nyt jälkeenpäin kauhistuttaa katsoa ikkunoiden ennen&jälkeen -kuvia, koska ne on olleet oikeasti todella likaiset ja sameat.

 Ennen & jälkeen ikkunanpesun

Meillä oli toissakesänä julkisivuremontti, mistä jäi paljon pientä rakennuspölyä ikkunoiden väliin eikä kaikki ole lähtenyt vaikka ikkunat on pesty muutaman kerran sen jälkeen. Lapset lisäksi lähmivät ikkunoita osoitellessaan pihalla olevia oravia yms.

Ikkunoiden puhtaus oli kodin siisteydessä kirsikkana kakun päällä! Ammattilaisella meni kaikkien ikkunoiden pesemiseen noin neljä tuntia, kun minulla olisi mennyt lasten ja muiden kotihommien ohessa varmaan neljä päivää.

Puhtaan kodin ansiosta juhlavalmisteluihin kuului vain tarjottavien tekeminen. Olen todella tyytyväinen saamaani palveluun ja kodin siisteyteen. Kotisiivous ammattilaisen toimesta on todellinen helpotus, ajan säästäjä ja tuo pientä "luksusta" arkeen ja apua esimerkiksi juurikin juhlavalmisteluihin.

Kiitos Stella! 

ps. Tiesitkö, että kotisiivouksesta saa kotitalousvähennyksen (= verovähennys kotona teetettävästä kotitaloustyöstä)? Se on 50% työn hinnasta.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3